Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Miksi homot- ja lesbot vaativat ns. avioliittoa?

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, 18.07.13 - klo:08:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Amanda

#420
Lainaus käyttäjältä: Syrinx - 08.04.15 - klo:11:39

Luulen että jossakin olen jo aiemmin tainnut mainita että että homouden yleistymiselle on evolutiiviset perusteet. Sellainen seksuaalinen käyttäytyminen joka on tyypillistä esim simpansseille, ei sovi ihmisille koska tällä lajilla vanhempien pitää hoitaa jälkikasvua yhdessä tuonne murrosiän tuntumaan asti. Niinpä kun simpansseilla kivekset ovat kai suunnilleen aivojen kokoiset, ihmisillä nuo ovat selvästi pienemmät (ainakin miulla), aggressiivisuus on valtavan paljon vähäisempää koska testosteronitaso on paljon paljon alhaisempi. Ja mitä säyseämmäksi ja hoivaavammaksi ihmisuros muuttuu, samaa tahtia yleistyy myös homoseksuaalisuus.


Enpä ole tullut ajatelleeksi tuolta kantilta. Vaikka olen joskus kirjoittanutkin tänne, että jollain tavalla Luonto huolehtii siitä, ettei tila lopu.

Feminismikin on vissiin sitten evoluution aikaansaamaa. Naiset eivät haluakaan olla enää synnytyskoneita, vaan hankkivat yhden, kaksi lasta..  sitä enemmän on jo melkein asosiaalista :) 

Äskettäin oli juttua miten armeijan alokkaiden sperman laatu on huonontunut huomattavasti muutamassa kymmenessä vuodessa, samoin yleiskunto on heikentynyt. ..uroksistako ei ole kohta miestä puolustamaan naaraitaan?! Naiset hoitavat itsepuolustuksensa itse :D  .. hei, jotain tällaista on foorumilla jo keskusteltukin.. että miehiä tarvitaan kohta vaan "lypsettäväksi"!  Tähän tarvittaisi joku Juulin kierivistä tai hyppivistä hymiöista, kun  googletin lypsettäväksi-sanaa, etten kirjoita ilmaisua väärin:

LainaaRobottilypsyssä lehmä hakeutuu lypsettäväksi omatoimisesti, kun se tuntee tarvetta lypsämiseen.

Kehitysmaat tulevat hitaasti perässä, mutta köyhimmissä maissa sairaudet niittävät väkeä pois, paikoittain Afrikassa HIV on tappanut kohta kokonaisen sukupolven.. miehet on tartuttaneet vaimonsa .. valtavat määrät aids-orpoja.

Ja monella on pelko siitä, että viisaimmat meistä aloittavat ydinsodan ja sotketaan maapallo, ainakin osan siitä muutamaksi sadaksi/tuhanneksi vuodeksi. Mutta evotuuliolla on aikaa..


Muoks.
googlaamisesta huolimatta kirjoitin lypsettäväksi väärin..


Amanda


sniper

Voi Tiistai älä ala sinäkin viljelemään näitä flash animaatioita, se riittää kun Juuli kylvää niitä jopa oman vitjansa ulkopuolelle.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

Amanda


En aiokaan. Mutta Juuli ei ymmärtänyt.

Nettielämäni alussa monta vuotta en käyttänyt minkäänlaisia hymiöitä, koska sanomansa voi höystää ilman niitäkin!

risto

#425
Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 08.04.15 - klo:21:46

En aiokaan. Mutta Juuli ei ymmärtänyt.

Nettielämäni alussa monta vuotta en käyttänyt minkäänlaisia hymiöitä, koska sanomansa voi höystää ilman niitäkin!

No niin. Minä aloin ihan ensimmäisinä käyttämään kuvia tekstin tukena. Se oli paha juttu, kun eihän kuvilla voi keskustella.

Viimeinen pisara oli videot. Mitä helvettiä. Kuka videoista keskustelee.

Eikä videoiden oikeinkirjoitusvirheitä voi oikoa.

.

Amanda


Näkökulma noihin aikoihin oli hyvin tarkka foorumin imagosta ja kyllä sitä kehuttiin parhaaksi yleisfoorumiksi, ainakin jonkun aikaa. Caps lockeja ne ei sietäneet ollenkaan!

sniper

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 08.04.15 - klo:21:53

No niin. Minä aloin ihan ensimmäisinä käyttämään kuvia tekstin tukena. Se oli paha juttu, kun eihän kuvilla voi keskustella. 

Eihän kuvien liittämisessä ole mitään moitittavaa varsinkin jos mainitsee kuvan lähteen (ellei se ole oma otos), mutta kylläkin näissä välkkyvissä ja vilkkuvissa flash-animaatioissa sitäkin enemmän, ensinnäkin niiden käyttö useiden nettitahojen kuten minunkin mielestäni on aika lapsellista.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

risto

#428
Lainaus käyttäjältä: sniper - 09.04.15 - klo:12:46


Eihän kuvien liittämisessä ole mitään moitittavaa varsinkin jos mainitsee kuvan lähteen

Näkyyhän se kuvan lähde linkistä.

Vai lapsellista?

Kuvahan on aivan keskeinen informaatioväline.

Kuvassa on vittumaita se, että kun se näkee, info porautuu tajuntaa sekunnin murto-osassa.

Oma juttunsa on noin Julin kuvat ja pallukat, joissa ei ole mitään infoa. 
.


sniper

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 09.04.15 - klo:15:34

Näkyyhän se kuvan lähde linkistä. Vai lapsellista?

Ei näy kuvan lähde jos liität kuvan suoraan tänne joko koneeltasi tai jonkun kuvapalvelun kautta, esimerkiksi Tinypic'in kautta silloin näkyy vain tinyn osoite.

Kyllä vain se on vitun lapsellista liimailla näitä FLASH-animaatioita ja vilkku Emoticons eli näitä vilkkuvia hymiöitä: Emoticons.

Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä