Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kanssakäymisestä (rivien välistä luettuna)

Aloittaja Juha, 04.07.14 - klo:11:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Juha


THL (etc).

Meillä on pitkä rasti ymmärtää erilaisia lähestymistopoja. Esim THL vaikuttaa olevan tietynlaisella näköalapaikalla. On rakentanut pitkään yhteyttä eri ulostuloihin ja niiden esittäjiin. Tietyllä tapaa on asemoinut itsensä realista lähtevän tason huipulle, kun ei tee suoria havaintoja, vaan tekee havaintoja havaintojen ja käsitysten muodostajista. Samoin tekevät mm yritysten keskushallinnot eri osastojen suhteen. THL:ltä puuttuu toki ala-osastoja koskeva ohjaava kontribuutio. Muuten kyseessä on sama.

Juu. Kyllähän tota menetelmää on kiva käyteskellä. Itsekkin teen sitä, mutta mun otantaan kuuluu myös muita kuin ns nimekkäitä tekijöitä. Tarkoittaa, että arvostan ihan tavallisia pulliaisia päätöksentekijöinä ja ajattelijoina. Itseä ja naapurin Kaisaa ja Reinoa. Jne.

Toki THL tekee jonkin verran samalla tapaa kuin minä, tosin hän ottaa naapurinsa huomioon hieman eri tavalla. Minulla on iso osa prioriteetistä keskeneräisyyteen kuuluvien arvoihin liittyviä. Kun asioita vie eteenpäin, siihen liittyy paljon eteenpäinmenemiseen liittyvää osaamista. Tämä on usein lapsenkengissä, kun valmis on niin kiintoisaa. Itse ajattelen usein, että valmis on lähinnä kuopattavaa :)

No, karrikointia, mutta osaamisesta syntyy valmista, kun sellaisia täytyy sorvailla. Omaan elämään suoraan kuulumattomat asiat ovat ihan hyviä työkenttiä. En tee tiedettä tieteentekijänä, vaan ihan itseni jumppaajana. Enkä ajattele edes noin, vaan rakentelu on kivaa. Se riittää. Muu on tietoisempaa merkityksen hahmottelemista ja selittelyä. Ehkä tarvitaan, jos mitään tällaista ei osaa oivaltaa ilman suoremmin sanomista.

karpalo

#1
 JUULI (etc)

Jollain tavalla meillä on mennyt ristiin ja rastiin ymmärtää edes samanlaisia asioita, taikka asioihin liittyviä erilaisia lähestymistapoja. Avaruusasioissa esim Juuli vaikuttaa olevan korkeassa kiikartornissa kaukana poissa ufojen lähestymispaikallta, kun taas itse kierrän laskeutumispaikan keskiympyrää tavoittaen häikäisevän sisääntulon käsin koskettavalla kuumuudella.

Juuli ei kuitenkaan tapaa todellista tapahtumattomuutta, joskus tapaa, mutta harvoin, mutta hän on siinä lähellä, ei kaukana, mutta saavuttamattomissa. Itse koen saavani parempaa varmuutta avaruuden ulostuloihin ollessani tietoisen lähestymistapani sisällä, en ulkokehässä, joten ennakoitavissa oleva arvioni avaruuden tapahtumien suhteen kaiketi muodostaa lähestymistä varten paljon suotuisammat olotilat.

En väitä, että näin on aina, ei toki, tilanne vaihtuu jopa päivittäin, ainakin iltapäivät ovat tukkoisia.

Toki Juuli tekee jollain tapaa samankaltaista, kuin muut Ufolaiset, että roikkuu jossain, mutta hänellä se on roikkumista epäolennaisuuksissa, itse koen tekeväni jotain muuta, ehkä luon uutta ajatusmateriaalia tuonne avaruutta ymmärtäville yksiköille, Juuli on enemmänkin lukkiutunut löytämiinsä omiin toistoihin ja toiston toistoihin.

Nonniin, pienet karrikoinnit ovat aina paikallaan. Koska avaruusmateriaalia pitää sorvailla ja työstää, niin omassa elämässäni myös erilaisten työstökoneiden äänet ovat tuttuja vanhastaan. Laskukoneen, kirjoituskoneen, kassakoneen, sirkelin, höylän, jopa haketuskoneen mahtava haketushakkausääni on tutun tuttua.

Viimeksi saldokilitykset, ns. tililletulot herättävät minut  päiväunilta, ne toki eivät ole niin äänekkäitä muuten kuin henkisessä mielessä.

Jossain mielessä olemme molemmat henkis/ruumillistyyppisiä olentoja, siis Juuli ja minä, olemmeko olemassa ? Katseemme siirtyy ylös sinitaivaalle hakemaan sieltä vastausta.

Sieltä näyttävät Taivaan Isät ne meille Maan Matosille:

Oman Sotu-numeroni tunnistan heti, jään kaipaamaan näyttävätkö vielä Juulin Sotu-numeron.

Jotakin sieltä tulee esiin, siinähän se on, en kerro tarkemmin, mutta perässä lukee jotakin, katselen Zeissin kiikareillani, joo siellä lukee:

  Missä se Ave luuraa, patiolla vai ?

Juha


KM (etc).

Ehkä hiertävin osa minussa on sitä, että olen sinulle jonkin sortin uhka. Olen uhka aika monelle. Sen huomaa.

Syyt voivat vaihdella. Helpompi vastustaa ja liittyä lyttääjien joukkoon, kuin selvitä haateen kanssa.

Peräkammarin pojat eivät yleensäkään pärjää haasteiden kanssa. Olen toki itsekkin sellainen monella alueella, jotka jätän tässä erittelemättä.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 05.07.14 - klo:08:11
naulan kantaan. Aina kun sun juttuja lukee, mietin, onko kaikki opiskeluni mennyt hukkaan, kun puhtaalla ajattelulla pärjää.


Voi olla, että jollain alueella osaat käyttää ajattelua, eli aivostoa. Luulen, että sulla on jonkin sortin elimellinen tuki tähän toimintaan.

Ajattelu on tosiaan aivojen käyttöä. Opiskelu on joskus vähän sinne päin, tosin siihen ei tarvitse aina liittyä ihmeempää aivojen käyttöä tai sitä, että aivojen käyttö jotenkin paranisi, jopa päinvastoin. Voi syntyä vaikka ajatus siitä, että riittää rallatella vaikka sitä Wikipediaa jne. On tää aika surullista, mutta maailmassa on paljon surullisuutta aiheuttavia asioita.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 05.07.14 - klo:08:11
Edelleen on epäselvää, miten Juha ymmärtää peräkammarin pojan. Jää näköjään mysteeriksi.


Itse olet tätä kysellyt, sekä omaa suhdettasi peräkammarin poikuuteen.

Eiköhän sun tulis olla paremmin kartalla ton asian suhteen?
Vai onko selvänotto liian suuri haaste? Jos vaikka äiti tekis sen jutun?


Juha

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 05.07.14 - klo:08:51
.
äiti on haudassa. Täyttäisi kohta 100 vuotta jos olisi elossa.
ja peräkammari meni perunjaossa....koditonna kuljeskelen nyt...


Voi.

Miten oot pärjänny?
Saisitko vaikka Tiistain pyyhkimään?

THL tiedottaa

.
Mikä on tämän keskusteluketjun ajatus, tavoite?

Mitä tässä pitäisi kirjoittaa?

Juha aloitti esittämällä arvionsa eräästä täällä kirjoittavasta. Seuraavakin viesti noudatti tätä arvokasta linjausta.

Onhan se houkuttavaa ja koukuttavaa analysoida muita kirjoittajia, juu. Siinä sivussa, niissä rivienväleissä, voi esitellä itseäänkin. Sehän se pääasia on.







Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Juha

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 05.07.14 - klo:09:48Onhan se houkuttavaa ja koukuttavaa analysoida muita kirjoittajia, juu. Siinä sivussa, niissä rivienväleissä, voi esitellä itseäänkin. Sehän se pääasia on.


Tuskin muut tällaiseen päätelmään ajautuisivat.
Ellet sinä vähän johdattaisi suuressa ahding..., siis viisaudessasi.

risto

.
Juha joutui rysän päältä kiinni ihan aamusta.

Minusta parasta antia oli kuutenkin kun Juha analysoi aistien toimintaa. Veikkaan että ne on kevätpörriäisessä ensi vappuna.

risto

#9
Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 05.07.14 - klo:09:48
.
Mikä on tämän keskusteluketjun ajatus, tavoite?


eikö se ollut se tehokkuus että panee muut kyseenalaistamaan.

niin, niitä kyseenalaisia  juttuja. Esim, onko THL  se koplan aivot. Onko sitä kukaan kyseenalaistanut? Minä haluaisin.

Ei tarvittu kuin pari tuntia niin oltiin jo tavoitteessa ja huuli pyöreenä lopun päivää. Pääsikö normaalisti yönsä nukkuneet  edes mukaan.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä