Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Näkökulman oma ketju

Aloittaja wade, 13.02.15 - klo:23:02

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Suti

Jatkumo "mainostaa" itseään sillä ettei moderoi. On viitattu siihen ettei Outomaakaan juuri moderoi.
Outomaa eroaa Jatkumosta mm. sillä, että Outomaa ei laske sisään ketä vain. Jatkumossa rettelöivistä kaksi pahinta on jäänyt Outomaan ulkopuolelle, kolmas on jostain syystä sisällä.
Hyvä näinkin.
päivä kerrallaan

Juha


Kyllä tässä sopiva yhteistyö näkyy, olipa tietoista tai ei.
Paineita saadaan paremmin hallintaan tällä kokonaisuudella.

Suti

Näiden wannabe-moderaattoreiden foorumilla ei olisi huru-ukkoja, äijiä, ukkometsoja - ei ketään joita voisi nälviä ja solvata.Ei ne kauaa jaksaisi keskenään pörhistellä.
päivä kerrallaan

wade

Vaikealta näyttää tällä hetkellä, mutta tässä informaatiota mahdollisille epätietoisille, jotka eksyvät outomaan ketjuun:

- Sulkeutuneella näkökulmalla uuden foorumin perustamista puuhanneesta nimimerkistä "jimi" ei ole kuulunut mitään, eikä hänen akatemia.net -sivustonsa ole avautunut.

- Nimimerkki "Juha" on perustanut foorumin osoitteella jatkumo.net, jonka keskustelua täälläkin on kommentoitu. Foorumi on kuitenkin epämääräinen, ei ole tietoa kuinka moderointi tullaan jatkossa hoitamaan (monien mielestä 0-linja ei vain toimi). Juha on kuitenkin sitoutunut foorumiin omalta osaltaan, joka korjaa pelkojani foorumin vakauden suhteen.

- Nimimerkki "Taha" on perustanut foorumin näkökulma.net (ääkkösin), jolla on konkreettinen moderointisuunnitelma: 5 - 9 jäsenen raati, joka päättää foorumin moderointilinjauksista, ja jolla on oikeus nimittää (kiertäviä) moderaattoreita. Kiertävät moderaattorit ovat osin demokraattinen, osin välttämätön ratkaisu. Voisi myös sanoa: raadin kautta moderaattori on jonkinlaisessa julkisessa kontrollissa. On kyseenalaista halutaanko tälle foorumille liittyä vai ei, ja onko yleensä halukkuutta liittyä raatiin. Itse lupauduin tähän ja liityin tällekin foorumille. Kyse on siitä, että monen mielestä kannattaa katsoa jatkumo-kortti ja kunnioittaa näin Juhan vaivannäköä.

Oma kantani on "whatever works", toivon että jokin vaihtoehto ottaa tuulta alleen. Pyrin suhtautumaan jokaiseen vaihtoehtoon asenteella "kuin sillä olisi mahdollisuus", ja näin omalta vaatimattomalta osaltani edesauttaa sen mahdollisuuksia.

Suti

Minun mielestäni jatkumolla näkyy jo nyt 0-moderoinnin aiheuttamat ongelmat. Kun sen annetaan kasvaa ei Juhan eväillä pystytä asiaa enää hoitamaan ja jatkumo kaatuu kuten Juhan aikaisemmatkin foorumit.
Sääli.

päivä kerrallaan


Juha


Moderoimattomuus on kokeiluna sen arvoinen. Ei taida asettaa uhkaa yhteisölle, mikä on tärkeintä.

Taha vetää muualle jo. Hyvä. Outtis valikoi sopivasti jäseniään, kuten on toivomus.

Hienoa diversiteettiä ja sen jatkokehitystä ilmenee.

Hattua Näkkärin ratkaisulle. Syytä kohottaa.

Kopek

Miksi on vaikeaa kirjoittaa asiasta ja olla kirjoittamatta asian esittäjästä? Miksi on vaikeaa antaa asioiden riidellä ja kirjoittajien olla riitelemättä?

Kiinnostaisi tietää joidenkin aggressiivisuuden takia jäähylle joutuneiden mielipide. Eivätkö he pysty hillitsemään itseään, vai tekevätkö he sen tahallaan tietoisena seurauksista.

2000-luvun alkuvuosina minäkin käytin kirjoituksissani vielä sanaa "sinä" eli osoitin kommenttini jollekin henkilölle, joka oli aikaisemmin esittänyt jotain. Nyt tuntuu suorastaan pahalta lukea noita vanhoja kirjoituksia. En osaa sanoa, milloin olen tehnyt päätöksen, että en enää käytä sinä-sanaa enkä osoita kirjoitustani suoraan tietylle henkilölle, jonka kirjoitukseen mahdollisesti vastaan. On siitä jo todennäköisesti kauan.

Jos tilanne vaatii, voin pitkän harkinnan (tutkittuani, olisiko muita vaihtoehtoja) jälkeen käyttää kiertoilmaisua ja kirjoittaa esimerkiksi että arvoisa nimimerkki (etuliitteen tarkoitus on pehmentää nimimerkin käsittelemistä) X on esittänyt, että... Ja tämän jälkeen käsittelen asiaa, minkä hän on esittänyt. Kirjoitan tavallaan kaikille lukijoille enkä pelkästään edellä mainitulle nimimerkille, vaikka vastaus tietysti onkin ennen kaikkea osoitettu hänelle.

Joillakin kirjoittajilla tuntuu olevan käytäntönä hyökätä saman tien "väärän" mielipiteen esittänyttä kirjoittajaa vastaan ja jättää jopa koko varsinainen asia käsittelemättä. Ajatuksena on ehkä kumota helposti ja vaivattomasti toisen ihmisen esittämät mielipiteet kirjoittamalla esimerkiksi, että "sinä ja rasistikaverisi" tai jotain tällaista. Siinähän tulee hoidettua muutamalla sanalla koko homma. Väittely on voitettu osoittamalla vastaväittäjän mielipide arvottomaksi, koska vastaväittäjä on arvoton.

Joskus voisi olla mielenkiintoista käydä oikein kunnon "nyrkkeilyottelu" tai "mutapainia" foorumilla, jossa ehdottomasti olisi sallittu tällainen. Etukäteen voitaisiin sopia, että ei oteta sitä tosissaan.

Suti

Uusia ketjuja on ainakin 3, ehkä neljäkin (Jimi?).
Miksi nyt, miksei aiemmin - ilmeisesti Näkökulma on koettu niin dominoivaksi.
päivä kerrallaan

Veteran Adam


Näkökulman perintöpalstan Jatkumolla jyrää nyt "anti-äijäkööri" - hibiscus, Taha Islam, socrates ja CE.

MKS:llä ja Tahalla on omat juuri aloittaneet omat foorumit - eli "jatkumoa" on siis nyt kolmen foorumin verran. Joku voisi luulla, että keskustelijoilla on kissanpäivät - ei ole.

Vanhana "näkkärinä" olen nyt vähän kuin turvapaikanhakijana..... ohravellikin käy.

VA.

Veteran Adam

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 02.10.15 - klo:13:09
Lainaus käyttäjältä: Veteran Adam - 02.10.15 - klo:12:51

Vanhana "näkkärinä" olen nyt vähän kuin turvapaikanhakijana..... ohravellikin käy.

Kiva, kun saatiin uusi tulokas. Jospa tämä tästä piristyy .. :)


Kiitos!

Eiköhän tämä piristy - myrskyisä syysviikonloppukin tulossa.... jos vain Fortumin sähköt pelaa....

VA.