Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

se ryssii sittenkin

Aloittaja Armas Ryssiväinen, 17.12.15 - klo:14:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 8 Vieraat katselee tätä aihetta.

Suti

kaikkihan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu
päivä kerrallaan

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 05.03.16 - klo:09:49
Uskon ilman muuta, mutta pitää myös osata. Itsellä on unohtumattomat traumat kansakoulun yksinlaulukokeista Luokan Edessä, kun ei osaa laulaa sitten alkuunkaan enkä tarkoita sillä ääntä vaan lahjattomuutta.. jotain vikaa kai aivoissa tai korvissa .. jännitin niitä viikkoja etukäteen  :-[

Tuollaisia kokemuksia minullakin oli kansakoulun alaluokilla. Minä ja pari poikaa jouduttiin jäämään seisomaan sinne luokan eteen, kun me ei ollenkaan laulettu. Meidän piti sitten vuorollaan laulaa lopuksi, kun kaikki muut olivat oman osuutensa suorittaneet. Ei lähtenyt ääntä millään kurkusta, jotain pientä pirinää pakosta. No, onneksi sitten oppikoulussa opettaja säesti kovaäänisesti pianolla ja ääneni sovittautui pianon äänten sekaan niin hyvin, että opettaja sanoi, ettei se varmaan ollut tarkoitettukaan kuultavaksi. Antoi kuitenkin kasin. Numeroon vaikutti kuitenkin myös musiikin teorian koe, josta sain hyvän numeron. Sitä ennen mulla oli aina ollut kutonen. Vapaaehtoista musiikkia en valinnut oppikoulun ylemmillä luokilla. Ehkä se on ymmärrettävää... :P Ihailen kyllä muiden laulutaitoja ja käyn konserteissakin mielelläni.

karpalo

Kutosen/seiskan laulaja minäkin olin kansakoulussa ja oppikoulussa.

Ei ollut hauskaa ollenkaan "esiintyä", no, onneksi olin taas hyvä piirtämään, se korjasi hieman itsetuntoa.

karpalo

#13
Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 05.03.16 - klo:14:24

Joo, muistin juuri nähneeni täällä akvarellaja, jotka olivat tosi hienoja!!

Minä en koskaan oppinut maalaamaan vesiväreillä ja siksi minusta ei tullut taiteilijaa .. vitsivisti. Mutta kiinnostus taiteeseen on pysynyt ja parhaita muistoja noilta tunneilta on ne harvat kerrat kun puhuttiin tunnetuista taiteilijoista. Muuten tuherrettiin kukin taitonsa mukaan akvarelleja..

Jos ne kuvat ovat lähettyvillä, niin voisit linkittää uudelleen?

http://aijaa.com/Co0Erx

http://aijaa.com/kX9th8

Tarkoititko joitain tämmöisiä. Ne on vanhoja räpellyksiä, nyt en pitkään aikaan ole sutannut yhtään
mitään.

Pitäisi varmaan yritellä, ainakin mieltä kiehtoo, kaksi veljeäni maalailee huviksensa edelleenkin, vanhin veli on haudan povessa, hän se vasta oli aktiivinen tuhertelija.


PS.

Toi tuulimyllykuva on Rauman Seminaarin mäeltä.
Seminaari toimii vieläkin Turun Yliopiston alaisena, sieltä valmistuu katras peruskoulunopettajia joka vuosi.




Armas Ryssiväinen

Helsingin kaupungin Asunnot Oy:n talkkareita on tiemmä kiusattu ihan  työkseen - oikeudessa asianomistajien toimesta kerrotun mukaan "he tiesivät liikaa".
Just.
Se lähti kuin talkkari peltikatolta; mä olen kerran osallistunut erään pörssiyhtiön tytäryhtoiön kassan tyhjennykseen - joten tiesin liikaa. Sosiaalipsykolginen tilanne oli kai tonsuuntainen kuin noilla talkkareilla. Ehkä erikoisin kiusaamisen muoto olivat selittämättömät tilisiirrot mulle - oli siis olemassa osallisuus "hyödystä".
sa sä?


Armas Ryssiväinen

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 05.03.16 - klo:15:04
...
Toi tuulimyllykuva on Rauman Seminaarin mäeltä.
mina släktanor härstammar .., man kan säga, är härledd från där.
Låt mej att bli mej själv.

Armas Ryssiväinen

läs:
http://kemppinen.blogspot.fi/2016/04/ulkosatama.html

nää on, nää jukan vuodatukset vaihteeksi taas kovaa tektii, ny ja eile.
Röns. Tekisi mieli kertoa kotikaupunkini Ryssiväiskylän historiasta, kuinka ihmisten omaisuus/omistusoikeus ei ollut paskankaan arvoinen, ja kokonaisia kortteleita pakkolunastettiin kaavakeinottelulla – pian pakkolunastuksen jälkeen parkkipaikka tai tuleva "keskuspuisto", sai uuden tehokaavan, ja maan hinta n. satakertaistui.
Yhdessä tapauksessa, riittävän röyhkeä case, ministeriö tai oikeuskansleri tuli väliin.
Legenda kuitenkin kertoo, että kuuskytluvulla kaupunginhallitus kauniina kesäiltana veneili ja valikoi jäsenilleen lunastettavia ihmisten kesämökkejä tontteineen. Voimmeko nähdä jotain yhteneväisyyksiä Ryssiväiskylän ja nyky-Venäjän välillä?
Jos - niin voimme kai ajatella, ehkä 50v. päästä se toimii edes vähän moraalisemmin.
Kaupungissa jossa elän, asuu mielenkatkeruus, syystä; löytyy kokonaisia omaisuutensa menettäneitä sukuja, jotka eivät äänestä paikallisvaaleissa.
Lojaliteetti puuttuu täysin. Näin yksityisarkistoissa ovat esim. ainoat 1700-luvun kaupunkisuunnittelun kartat, joista ilmenee (jos ymmärtää ajan virkamiesruotsia) mm. kaupungin erikoisen nimen tosi asiallinen merkitys ja historia. Virallisestihan sitä ei tiedä kukaan.


Suti

#17
Hienoa että toit Kemppisen esiin. Kemppistä kannattaa seurata.

Tuomari on kirjoittanut myös muutaman kirjan. Viimeksi luin "Tuolta puolen" v:lta 2014.
Kulttuuriesseitä, mutta ei raskaita.
päivä kerrallaan

Armas Ryssiväinen

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 07.04.16 - klo:10:37
Mutta mitä me pienet ihmiset sille voidaan, pannaan hymyksi  :P
viskoo kapuloita rattaisiin vaikkei kabulissa ollakaan.
tossa vähä aika sitten KHO kumosi lopullisesti asemakaavamuutoksen - ja muuten eka kerta kaupungin historiassa, kun se hävis grynderille sorvaamansa kaavaratkaisun korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Siinä oli hämäräkaavakähmyn kaikki elementit - paitsi että bulvaanina nyt keksittiin käyttää rokkijätkiä. ovelaa, mutta ei tarpeeksi ovelaa.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 07.04.16 - klo:10:37

Osataan yhä ja ovelammin kuin ennen, vittaus: Panama papers.
Tämä asianajajatoimisto on vain 4. suurin Panamassa ja niitä on vaikka kuinka muissakin paratiiseissa. 

Seuraavaksi suljen tilini Nordealla. .............

Taidan tehdä saman.

Kun katselin Björn "Nalle" Wahlroosiin lipevää lipittelyä TV:n toimittajien kysellessä, niin ajattelin asiaa, niin kuin mailta kotoisin oleva vaimonikin.

    - Tuo on semmoinen Hemmo, että saa Suomen suurimmat maataloustuet, eikä koskaan ole ollut mikään maanviljelijä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hän lähti pakoon kansalaisvelvoitteitaan, veronmaksamista,  Ruotsiin:

Sammon, Nordean ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on kirjoittautunut Ruotsin väestörekisteriin, kertoo talouslehti Dagens Industri

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/04/09/di-bjorn-wahlroos-muutti-veroja-pakoon-ruotsiin/20145079/170