Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

TERVEYS

Aloittaja Amanda, 17.09.17 - klo:13:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Amanda

Ei ole varmaan koskaan ollut tätä aihetta foorumilla, hakunappikaan ei auttanut.

Eilen järkytyin Iltalehden uutista:

Ruotsalaislapset syövät yhä enemmän masennuslääkkeitä - pillereitä jopa 5-vuotiaille

Minusta pienten lasten masennus ei ole masennusta vaan ympäristön ja läheisten aiheuttamaa apaattisuutta, pelkoa yms. Vanhemmat voi riidellä, koulussa kiusataan, kukaan ei selitä tätä hullua nykymaailmaa vaikka pikkuväki näkee ja kuulee kaiken sitä ymmärtämättä. Syliin otto on varmaan paras lääke, ja kuunteleminen.

Mutta aloitin tämän aiheen yhden vastauksen takia, joka on niin järkeen käypää tekstiä, ettei siitä voi olla eri mieltä. Kopoin vastoin nettisääntöjä kokonaisenaan. "Kuolema piilottelee suolistossa" sanotaan Saksassa jo keskiajoilta alkaen. Miten se vanha kansa kaiken tiesikään.

Eilen
Lainaa
Kaarina Savola

Meitä on vuosikymmeniä huijattu sanomalla, että mielenterveyden ongelmat johtuvat aivojen kemian häiriöstä, mikä on todellakin täyttä roskaa. Sen sijaan psyykenlääkkeet aiheuttavat aivojen kemian häiriön, josta ei ole ulospääsyä.

Serotoniinista (aivojen välittäjäaine) määrää elävässä ihmisessä ei voi mitata, saatikka seurata lääkkeiden vaikutusta hoidon aikana. Noin 90% serotoniinista tuotetaan suolistossa. Sen tuotantoa ja erittymistä on mahdollista muuttaa ruokavaliolla. Aivoissa on lymfasuonia myös. Vääränlainen bakteerikanta suolistossa häiritsee välittäjäaineiden muodostusta ja aiheuttaa monenlaisia ongelmia aivojen toimintaan ja samoin yliaktivoi immuunipuolustusta, joka on esim. diabeteksen, astman ja reuman taustalla.

Aivojen kehittyminen alkaa jo kohdussa ja siihen vaikuttaa merkittävästi äidin ravitsemus. Nämä asiat ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä.

Joka vuosi yli 4000 suomalaista joutuu eläkkeelle masennuksen takia. Masennus hoituu kyllä, ruokavaliolla sekä terapialla, mutta ei pelkästään lääkkeitä syömällä. Toki, jos saat apua lääkkeistä, niin ne kannattaa syödä.

Moni kärsii tietämättään erilaisista ravinnepuutoksista. Yleisimmät ravinnepuutokset ovat kalan Omega-3 rasvahapot (EPA ja DHA), rauta, folaatti, B12-vitamiini, D-vitamiini, jodi, seleeni, magnesium, sinkki ja K2-vitamiini, joka on äärimmäisen tärkeä verisuonten ja luuston hyvinvoinnille.

Masennusta aiheuttavat eniten: lapsuuden traumat, elämän vastoinkäymiset, avioero, läheisen kuolema, unihäiriöt eli huono nukkumarytmi eli tahallinen yökukkuminen, ravintoainepuutokset, roskaruoka, roskaviihde, päihteet, ulkoilun puute, yksinäisyys, maailmankatsomuksen puuttuminen, liikunnan puute, nettiriippuvuus ja sosiaalisten taitojen puute.

Nämä ovat asioita, jotka ovat itse korjattavissa. Pillereillä et niitä päästäsi hävitä.

Yhteiskunta vaan on valitettavasti niin avuton, että normaalista elämästä tulevillekin alakuloille annetaan jonkin sairauden nimi ja ruvetaan sitten sitä lääkitsemään haitallisilla lääkkeillä.

Tätähän lääketeollisuus ja sitä myötäilevä lääkärikunta haluaa, että eivät tulot vähene.

Masennuslääkkeillä ei tätä ongelmaa kuitenkaan auteta yhtään.

Lääkärikoulutuksessa ei ole ravitsemusta paria viikkoa enempää ja näinollen lääkärit eivät pysty kartoittamaan potilaansa ravitsemustilaa. Mitään vitamiini- tai hivenainemittauksia ei edes yleensä tehdä.

Voiko ruokavalio parantaa ?

Valitettavan usein lääkäreiden kanta moneen sairauteen on, ettei ruokavaliolla ole merkitystä. Jos ihan maalaisjärjellä ajattelee, olisihan se ihmeellistä jos se mitä suuhunsa laittaa ei mitenkään vaikuttaisi siihen, miten ihminen voi.

Ravinnosta ja ravintolisistä, joilla korjataan ravintoainepuutokset, jotka vaikuttavat olennaisesti myös aivojen hyvinvointiin, ei saa kuitenkaan sellaisia voittoja kuin uusista synteettisistä lääkkeistä, joita lääketehtaat kehittelevät.

Esimerkiksi lievän ja keskivaikean masennuksen kohdalla lääkityksen vaikuttavien aineiden teho on vain hiukan plasebovaikutusta suurempi.

Masennus ei parane vaan kroonistuu kun ihminen syö mielialalääkkeitä. Masennuksen lääkehoito tutkimusten mukaan on tehotonta, silti lähes 500 000 suomalaista syö niitä. Tämä sen takia koska lääkäri kirjoittaa hanakasti lääkereseptin masentuneelle. Lääketeollisuuden napanuora lääkäreiden täydennyskoulutukseen on katkaistava. Vasta sitten voidaan järkevöittää masennuksen hoito.

Psykiatriasta on tullut lääketeollisuuden kultakaivos. Pitäisi olla tieteellisesti perusteltua, että psyykenlääkkeiden käyttö on hyödyllisempää kuin ei-käyttö.

Vaadi päästä julkisella puolella terapiaan ja keskustelemaan. Lääkärit yrittävät painostaa ja mainostaa SSRI-lääkkeiden käyttäjäksi, mutta jos niistä ei ole apua, niin ne eivät auta. Vaadi silloin pelkkää keskusteluterapiaa ongelmiisi.

Ja ennenkaikkea oikeanlainen (ei virallinen) ravitsemus täytyy laittaa kuntoon, jotta paranemista voi tapahtua.

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 17.09.17 - klo:13:15

Ainahan sitä puhutaan ravitsemuksen puutteiden aiheuttamista sairauksista, mutta tuota minä en oikein usko. Aina on ollut olemassa noita sairauksia, joillakin ihmisillä, siitä huolimatta, että samaa ravintoa on syönyt koko perhe ja maaseudun oloissa varsinkin aikaisempina vuosina myös palvelusväki ja lähes koko kylä. Silti vain joissakin perheissä sairastuttiin. Valitettavasti perinnöllisyys on kaiken sairastamisen taustalla, tosin pikkulasten sairastumista esim. mielenterveyden sairauksiin varmaan perintötekijöiden lisäksi aiheuttavat ympärillä olevien aikuisten sairaalloinen käytös. Serotoniini aiheuttaa mielihyvää ja masennuksessa se on usein ainut auttava lääke. Jos serotoniinia annetaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle, niin seuraa katastrofi. Valitettavasti lääkäritkään eivät aina tunnista kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vaan tulkitsevat sen masennukseksi ja lääkitsevät sitä. Siitäpä sitten seuraa usein kaaos...

Juuli Hukkaskukka 1

#2
Ohho ! Ei sitä jätä lääkärin määräämiä lääkkeitä käyttämättä kun ei muutakaan tilalle ole. Jos tuo mieliala ei nouse yrityksistä, vaikkapa seretoniinilääkityksestä  huolimatta niin siihen muuhun pilleripurkkiin turvataan.
aino hukkanen

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä