Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Yrittäjän kompastuskiviä

Aloittaja Amanda, 14.12.14 - klo:15:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Kopek

#20
Moraalikäsitykseni ovat enemmistön moraalikäsityksiin verrattuna sen verran kieroutuneita, että en viitsi väitellä näistä asioista. Mitäpä turhaan riitelemään. "Vahvat perusteet" joita esittäisin, tuskin olisivat vahvoja perusteita jonkun muun mielestä. Mutta tarvitseeko kaikkea perustella? Kenelle asiat pitäisi perustella? Islaminuskoinen voi perustella kristitylle, miksi hän toimii tietyllä tavalla, mutta ei kristityn ole pakko hyväksyä perusteita. Ja sama pätee tietysti myös toisin päin. Jonkun autuus on jonkun kauhistus. Ja jonkun kauhistus on jonkun autuus.

Moraali on väkivaltaisen pakon kaunistelemiseksi ja oikeuttamiseksi rakennettu keinotekoinen oppirakennelma, jota pidetään pystyssä aivopesun avulla. Todellisuudessa ei ole muuta moraalia kuin vahvemman valta ja tappaminen. Se on oikeassa, joka saa sanoa viimeisen sanan. Se on oikeassa, joka katsoo pyssyn piippua pitkin.

Kun yksi ihminen varastaa kaupasta juureksen ja hyötyy siitä vajaan euron verran, häntä pidetään rikollisena, ja poliisi rankaisee häntä. Kun toinen ihminen varastaa paitsi juureksen myös koko kaupan ja kaupungin ja läänin, häntä kiitellään ja ihaillaan. Varkauden kohteeksi joutuneet eivät syytä häntä vaan itseään.

Onko ensimmäinen ihminen moraaliltaan huonompi kuin toinen, jonka nimi olkoon historiallisen esimerkin mukaan vaikkapa Josif Stalin. Eikö enemmän varastanut olekaan pahempi varas?

Sillä, mitä on tehnyt, ei ole merkitystä. Ainoa mikä ratkaisee, on se, jääkö kiinni ja joutuuko vastuuseen. Jos Hitler ei olisi hävinnyt toista maailmansotaa, emme muistelisi holokaustia. Emme todennäköisesti edes tietäisi siitä. Juutalaisten kansanmurhaa pidettäisiin ilkeämielisenä ja paikkansa pitämättömänä huhuna. Siitä puhuminen katsottaisiin saksalaisvihamielisyydeksi. Se voisi olla jopa rangaistava teko. Eihän Neuvostoliiton hirmutöistäkään ollut sopivaa puhua niin kauan kuin Neuvostoliitto oli voimissaan. Tällaisten asioiden huutelijoita pidettiin fasisteina.

Kieroutuneessa moraalikäsityksessäni en määrittele moraalia lakikirjan mukaan vaan sen mukaan, mitä seurauksia ihmisten teoista on toisille ihmisille. Jos teoista ei ole muille mitään seurauksia, niiden tekemisen tai tekemättä jättämisen ei pitäisi olla lainkaan moraalikysymys vaan osa normaalia yksilönvapautta. Kuitenkin niistä on tehty moraalikysymyksiä lainsäädännön avulla. Ihmiset on ehdollistettu potemaan huonoa omaatuntoa joka kerta, kun he rikkovat lakia – silloinkin, kun he kävelevät kadun yli päin punaista valoa. Onko käveleminen turvallista vai ei, sillä ei ole merkitystä. Mistä on kyse? Kärsiikö liikennevalotolppa, kun sen tahtoa ei noudateta?

Selasin vanhoja päiväkirjojani ja löysin aineistoa, joka ehkä valottaa kieroutuneita moraalikäsityksiäni tarkemmin. Ensimmäisessä selostetussa tapahtumassa taustasyynä oli huolestuttavan kova migreeni -tyyppinen päänsärky, joka vei huomioni niin, että en tiedostanut, mitä merkitsee se, että olen paikalla poikkeuksellisesti iltapäivällä enkä illalla kuten yleensä. Ja tällä huomaamattomuudella oli seurauksensa. Periaatteeni on, että en mainitse päiväkirjoissani terveydentilaani liittyviä asioita kuten päänsärkyjä tai muitakaan vaivoja, koska päiväkirja ja sairauskertomus ovat kaksi eri asiaa. Allergioista ja pikku kolhuista voin kertoa, koska ne ovat lähes joka ihmisen ongelmia. Edellä mainitusta syystä johtuen edellä taustatieto, jolla oli kuitenkin oleellinen merkitys tapahtuman kannalta, puuttuu. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin asian voinee jo kertoa.

http://spottihotti.blogspot.fi/

Syrinx

Jaa kenelle pitäisi perustella? No, jos varastat, olisi hyvä yrittää saada varkauden uhri uskomaan että varkautesi ei ollut väärin häntä kohtaan. Mutta harvoinpa tuon moraalin kannattajat uskaltavat edes itseään uhreilleen paljastaa, myymäläetsivän (esimerkissäsi) ne pitää kiinni ottaa...


Suti

#22
Lainaus käyttäjältä: Kopek - 31.12.14 - klo:23:02
Kun yksi ihminen varastaa kaupasta juureksen ja hyötyy siitä vajaan euron verran, häntä pidetään rikollisena, ja poliisi rankaisee häntä. Kun toinen ihminen varastaa paitsi juureksen myös koko kaupan ja kaupungin ja läänin, häntä kiitellään ja ihaillaan. Varkauden kohteeksi joutuneet eivät syytä häntä vaan itseään.


Ja tässä esimerkissä on sitten kysymys lain vääryydestä, yleisen moraalin vääryydestä, salaliitosta, muiden ihmisten tyhmyydestä, mistä?
Kaikki on niin mälsää ja paskaa - tyypillistä teiniangstia.

Tuolla ajattelulla päästään äkkiä Breivik-ideologiaan, mätä yhteiskunta ja varsinkin sen tukikoneisto on tuhottava. Ja siinä vaiheessa minä käytän tällaiselle korkeammalle ihmiselle kuuluvaa oikeutta toteuttaa omia mielihalujani.
päivä kerrallaan

Kopek

#23
Lainaus käyttäjältä: Suti - 01.01.15 - klo:09:42
Tuolla ajattelulla päästään äkkiä Breivik-ideologiaan, mätä yhteiskunta ja varsinkin sen tukikoneisto on tuhottava. Ja siinä vaiheessa minä käytän tällaiselle korkeammalle ihmiselle kuuluvaa oikeutta toteuttaa omia mielihalujani.

Vastakkaisella ajattelulla voidaan päätyä holokaustiin. Ulkoistetaan hyvän ja pahan määrittely ja noudatetaan vain käskyjä.

Saksassa teloitettiin 22. helmikuuta 1953 maanpetoksesta opiskelijasisarukset Hans Scholl (24) ja Sophie Scholl (21) sekä heidät rikoskumppaninsa Christoph Probst (24). He olivat levittäneet lentolehtisiä, joissa kehotettiin lopettamaan sota. Teon katsottiin heikentävän kansalaisten moraalia ja haittaavan siten kansakunnan sotaponnisteluja. Tekoa pidettiin iljettävänä puukoniskuna kansakunnan selkään ottaen huomioon sen, että samaan aikaan tuhannet nuoret miehet uhrasivat henkensä rintamilla kansakunnan puolesta.

Heinäkuussa 1944 teloitettiin 36-vuotias saksalainen upseeri Claus von Stauffenberg, joka oli asettanut pommin Hitlerin neuvotteluhuoneeseen yrittäen surmata Hitlerin mutta onnistuen surmaamaan vain neljä asetoveriaan ja haavoittamaan lukuisia. Stauffenbergia pidettiin halveksittavana rikollisena, koska hän oli vannonut uskollisuusvalan "Johtajalle", ja koska hän tappoi syyttömiä Saksan armeijan upseereita paeten itse paikalta. Missään sotaa käyvässä maassa upseeri ei voi tappaa valtionpäämiestä, armeijan ylipäällikköä ja oman kansansa sotilaita saamatta ankarinta mahdollista tuomiota.

Nyt edellä mainituilla rikollisilla on Saksassa muistopatsaita, ja heidän mukaansa on nimetty katuja ja aukioita.

Tämä vain esimerkkinä siitä, miten moraalikäsitykset muuttuvat. Tämän päivän rikos voi olla tulevaisuudessa sankariteko, ja tämän päivän sankariteko voi olla tulevaisuudessa rikos. Lyhyen ajan – eli tämän ajan, mitä parhaillaan elämme – moraaliset käsitykset määrittelee lakikirja. Pitkän ajan – kun tätä hetkeä arvioidaan tuhannen vuoden päästä – moraalikäsitykset eivät määräydy tapahtumahetken lakien perusteella vaan universaalien moraalisten sääntöjen perusteella. Emme arvioi Julius Caesar puukotusta moraaliselta kannalta emmekä käsittele tekoon osallistujia rikollisina. Tarkastelemme tuon ajan tapahtumia pelkästään historialliselta kannalta, eli mikä oli tekojen syy, ja mihin ne johtivat.

Voimme lukea historiasta, että neljäsataa vuotta sitten joku teki jotakin. Vaikka teko olisi ollut tekoajankohtana halveksittu rikos, emme ajattele sitä rikoksena, vaan arvioimme teon moraalista ulottuvuutta sen perusteella, mihin teolla pyrittiin, ja mitä vaikutuksia sillä oli.

Vuonna 1633 järjestettiin oikeudenkäynti tähtitieteen harrastajaa Galileo Galileita vastaan. Miestä syytettiin useista rikoksista. Hänet tuomittiin vankeuteen harhaoppisuuden levittämisestä hänen esitettyään, että planeetat kiertävät aurinkoa. Tuomitun tuli julkisesti irtisanoutua tällaisista harhaoppisista väitteistä ja kirota ne. Hänen kirjoitustensa – mukaan lukien mahdolliset myöhemmät kirjoitukset – julkaiseminen kiellettiin. Galileo Galilei määrättiin lukemaan seuraavien kolmen vuoden aikana joka viikko seitsemän tunnustuspsalmia rikoksensa katumiseksi. Tuomitun iän ja heikon terveydentilan vuoksi vankeus muutettiin loppuiän kestäväksi kotiarestiksi.

Emme taida kuitenkaan muistella Galileo Galileita ennen kaikkea niljakkaana rikollisena.

Breivik tuskin koskaan tulee saamaan sankarin patsaita. Hänen mukaansa ei tulla nimeämään katuja. Syy ei ole se, että hänen tekonsa vaativat ihmishenkiä. Vaativathan sodatkin ihmishenkiä, ja kenraalit saavat silti patsaansa. Syy on se, että Breivikin teot eivät olleet oikeutettuja minkään järjellisen logiikan mukaan. Sosiaalidemokraattisten johtajien tappaminen lapsina, jotta vaikutettaisiin tulevaisuuteen, katsotaan mielipuolisuudeksi, vaikka lasten joukossa olisikin ollut mahdollinen tuleva pääministeri ja muita mahdollisia johtajia. Jos Breivikin kaltaisen henkilön kunniaksi pystytetään patsaita, poliittisen järjestelmän täytyy olla aika hurja. Edes natsit eivät olisi kehdanneet juhlia sankarina lasten murhaajaa, vaikka he tappoivatkin lapsia osittain samoista syistä kuin Breivik.

karpalo

#24
Lainaus käyttäjältä: Kopek - 31.12.14 - klo:23:02
Moraalikäsitykseni ovat enemmistön moraalikäsityksiin verrattuna sen verran kieroutuneita, että en viitsi väitellä näistä asioista. ..................

Niin, olisikin mukavaa kuulla Kopekin käsitykset "Koston Kierteestä", tai vaikkapa "Kunniamurhista"  ja "Armomurhista"

http://uudenmaanpiiri.mll.fi/@Bin/130183/TUTKIELMA+Karalahti.pdf%23

Tutkielmassa tutkitaan kunniaväkivaltaa kiinnittäen
erityisesti huomiota
kunniaväkivallan äärimmäiseen muotoon eli kunniamur
haan. Tutkielmassa
avataan myös näkemyksiä muuhunkin kunniaväkivaltaan
, sen eri muotoihin ja
mm. lain ja islaminuskonnon ja -kulttuurin suhtautu
misesta kunniaväkivaltaan
sekä erikseen romanien verikostoon


........ Juuh, näitäkin on tutkineet muutkin kuin Kopek.

Mitähän mieltä, onko oikeutettuja keissejä, Kopek ?

Amanda


Tämä juttu oli niin erikoinen, että piti lukea kokonaan kun kerran aloitti:

15 vuoden taistelun tulos: Tua kampitti la­ki­mies­ver­kos­ton

Lopussa kiitos seisoi, kun naisyrittäjä päihitti hyväveli-verkoston... mutta juttu jatkuu ehkä vielä Korkeimmassa oikeudessa.

THL tiedottaa

#26
Onhan juttu hieman yksipuolinen. Vastapuolen käsitystä ei ole kuunneltu lainkaan.

Suoria referaatteja ei ole oikeuden päätöksistä.

Tämä herättää eniten ihmetystä:

"Oikeustaistelu jatkuu mahdollisesti vielä Korkeimmassa oikeudessa, minne Tua on tehnyt valituksen."

Mistä hän enää riitelee, koska:

"Oikeus on silti puhunut. Tua on tähän mennessä voittanut kaikki oikeusjuttunsa ja kantelunsa. Se on kuitenkin vaatinut tarkkuutta ja ennen kaikkea sitkeyttä."

??
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Amanda


En viitsi lukea sitä uudelleen. Mutta se taisi olla niin, että jossain välissä vastapuoli oli myynyt ..oliko se 300 000 euron arvosta liikkeen osakkeita ja siitäkin summasta kuuluisi hänelle osinkoa. Ei ole vielä tyytyväinen.

Mutta totta turiset, kaikilla lanteilla on kaksi puolta.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä