Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Yliherkkyys

Aloittaja THL tiedottaa, 20.06.12 - klo:08:46

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

"Aistiyliherkkyydestä eli sensorisen integraation häiriöstä kärsivän elämässä arki on haastavaa, mutta asiaan perehtymättömän on vaikea ymmärtää näitä ongelmia. Ennen pesua vasemmassa jalassa ollutta sukkaa ei voi laittaa oikeaan jalkaan, koska sukka on edelleen vasemman jalan muotoinen. Paitojen pesuohjelaput hankaavat, mutta vielä enemmän hankaa, jos se on leikattu ja jäljelle on jäänyt pisteleviä jäänteitä lapusta. Ruoka voi tuntua suussa rakenteeltaan väärältä, joten sitä ei voi syödä. Muovipussi voi kahista niin ikävästi, ettei tomaatteja voi ottaa siitä esiin. Herkkä hajuaisti estää monessa paikassa pistäytymisen."

Edellä muutama piirto aistiyliherkkyyden aiheuttamista ongelmista. Älä ollenkaan naura, aistiyliherkkyydelleen ei yksilö voi mitään. Siihen on vain muidenkin sopeuduttava, koska se ei ole millään parannettavissa. Jaa, siis sinulla on hallussasi tieto ja taito, millä aistiyliherkän keskushermostosta puuttuva aistien turtumismekanismi saadaan toimivaksi! Kitooos!

----------------------------

Siirrytäänpä pohtimaan, voitaisiinko tuota edellä mainittua herkkyyttä rinnastaa toisenlaiseen herkkyyteen, siirtää toiseen ulottuvuuteen. Olen nimittäin huomannut – tämä alkoi jo lapsuudessani – että olen herkkä kaikenlaiselle hölmöydelle, tarkemmin sanottuna typeryydelle. Juu, enkä pelkästään omille töppäyksilleni.

Jokin yksittäinen tapaus on helppo unohtaa, mutta jatkuessaan typeryys on siis niiiiiin ärsyttävää, että sitä on vaikea kuvailla. Usein menen ulos purkamaan ahdistustani, otan kirveen ja alan hakata halkoja vimmatusti. Sahaaminen on myös terapeuttista.

Viime aikoina – en määrittele ajanjaksoa tarkasti – tällä foorumilla on aivan liiaksi tullut eteeni sellaista tekstiä, joka saa minut ulos. Vaadin, että niiden tekstien kirjoittaja tilaa pihalleni 100 kuutiota pitkiä koivurankoja.


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Outomaa



Kerroin tuosta kouvurunkojen puutteesta: eräällä tietämälläni on Pohjanmaalla yli 2 hehtaaria entistä rantaniittyä, jolla on pajukkoa rannassa ja  pelkkiä koivuja nykyään. Eräs sukulainen on perannut vain vähän siitä omiksi polttopuikseen. Tuskin neljänneksen neljässä vuodessa. Vapaasti haettavissa, kunhan pystyyn jää Väljä Koivikko, että näkyy taas järvelle kuin ennenvanhaan.

LexArma ei ole käynyt foorumilla viikkoon eikä näköjään saa privoistakaan ilmoitusta (tarkistin). Onneksenne.
"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

risto

Lainaus käyttäjältä: Outomaa - 20.06.12 - klo:09:21


LexArma ..... Onneksenne.

En tiennyt että meillä on toinenkin onni Ave-älykön lisäksi....

Kiva Tiistai että pidät meidät maan pinnalla.

Outomaa

#3
Lainaus käyttäjältä: .......... - 20.06.12 - klo:10:01
Lainaus käyttäjältä: Outomaa - 20.06.12 - klo:09:21


LexArma ..... Onneksenne.


Jatkakaahan keskustelua, LexArma on näköjään unohtanut meidät/teidät.

"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

risto

.
Voi vittu noitten nörtti-jumalien kanssa. Ihan niiku nyt ei olis muutakaan telkemistä kunm seurata pARIA HULLUA.


risto

.
Foorumi on ollut kaaoksessa pari vuotta. Ei täällä kukaan ole yliherkkä, ja jos on, on häipynyt ajat sitten

Ei joka päivää voi aloittaa alusta niinku mitään ei olisi tapahtunut.

Eihän tänne ole tullut yhtään uutta tyyppiä 3 vuoteen.

THL tiedottaa

Uusi tyyppejä?

Eihän tänne tarvita yhtään uutta, kun nykyjäsenet muuntuu ja muuntelee sujuvasti habitustaan alinomaan.
No, eivät tietysti kaikki siihen kykene muuta kuin omasta mielestään.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Patu

Kun Outomaa ilmoitti että LexArma lopettaa tämän kun herää, niin kuka tänne tulee ja miksi kukaan muuttuisi.

Outomaa

#8
Kuinka niin herää?
Poika on hyvin kiireinen tietotekniikan turvallisuuden asiantuntija alan yrityksessä, ja tämän softan (SMF) suomenkielinen tukihekilö sen sivustolla.

Armonaikaa syksyyn asti. Katsotaan sitten.
Itse en ehdi osallistumaan, kun kohta on talo täynnä väkeä elokuun lopulle asti. Sopisi tietty lause tähän, "ettei ..... yhtä naista kaipaa", mutta enpä kirjoita.
"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

risto

#9
Lexan kannattaa hakea RAY:lta tukea "hullujen päivähoidon edistämikeskuksen ylläpitoon".
AVE saa tukea rauhantyön edistämiseen. Mikään ei edistä enempää rauhaa kuin Aven sekoilut.
Vittu jos kaikista osuman saaneista tulee yhtä kahjoja kuin Avesta, kukaan ei halua lähteä sotimaan.

Ave voi näytösluonteisesti asentaa maamiinoja Tampereen kaupungitalon nurmikolle. Näin hän saa ansaittua huomiota.

Avea tullaa kuskamaan kalterihäkissä rauhan kokouksesta toiseen. Kun hän huutaa kalteeiden välistä neiti, teini, hippi, sivari ym juttujaan, mikään muu ei edistä rauhantyötä enempää.
Aina naisen nähdessään hän karjuu sweet peipi anna puhelinnumero.

Hyväntekeväisyystarkoituksessa myydään Aven polven kipsivaloksia, josta hermosäikeet repsottavat. Valoksen nimi on aivovuoto..

Buldogin piikkipanta kaulassa tekee showsta uskottavan.
Tietenkin letkan edessä ajaa 2 poliisiautoa vilkut päällä ja perässä tulee palolaitoksen tankkiauto vesitykkeineen.

.eiku äksöniä.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä