Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Lyhytmuistin kadottaminen

Aloittaja THL tiedottaa, 16.07.10 - klo:10:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

S

Niin myös totuuden puhujat ovat olleet kautta aikain vainottuja, sorrettuja, sekä kaltoin kohdeltuja. Heidät on leimattu milloin miksikin vääräoppiseksi, tai toisinajattelijoiksi. Eri tavalla ajattelevat poikkeavat yksilöt herättävät lisäksi yhteisössä pelonsekaista levottumuutta - joten heidät on luokiteltava johonkin karsinaan, että heitä voisi pilkata oman heikon itsetuntonsa turvin, samalla kollektiivista yhteishenkeä vahvistaakseen.

- Juuri siksi historia toistaa ikiaikaisesti itseään, koska yleensä nämä poikkeusyksilöt ovat omalla tavallaan liminaalisia persoonalllisuuksia, joita pelätään heidän marginaalisuutensa takia. Normeista poikkeavat ihmiset joutuvatkin tavan takaa yhteisönsä silmätikuiksi, tai usein jopa syntipukin asemaan. Vahvimmat yksilöt selviävät tästä uhrin asemastaan, mutta heikommat taipuvat painostuksen edessä.

- Mikään ei ole niin voimallista kuin sanan mahti. Sen turvin voidaan muuttaa rakentavasti maailmanjärjestystä, mutta myös saada paljon pahaa aikaan. Suhtautuminen sanojen taitavaan yhteennivomiseen esiintyy myös edelleen vertauskuvissamme. Puhumme pirullisesta sanankäytöstä, jolla on maaginen vaikutus ympäristöön. Sanoilla on voimaa, jolla voi haavoittaa, tai parantaa. Siksi pitäisikin olla tarkka mitä suustaan, kynästään, tai näppiksistään milloinkin päästää - koska sanottu tai painettu puhe saattaa vaikuttaa vallitseviin asioihin, tilanteisiin, sekä olosuhteisiin hyvinkin perustavanlaatuisesti.  
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa


Paha setä

En tiedä, miten tämä liittyy mihinkään. Sanoa vaimosta että ehkä se on, mutta todellisuus on se, että kipsin alla mulla pitäisi olla rupia. jos olisin kaatunut. Ei ole joten nyt on vaimolla selittämistä.

Huono päivä tänään.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Paha setä

Mustakin tää on todella hassua. Mulla pitäisi olla arpeutumaa ihossa, mutta sitä on vain polvissa. Jos olisin kaatunut matkan varrella niin tietäisin.

Mun kipsin alla ei ole mitään. Jotenkin joudun tarjoilemaan sen tuolle naiselle: Ei arpia, ei rupia joten juhlitaan.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Paha setä

Lainaus käyttäjältä: Paha setä - 21.07.10 - klo:22:46
Mustakin tää on todella hassua. Mulla pitäisi olla arpeutumaa ihossa, mutta sitä on vain polvissa. Jos olisin kaatunut matkan varrella niin tietäisin.

Mun kipsin alla ei ole mitään. Jotenkin joudun tarjoilemaan sen tuolle naiselle: Ei arpia, ei rupia joten juhlitaan.

Sanoi ettei ole mutta minusta on todennäköisempää, jäljen perusteella, en ole kaatunut enkä tee tälle asialle mitään.

Olen varmasti kompastunut. Toivotaan.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Paha setä

Minusta on hassua, että vaimoni pystyy tajuamaan, missä olen ryöminyt. Minun poikkeavaa peukaloani ei voida selittää. Pystyy selittää kaiken muun, mutta ei risaa peukaloa.

Mää saatan kärsiä perheessä väkivaltaa. Muttet kai ja ehkä ja jotain sillai. Jotain jokin.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

rapevainaa

.
Kiva, että jaoit ruvet kanssamme.
opettele unohtamaan ikävät asiat ja suurentele kivoja asioita.

THL tiedottaa

.
Joko Rape on oppinut eli sisäistänyt tuon, tai sit se vaan hokee kuulemaansa oppia.

Olen kallistumassa tässä kyseisessäkin tapauksessa sille kannalle, että Rape on edelleen realisti.






Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä