Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

”Reaktori on sulanut”

Aloittaja THL tiedottaa, 12.03.11 - klo:12:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

#10
Niin kuin aina, suuria tunteita nämä katastrofiuutiset herkkäuskoisissa, tietenkin myös muutenkin huolestuneissa ihmisissä tunnetusti herättävät. Vainoharhat tai suoranaiset maailmanlopun maalailut ovat sitten asia erikseen.

Vastaavanlaisia, jopa pahempiakin onnettomuuksia kun on tapahtunut jo maailman sivu, eikä tämäkään mitenkään poikkeuksellista siinä suhteessa ole. Nykymedian osin kritiikitönkin julkaisutapa vaan antaa niille isommat mittasuhteet, kuin ne todellisuudessa edes ovatkaan. En kuitenkaan missään mielessä vähättele tapahtumien vakavuutta, mutta jonkinlainen mediakriittisyys pitää kuitenkin olla näitäkin uutisia lukiessa, tai niitä analysoitaessa.

-Itse en kuitenkaan mitenkään erittele, kuka mitä mihinkin ketjuun on kirjoitellut, tai kuka ne on kulloinkin alustanut. Aiheesta kun on vireillä jos jonkinlaista kirjoitusta - joten eikähän ne kaikki puolusta omalla tavalla paikkaansa?!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

Tarkoitatko, Ässä, että Mailiksella on jotain järkeä jutuissaan?

Mitä helvettiä, mihin me tarvitsemme Mailiksen kirjoituksia, täh!?

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

#12
Niinkuin jo totesinkin, en arvioi erikseen kenenkään jäsenen kirjoituksia - vaan jokaisella on oma tapansa esittää asiansa. Eiköhän keskustelupalstalla ole kaikille sana vapaa, kunhan ne kirjoitukset vain pysyvät foorumin sääntöjen rajoissa.

- On puhtaasti makuasia, miten kukakin pitää jonkun tekstejä järkevinä. Olen minäkin saanut erityyppistä palautetta omista sepustuksistani; mutta ei se ainakaan minun kirjoitustyyliäni ole mitenkään haitannut, eikä vaikuttanut tekstini tuottamaan substanssiin millään tavoin.

-Eiköhän ole parempi vaan keskittyä omien viestiensä sisältöihin, sekä itse kulloinkin käsillä olevaan aiheeseen, eikä arvostella muiden tapaa ilmaista itseään. Tälläinen hedelmätön ajojahti kun ei koskaan johda mihinkään rakentavaan keskusteluyhteyteen...?!  
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Tiistai


BBC:llä sanotaan, että amerikkalaiset ekspertit ovat todella huolissaan ja että reaktoria jäähdytetään Merivedellä tuntuu olevan "act of desperation", epätoivoinen toimenpide!

Samaa mieltä, jos Mailis jatkaa noita yleisluontoisia juttujaan siirretään ne hänen omaan ketjuunsa, joka on nyt avattu. Tässä puhutaan Japanin katastrofista.

Patu

#14
Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 13.03.11 - klo:09:21
Ymmärtävätköhän kaikki, mitä tarkoittaa logaritminen asteikko?
Sellaista asteikkoahan käytetään maanjäristyksien voimakkuutta mitattaessa.

Pieni selitys.

Kun asteikossa noustaan esimerkiksi lukemasta 6 lukemaan 7, on lisäys kymmenkertainen. Ja edelleen, kun tästä siirrytään lukemaan 8, on ero jo satakertainen verrattuna lukemaan 6. Tietysti tuhatkertainen kun lukema näyttää 9. Tämähän se on Japanin järistyksen voimakkuuslukema.


Itse asiassa asteikko on eksponentiaalinen - tai kummin päin ajattelee.
Siinä on kaksi asiaa, joita et ole erottanut. Kun magnitudi kasvaa esim. 6:sta 7:ään, sen tuhovaikutus kasvaa kymmenkertaiseksi, mutta sen energia kasvaa 32-kertaiseksi.

Terminologia heittelee, jos magnitudi on 10 se ei ole sama kuin voimakkuus, joka  - siis voimakkuus- on määrittelemättä.


Lisäys

Eräs jo vanha lähde sanoo että magnitudi lasketaan kaavalla M=log(A/T)+C, jossa
A=Maan liikkeen laajuus, amplitudi, se jonka seismografit havaitsevat
T=vastaava jakson aika
C=vakio,joka on riippuvainen mm. mittauspaikasta suhteessa järistyksen keskukseen, episentrisyydestä ja aaltolajista

Kääntäen siis amplitudi A= 10(M+C)*T

Järistyksen energia lasketaan
E=10(11.4+1.5*M) ; E ergeinä.

Esim. magnitudin 8,9 järistyksen energia on 156 000 GWh eli kaksi kertaa Suomen vuotuinen sähkönkulutus.
Yhtä pykälää pienemmän järistyksen eli M=7,9 energiaksi saadaan 5060 GWh.
Jne.

Jos joku haluaa suorittaa laskut niin kerrottakoon että ergi=10-7 J eli 10-7 Ws.
Ws on helppo muuttaa Wh:ksi jne..

Patu

Kemiallisesti puhdas vesi, pelkkä H2O, ei muutu radioaktiiviseksi. Meriveri sisältää epäpuhtauksia jotka muutuvat radioaktiivisiksi. Onkohan japanilaislla suljettu kierto vai ei kai ne paina vain vettä läpi ja toisesta päästä mereen?

Merivesi saastuttaa epäpuhtauksillaan reaktorin ja jos höyry kiertäisi, myös turbiinin. Tuossa hommassa saastuu radioaktiivisesti myös ne pumput. En tiedä että missään olisi vaihdettu paineastiaa enkä usko sen olevan mahdollista.
Se on sen laitoksen loppu.

Patu

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 13.03.11 - klo:10:10
Samaa mieltä, jos Mailis jatkaa noita yleisluontoisia juttujaan siirretään ne hänen omaan ketjuunsa, joka on nyt avattu. Tässä puhutaan Japanin katastrofista.

Kun en varmaan ymmärrä oikein, niin kerropa mitä S on tässä ketjussa kirjoittanut Japanin katastrofista.

S

#17
Nyt kun tässä on päästelty puolin sekä toisin höyryjä, niin paineiden laskemiseksi on ehkä paikallaan palata taas asian ytimeen. Tilanteet paikan päällä muuttuvat koko ajan, eikä kukaan osaa varmuudella ennustaa mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Erilaisia spekulaatioita voidaan toki esittää skenaarioina jos jonkinlaisia.

- Toisaalta, nyt on hehkutettu otsikoissa muutama päivä noilla teknisillä ydinreaktori-ongelmilla, joten painopiste on siirtynyt varsinaisen katastrofin uhreista, tuhoista, yms. kärsimyksistä näihin oletettuihin ydinvoimaloiden uhkakuviin, joita uutisoidaan pressit kuumina joka hetki paikan päältä.

- Näin ollen ydinvoiman vastustajatkin saavat tästä varmasti uutta vettä myllyynsä. On mielenkiintoista seurata, miten nämä katastrofin jälkiseuraamukset jatkossa etenevät. Jotta totuus ei täysin unohtuisi; on syytä pitää medialukutaito kohtuullisella tasolla - ettei nyt ihan kaikkea sulata, mitä tiedotusvälineet julkisuuteen suoltavat!    
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Patu

Lainaus käyttäjältä: S - 13.03.11 - klo:12:28
Nyt kun tässä on päästelty puolin sekä toisin höyryjä, niin paineen laskemiseksi on ehkä paikallaan palata taas asian ytimeen.

Asian ydin on kai otsikko: Reaktori on sulanut.


Lainaus käyttäjältä: S - 13.03.11 - klo:12:28
- Toisaalta, nyt on hehkutettu otsikoissa muutama päivä noilal teknisillä ydinreaktori-ongelmilla, joten painopiste on siirtynyt varsinaisen katastrofin uhreista, tuhoista, yms. kärsimyksestä näihin oletettuihin ydinvoimaloiden uhkakuviin, joita uutisoidaan pressit kuumina joka hetki paikan päältä.

Niiin, sinähän et tekniikkaa ymmärrä. Otsikko on "Reaktori on sulanut".
Otsikko ei ole Japanin katastrofi.
Voisit aivan hyvin perustaa oman ketjusi jossa kerrot katastrofin uhreista, tuhoista, yms. kärsimyksestä. Outoa että tulet rtähän ketkjuun ruikuttamaan siitä että täällä koetetaan pysytä otsikossa.

Japanilaisia, ydintuhon kokeneina, kiinnostaa kovasti ydinvoimalaitosten tilanne. He eivät ehkä ole kovin kiinnostuneita siitä mitä sinä ajattelet, hekään.

Lainaus käyttäjältä: S - 13.03.11 - klo:12:28
On mielenkiintoista seurata, miten nämä katastrofin jälkiseuraamukset jatkossa etenevät.

Mikset tosiaankin perusta omaa ketjuasi omille mielenkiinnon aiheillesi.

Tiistai

#19
BBC:llä äsken joku Malcolm Crimson(d?) selitti tapahtumat niin, että minäkin ymmärsin, ja rahoitteli. Sanaa "sulaminen" käytetään monessa yhteydessä ja hänen mielestään ei ole pahempaa hätää.

Mutta kun laittoi googleen niin alkoi epäilyttämään..
http://paulflynnmp.typepad.com/my_weblog/2011/03/nuclear-myth-makers.html

LainaaAt one point Malcolm Grimsond a creature of the nuclear establishment, came close to suggesting that the Japanese engineers had deliberately set off the explosions to let off a bit of steam...

Walt Patterson and James Large were more realistic. They have long been independent perceptive commentators on nuclear safety.

Walt said that the explosion was a hydrogen one, that resulted from water contact with the core. The explosion was dangerous and released radiation. Only a lunatic would do that deliberately because of the serious danger of damaging the vessel that contains the core. That could have led to a disaster that could have spread deadly doses of radiation throughout the planet and poisoned tens of thousands...


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä