Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Lapsuus

Aloittaja Tiistai, 26.09.11 - klo:13:20

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tiistai

Englantilaisessa The Telegraphissa on hyvin mielenkiintoinen artikkeli ja olen täysin samaa mieltä.

Kahden sadan lapsiadvokaatin, psykologien ja kasvattajien lobby on ottanut kissan pöydälle Britanniassa. Childhood being eroded by modern life, experts warn.

Lapset ei voi olla enää Lapsia, liian varhain viedään vieraiden usein kehnoon hoitoon, liian varhain pakotetaan oppimaan asioita, joihin he eivät ole vielä valmiita. Vapaa-aika menee pelien parissa, television ja MTV:n varsinkin jos kasvaa kaupunkiympäristössä. Eikä maaseudallakaan voi elää yhtä huolettomasti kuin ennen.

Tuota ajatellessa minulla oli paratiisillinen lapsuus, täysin vapaa, ei pelottanut pimeimmässäkään kuusikossa Yksin, en osannut pelätä mitään. Edes vuolasta jokea, jonka yli uin pari viikkoa sen jälkeen kun siirryin käsipohjasta rintauintiin. Lapsuutta ei haitannut muu kuin köyhyys ja pari muuta siitä johtuvaa asiaa,  mutta kaikki silloin oli kylillä köyhiä.


Laittakaa vaikka artikkeli googlen kääntäjään, kyllä se sen verran osaa ja se saattaa helpottaa lukemista
http://www.telegraph.co.uk/education/educationnews/8784959/Childhood-being-eroded-by-modern-life-experts-warn.html


THL tiedottaa

#1
Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 26.09.11 - klo:13:20


Englantilaisessa The Telegraphissa on hyvin mielenkiintoinen artikkeli ja olen täysin samaa mieltä.

Kahdensadan lapasia...



Mielenkiintoni heräsi heti, kun alettiin puhua eli kirjoittaa lapasien, jopa kahdensadan sellaisen, neulomisesta.

Sulla on, Tiistai, todella mielenkiintoinen tyyli yhdistellä kieliä toisiinsa.

Juu, itse asiasta sen verran, että on sitä ennenkin lapsilta vaadittu aikuismaisia juttuja. Ei se mikään nykyajan kotkotus ole, ei lainkaan.
Jouduin heti ekaluokalla sellaisiin tehtäviin, jotka normaalisti kuuluivat opettajalle.
Tätä sitten jatkui aina aikuisuuteen asti. Ja tietysti sen jälkeenkin, mut silloinhan olinkin jo itsekin aikuinen.

Toisaalta koulussa vaadittiin myös sellaisia kädentaitoja, jotka eivät sitten millään sujuneet pieniltä pojilta. Tytöt nyt, keskimäärin, suoriutuivat tästäkin kunnialla.
Tarkoitan kaunokirjoitusta. Yhtä helvetin kiduttamista!


Eiköhän tässä nykyajan 'lapsista äkkiä vanhempia miellyttäviä aikuisia' -ilmiössä ole suurin vastuu omista lapsistaan heidän vanhemmillaan. Tietysti kaikenlainen tähän ilmiöön liittyvä mielikuvamainonta pitää kieltää ihan suoralta kädeltä.





Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Tiistai



No, yksi a avasin ainakin sanaisen arkkusi ..heh.
Unohdit romaanisi editoinnin. Olisitpa ottanut eri aiheen.

Kaunokirjoituksen anteeksi Typeryyttä muistan miettineeni lukiossa, missä meillä oli melkein kaikki aineet "pitkiä", matikka, saksa, oli ainakin 2 ainetta, mitkä muissa kouluissa oli valikoimassa, muttei pakko kuin meillä. Ja sitten kaunokirjoitusta ainakin 2 v vielä ennen yo-tutkintoa. Huh.. en ollut koskaan hyvä siinä, yhtä vähän kuin konekirjoituksessa kauppaopistossa. Liian nopeasti kirjoitin jo harjoitellessa ja kun sitä valitin koneen lainaajalle (alan liike) niin sehän sanoi, että älä valitä, nämä ovat niitä parempia kirjoittajia myöhemmin. Lohdutti todella.

Mutta artikkelissa puututaan todella tärkeisiin asioihin. Koulu alkaa kaikille siellä 5 vuotiaana ja liian moni lapsi ei ole valmis vielä edes motoriikkansa vuoksi, koska aina on istuttu kotona, ei ole liikuttu tarpeeksi jne. On muitakin hermostollisia häiriöitä..

Kehittyneisiin maihin verrattuna (eksperttien mukaan) brittien lapset ovat kärkitiloilla tilastoissa lasten ja nuorten huonovointisuudessa. Suomessa sentään koulumenestyksessä kärjessä, voinnista olen jäävi kirjoittamaan, liian kauan poissa..



THL tiedottaa

#3
Heh, miten romaanini editointi edes liippaa tätä aihepiiriä?

No, joku voi olettaa niin, jos ei ole edes avannut kirjaa, eli on katsellut vain kannen kuvaa.

Konekirjoitusta meille opetettiin kolmestatoista ikävuodesta lähtien.
Kaksi vuotta sitä opetusta kesti.

Mitä tarkoitat sillä, Tiistai, että olit (joidenkin mielestä) liian nopea?
Eikö kirjoituskone pysynyt perässä? Vai nimenomaan niin, että se oli koko ajan jäljessä?



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Tiistai

#4
Tarkoitin Mies ja Hiiri-romaania!  Sinulla on nyt vastuu siitä.

No, kun kokeissa opistossa piti kirjoittaa laskettiin lyönnit ja virheet. Ja niiden takia arvosana ei ollut kummoinen.


Muoks.
8) kun sitten oli töissä, toisessa paikassani "harjoittelijana", valmis merkonomi, niin kone tosiaan meni usein jumiin sen takia, mistä tiesit.. tai muistit?

THL tiedottaa

#5
Millä mä sitä voin editoida?
Onko mulla moderaattorin oikeudet siinä ketjussa?


(Täytyy mennäkin vilaseen, et jos vaikka oliskin...)


Eikä se oo mikään MINUN romaanini!

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Tiistai



Aloita vaikka uusi ketju sille, niille osille, jotka otat mukaan. Ei siitä muuten luettavaa tule..

THL tiedottaa

#7
Siis, voinhan mä noin tehdä, mut siihenkin ketjuun rynnii väliin muut kirjottaan niitä höpöjä.
Mulla pitää olla moderointioikeus siihen ketjuun, ei siitä muutoin mitään tuu.


Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 26.09.11 - klo:14:20

No, kun kokeissa opistossa piti kirjoittaa laskettiin lyönnit ja virheet. Ja niiden takia arvosana ei ollut kummoinen.


Muoks.
8) kun sitten oli töissä, toisessa paikassani "harjoittelijana", valmis merkonomi, niin kone tosiaan meni usein jumiin sen tkaia, mistä tiesit, tai muistit?

Katos, kirjoitin aika monta vuotta mekaanisella kirjoituskoneella.
Kyllähän se menee jumiin (eli kirjasinvarret menee yhteen: ensin lyöty ei ehdi palautua, kun tulee seuraava sen perään).
Niin, sä siis kirjoitit niitä VIRHEITÄ paljon.
Niistähän pääsee eroon, kun hidastaa kirjoitusnopeutta.
Mulla on nykyään tuollainen 7–8 merkkiä sekunnissa sellainen nopeus, jossa ei vielä tule virheitä.
Kymmenen merkkiä sekunnissa, tai yli, niin jo tulee virheitäkin.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

#8
Puhutaanpa sitten itse aiheestakin jotain.Tämän saman asian olen huomannut omissakin havoinnoissani, että nykyajan hektinen informatiivinen ilmapiiri häivyttää tehokkaasti rajat lapsuuden & aikuisuuden välillä. Jos ennen vanhaan lapset joutuivat astumaan aikuisten maailmaan jo hyvin varhain, niin nykyään se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Lapsilta vaaditaan yhä aikaisemmin vastuuta, eikä hänen anneta olla rauhassa lapsi. Kaikki tapahtuu liikaa vanhempien ehdoilla.  

On myös olosuhteita jossa lapset joutuvat aikaisessa vaiheessa hoitamaan aikuisten toimia; kun aikuiset eivät siihen itse kykene, tai he muuten vaan vaativat lapsiltaan yhä enemmän osallistumista asioihin, jotka kuuluvat enemmänkin vanhemmille. Heiltä lapsuus tavallaan riistetään jo varhaisessa vaiheessa. Tämän seurauksena saattaa kehittyä näitä nk. pikkuvanhoja varhaiskypsiä tyranneja, jotka tavallaan aiheuttavat päänvaivaa niin vanhemmilleen, kuin yhteiskunnallekin erilaisten ongelmointien kautta. Toisessa ääripäässä on sitten ne ns. vastuulliset aikuismaiset toimijat, jotka selviävät elämästään itsenäisesti jo nuoresta pitäen.  

- Nykyajan suorituskeskeinen yhteiskunta tavallaan lyhentää lapsuutta, mutta toisaalta taas joissakin tapauksissa pidentää nuoruutta, jossa kynnys kasvaa kypsään aikuisuuteen pitenee. Paljon on myöskin ongelmallisia esimerkkejä liian kypsistä lapsista, tai kohtuuttoman lapsellisista aikuisista, joiden elämä ei ole oikein millään muotoa raiteillaan. Näiden väliset rajatapaukset ovatkin sitten usein varsin häilyviä; joten mitään selvää yhtymäkohtaa on vaikea muodostaa, sortumatta luonnehdinnassaan liialliseen yksinkertaistamiseen. Yksilöt kun ovat kaikki elämänhistorialtaan omanlaisiaan, eikä näin ollen mitään yhdenmukaista sääntöä tai karsinaa ole, mihin ihmiset voidaan kategorisesti niputtaa...?!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

Jaaha.
Nyt ei enää kenenkään tarvitse lukea Tiistain laittamaa linkkiä (eikä yrittää tavata englantiakaan), kun Ässä kertoi kaiken linkissä olevan asian tyhjentävästi.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä