Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Käytöstavoista

Aloittaja jösses, 01.07.14 - klo:17:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Suti

Kiroilussakin voisi olla tyyliä. Kiroilevien hapuusien sanavarasto on kovin kapea, eikä se kiroaminen oikeastaan ole kuin uhoamista. Kun on ja tietää olevansa mitätön, kiroamalla uhoaminen muka nostattaa kunnioitusta. Voimatonta lätinää.

Suvussa - tai oikeastaan vaimon suvussa- kiertää juttu, johon silloin tällöin viitataan: appiukko laukoi seitsemän kertaa peräkkäin perkeleen perkeleen ... perkele.
Oli vasara osunut näppeihin, vaikeassa paikassa oleva naula jota oli jo koettanut lyödä useammin.

Niin harvoin mies kirosi että tuo kerta jäi suvun muistiin.

Wiki tietää kertoa että "Tutkimuksen mukaan kiroilu saattaa vähentää koetun kivun määrää."
päivä kerrallaan

jösses

Yletön kiroilu on tosiaan huonoa käytöstä ja kertoo ihmisen hheikosta sivistyksen tasosta. Kirosanat määritellään usein voimasanoiksi, mutta niiden voima kärsii vakavan heikentymisen kiroilun jatkuvasta viljelystä. Osa nuorista sukupuolesta riippumatta hokee pahan inflaation kärsinyttä naisen sukupuolielintä merkitsevää ilmausta lähes joka toisena sanana. En tiedä miksi, mutta pahalta kuulostaa. Ehkä kyse on ajatuksenkulun hitaudesta ja väliin tarvitaan täytesanoja. Samanlaisia kuin niinku tai ruotsissa liksom.

kromi

Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 02.07.14 - klo:16:17

Just tollasta miestä en jaksaisi kuunnellä päivääkään. Sitä paitsi olisin varmaan jo kuollut... kun joku kiroilee, pelkään koko ajan että tulee puukosta, nyrkistä tai potkaistaan aivot pihalle.
Kuten sanoin, kiroilua kuulee tosi harvoin, ellei mene kesäloma-aikaan bussilla kaupunkiin tai lähde perjantai-iltana myöhään töistä. Nykyään häiriköt on kerätty jonnekin, ei niitä enää katsella tuolla kaupungilla tarvitse. Tai ehkä välttelen vain tiettyjä paikkoja, joihin kiroilevia hampuuseja kokoontuu, sekin on mahdollista.

En tiedä missä lintukodossa elelet, mutta oudolta tuntuu tuo kertomasi.

Mitä tulee kuolemanpelkoosi jonkun kiroillessa, et varmaan selviäisi esim.rakennustyömaalla minuuttia kauempaa hengissä. Ei sillä, että joku kävisi kimppuusi, päinvastoin, naisia suojellaan loppuun asti.

T. Kiroileva hampuusi...

karpalo

Lainaus käyttäjältä: jösses - 02.07.14 - klo:16:54
......... Osa nuorista sukupuolesta riippumatta hokee pahan inflaation kärsinyttä naisen sukupuolielintä merkitsevää ilmausta lähes joka toisena sanana. En tiedä miksi, mutta pahalta kuulostaa. Ehkä kyse on ajatuksenkulun hitaudesta ja väliin tarvitaan täytesanoja. Samanlaisia kuin niinku tai ruotsissa liksom.

Ei kai sentään.

Juurihan pääsit kertomasta kuinka fiksua ja filmaattista nykyään nuoriso on verrattuna ikääntyneisiin harmaisiin panttereihin.

kromi

Lainaus käyttäjältä: jösses - 02.07.14 - klo:16:54
Yletön kiroilu on tosiaan huonoa käytöstä ja kertoo ihmisen hheikosta sivistyksen tasosta. Kirosanat määritellään usein voimasanoiksi, mutta niiden voima kärsii vakavan heikentymisen kiroilun jatkuvasta viljelystä. Osa nuorista sukupuolesta riippumatta hokee pahan inflaation kärsinyttä naisen sukupuolielintä merkitsevää ilmausta lähes joka toisena sanana. En tiedä miksi, mutta pahalta kuulostaa. Ehkä kyse on ajatuksenkulun hitaudesta ja väliin tarvitaan täytesanoja. Samanlaisia kuin niinku tai ruotsissa liksom.

Aika heppoinen yleistys...
Vaikuttaa bättre folke puheelta nuo sinun juttusi aina aika ajoin.
Paitsi silloin kun olet menossa satamaan katsomaan kuka on kuka...

Ei se jösses niin mene, että suurin osa kansasta on silkkaa roskasakkia! Suurin osahan meistä kiroilee, joku enemmän, joku vähemmän....

jösses

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 02.07.14 - klo:17:09

En sorru samanlaiseen yleistysintoon kuin sinä. Minä en ole käsittänyt kummassakaan tapauksessa nuorisoa kokonaisuutena vaan olen puhunut osasta nuoria. Enkä myöskään pitänyt vanhuksia homogeenisena joukkona. Käväisepäs lukemassa nuo viestini vielä kerran ja kommentoi sitten uudestaan.

jösses

Lainaus käyttäjältä: kromi - 02.07.14 - klo:17:12

No, jos huomasit, niin kirjoitin yletön kiroilu. Kyllä minäkin kiroilen joskus, mutta pyrin välttämään kiroilua silloin, kun sille ei ole erityistä tarvetta.

karpalo

#37
Lainaus käyttäjältä: jösses - 02.07.14 - klo:17:27
Lainaus käyttäjältä: karpalo - 02.07.14 - klo:17:09
Lainaus käyttäjältä: jösses - 02.07.14 - klo:16:54
......... Osa nuorista sukupuolesta riippumatta hokee pahan inflaation kärsinyttä naisen sukupuolielintä merkitsevää ilmausta lähes joka toisena sanana. En tiedä miksi, mutta pahalta kuulostaa. Ehkä kyse on ajatuksenkulun hitaudesta ja väliin tarvitaan täytesanoja. Samanlaisia kuin niinku tai ruotsissa liksom.

Ei kai sentään.

Juurihan pääsit kertomasta kuinka fiksua ja filmaattista nykyään nuoriso on verrattuna ikääntyneisiin harmaisiin panttereihin.

En sorru samanlaiseen yleistysintoon kuin sinä. Minä en ole käsittänyt kummassakaan tapauksessa nuorisoa kokonaisuutena vaan olen puhunut osasta nuoria. Enkä myöskään pitänyt vanhuksia homogeenisena joukkona. Käväisepäs lukemassa nuo viestini vielä kerran ja kommentoi sitten uudestaan.

Moneen kertaan en lue sellaista joissa vihjaillaan ikääni, mitätöidään ikäisiäni ja tälle ikäryhmälle  heitetään aiheetonta kuraa silmille/päälle, siis sille ikäluokalle, mikä on nostanut aikoinaan Suomen suosta.

Kiitoksia vaan, mutta ei, en halua pahoittaa mieltäni yhä uudelleen ja uudelleen.

Toope

Lainaus käyttäjältä: jösses - 02.07.14 - klo:16:54
Yletön kiroilu on tosiaan huonoa käytöstä ja kertoo ihmisen hheikosta sivistyksen tasosta. Kirosanat määritellään usein voimasanoiksi, mutta niiden voima kärsii vakavan heikentymisen kiroilun jatkuvasta viljelystä. Osa nuorista sukupuolesta riippumatta hokee pahan inflaation kärsinyttä naisen sukupuolielintä merkitsevää ilmausta lähes joka toisena sanana. En tiedä miksi, mutta pahalta kuulostaa. Ehkä kyse on ajatuksenkulun hitaudesta ja väliin tarvitaan täytesanoja. Samanlaisia kuin niinku tai ruotsissa liksom.

Harvemmin itse kirosanoja käytän, mutta kun käytän, kantsii pysyä kaukana. Se on merkki äärimmäisestä turhautumisesta tai suuttumisesta. Arkikielessä en juuri kiroile.

Suomen kielessä kyllä on harvinaisen tehokkaita ja hyviä kirosanoja ja ilmauksia. Toivottavasti ne eivät katoa.

https://www.youtube.com/watch?v=8xuv9RVss_Y
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä