Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kaikenlaista politiikasta

Aloittaja Juha, 03.07.14 - klo:23:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

sniper

Thanks Karpalo, nyt tuli se totuus esiin sen mitalin jakelusta Obamalle.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

jösses

Norjalaiset ovat myöntäneet kahdelle muullekin amerikkalaiselle presidentille Nobelin rauhanpalkinnon. Edellinen rauhanpalkinnon saanut amerikkalainen presidentti oli Jimmy Carter. En ymmärrä sitäkään, miksi hänelle palkinto myönnettiin. Perustelut ovat mielestäni omituisia. Obama oli ollut vasta puoli vuotta USA:n presidenttinä ja perusteluina oli esimerkiksi se, että Obamaa haluttiin kannustaa ilmastopolitiikan muuttamiseen ja rauhanponnisteluihin. Hyvinhän tuo kannustus on tuottanut molemmissa tulosta. Ilmastokokoukset ovat menneet perseelleen USA:n hanttiinpanemisen takia ja USA tukee Israelia tappamaan viattomia siviilejä ja lapsia Gazassa. Afganistan ja Irak ovat kaaoksessa USA:n jäljiltä. Sai Obama sentään noin miljoona euroa rahaa Nobel-komitealta. En tiedä, mihin hän rahansa käytti. Seuraava rauhanpalkinto myönnettänee Netanjahulle tai jollekin militanttti-islamistiselle ääriryhmälle. Nobelin rauhanpalkinto muistuttaa välillä lähinnä huonoa vitsiä.

sniper

Lainaus käyttäjältä: jösses - 03.08.14 - klo:21:45

Pitkä skrivaus ja silti päin vitaraa, mitä helvettiä Jimmy Carterilla on tässä tekemistä keskustelu koski Obamaa ja hänen price'aan.

Toope

Nobelista silti tuli vitsi viimeistään Obaman myötä. Ei ole Obaman syytä, toki.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

jösses

Lainaus käyttäjältä: sniper - 03.08.14 - klo:22:29
Lainaus käyttäjältä: jösses - 03.08.14 - klo:21:45
Norjalaiset ovat myöntäneet kahdelle muullekin amerikkalaiselle presidentille Nobelin rauhanpalkinnon. Edellinen rauhanpalkinnon saanut amerikkalainen presidentti oli Jimmy Carter. En ymmärrä sitäkään, miksi hänelle palkinto myönnettiin. Perustelut ovat mielestäni omituisia. Obama oli ollut vasta puoli vuotta USA:n presidenttinä ja perusteluina oli esimerkiksi se, että Obamaa haluttiin kannustaa ilmastopolitiikan muuttamiseen ja rauhanponnisteluihin. Hyvinhän tuo kannustus on tuottanut molemmissa tulosta. Ilmastokokoukset ovat menneet perseelleen USA:n hanttiinpanemisen takia ja USA tukee Israelia tappamaan viattomia siviilejä ja lapsia Gazassa. Afganistan ja Irak ovat kaaoksessa USA:n jäljiltä. Sai Obama sentään noin miljoona euroa rahaa Nobel-komitealta. En tiedä, mihin hän rahansa käytti. Seuraava rauhanpalkinto myönnettänee Netanjahulle tai jollekin militanttti-islamistiselle ääriryhmälle. Nobelin rauhanpalkinto muistuttaa välillä lähinnä huonoa vitsiä.

Pitkä skrivaus ja silti päin vitaraa, mitä helvettiä Jimmy Carterilla on tässä tekemistä keskustelu koski Obamaa ja hänen price'aan.

Viestisi on säkenöivän älyn viiltävän tarkka ja hyvin perusteltu analyysi viestistäni. Minua hävettää nyt, kun kuvittelin, että Kaikenlaista politiikasta -ketjuun saa kirjoittaa muustakin kuin Obaman pricesta. Hävettää sekin, että kuvittelin norjalaisten ja Norjan Nobel-komitean suhtautuvan sympaattisesti USA:han ja sen presidentteihin ja Obamalla ja Carterilla olevan jotakin yhteistä. Olen muuttanut kantani ja olen nyt sinun ja karpalon kanssa samaa mieltä siitä, että Nobel-komitea myönsi rauhanpalkinnon Obamalle vain sillä perusteeella, että Obama on musta.

Oikeassa olet. Kaikki muukin viestissäni on päin vitaraa paitsi ehkä veikkaukseni seuraavasta rauhanpalkinnon saajasta. Muutenkin nerokkaat postauksesi nousevat kirkkaasti yli muiden viestien tason. Olet onnenpotku ja oikea helmi tälle foorumille.

sniper

Lainaus käyttäjältä: jösses - 04.08.14 - klo:07:26

Jösse ruikuta hiukan vaikka näin: Kopioi tää ja lähetä kavereillesi Norrköping'iin niin hekin saavat tän tietoonsa, mutta mua ihmetyttää vielä sekin ettet skrivannut sitä, että vuonna 1979 nobelin rauhanpalkinnon sai Äiti Teresa ai niin se tätihän ei ollutkaan jenkkiläinen eikä mustaihoinen.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

jösses

Timo Soini ei ole varmaankaan tyytyväine PS:n kannatuksen nykyisestä alamäestä ja hän toivottaa tervetulleiksi kaiken maailman alkoholisoituneita rasistipellejä tuomaan ääniä puolueelleen. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288723802971.html

sniper

Viestistäsi näkee hehkuvan tunnelmallisesti sen, että äänestät Timo Soinia, sehän oli sinun viestisi muille kerjätessäsi muitakin äänestämään PS:ää.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: jösses - 04.08.14 - klo:07:26

Viestisi on säkenöivän älyn viiltävän tarkka ja hyvin perusteltu analyysi viestistäni. Minua hävettää nyt, kun kuvittelin, että Kaikenlaista politiikasta -ketjuun saa kirjoittaa muustakin kuin Obaman pricesta. Hävettää sekin, että kuvittelin norjalaisten ja ja ja ja....

hävettää.....

Hianoo, mutta kuitenkin häpeämätöntä hävetystä häpeämisen kustannuksella.

jösses

Meillä on nyt kaikkien aikojen pääministeri. Kehtaavatko Kokoomuksenkaan kannattajat enää kehua Stubbia hyväksi ja asialliseksi pääministeriksi? Hän näytti kykynsä jo ennen pääministeriyttään ja jatkaa samalla linjalla. Odotan vain kunnon möläytystä. Kyllä se vielä sieltä tulee. Hän on jo möläytellyt kaikenlaista lyhyen pääministerikautensa aikana, mutta emämöläytys vielä puuttuu. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paaministeri-lisaa-vetta-myllyyn-shortsi-ja-tviittikohun-jalkeen-leikkia-duudsonien-kanssa/4166442

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä