Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Lastemme tulevaisuus?

Aloittaja THL tiedottaa, 20.09.09 - klo:13:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO
SUOMEN IHMISOIKEUSPOLITIIKASTA

"Huostassa olevien kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 2 - 6 %:n vuosivauhtia. Vuonna 2007 kasvu oli 6,2 %. Kasvu kiihtyi
edelliseen vuoteen verrattuna. Huostaan otetuista 20 % oli huostassa tahdonvastaisesti.

Huostaanotto koski kaiken kaikkiaan 11 105 lasta vuoden 2007 aikana.

Vuonna 2007 oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna 16 059 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta sijoitettujen
määrä kasvoi 285:lla lapsella ja nuorella. Sijoitettujen kokonaismäärä on kasvanut
viime vuosina 2 - 5 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2007 kasvua oli 1,8 %. Alle 18 -vuotiaista
lapsista oli 1,2 % sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Kaupungeissa vastaava osuus oli 1,5 %, taajamissa
0,8 % ja maaseudulla 0,7 %.

Tiedot kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista esitetään pääsääntöisesti viimeisimmän
sijoitustiedon mukaan. Sijoitetuista 34 % (5 526) oli perhehoidossa, 50 % (8 095) laitoshuollossa
ja 15 % (2 438) muussa huollossa. Laitoshuollossa olleista 33 % (2 676) oli sijoitettuina
ammatillisiin perhekoteihin tai perheryhmäkoteihin ja vastaaviin. Perhesijoitusten
osuus on laskenut jo pitempään tasaisesti ja laitoshuollon osuus vastaavasti kasvanut."


http://www.formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=46224&GUID={045DC6A7-8E7F-447D-A030-76487A4148F7}


------------------------------------------------------------

Yllä ote hallituksen tänä vuonna antamasta selonteosta. Linkissä se on kokonaisuudessaan luettavana.

Lyhykäisesti sanoen, huostaanotot ovat huimasti lisääntyneet. Samoin laitoshoito.
Perhehoito on lapselle laitosta huomattavasti parempi vaihtoehto. Perhehoito on paljon edullisempaa.

Missä vika?

Miksi lapsia otetaan huostaa aina vain enemmän ja enemmän? Eivätkö vanhempien voimat riitä?

Miksi niitä perheitä ei löydy edes kissojen ja koirien avulla riittävästi, jotka ovat valmiita ottamaan kotiinsa kasvatettavakseen kaltoin kohdeltuja lapsia? Emmekö enää välitä lähimmäisistämme?

Jokainen lapsi, joka on otettu huostaan, maksaa maltaita yhteiskunnalle. Mikäli huostaanotto tapahtuu yksivuotiaana ja jatkuu aina 18-vuotiaaksi saakka, kustannukset ovat vähintään miljoona euroa.

Miksi huomattavasti halvemmaksi tuleva ennaltaehkäisy on laiminlyöty?

Puheita, niitä kyllä päättäjillä riittää. Ei voi muuta kuin todeta kuin, että vaikka asiat ovat mullin mallin, niin propaganda on ensiluokkaista.





Ei noista muiden puheista kannata välittää.

karpalo

Joku osa on kansastamme tottunut siihen, että yhteiskunnan kuuluukin hoitaa myös lapseni, jos en itse halua, enkä ehdi juhlimiseni tai muun tärkeämmän asian vuoksi.

Tässä taannoin., olikohan joku demarinaisministeri kauhisteli tilannetta, jossa esim molemmat vanhemmat ovat työttöminä., niin, että jos he voisivat hoitaa lapsensa kotonaan.

Ei ja Ei ei missään tapauksessa ei !!

Heille ja heidän lapsilleen kuuluu päivähoitopaikka iilman muuta ja vielä ilmainen., koska on niin pienet tulot.
Ja vuokrat maksetaan jostain  muualta ja jostain maksetaan sähkölasku ja elämiseen käytettävää rahaa täytyy saada jostain ja jostain myös vähän huvittelua varten., muutkin kerran huvittelevat ja lapset täytyy saada viedä päivähoitoon, että jaksaa raahautua tuulettautumaan johonkin.

Emmehän me halua yleensäkään, että vanhempien kuuluisi hoitaa omia lapsiaan, ei ei., olemme demareita taistelemme henkeen ja vereen vapaan  laitoshoidon puolesta.

mrsFox

Hyvä avaus tärkeästä aiheesta, se. Noita samoja asioita olen itsekin miettinyt, mutta lisäksi sitä kuinka lastensuojelun kustannukset yleensäkin olisivat pienemmät. Siihen on yksi vastaus: ennaltaehkäisevä perhetyö.
Sosiaali- ja terveyspuolen alasajo on jatkunut jo aivan liian pitkään ja maksumiehiksi on laitettu vajaavaltaiset. Lapset. Tulevaisuuden toivot. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapsiperhetyöhön oli resursseja niin, että tarvittaessa vanhemmuutta tuettiin ja tuotiin sellaisetkin palvelut kaikkien tarvitsevien perheiden ulottuville. Syrjäytymisvaara on suuri, kun perheessä sairastetaan kroonisesti, on työttömyyttä tai taloudellisia ongelmia.. eikä kaikille vanhemmuus istu luonnostaan tai suju vaikka halua olisikin.

Perhesijoitukset ovat laitoshoitoa edullisempia, mutta kontrolli ei välttämättä niissä pelaa, kun valvontaan tarvittavat resurssit puuttuvat. Halutaan vain työntää nämä "ongelmalapset" johonkin ja kuvitellaan asioiden siten hoituvan: "Kyllä ne ovat hyviä ihmisiä, jotka vielä vieraistakin lapsista jaksavat huolehtia!!" Toki heille maksetaan, mutta kukaan ei valvo esim. kuinka raha käytetään. Hyväksikäyttöjäkin ja väkivaltaa osa sijoitetuista lapsista joutuu kokemaan... mutta sitä myös laitoksissa. Yhteiskuntamme on luopunut tulevaisuudestaan, ja syynä typerät päättäjät jotka syytävät rahaa kaikkeen muuhun paitsi siihen mikä on tärkeintä.

Olen miettinyt tuota asiaa, -siis sijoituslasten kasvattamista. Minulla olisi halua siihen, mutta meidän pitäisi asua omakotitalossa. Omalla pihalla voisi lapsille järjestää kaikenlaista mukavaa aktiviteettia ja heillä olisi vapautta.
Toisaalta oma tilanne on tällä hetkellä sellainen, että meille syntyy pian vauva. Siinä riittää tekemistä riittävästi, ja haluaisin hänen saavan kaiken mahdollisen hoivan ja huomion ilman ylimääräisiä hoidettavia.

rapevainaa

.
Mielenkiintoista on se, mitä ihmisistä tulee rankoissa oloissa.

Mun isän sukupolvi aloitti ansiotyöt 11-12 vuotiaana. Hän oli syntynyt 1920.

Tässä on mielnekiintoista tekstiä

Huutolaisuus oli yleinen ilmiö 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Huutolaisiksi joutuivat usein kodittomat lapset, vanhukset ja sairaat. Kunta oli velvoitettu maksamaan heidän elatuksestaan sijoituskodeille. Erityisen räikeäksi hoitomuodon tekivät sijoituskotien puutteellinen valvonta sekä motiivit minkä vuoksi huutolainen oli huudettu. Tavallisesti talolliset huusivat lapsia, joista tuli työvoimaa. Köyhät taas huusivat sairaita ja vanhuksia, joiden pitämisellä oli mahdollisuus hankkia lisätuloja ja verorahoja. Hoidokin antaminen vähiten pyytäneelle oli sallittua. Päämääränä oli usein sijoittaa huutolaiset hyviin koteihin, mutta monesti vaihtoehdot olivat vähissä. Elätteelle anto tapahtui viattomien lasten päivänä vuodenvaihteen tuntumassa. Tilaisuudelle oli ominaista huutokaupan piirteet. Suurina yhteiskunnan epäkohtina olivat räikeät huutokauppatapahtumat sekä sijoituskotien puutteellinen valvonta. Suomessa sijoitushuutokauppoja on järjestetty viranomaisten toimesta vielä 1920-luvulla.

THL tiedottaa

.
Onko huutolaisuudesta päästy irti?

Nykyään kuntien sosiaalitoimi (käytännössä sosiaalityöntekijä, sosiaalitoimen johtaja ja sosiaalilautakunta*) kilpailuttaa hoitolaitoksia.
Halvimman tarjouksen tehnyt saa lapsen hoidettavakseen.

Hoitolaitosten valvonta on retuperällä. Näin etenkin pienten yksityisten perhetyyppisten hoitolaitosten kohdalla.
Kerran vuodessa käydään paikanpäällä, muutoin valvonta perustuu reagointiin sosiaalitoimeen tulleisiin valituksiin.

Hoitolaitoksen voi perustaa miltei kuka tahansa.
Myös laitokseen palkattujen hoitajien koulutustaso niin kuin hoitajien määrä/hoidettava on pelkkien suositusten ja hyvän tahdon varassa.

Toki valtaosa huostaanotettujen lasten hoitajista tekee hommansa hyvin, mutta melkomoinen aikapommi tämä laiminlyötyjen lasten hoito meillä Suomessakin on.

(Huomautettakoon, että minulla on tämän alan asiantuntija todella lähellä...)


*) Sosiaalitoimen nimitykset vaihtelevat eri kunnissa. Joissakin kunnissa terveyden- ja sosiaalihuollon toimet on yhdistetty.

Esimerkkinä Tampere:
http://www.tampere.fi/tiedostot/5EdhPYpfz/hypaorganisaatio.pdf


Samaa yhdistämistä on tapahtunut ja tapahtuu valtion mittakaavassakin:

http://www.stakes.fi/FI/ajankohtaista/thl/index.htm






Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

.
Sanonta kuuluu, että Suomi on ainut Euroopan maa, jossa 12 vuotiaat lapset saavat juosta keskellä yötä kaupungilla kaljakassit kädessä.

No tähän vastataan että pitäähän viinan juontia harjoitella. Siis klo 2 yöllä.

Perjantai

No Rape...nehän vaan ulkoiluttavat mäyräkoiria ;)

Eugen

Lainaus käyttäjältä: Rape - 21.09.09 - klo:09:30
.
Sanonta kuuluu, että Suomi on ainut Euroopan maa, jossa 12 vuotiaat lapset saavat juosta keskellä yötä kaupungilla kaljakassit kädessä.

No tähän vastataan että pitäähän viinan juontia harjoitella. Siis klo 2 yöllä.

Niin ja Hesarissa arvuutellaan, että onko oikein, jos poliisi alkaa tutkia kadulla heiluvien nuorten kasseja. Kamalaa kansalaisoikeuksien kavennusta!
"Aye, caramba!"

Bongaaja

Isoäitini suvussa oli huutolaisia. Tämän teki mahdolliseksi se että kaikki olivat maalla. Kun tuli tehtaat, huutolaiset meni tehtaaseen. Nyt ei ole enää tehtaita, on vain huutolaisia.

Paha setä

Lainaus käyttäjältä: se - 20.09.09 - klo:13:21
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO
SUOMEN IHMISOIKEUSPOLITIIKASTA

"Huostassa olevien kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 2 - 6 %:n vuosivauhtia. Vuonna 2007 kasvu oli 6,2 %. Kasvu kiihtyi
edelliseen vuoteen verrattuna. Huostaan otetuista 20 % oli huostassa tahdonvastaisesti.

Huostaanotto koski kaiken kaikkiaan 11 105 lasta vuoden 2007 aikana.

Vuonna 2007 oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna 16 059 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta sijoitettujen
määrä kasvoi 285:lla lapsella ja nuorella. Sijoitettujen kokonaismäärä on kasvanut
viime vuosina 2 - 5 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2007 kasvua oli 1,8 %. Alle 18 -vuotiaista
lapsista oli 1,2 % sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Kaupungeissa vastaava osuus oli 1,5 %, taajamissa
0,8 % ja maaseudulla 0,7 %.

Tiedot kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista esitetään pääsääntöisesti viimeisimmän
sijoitustiedon mukaan. Sijoitetuista 34 % (5 526) oli perhehoidossa, 50 % (8 095) laitoshuollossa
ja 15 % (2 438) muussa huollossa. Laitoshuollossa olleista 33 % (2 676) oli sijoitettuina
ammatillisiin perhekoteihin tai perheryhmäkoteihin ja vastaaviin. Perhesijoitusten
osuus on laskenut jo pitempään tasaisesti ja laitoshuollon osuus vastaavasti kasvanut."


http://www.formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=46224&GUID={045DC6A7-8E7F-447D-A030-76487A4148F7}


------------------------------------------------------------

Yllä ote hallituksen tänä vuonna antamasta selonteosta. Linkissä se on kokonaisuudessaan luettavana.

Lyhykäisesti sanoen, huostaanotot ovat huimasti lisääntyneet. Samoin laitoshoito.
Perhehoito on lapselle laitosta huomattavasti parempi vaihtoehto. Perhehoito on paljon edullisempaa.

Missä vika?

Miksi lapsia otetaan huostaa aina vain enemmän ja enemmän? Eivätkö vanhempien voimat riitä?

Miksi niitä perheitä ei löydy edes kissojen ja koirien avulla riittävästi, jotka ovat valmiita ottamaan kotiinsa kasvatettavakseen kaltoin kohdeltuja lapsia? Emmekö enää välitä lähimmäisistämme?

Jokainen lapsi, joka on otettu huostaan, maksaa maltaita yhteiskunnalle. Mikäli huostaanotto tapahtuu yksivuotiaana ja jatkuu aina 18-vuotiaaksi saakka, kustannukset ovat vähintään miljoona euroa.

Miksi huomattavasti halvemmaksi tuleva ennaltaehkäisy on laiminlyöty?

Puheita, niitä kyllä päättäjillä riittää. Ei voi muuta kuin todeta kuin, että vaikka asiat ovat mullin mallin, niin propaganda on ensiluokkaista.








Okei. Akka on huostaanotettu koska sen vanhemmat vaan kuoli. Hän on  siirtynyt lastensuojelusossun asiakkaasta sedän rakkaaksi hyvin hiljaa, Eli noin ihmisiässä laskettuna pari vuotta sitten.

Särkyneitä on rikottu jo liikaa. Niille pitää jutella sanoin hellin pehmoisin. Särkyneille on -kiroan juuri- puhuttava hiljaa.

Särkyneille on puhuttava hiljaa. Ne menee muuten enemmän rikki. Uskokaa tämä, vaikkette muuta tietäisi, Jumalasta.

Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä