Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Mara vai Mooses EU pressakisi

Aloittaja Alien Weird, 16.10.09 - klo:09:06

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Alien Weird - 19.10.09 - klo:15:41

Jos siihen Mara-Vanhanen troikkaan tarvittaisiin vielä kolmaskin niin ehdottaisin Annelia, sitä jolle teidot tulevat pressan kansliasta pyytämättä.
Tällaisesta hyvästä tiedonkulusta voisi olla hyötyä.

Nythän siitä on tehty elokuva ja näköjään aika hyvä, kun Pekkarinenkin on hermostuksissaan  ärähdellyt. :)


.

Katsoi tuon tv-elokuvan nimeltään Pääministeri.
Seuraavana päivänä tuli myös samanniminen elokuva, tällä kertaa Englannista kertova.

Jäätteenmäestä annettiin todella jäätävä kuva.
Pekkarinen esitettiin pelurina ja muiden selän takana Lipposen kanssa asiat jo sopineena.
Vanhanen oli sovitteleva taustahahmo, joka sit kuitenkin oli valmis ottamaan odotettavissa olevat luodit omaan nahkaansa.
"Minä kun vain putoan laudalta."

Itse asia, eli se, mitä kaikkea se Lipponen sopikaan siellä Amerikan-reissullaan ohi Suomen virallisen ulkopolitiikan jäi sen muun kohelluksen jalkoihin.

Kaiken kaikkiaan fiktiotahan tuo oli. Muutamaa totuuden kanssa yhtäpitävää repliikkiä lukuunottamatta.

Eritoten se oli fiktiota, että Suomi olisi jotenkin toisin toimimalla voinut estää hyökkäyksen Irakiin.
Naurettavaa! Miksi ei nyt tehdä jotain, jotta USA tulisi sieltä pois?



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Alien Weird

Lainaus käyttäjältä: se - 21.10.09 - klo:09:14

Eritoten se oli fiktiota, että Suomi olisi jotenkin toisin toimimalla voinut estää hyökkäyksen Irakiin.
Naurettavaa! Miksi ei nyt tehdä jotain, jotta USA tulisi sieltä pois?

Olisiko maailma parempi jos Suomi olisi saanut hyökkäyksen estettyä.
Saddam olisi kenties vielä vallassa ellei olisi jo kokenut luonnollista kuolemaa ja tilalla olisi joku hänen pojistaan.

Voisi myös kysyä mitä pitäisi tehdä ettei USA tulisi nyt vaan liian aikaisin pois Irakista.



Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä