Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kauhuvisioita elämäni varrelta

Aloittaja rapevainaa, 20.05.10 - klo:17:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

rapevainaa

.
Outomaa jaksaa saarnata itselleen maailmanloppua muodossa jos toisessa.
Yksittäinen ihminen on vastuussa maapallon asioista ja hän voi muuttaa kaiken elämällä  niinkuin toiset käskevät. Oma itsenmsä ei voi olla. Siinä maapallo vain kärsii.


1950-luvulla muistan kun puhuttiin III maailmansodasta ja se on sitten atomisota. Australiaan muuttajat mainitsivat yhdeksi uuton syyksi ettätulee atomisota  ja uudessa maassa on turvassa. Silloin ei varmaan tiedetty edes laskeumista. Kunhan on kaukana päsäyksestä. 60-luvun lopulla selvittiin atomisodasta siillä kun kuorma-auton lavalla laitetaan selkä kyyryyn ja sitten kuusen havulla sutsutetaan atomit pois pyssystä.

Koulussa peloteltiin että kiinalaiset lisääntyvät niinm paljon että ne marsiivat Suomeen asti. Ns. keltainen vaara.

1970 isä ajoi ajokortin ja ja ostin Ladan. Hän oli 50 vuotias.  Pelko oli että hän ajaa kolarin. Vanha mies.

Ostin vuonna 1991 kirjastosta poistetun kuvakirjan "Maailman kuvia 1981".  Se oli siis 10 v vanha. Kyllähän asiat tuttuja olivat mutta
aikajänne menneeseen oli päässäni pahasti pielessä.  Edelleen muistan kirjasta  1981 kriisejä joista melkoinen osa on vieläkin liikkeellä.
Ne olivat valtiollisia kriisejä enkä muista että maapalloa olisi silloin uhannut mikään. Etenkin arabimaailma kiehui.

WIKI: Rooman Klubi herätti kansainvälistä huomiota julkaisemallaan Kasvun rajat -teoksella 1972, ja varsinkin vuoden 1973 öljykriisi sai maailman katseet kääntymään Rooman Klubiin. Kotisivujen mukaan Rooman Klubiin kuuluu "luonnontieteilijöitä, taloustieteilijöitä, liikemiehiä, korkeita virkamiehiä sekä nykyisiä ja entisiä valtionpäämiehiä kaikilta viideltä mantereelta, jotka ovat sitä mieltä, että ihmiskunnan tulevaisuus ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen meistä voi osallistua yhteiskuntiemme parantamiseen".

Rooman klubin raportista kohistiin kovasti. Se oli laskenut kuinka monta vuosikymmentä maaöljy ja metallikaivokset riittävät.

Ainakin yksi ryhmä on kokenut maailamnlopun: moottorisahametsurit ja hevoset metsätöissä. Niistä kohdistiin jossain vaiheessa iahn hirveesti mutta kohina loppui kun metsurit loppuivat. Mutta sitten kohistiin sitä että metsäkoneet raiskaavat Suomen metsät.

Suuri surun aihe on ollut kun Suomeen syntyy vähän lapsia. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. No entäs sitten. Kai jostain naapurista tänne änkee vierasta väkeä ja tekee enemmän lapsia kuin suomalaiset.

TV ja tiekone pilaavat nuorison. Silloin ei tiedetty Netistä. No nyt Netti pilaa.

Harvempi tietää että kännykkä ja tiekonekulut ajavat meidät jokaisen perikatoon. Kohta ei ole varaa edes bensaan.







S

Johan oli asiat taas esitetty kärjistetyn asenteellisesti. Juuri niin tutun oloisesti, kuin maailmanloppua on tähänkin asti eri tahoilla ääripäitä tavoitellen saarnaamalla julistettu. Maailma vaan ei toimi niin yksioikoisesti, että kaiken voi muuttaa paremmaksi, varsinkaan elämällä niinkuin toiset käskevät - siihen on todella vaikea uskoa hyvällä tahdollakaan.

Maapallokaan tuskin kärsii siitä, että uskaltaa olla oma itsensä - oikeastaan kärsimystä & ongelmia aiheutuu enemmänkin yhteisöllisestä piittaamattomuudesta, epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, sortamisesta, epätasa-arvosta, välinpitämättömyydestä, yms. toimimattomista normeista, jotka tasapäistävät yksilöt ahtaisiin karsinoihin.

Pakottamalla ihmiset johonkin tiettyyn lokeroon, ei maailma kyllä silläkään pelastu. Vastuunkantoa tarvitaan joka taholla, niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin sisällä. Mikään yksittäinen juttu ei varmaankaan pilaa mitään, koska kollektiivinen kokonaisuus syntyy aina pienistä osista, yksilöllistä teoista, yhteisöllisistä ratkaisuista, sekä sosiaalisista/yhteiskunnallisista osatekijöistä - joiden yhteisvaikutus määrittelee kollektiivin toimintaedellytykset, tai sen kulloisenkin vahvuuden.

Ihmiset toimivat kuitenkin yhteiskunnallisesta 'holhouksestakin' huolimatta omalla tavallaan, joten yksisuuntainen valistaminenkaan ei aina toimi tietyissä tilanteissa kuin näennäisesti. Yksilöiden vapaus tuo yleensä mukanaan myös vastuun; mutta sitäkin voi toki käyttää väärin, niin kuin tiukkaa yhteisöllisestä kuriakin. Onneksi ihmiset tai asiat eivät ole mitään automaattisesti ohjelmoituja itsestäänselvyyksiä; joten mustavalkoinen ajattelu ei toimi rakentavasti edes nykyisenkaltaisessa äärimuotoihin riistäytyneessä kapitalismin ihannoinnissa.

- Näillä puheilla sitä kuuluisaa maailmanlopun kauhuskenaariotakin saadaan vielä odotella jonkun aikaa. Ainakin nykyisenkaltaisella säälittävällä näpertelyllä, sekä ihmisten itsekkään egoistisella ajatusmaailmalla siloiteltuna; elo tulee olemaan kiduttavan hidasta sinnittelyä oman olemassaolonsa oikeutuksen puolesta!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Rape - 20.05.10 - klo:17:15
.
Outomaa jaksaa saarnata itselleen maailmanloppua muodossa jos toisessa.
Yksittäinen ihminen on vastuussa maapallon asioista ja hän voi muuttaa kaiken elämällä  niinkuin toiset käskevät. Oma itsenmsä ei voi olla. Siinä maapallo vain kärsii.

...

Suuri surun aihe on ollut kun Suomeen syntyy vähän lapsia. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. No entäs sitten. Kai jostain naapurista tänne änkee vierasta väkeä ja tekee enemmän lapsia kuin suomalaiset.

TV ja tiekone pilaavat nuorison. Silloin ei tiedetty Netistä. No nyt Netti pilaa.

Harvempi tietää että kännykkä ja tiekonekulut ajavat meidät jokaisen perikatoon. Kohta ei ole varaa edes bensaan.


Ensin luin tuon otsikon niin, että on kyse kunkin kirjoittajan elämän varrelta löytyvistä kauhuvisioista, tyyliin: "Tulikohan se Lissu nyt raskaaksi?"

Mut siis ei, kyse on eri aikoina niinku yleisesti koetuista kauhuvisioista. Kuten ydinsodasta ja muusta sellatteesta ihan pienestä.

Mulla olis ollu paljo kerrottavaa erilaisista kauhistuttavista tilanteista ihan oman elämäni varrelta. Mut siis en kerrokaan, kun tässä jutustelussa ei oo kyse sellasista vaan pitää kaivella esiin kauhukuvia, joista kaikki kohisivat ja joita kaikki pelkäsivät.

Eiköhän se ole esmes tuo kommunismi sellainen peikko, jota pelättiin Suomessa – ja ympäri vapaaksi itsensä kokevan maailman – ihan vietävästi. Etenkin 1950-luvulla. Amerikkalaiset keksivät oikein oman radionkin Radio Free Europa, joka lähetti itäblokin maihin propagandaa, siis Vapaan Maailman ilosanomaa ympäri vuorokauden kaikilla mahdollisilla kielillä.

Sit pelättiin, että Nato ja Varsovan Liitto ottaa yhteen jossain Puolan tasangoilla. No, ottiko?

Noita aikoja myöhemmin pelkoja koettiin joskus 1980-luvun puolivälissä. Mikä silloin pelotti?
Yksi ainoa sana: neutronipommi. Pitääkö tätä selittää nuorille, ei kai?

Inflaatiota ja deflaatiota on kumpaakin pelättyä vuoronperään. 1970-luvun alkupuolella inflaatio laukkasikin vauhdilla, noin 15 % vuodessa. Bruttokasantuotteen lasku on kans yksi sellainen peikko, joka saa koko kansan haukkoon henkeä. Viime vuonnahan bkt laski 7,8 %. Oli muutoin ennätys sitten vuoden 1918.

Korvasieni, kyykäärme, karhu, muurahaiset, hyttyset, lepakot, hämähäkit – yöllinen metsä. Mitä vielä?

Ai niin, meinas ihan unohtua: dementia.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: se - 21.05.10 - klo:07:22

Noita aikoja myöhemmin pelkoja koettiin joskus 1980-luvun puolivälissä. Mikä silloin pelotti?


Joo, toi oli kova juttu. Oikeasti kirjoitettiin että Neuvostoliitto tulee valtaamaan Länsi-Euroopan. Pohdittiin, kuollako rajoitettuun ydinsotaan vaiko sosialismin rääkkäykseen.

Siitä vähän matkaa eteenpäin, ja lännen vakoiluverkosto sai tietoa että Neuvostoliitto oli menossa persiilleen. Suomi ei tiennyt siitä mitään. Eestillä oli erinomaiset tiedot asiasta kun se itsenäistyi. Puola alkoi istoella vähän aikaisemmin.

Jossain vaiheessa Eurooppa oli rauhan tysssija ja sitten alkoi rytinä vähän joka paikassa.



rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: se - 21.05.10 - klo:07:22

Ensin luin tuon otsikon niin, että on kyse kunkin kirjoittajan elämän varrelta löytyvistä kauhuvisioista, tyyliin: "Tulikohan se Lissu nyt raskaaksi?"



Kuten itsekin tiedät, ihminen voi samaistua maapallon kauhuihin ja murehtii nitä enemmän kuin omia asioitaan.
Jotain pitää murehtia, niinkuin tämä kuudes sukuputtoaalto.  Neurooseille pitää saada selitys.

Tuuliviiri Ässästä ei tiedä. Välillä se uhoaa että ihmiset ovat perässä  vedettäviä ja sätkynukkeja ja välillä ne taas ovat itsenäisiä yksilöitä.
Ihan linjatonta kirjoittamista.
.

karpalo

Ja yksi suuri massapelko on., ettei vaan voittais LOTTOPOTTIA.

" Koska jos määsen s...na kerran saisin.,  niii, en p....le kummiskan näitä hommia lopettais ja pelkään, että kaikenmaailman ketkut sukulaisista alakaen tulis tohon kerjäämään ja jokku ehdottas seksiiki tai jotai.., vois saada kuolemantaudin siitä, hyvä kun ei voittais, Lottoon kumminkin aikani kuluks., joka viikko

Siinäkin on yksi pelon aihe, että mitäs sitten, kun elämä menis ihan sekaisin.

Eugen

Muistan kun meillä oli 60-luvun lopulla kansakoulun aulassa, portaiden alla olevassa nurkkauksessa ydinsotanäyttely... pahvitauluissa oli mustavalkoisia kuvia säteilysairauksista ja ydinräjähdyksen pilvistä. Siellä oli myös nukke, joka oli puettu kumipukuun ja kaasunaamariin, ... pelkäsin sitä ja sitä ydinsotaa, jota se edusti. Yritin mennä portaat sen ohi katsomatta sitä. Pohdiskelin kuinka meidän perheelle käy meillä ei ole suojaspukuja, eikä varaa ostaa niitä. Välillä oli luokassakin suojautumisharjotuksia.... opettaja kertoi, jos näkee voimakkaan välähdyksen ja savusienen nousevan taivaanrantaan, pitää mennä nopeasti pulpetin alle suojaan, sillä paineaalto lyö kohta ikkunalasit sisään. Kerran viikossa mentiin kansakoulun tokallaluokalla pulpetin alle ydinsotaa piiloon.
"Aye, caramba!"

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: postman - 21.05.10 - klo:08:32
vois saada kuolemantaudin siitä, hyvä kun ei voittais, Lottoon kumminkin aikani kuluks., joka viikko[/b]

Siinäkin on yksi pelon aihe, että mitäs sitten, kun elämä menis ihan sekaisin.


Kerran vaimolla oli Lotossa 5 oikein. Se meinais saada sydärin sohvalla. Jäykistyi ja silmät laajeni. Onneksi viimeinen numero oli väärin. Sai vain 1000 vanhaa markkaa.
Silti sydän läpätti pitkään.

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Rape - 21.05.10 - klo:08:07
Lainaus käyttäjältä: se - 21.05.10 - klo:07:22

Ensin luin tuon otsikon niin, että on kyse kunkin kirjoittajan elämän varrelta löytyvistä kauhuvisioista, tyyliin: "Tulikohan se Lissu nyt raskaaksi?"



Kuten itsekin tiedät, ihminen voi samaistua maapallon kauhuihin ja murehtii nitä enemmän kuin omia asioitaan.
Jotain pitää murehtia, niinkuin tämä kuudes sukuputtoaalto.  Neurooseille pitää saada selitys.


Oot ihan oikeessa. Ei tuo sukupuuttoaalto meitä paljo hetkauta. Keritään tästä hyvin alta pois.

Maailman tilan murehtiminen voi tosiaankin joskus ja joillakin ylittää oman suurenkin egon.
Niin kuin jo totesit, tuskin Ässällä on siitä huolta.


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

.
Veljeni osti ja myi postimerkkejä. Hän osti esim. Pariisista suomalaisia merkkejä, joita siellä ei noteerattu, ja myi niitä hyvään hintaan Suomessa.

Hän kuvaili ostaja niin, että jos ostajalla on kallis harvinaisuus pöytälaatikossa ja Keski-Suomalinen apteekkari samaistuu postimerkin harvinaisuuteen, niin silloin egon on ostanut ihan puhtaalla rahalla.  Se siitä egosta.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä