Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Miksi talouden pitää kasvaa juuri Suomessa

Aloittaja rapevainaa, 22.05.10 - klo:10:49

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

Taloudellinen kasvu on useimmille sellainen asia, ettei sitä edes haluta ajatella.
Se on vain välttämätöntä. Ja piste.
Talouskasvua puolustellaan sillä, ettei me muutoin selvitä tästä elämästä eteenpäin.
Ilman kasvua (n. 3% vuodessa) emme kuulemma kykene maksamaan eläkkeitä, sosiaalietuuksia, hoitamaan sairaita, kouluttamaan lapsiamme jne.

Miten se oli sitten mahdollista esimerkiksi silloin, 1980-luvulla, kun taloutemme oli puolet nykyisestä?

Miten me ylipäätään pysyimme hengissä 1970-luvulla, jolloin taloutemme oli vain neljännes nykyisestä?

Entä kuusikymmentäluvulla, jolloin taloutemme oli, niin, miten häviävän pieni se olikaan nykyiseen verrattuna?





Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: se - 22.05.10 - klo:20:26


Ja ei kai tässä muutoinkaan pitänyt jutella mistään Neuvostoliiton asioista?



Jos nyt kuitenkin

Miten tähän on tultu


Suomi on maatalousvaltio vielä 50 v sitten. Yli puolet työvoimasta työskenteli maataloudessa 1950-luvulla.
Samaan aikaan Neuvostoliitto oli pakoittanut Suomen sotakorvauksiin ja Suomi alkoi harjoitella teollista tuotantoa.
Kauppasuhteet Neuvostoliiton kanssa jatkuivat korvausten jälkeenkin ja Suomi sai aikaa harjoitella laatua länsimarkkinoita varten.
Läntisille markkinoille tunkeuduttiin devalvaatioiden, inflaation ja halpamyynnin avulla.

Tieto-taito tuli mm. Ruotsista ja Saksasta. Pääomat, sitä en tiedä mistä tulivat mutta on puhuttu ruotsalaisten pääomasta 20 perhettä.
On siinä olleet muutkin maat mukana. Esim. tiedän että 70-luvulla Petere Fazer oli kimpassa tansakalaisen Rengöring sälskapin kanssa ja siitä syntyi Servisystem, kiinteistöjen jäteautot ja kehdosta kaatopaikalle puhtokemikaalien tuonti Suomeen.

Jotain tällaista että maatalousvaltiosta tuli moderni teollisuusvaltiuo. Samaan aikaan Englannin teollisuus häipyi halpatyövoiman maihin ja esim. Suomessa puhuttiin että engelsmannit eivät osaa mitään. Siitä huolimatta 10 maailman suurimman firman kotipaikka oli Britannia.

Missä me olemme nyt

Miten meillä menee? Suomessa on kait 4 kasvukeskusta ja muualla taannutaan: Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku ja Oulu kasvavat ja tarjoavat työpaikkoja.
Maalta tullut väki on unelmoinut että muutetaan takasin maalle ja etätehdään töitä. Ei vaan ole toteutunut. Kun etätöitä tehdään niitä voidaan antaa Eestiin ja Intiaan. Ei tullut sekään mieleen.

Ennen EU:hun liittymistä pohdittiin, että suomalaisista ei ole johtajiksi ja jos on, ne häipyvät parempien palkkojen perässä muualle.
Suomi maksoi kunnon palkat hyville johtajille ja piti heidät täällä. - No sekin oli ihan väärin.  Kaikki pitäisi tasata niittenkin kesken jotka eivät ole tikkua ristiin laittaneet.

Kuka meitä ohjaa ja pakottaa

Eihän tällaisia asioita kenellekään vahingossa tapahdu, joskin sattumat ja katastrofit pakottavat yrttämään jotain uutta.
Eläköön ahneus!

Minne menemme?

On kuultu että Suomesta tulee vihreän energian huippumaa. Mihinköhän sekin perustuu? Missä ovat ne pörssifirmat jotka kehttävät innovatiivisia ratkaisuja ja markkinoivat ne maailmalle? Maailman suurin firma on General Electrics. Saksalaisetkin ovat hakoja pyrotekniikoissa ja polttomoottoreiden kehittämisessä.

Suomalaisten projektinjohtamistaidoista ei  kuulu hyvää kun tuo atomivoimatyömaa venyy ja vanuu ajattomasti.

En luota pätkääkään siihen että Suomesta tulee kärkipään energiamaa. En näe mitää todistetta sen puolesta.
Jos joku Einsten tuolle alalle syntyy Suomessa, olemme ylpeitä siitä että Amerikka ostaa miehen pois johonkin piilaaksoon.
Jaa, Suomi myy pellettejä Eurooppaan. Ei taida pärjätä Puolan kivihiilelle.

Näyttää työläältä, eikö taannuttaisi yhdessä?

Siis hanskat tiskiin ja odotetellaan mitä tuleman pitää..

Ei tarvitse. Muut huolehtivat siitä että me taannumme jos ei koko ajan löydy jotain uutta. Uuden kehittäminen vaatii kasvua.
Onnistuneet ratkaisut monistetaan ja rahastetaan. Sitä on kasvu.

Toisaalta Suomessa on tehty paljon taustatyötä pään pitämiseksi pinnalla. Aalto-yliopisto on yksi valtava ratkaisu.
Kykyjen etsintä on yksi kova juttu. Toisaalta olen nähnyt senkin että kehityskyvyttömät saavat selvitä miten taitavat.

Peruskoulun todistus käteen ja pois silmistä. Voidaanko kaikkia hyysätä tasapuolisesti?
Pitäiskö näitä good for nothing porukasta tehdä oma valtio jonnekin sisä-Suomen saloille?

Miksi toiset ovat meillä edellä --- siksi että ne ovat lähteneet meitä ennen liikkeelle 20 v tai 200 v aikaisemmin.
Olen kokenut että tällaista kommentia ei hyväksytä. Suomi on huippumaa koska meillä on Nokia.
Se tarkoittaa että me olemme huippuja muussakin.  - Minä taas tarkoitin että varastetaan toisten ideat ja otetaan ne käyttöön, mutta ei, se on liian työlästä se.














THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Rape - 24.05.10 - klo:09:46


Näyttää työläältä, eikö taannuttaisi yhdessä?

Siis hanskat tiskiin ja odotetellaan mitä tuleman pitää..

Ei tarvitse. Muut huolehtivat siitä että me taannumme jos ei koko ajan löydy jotain uutta. Uuden kehittäminen vaatii kasvua.
Onnistuneet ratkaisut monistetaan ja rahastetaan. Sitä on kasvu.

...

Miksi toiset ovat meillä edellä --- siksi että ne ovat lähteneet meitä ennen liikkeelle 20 v tai 200 v aikaisemmin.
Olen kokenut että tällaista kommentia ei hyväksytä. Suomi on huippumaa koska meillä on Nokia.
Se tarkoittaa että me olemme huippuja muussakin.  - Minä taas tarkoitin että varastetaan toisten ideat ja otetaan ne käyttöön, mutta ei, se on liian työlästä se.


Kiitos, Rape!
Olet koonnut hyvän nipun Suomen talouden historiaa.

Minäpä lisään tähän soppaan bruttokansantuotteen laskentatavasta jotain.

BKT ei sisällä seuraavia asioita
Palkaton kotityö ja muu rahatalouden ulkopuolinen lahjatalous
Luonnon ilmaishyödykkeet (ilma, vesi, maa)
Luonnon kulumisen menetykset
Omaisuuden arvon menetykset

BKT mittaa hyvinvointivaikutuksina kansantaloudelle tuloja ja veroa.
BKT:n rajoituksia hyvinvoinnin mittarina ovat mm. seuraavat:
BKT-mittarit eivät kerro tulonjaosta
BKT ei mittaa varallisuutta
Palkaton kotityö ei sisälly siihen
Vapaaehtoispalvelut eivät sisälly siihen
BKT ei erottele hyödyllistä ja haitallista tuotantoa

JOS bkt:n laskennassa otetaan huomioon luonnolle aiheutuneet vauriot, jokaisen maan bruttokansantuote on laskenut huimaa vauhtia viimeiset kymmenet vuodet. Tästä ei pääse yli eikä ympäri.

Emme ole malttaneet elää luonnonvarojen tuottamilla koroilla. Me olemme ja syömme pääomasta. Nakerramme sitä, mikä meille kaiken tuottaa. Puhumattakaan siitä, että luonto on meidän elinehtomme. Vain elävän luonnon varaan, sen päälle me voimme rakentaa oman taloutemme.

Eilen annettiin eduskunnalle ns. tulevaisuusselvitys, jossa otettiin ensi kertaa esille nuo edellä mainitsemani seikat. Tänään Yle1 Aamuradiossa haastateltiin henkilöä, joka on ollut mukana tuon selvityksen laadinnassa. Hän totesi mm., että meidän luontosuhteemme on katkennut, hävinnyt, emme ymmärrä miten olemme luonnon meille tarjoamista palveluista riippuvaisia, me käytämme luontoa surutta hyväksemme välittämättä seurauksista, koska emme ymmärrä mitä luonnossa todella tapahtuu.

Tässä ajassa on uutta ajattelua ottaa kokonaisvaltaiseen tarkasteluun koko taloutemme, mukaanlukien bkt:n laskentamenetelmät.









Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: se - 24.05.10 - klo:09:45kommenttit

Entä kuusikymmentäluvulla, jolloin taloutemme oli, niin, miten häviävän pieni se olikaan nykyiseen verrattuna?
Suomi oli halpatuotannon maa. Ruotsi esim toi tänne teollisuuslaitoksia.
Puoli miljoonaa muutti Ruotsiin.

Miten me ylipäätään pysyimme hengissä 1970-luvulla, jolloin taloutemme oli vain neljännes nykyisestä?

Inflaation ja devalvaatioiden avulla. Tuli ensimmäinen energiakriisi, jätevesimaksut ja kehittyneen valtion tuntomerkit

Miten se oli sitten mahdollista esimerkiksi silloin, 1980-luvulla, kun taloutemme oli puolet nykyisestä?

Suomessa kunniallinen työ menetti arvostuksensa. Keinottelu oli kunniassaan.
Esim. Herra Keitele lainaisi isänsä työpaikasta Merimiesunionilta rahat ja alkoi sjoittaa. Ikä 20 v.
Hän hiihti puusuksilla Lapsissa ja sai Gurun maineen siitäkin.

Esim. rakennusteollisuus rikastui tonttikaupoilla ja rakennusoikeuksilla. Rakennustekniikkaa ei kehitetty lainkaan ja myöhemmin on
maksettu tämän ajan virheitä.

Kun tunti laskusuhdanteita, Neuvostoliitto tuli ja pelasti tilauksillaan Suomen. Suomen e tarvinnut oikoa älyttömyyjksiään.
90-luvun alussa tuli sitten tuplarökitys. Neuvostoliitto romahti eikä pystuynyt ostamaan mitään Suomesta - ihan rahan puutteen takia.
Suomen piti saada myytyä lamassa tavarat Lännen markkinoille.

Muistan kun 80-luvulla joku teki pääkonttoria, osoitteeseen kerääntyi valtavat mielenosoitukset osoittamaan mieltään pääomaa vastaan.
90-luvulla siihen ei ryhtynyt kukaan. Kaikkia nöyryytettiin. Viime vuosina ovat jotkut Attack liikkeet nostaneet päätän kun menee kivasti.
On heittädytty näyttävästi kaatuvien puiden alle (katso maasta sopiva syvänne) ja poltettu turkistuottajien omaisuutta ja on kuvattu hännättömiä sikoja.




rapevainaa


karpalo

Lainaus käyttäjältä: Rape - 22.05.10 - klo:20:15
.
Postimies ei ole vielä sekoittanut mitään koska ei ole vielä ehtinyt otsikon asiaan.
ensin puhui omista haluistaan ja nyt jo viipottaa siperiassa.

kummolaa haastateltiin. Suomi pelasi hyvin mutta kansa ei ymmärrä jääkiekkoa.

kummolaako haastateltiin tästä Suomen talouden kasvusta juuri Suomessa, miksi näin miksi tähän ketjuun jääkiekkohienodet, pitäis kummolan tietää niistäkin.

THL tiedottaa

Koko juttu on hyvin yksinkertainen.

Huomautus: yksinkertaisimmat jutut ovat kaikkein vaikeimmin ymmärrettäviä. Niin tämäkin.

Talouden kasvu on mahdollista niin kauan, kun luonto sen sallii ja mahdollistaa.

Heti, siitä alkaen, kun alamme laskea bruttokansantuotteeseen mukaan kaikki luontoon kohdistuvat vaikutukset (saastuminen, tuottokyvyn muutokset, diversiteetin muutokset jne.) voimme huoletta jatkaa talouskasvua juuri niin kauan kuin mittari näyttää plussaa.

Näyttääkö mittari tällä hetkellä plussaa?


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: se - 24.05.10 - klo:14:53

Talouden kasvu on mahdollista niin kauan, kun luonto sen sallii ja mahdollistaa.


Totahan voi toistaa. Jos luonto sallii, talous kasvaa, ja jos ei salli se ei kasva.

Se on niiku kaksi uskovaista autokolarissa.

Toinsen Jumala korjasi luokseen ja toisen se pelasti koska tämä ei ollut vielä valmis Jumalan tykö.

Tietääkseni Suomen luonto ei ole estänyt talouskasvua kuin viimeksi 1800 luvulla. Silloin kun kaskettiin ja syötiin nauriita ja jotain  leipää,
siinä ei ollut hengen pitimiksi raakaa työtä tekeville. Venäjhältä rahdattiin viljaa mutta e ollut jakelujärjestelmää eli tieverkkoa.

No mitä se luonto teki? Mitä se olisi voinut tehdä?

Hirvetkin oli syöty sukupuuton partaalle.

En ymmärrä miten luonto voi olla jonkun talouskasvun mittari ja miten sitä luonnon tahtoa mitataan. Jotenkin nuo luonto-opinnot eivät tarttuneet kaaliin vaikka sainkin yliopistosta kiitettävät maisterin paperit. Niin, silloinhan vasta ekologiaa alettiin harrastaa eli asioista ei tiedetty.

Nyt asioista tiedetään vaikkei ole tietoakaan.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: se - 24.05.10 - klo:14:53

Huomautus: yksinkertaisimmat jutut ovat kaikkein vaikeimmin ymmärrettäviä. Niin tämäkin.



Monimutkaisiin asioihin e ole yksinkertaista selitystä.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: postman - 24.05.10 - klo:13:41

kummolaako haastateltiin tästä Suomen talouden kasvusta juuri Suomessa, miksi näin miksi tähän ketjuun jääkiekkohienodet, pitäis kummolan tietää niistäkin.

Siinä piisaa ihmettelemistä. Suomikin pärjäisi jos kansan vaihtaisi.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä