Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

unen määrä

Aloittaja ville, 17.06.10 - klo:01:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ville

onko teillä hei tietoa paljonko ihminen tarttee unta yössä? Ei tunnu selkeältä, kun olen tässä kuussa noussut jo viideltä aamuisin. Joskus väsyttää joskus ei, eikä se suoraan ole verrannollinen sen kanssa koska oli mennyt nukkumaan. Voiko ihminen tulla tehokkaammaksi nukkujaksi ajan saatossa, jos nukkuu vähän mutta säännöllisesti?

S

Unen tarve on yksilöllinen, sillä jokaisella on oma vuorokausirytminsä eli uni-valveperiodinsa. Jotkut ovat aamu, toiset taas iltaunisia. Säännöllinen unirytmi on kuitenkin tärkeää - eli enemmän kuin unen määrä, sen laatu ratkaisee. Toisin sanoen, unen tarve määrittelee myös sen tehokkuuden - kuinka paljon kukin tarvitsee laadullisesti täysipainoista unta. Riittävä hyvälaatuinen uni on perusterveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää.

- Jos on hereillä ollessaan jatkuvasti väsynyt, mm. uinahtelee päivän aikaan useaan otteeseen - tai vireystila on muutenkin alavireinen, niin syynä saattaa olla univaje, joka ei poistu muuta kuin nukkumalla enemmän. Pitkäaikainen unenpuute voi siis olla vaaraksi terveydelle - kun univelka on kasvanut niin suureksi, että se uhkaa jo omaa toimintakykyä. Vakavat unihäiriöt johtavat myös monesti erilaisiin fysiologisiin häiriöihin, kuten aineenvaihdunnan muutoksiin yms. jotka taas lisäävät stressiä, tai muiden kehollisten komplikaatioiden esiintyvyyttä. 

Useat ihmiset nukkuvat joko liian vähän, tai sitten liian pitkään. Joten kannattaa huolehtia riittävästä unensaannista; nukkua mahdollisuuksien mukaan tarpeeksi paljon, kuunnella siis tässäkin mielessä omaa kehoaan. Koska jos nukkumisen kanssa alkaa pelleilemään; niin siinä leikitään jo omalla terveydentilalla, joka ei lupaa pidemmän päälle hyvää. Unihäiriöt ovat yleensä ottaen vakava kansanterveydellinen ongelma, joka on yksilötasollakin merkittävissä määrin ongelmia aiheuttava ilmiö.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

ville

Näin joo. Yritän nyt panostaa tuohon laatuun. Nuorempana halusin tulla mestarinukkujaksi, mutta hanke jäi kesken.

Luoja ei välttämättä tarkoittanut ihmistä pelkäksi yönukkujaksi. Ainakin muut elukat yleensä nukkuvat useamman kerran vuorokauden aikana. Ihmiselläkin tulee sekä aamuyöstä että iltapäivällä sellainen aika, jolloin kannattaisi olla unten mailla.

rapevainaa

.
Jos uniongelmasi on tosi níin outomaa on viimeinen paikka josta kannattaa kysyä apua.

ville

ei mulla mitään uniongelmaa ole. Voi kai aiheesta muutenkin pälistä?

S

Ihmisen luontaisen unen tarpeen selvittäminen herättää yleensä ottaen mielenkiintoista pohdintaa; joten kyllä siitä aina jotain virikkeellistä juttua saa irti, vaikka ei mitään varsinaisia ongelmia asian suhteen olisikaan. Unen laatua & rakennetta seuratessa tulee myös esiin monenlaisia seikkoja, jotka on otettava huomioon.

- Toisaalta olen myöskin sitä mieltä; että vaikka lyhyehköt torkut, tai tarpeelliset lepohetket keskipäivällä ovat tärkeitä; niin liian pitkät nokkaunet iltapäivällä voivat pahimmillaan häiritä yöunta, jopa lisätä nukahtamisvaikeuksia/unihäiriöitä yleensäkin, varsinkin vanhemmilla ihmisillä. Tämäkin on tietenkin yksilökohtaista, joka ei ilmene kaikilla henkilöillä samalla tavoin.

- Unta ei voi myöskään nukkua ns. varastoon - eikä valveillaoloaankaan ole syytä keinotekoisesti pitkittää, sillä valvominen kostautuu ennen pitkää. Myös liika nukkuminen saattaa olla pidemmän päälle haitallista. Kun löytää sopivan suhteen & tasapainon nukkumiseensa sekä valveillaoloonsa, niin keho kyllä kiittää elinvoimaisuudella, hyvällä mielenvireydellä, psyykkisen hyvinvoinnin lisääntymisellä yms, elämänlaadun paranemisella - jos sitten muutkin elintavat tai fyysinen suorituskyky ovat samalla kunnossa.

- Tiedon jyvät versovat viisautta -

ville

Alle puolen tunnin nokkaunet iltapäivisin piristävät päivää ilman että se olisi pois yöunista. Toisaalta jotkut nukkuvat tuolloin jopa puolitoista tuntia, joka on suunnilleen saman verran kuin yksi unisykli, jolloin kaikki unen vaiheet käydään läpi. Moni väittää että tämän ansiosta ei tarvitsekaan nukkua yöllä enää kuin pari kolme sykliä. Uni kuulemma tehostuu, jos siis näin jakaa sen kahteen pätkään. Tieteellistä tukea tuolle ei kai ole, mutta voisi joskus kokeilla. Huomaahan sen itse sitten, jos uni jää liian vähäiseksi.

Kumma kun joskus tuntuu ettei päivässä ole riittävän monta tuntia, joten tällaiset kiehtovat. Yksi keino voisi olla, että nukkuisi arkisin vähemmän kuin viikonloppuisin. Vaikkei unta voikaan nukkua varastoon, jo syntyneen univajeen voinee kuitenkin nukkua pois.

S

Todellakin, lyhyet alle puolen tunnin mittaiset torkut päiväsaikaan yleensä piristävät sekä rentouttavat. Mutta jos olo on pidempiaikaisenkin nukkumisen jälkeen tokkurainen, uni ei ole ole laadultaan tehokasta. Unihäiriöiden taustalla taas voi olla eriasteisia psyykkisiä tai fyysisiä ongelmia; stressinhallintamekanismin toimintahäiriöitä yms. fysiologisia seikkoja, jotka tulisi perinpohjin selvittää - varsinkin jos ne haittaavat arjen toimia, sekä heikentävät toiminta & suorituskykyä. Ne voivat myös laskea pahimmillaan mielialan masennusta vastaavalle tasolle, joka on yksi vaikuttava syy unihäiriöiden taustalla.

Ihmisilläkin muiden eläinten tapaan levon & aktiviiteetin suhde vaihtelee sykleittäin vuorokauden eri aikoina. Säännöllinen unirytmi niin arkisin kuin viikonloppuisinkin on yleensä parasta lääkettä univaikeuksiin. Lisäksi arjen tutut rutiinit auttavat unensaannissa; joten suositeltavaa olisi pitää itselleen soveltuva säännönmukainen uni-valverytmi, jota pidetään aktiivisesti yllä. Näin estetään tehokkaasti unihäiriöiden syntyä; mm. yöllistä heräilyä, tai nukahtamisvaikeuksia, jotka voivat olla toiminnallisia, tilapäisiä häiriötiloja - jotka taas korjaantuvat, kun unirytmi asettuu omiin uomiinsa.

- Mutta niinkuin jo tulikin todettua; unenpuutteen sietokyky, unentarve itsessään on yksilöllistä. Joku voi kestää pitkäaikaistakin unettomuutta, jos kykenee välillä korjaamaan univajettaan jollakin konstein. Toinen taas kärsii jo yhden yön nukkumattomuudesta, kokien tavallista voimakkaampaa väsymystä, mielialan laskua, ärtymystä, muistihäiriöitä, tms. jonka puutteellinen uni on aikaansaanut. Nukkuminen onkin terveyden yksi peruspilareista, jota ei ole syytä aliarvoida, vaan siihen olisi kiinnitettävä arjessaan enemmän huomiota. Koska uni itsessään on sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeä elementti, sen toimivuuteen olisi myös mahdollisuuksien mukaan kunnolla panostettava, jotta se toimisi oikealla tavalla tasapainoisesti muiden elämään liittyvien arjen rutiinien kanssa.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

karpalo

Lainaus käyttäjältä: ville - 17.06.10 - klo:11:43
ei mulla mitään uniongelmaa ole. Voi kai aiheesta muutenkin pälistä?

Kuuleppas Ville., etkö oo huomanniut., että toisinaan voi pälistä., sekä myös jorista.

Joskus on tilanne kuitenkin sellainen., että Foorumille on kerääntynyt vain Tiedemiehiä ja Tieteenharjoittajia, silloin kannattaa tämmöisten maallisten avausten kanssa olla varovainen.

Ristiriita on ilmeinen, Tiede ja Tutkimus lyö korville arkipäivää., sellaisena aikana mitätöit itsesi ja asiasi  sen hävyttömän pienen tieteellisen arvon ja kiinnostavuuden takia.

Periaatteessa, jos tästä aiheesta olisit halunnut paremman avauksen olisi pitänyt ottaa pohjaksi jonkinlainen tutkimus ihmisen nukkumistarpeesta ja sen toteutumisesta eri ikäryhmissä ja maanosissa.

Ihan vaan ystävän neuvona.

rapevainaa

.
Kyllähän Ässä on jo tyhjentävästi käsitellyt aiheen. Unen tarve on yksilöllinen, ja pitäisi vaan nukkua tehokkaasti.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä