Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Esmerkixin ketju

Aloittaja Esmerkix, 18.04.15 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 16 Vieraat katselee tätä aihetta.

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Suti - 31.07.16 - klo:09:28
Venäjällä ei koskaan ole epäselvää etukäteen kuka valitaan. Ei paljon naurata.

Salaperäinen Venäjä-mielinen radiokanava kertoo yllättäen lopettaneensa uutislähetykset.
Tampereen alueella toimiva Venäjä-mielinen Love FM -radiokanava kertoo lopettavansa uutistoimintansa.
Saas nähdä loppuuko trolleilta jutut.

Maailma on paljon muutakin kuin Venäjä - Venäjä.
Kannattaisi vähän seurata ihan oikeita tieteellisiä tutkimuksia. Niitä pöljempikin löytää esim. yliopistojen kotisivuilta tai yliopistojen kirjastoista. Kaikki maailman pahuus ei ole vain yhden valtion aikaansaamaa eikä varsinkaan yhden ihmisen. Tutkipa esimerkiksi, mitä Puolassa tällä hetkellä tapahtuu. Se on häpeäksi koko EU:lle.

Armas Ryssiväinen

Yhdysvaltain toiminta väli-amerikassa, och sen toiminta latinalaisen Amerikan pikkuvaltioita kohtaan noudattelee pitkälti samaa linjaa, kuin meitti naapurin  käytös, jos ne sen pienet naapurit eivät ole meinanneet pysyä oikke liekassa - ja josko luonnonvarojen riisto suurvallan tarpeisin on takkuillut.
Siihen nähden NL/Venäjä aika vähän on lähettänyt rajojensa taakse sissejä tekemään tihutöitään - muuta kuin tietty sota-aikoina.

Armas Ryssiväinen

Lainaus käyttäjältä: Suti - 31.07.16 - klo:09:28
Venäjällä ei koskaan ole epäselvää etukäteen kuka valitaan. Ei paljon naurata.

Salaperäinen Venäjä-mielinen radiokanava kertoo yllättäen lopettaneensa uutislähetykset.
Tampereen alueella toimiva Venäjä-mielinen Love FM -radiokanava kertoo lopettavansa uutistoimintansa.
Saas nähdä loppuuko trolleilta jutut.

mv: "Savon Sanomat kertoo asiallisempaan sävyyn 30.7., että Love FM:n päätoimittajana toimi Pasi Komsi ja omistajana yhdysvaltalainen Brady Ford. Komsin tiedon mukaan Love FM ei tee yhteistyötä venäläisten medioiden kanssa tai saa rahoitusta Venäjältä."
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Kuopioon-laajentumista-suunnitellut-salaper%C3%A4inen-Ven%C3%A4j%C3%A4-radio-lopetti-yll%C3%A4tt%C3%A4en-H%C3%A4irik%C3%B6inti%C3%A4-painostusta-ja-uhkailua/809520

Suti

Love FM:n päätoimittaja Pasi Komsi kertoi Savon Sanomien haastattelussa lauantaina, että kanava haluaa tarjota venäläisen näkökulman.
Mielestäni se on aika yksipuolista tarjontaa.

Yleensähän venäläinen näkökulma on sitä, että muut maat ovat pahempia kuin Venäjä.
päivä kerrallaan

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Suti - 31.07.16 - klo:15:24
..

Yleensähän venäläinen näkökulma on sitä, että muut maat ovat pahempia kuin Venäjä.

Mitä eroa siinä on, kun ns. muut maat taas näkevät, että Venäjä on aina syyllinen... Kannattaisi nyt pestä ne värjäytyneet silmälasit ja katsella vähän tiedonvälitystä ihan puhtaiden silmälasien läpi. Ei ainoatakaan muuta maata kohtaan ole tuollaista painostusta ja mustamaalausta kuin Venäjää kohtaan, vaikka syytä olisi. Mitäs muutama kymmenentuhatta ruumista merkitsee, kun se ei tapahdu Venäjällä...


Suti

Esmerkix:n lukulasit
päivä kerrallaan

Amanda

Lainaus käyttäjältä: Suti - 01.08.16 - klo:09:03
Esmerkix:n lukulasit


Jotain näkyy noistakin läpi ja jos vaikka ei näkyisikään niin kauan kun muut aistit toimivat. Intuitiolla pärjää muutenkin paremmin!

Onhan meitä visually impaired foorumisteja pilvin pimein.. ;)


Suti

Ei niistä mitään läpi näy. Linssien sisäpuolelle on liimattu se dogmi jota on toisteltava.

Onko Georgiassa, Etelä-Ossetiassa, Krimillä, Ukrainassa, Syyriassa, Tsetseniassa  todella jo kymmenen tuhatta vainajaa Venäjän jäljiltä?
Jaa- onhan pelkästään Tsetsenian sodassa kuollut jo yli 18 000 tsetseniä. Ja Ukrainassa 5 000 kuollutta. Venäjä todella pitää huolen siitä, että kuolleita ei synny Venäjällä.
päivä kerrallaan

Armas Ryssiväinen

Lainaus käyttäjältä: Suti - 01.08.16 - klo:11:53
Ei niistä mitään läpi näy. Linssien sisäpuolelle on liimattu se dogmi jota on toisteltava.
Aha
Lainaus käyttäjältä: Suti - 01.08.16 - klo:11:53
Onko Georgiassa, Etelä-Ossetiassa, Krimillä, Ukrainassa, ... todella jo kymmenen tuhatta vainajaa Venäjän jäljiltä?
enpä tiedä, Georgiassa rumihia tuli paikalla olleiden mukaan enemmän kuin mitä mediat tiesivät, mutta mutta peruskyssä on lähinnä se, kuka siellä ensin avasi tulen ja millä motiiveilla?
Oikeasti ei ole olemassa sellaista arkkipahaa, joka etänä suoralta kädeltä voitaisiin aina nimetä pääsyylliseksi, jos jonkin sortin konflikteihin maailmalla.
Pikemminkin päinvastoin; joku Krimi esim., sehän olisi pitänyt jo NKP:n pääsihteerin syrjäyttämisen yhteydessä ottaa takaisin, koska tämä oli kännissä ulkomailla ominlupineen mennyt jakelemaan pois valtion maita - tossa mitassa.



Suti

Minua pännii se ajattelu, että joku ei olekaan paha jos toisetkin ovat tehneet pahojaan. Vaikka 1000 v sitten.
päivä kerrallaan