Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Sotilasvallankaappaus Suomessa

Aloittaja Martingale, 21.08.16 - klo:21:26

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martingale

Mihin kaatuisi sotilasvallankaappaus suomalaisessa yhteiskunnassa, tai voisiko se joillain ehdoilla onnistua? Enkä tarkoita mitään ulkopuolisen vallan ujuttamista järjestelmään, vaan järjestelmän kumoamista, ihan old school-vallankaappauksen tapaan.

Sanokaamme, että fasistinen juntta ottaisi vallan tilanteessa jossa maahanmuutto olisi moninkertaistunut ja ehkä paljastunut joitakin korruptioskandaaleja hallituksessa, olisi monin tavoin epätyytyväisyyttä ja epäluottamusta, jopa pelkoa hallituksen kykyyn toimia Suomen parhaaksi. Maailmalla olisi ennennäkemätöntä massamuuttoa luonnonkatastrofien ja sotien yhteisvaikutuksesta. Osa läntisistä demokratioista laittaisi rajat kiinni välttämättömänä itsesuojelutoimenpiteenä. Meillä hallitus olisi aikeissa toteuttaa jonkin rajat avaavan sopimuksen yhteisen ihmisyyden nimissä, joka olisi peruuttamaton, ja realististen laskelmien mukaan toisi Suomeen satojatuhansia maahanmuuttajia, vääjämättä miljoonia vuosien aikana. Sopimus näyttäisi tietävän suomalaisen yhteiskunnan päättymistä as we know it. Sopimukseen liittyisi seikkoja, jotka näyttäisivät tietävän loistavaa urakehitystä sopimuksen laatijoille ja heidän kätyreilleen. Oletamme tämän kaiken mahdolliseksi. Sitten tulisi juntta. Mitä silloin tapahtuisi?


Amanda


Oh, olipa yllätys löytää foorumilta näinkin kaukonäköinen aloitus!
Tervetuloa takaisin.. en ehdi juuri nyt, mutta tuo on ihan realistinen mahdollisuus parin, kolmenkymmenen vuoden päästä, jos mitään ei tapahdu maailmanlaajuisesti .. alkaen afrikkalaisten köyhyydestä/jälkeen jäämisestä ja Lähi-Idän öljystä voi tulla yhtä elintärkeää kuin juomavedestä..

Katselen myöhemmin..

Amanda



Jos juntasta tulisi jotenkuten ihnimillinen vallankumous eikä ketään hirtettäisi puhelinpylväisiin tai katkottaisi kauloja, niin kansa voisi tykätä..

Suti

Ts. juntta estäisi muutoksen josta ei pidetä, ei sallisi muutosta.
päivä kerrallaan

Amanda

#4
Lainaus käyttäjältä: Martingale - 21.08.16 - klo:21:26


Sanokaamme, että fasistinen juntta ottaisi vallan tilanteessa jossa maahanmuutto olisi moninkertaistunut ja ehkä paljastunut joitakin korruptioskandaaleja hallituksessa, olisi monin tavoin epätyytyväisyyttä ja epäluottamusta, jopa pelkoa hallituksen kykyyn toimia Suomen parhaaksi. Maailmalla olisi ennennäkemätöntä massamuuttoa luonnonkatastrofien ja sotien yhteisvaikutuksesta. Osa läntisistä demokratioista laittaisi rajat kiinni välttämättömänä itsesuojelutoimenpiteenä. Meillä hallitus olisi aikeissa toteuttaa jonkin rajat avaavan sopimuksen yhteisen ihmisyyden nimissä, joka olisi peruuttamaton, ja realististen laskelmien mukaan toisi Suomeen satojatuhansia maahanmuuttajia, vääjämättä miljoonia vuosien aikana. Sopimus näyttäisi tietävän suomalaisen yhteiskunnan päättymistä as we know it. Sopimukseen liittyisi seikkoja, jotka näyttäisivät tietävän loistavaa urakehitystä sopimuksen laatijoille ja heidän kätyreilleen. Oletamme tämän kaiken mahdolliseksi. Sitten tulisi juntta. Mitä silloin tapahtuisi?

Tässä tarvitaan vähän mielikuvitusta.
Jos meno kiihtyy nykyisestään ja pakolaisia tulee maahan vaikka miljoona. Jos sodat laajenenat tai tulee nälänhätä kun ruokatuotanto ei sekasorron takia enää riitä, niin pakolaiset lähtevät liikkeelle ennenkuin kuolevat nälkään.. Esimakua siitä nähtiin syksyllä jo Balkanilla, kun he tallasivat piikkilanka-aidat ja jatkoivat matkaansa..

Martingalen skenaario on mahdollinen, jos valtaa pitävät eivät näkisi ns. lautasen reunaa pitemmälle. 

Ei siitä ole niin kauan kun Espanjassa ja Kreikassa oli kenraalit vallassa, ihan lähihistoriassa ja rauhan aikana.

Molemmat maat ovat hyvin verrattavissa Suomeen sillä poikkeusella, että ed. mainituilla on etelämaalainen rennompi ote asioihin, kun suomessa ollaan oltu liian kauan omissa oloissaan ja tultu liian kilteiksi ja kuuliaisiksi .. ja kun, jos valtaan pääsee opportunistit, niin katajainen kansa kestää katkeamispisteeseen asti .. tuo voi hyvinkin johtaa ei-demokraattiseen vallanvaihtoon.. niiden taholta, joilla on voima ja kyky estää maalle vahingollisen kehitys.




karpalo

Tiistai, oletko väsynyt Foorumille kirjoittamaan ?

Ei Suomessa mitään vallankaappauksia ole tulossa, ainakaan tietääkseni.

Amanda


En ole väsynyt, mutta keskustelukaverit ovat vähissä Outolassa.  RL on paljonkin vilskettä välillä ja sitten on näitä menoja,.  ja tietenkin tämä pikkuisen kodinhoitoa (kahdenkin) ja kokkaamista  ,, huolehtimista kaiken maailman asioista ;)

Kotiapulaista en halua, kun pyörivä kivi ei sammaloidu, mun mottoni!

Amanda


Laitetaan nyt tähän.
Takavuosina olen usein lukenut Kalevan hauskaa juttutupaa, keskustelufoorumi, millä viljeltiin reippasta huumoria eikä kukaan kirjoittellut kirjakielellä.
Pitkästä aikaa klikkasin sinne, kun etusivulla oli linkki vilkkaimpaan ketjuun. Aihe on itsenäisyyspäivänä aloitettu keskustelu siitä oliko Suomessa koskaan sisällissotaa vai oliko se jotain muuta.

Tuli mieleen äidinkielen opettajani, joka oli vankasti sitä mieltä, ettei sisällissotaa ollut.. me lukiolaiset vähän ihmettelimme, mutta siihen aikaan ei open kanssa juuri väitelty. Hän oli nutturapää nainen lempinimeltään Mutsi, joka kerran jopa kyynelehti lukiessaan meille jotain isänmaallista runoa... ja vasta nyt havahdun siihen tosiseikkaan, että hän oli leski .. sotaleski?!   :-\


Ketjun uusimmat ovat päällimmäisenä ja niistä päätellen vaihteeksi asiallinen keskustelun aihe Kalevan foorumilla Monta sivua ja aloitin vasta..

Sisällissota vai vapaussota


Suti

Olen nähnyt ko. sodasta käytettävän nimityksiä sisällissota, kansalaissota, luokkasota, vapaussota, veljessota.
Vähän horjuu jokainen nimitys. Ehkä sisällissota on neutraalein.

Provokatorisia nimityksiä ovat punakapina ja torpparikapina. Voittajan käsitteitä nuo kapinat.
päivä kerrallaan

Esmerkix

#9
Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 11.12.16 - klo:13:42

Laitetaan nyt tähän.
Takavuosina olen usein lukenut Kalevan hauskaa juttutupaa, keskustelufoorumi, millä viljeltiin reippasta huumoria eikä kukaan kirjoittellut kirjakielellä.
Pitkästä aikaa klikkasin sinne, kun etusivulla oli linkki vilkkaimpaan ketjuun. Aihe on itsenäisyyspäivänä aloitettu keskustelu siitä oliko Suomessa koskaan sisällissotaa vai oliko se jotain muuta.

Tuli mieleen äidinkielen opettajani, joka oli vankasti sitä mieltä, ettei sisällissotaa ollut.. me lukiolaiset vähän ihmettelimme, mutta siihen aikaan ei open kanssa juuri väitelty. Hän oli nutturapää nainen lempinimeltään Mutsi, joka kerran jopa kyynelehti lukiessaan meille jotain isänmaallista runoa... ja vasta nyt havahdun siihen tosiseikkaan, että hän oli leski .. sotaleski?!   :-\


Ketjun uusimmat ovat päällimmäisenä ja niistä päätellen vaihteeksi asiallinen keskustelun aihe Kalevan foorumilla Monta sivua ja aloitin vasta..

Sisällissota vai vapaussota
Suomen Arkistolaitos käyttää tällaista ilmaisua: Vuosina 1914-22 sotaoloissa surmansa saaneiden nimitiedosto
(narc.fi)
Sotaolot varmaan kuvaa paremmin kuin sota tilannetta, joka jatkui aika pitkään sekä ennen että jälkeen varsinaisen sodan, jossa oli myös ulkovaltoja mukana sekä vankileireillä menehtyneet.





Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä