Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Outomaa sotapäiväkirja

Aloittaja risto, 09.07.13 - klo:06:39

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

risto

.
Tyytymättömänä kuolleiden määrään Egyptissä Outomaan sotaneuvosto hauaisi käynnistää kunnon rähinät maailman laajuisesti Tätä koskeva propaganda on jo käynnistetty.

Kristyissä maissa nuorisotyöttömyys on pahentunut. Nyt saisi sotajoukot pystyyn helpolla. Sotilasaines ei varmaankaan olisi paremmasta päästä, mutta aluksi pitäisi saada vain pää auki ja aikaan uhreja Sven Tuuvamaiseen tapaan. Näihän saatiin 200 v kestäneet ristiretket aikaan. Siitä on jo yli tuhat vuotta mutta mitä väliä. Historian pitää toistaa itseään.

Lorvikatarrista kärsivät Hitler Jugend työttömät Suomen Turuust voisivat lähettää apujoukkoja siine missä niitä tarvitaan. Epäilen kyllä mikä liikkeelle paneva voima niihin voisi tehota.  Jos saisi kivittää ikkunoita valtion päivärahalla, ehkä se alkaisi kiinnostaa. Niin ja pari palavaa autoa olisi jees.  Saataisiin ruottalaisia motivoitua.


Ongelma olisi saada ulkomaalaistaustaiset mukaan hulinaan. Ne raukkikset ovat nimenomaan karanneet tänne oman maan levottomuuksista. Nytkö niitten pitäisi lähteä hankkimaan veteraanin arvo kiviä heittelemällä. Pakko ne on saada. Muuten ne nussivat kotiin jäävät tyttäret pilalle tosimiesten puutteessa.
Pitäiskö ne laittaa sitten johonkin kokoomaleiriin?

Aluksi kaikille sotaan lähtijöille luvataan ilmainen futismatsi. Harjoitellaan pientä joukkokahinointia.



risto

.
Joukkojen kokoamisen strategia

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan kuluvan vuoden alkupuoliskolla EU-maiden 15–25 -vuotiaista nuorista oli työttömänä 23 prosenttia. Korkeinta nuorisotyöttömyys on Kreikassa, jossa ikäluokasta 60 prosenttia on vailla töitä, toiseksi eniten Espanjassa, 55,7 prosenttia. Vähiten nuoria on tilaston mukaan työttömänä Saksassa, jossa nuorten työttömyysprosentti on 7 ja Itävallassakin 8,7. Saman Eurostatin tilaston mukaan Suomessa työtä vailla olevia nuoria oli alkuvuonna viidesosa eli 20 prosenttia.

Edellä mainitut luvut Euroopan nuorisotyöttömyydestä antavat kuitenkin todellisuutta vääristävän kuvan. Niissä luvut on laskettu työttömien osuutena koko ikäluokasta, eikä luvuissa ole huomioitu opiskelijoita tai työharjoittelussa olevia nuoria. Todellisuutta paremmin kuvaakin tilasto, jossa luvuista on poistettu opiskelemassa, työpajatoiminnassa tai -harjoittelussa olevat nuoret.


AveLazio

Sotavaltiolta saamieni valtuuksien nojalla nimitän täten Rrapen foorumin viihdepäälliköksi. Tuo Ahmed oli ratkaiseva löytö. Onnittelen, Sir Rrape.
At a narrow passage there's no brother, no friend

risto

Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 09.07.13 - klo:10:59
Sotavaltiolta saamieni valtuuksien nojalla nimitän täten Rrapen foorumin viihdepäälliköksi. Tuo Ahmed oli ratkaiseva löytö. Onnittelen, Sir Rrape.

Mä otin se homman itse. Ei siinä sinua ole tarvittu.


AveLazio

Ei mua tarvittukaan. Mutta haluan aina kerran kuussa ilahduttaa heikkomielisiä. Ja syö nyt se puurosi, niinku täti käskee. :D

At a narrow passage there's no brother, no friend

risto

#6
Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 09.07.13 - klo:12:10
Ei mua tarvittukaan. Mutta haluan aina kerran kuussa ilahduttaa heikkomielisiä. Ja syö nyt se puurosi, niinku täti käskee. :D



Totta kai jos antaa tätien käskeä. Patiolla sinisessä keinussa. Miten sä pääset kuselle käsiraudoista.

Kun katsoo sun viestejä tältä päivältä, taso on noussut käsittämättömästi.

AveLazio

Tämä on ehkä liian tylyä, mutta kumminkin huomautan sinua aseettomuudestasi. Itse tätä lietsot, ukko.
At a narrow passage there's no brother, no friend

risto

#8
Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 09.07.13 - klo:13:33
Tämä on ehkä liian tylyä, mutta kumminkin huomautan sinua aseettomuudestasi. Itse tätä lietsot, ukko.

Nyt itkettää.

Sinä et pääsisi rintamalle ikäsi vuoksi vaikka haluaisit. Ihan jonnin joutava soturi.
Sinua ei voi laittaa edes viihdytysjoukkoihin kun kohta sotavoimat olisivat menossa vapauttamaan Israelia.

Lööppi "Ave kaappaama sotilasosasto lähenee Gibralttaria. Israelin rannikkotytkistössä lomat evätty.
Peitteet kuorittu piipuista. Erkki Tuomioja selvittää tapahtunutta. Paavi kieltää olleensa missään tekemisissä Jumalansoturi Aven kanssa."

Martti Ahtisaari lentää Espanjaan illalla.

Sinua minä lietson, pölvästi. Ihan sun mielen kohottamiseksi ettei tätien tarvitse kaurapuuroa syöttää.
Sen verran käden pitää nousta.

Montas asetta sulla sitten on?
Mulla on taljajousi ja 3 moottorisahaa. Jos tarve on, täältä naapurista saa torlakoita.
.

AveLazio

Minä luovutin kaikki aseeni pois, kun lähin pois sovast. Miul ei oo kotona ees jousipyssyy. Taljajousi on julma ase, yeah.
At a narrow passage there's no brother, no friend

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä