Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Puujalkainen vitsiketju

Aloittaja Aakku, 16.09.07 - klo:23:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Aakku

Asiakas sanoo baarimikolle:
- Satasesta vetoa, että pystyn puremaan oikeaa silmääni.
- Lyödään vaan.
Mies ottaa lasisilmän päästään, ja puree sitä. Satanen vaihtaa
omistajaa.

Hetken kuluttua asiakas ehdottaa:
- Satasesta vetoa, että pystyn puremaan vasenta silmääni.
- Kiinni veti.
Asiakas ottaa tekarit suustaan, ja puree vasenta silmäänsä. Baarimikko
vaikuttaa nyreältä.

Jonkin ajan kuluttua asiakas ehdottaa jälleen.
- Satasesta vetoa, että pystyn kusemaan täyteen tuopin, jonka laitat
liukumaan pitkin baaritiskiä. Tippaakaan ei roisku tiskille.
Baarimikko miettii tarkkaan, mutta päättää suostua.

Mies nousee baarijakkaralle seisomaan. Baarimikko laittaa tuopin
liukuun, mies kusta lorottelee iloisesti pitkin baaritiskiä. Sattuupa
osa tuoppiinkin, valtaosa kuitenkaan ei.

- Hävisitpäs! Riemuitsee baarimikko silminnähden onnellisena.
- Tavallaan, myöntää asiakas viitaten nurkkapöydässä istuvaan,
lompakkoaan kaivavaan mieheen. Löin puoli tuntia sitten tuon kanssa
tonnin vetoa, että kusen kohta baaritiskille ja sinä olet siitä
iloinen.

Aakku

Putki

1. Putki on valmistettu pitkästä reiästä, joka on ympäröity metalli- tai muovikuorella.

2. Putken on oltava ontto koko matkalta - älä käytä eripituista reikää kuin kuori on.

3. Putken sisähalkaisijan on oltava pienempi kuin ulkohalkaisija, muuten reikä jää ulkopuolelle.

4. Toimitettaessa putken on oltava täytetty ilmalla. Muu sisältö, kuten vesi, höyry tai bensiini vaihdetaan sinne myöhemmin.

5. Putki toimitetaan ilman ruostetta. Ruoste on asennettava putkeen työmaalla. (Jotkut toimittajat nykyään asentavat putkeen ruosteen jo varastossa, jolloin säästetään aikaa työmaalla)

6. Yli 153m pituisen putken molempiin päihin on kirjoitettava sanat ''pitkä putki'', jotta myyjä tietää, että se on pitkä putki.

7. Yli 3.2 km pituiseen putkeen on sanat ''pitkä putki'' kirjoitettava myös keskelle, jotta myyjän ei tarvitse kävellä putken päähän asti tarkistaakseen, onko putki pitkä.

8. Halkaisijaltaan yli 15cm olevaan putkeen on kirjoitettava sanat ''suuri putki'', jottei myyjä luule sitä pieneksi.

9. Laipallisten putkien laipoissa on oltava pultinreiät. Nämä reiät tulee olla erillään keskellä olevasta pitkästä reiästä.

10. Kun tilaat kulmallisen putken, muista kertoa tilauksessa, haluatko oikea- vai vasenkätisen kulman. Muutoin putki asennetaan työmaalla väärään suuntaan.

11. Muista määritellä, haluatko tasaisen maan, ylämäen vai alamäen putkea. Jos alamäessä käyttää ylämäen putkea, vesi virtaa putkessa väärään suuntaan.

Mänkki

Sexiä !

Viimeiset tutkimukset avioparien seksiasennoista kertovat, että
suosituin on koira-asento: Mies istuu ja kerjää, vaimo kääntyy
kyljelleen ja leikkii kuollutta.

Mitä sanoi seuraavana aamuna rakkaudessa pettynyt neitonen, joka oli
yrittänyt viinalla hukuttaa murheensa?
- Onni jätti, Toivo petti, mutta onneksi Yrjö on vielä tulossa.

Poika oli tarjonnut tytölle tämän ensimmäisen seksikokemuksen. Tyttö
lausui innostuneena:
- Nyt ymmärrän hyvin, mikä se pieni ero miehen ja naisen välillä on!
Mutta olisi se ero saanut olla vielä vähän isompi.
Ajan mittaan voi osoittautua että pessimisti on ollut koko ajan oikeassa. Mutta sillä välin optimistilla on ollut paljon hauskempaa.

PusiSusi

Ei, ei se mahdu.

Ruuvaa antenni pois tai peruuta.

Kiitos neuvosta, eihän se olisi voinutkaan mahtua. - Korotettu malli.

"Kerran Stockmannin parkkitalossa"

Aakku

Kaupan kanssalla.

Keski-ikäinen rouva (50+) tulee kassalle kädessään t-paita, jossa on teksti "too hot to handle".

Rouva: Mitä tää teksti mahtaa tarkottaa ettei mitään törkeyksiä laita päälleen?
Kassa: No tota... se on niinku "liian kuuma käsiteltäväksi".
Rouva (naurahtaa): Jaaaa, no kyllä mä sitten tän otan...


Aakku

Blondi huusi poikaystäväänsä apuun tekemään palapeliä.
- Mikä siitä pitäisi tulla, hän kysyi.
- Laatikon mukaan tiikeri.
Poika katsoi pöydälle levitettyjä palasia ja sanoi:
- Kultaseni, ei näistä taida tulla tiikerin kuvaa. Taitaa olla parasta, että laitetaan nämä murot takaisin laatikkoon.

Aakku

Lääkäri, tuomari ja Nokian insinööri keskustelivat siitä, kumpi on parempi, vaimo vai rakastajatar.

Lääkäri: "Kannatan pysyviä perhesuhteita ja pelkään sukupuolitauteja, ja siksi olen sitä mieltä, että vaimo on parempi."

Tuomari: "Avioliittoon liittyvien lainopillisten sotkujen vuoksi olen sitä mieltä, ettaä rakastajatar on parempi."

Nokian insinööri mietti hetken ja sanoi: "Ottaisin molemmat. Työpäivän jälkeen sitten soittaisin vaimolle ja sanoisin meneväni rakastajattaren luo. Rakastajattarelle taas sanoisin meneväni vaimon luo. Sitten menisin laboratorioon jatkamaan hommia."

Perjantai

Jos noista saa valita...niin olisin sitten tuo insinööri :roll:

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Perjantai"Jos noista saa valita...niin olisin sitten tuo insinööri :roll:

:shock:  Mitä tästä tulisi ajatella.

Ja sitten uutta puujalkaa pesään :

Käteviä Pirkka-niksejä

Jos sinulla on vittumainen naapuri, menettele näin:
Kuse uuninpelliille. Laita pelti lasteineen pakastimeen.
Kun kusi on jäätynyt pakastimessa levyiksi, ne onkin kätevästi pudotettavissa naapurin postiluukusta sisälle.

Tiedät varmaan, että joka-aamuinen vessan huuhtelu kuluttaa vuoden mittaan valtavasti vettä.
Oiva säästökeino on, kun aamulla koiraa puistossa käyttäessäsi teet myös omat tarpeesi saman puun juurelle.

Kun puhdistat uunia tai tiskipöytää teräsvillalla, älä heitä käytettyä villatuppoa pois. Vuosien varrella niitä kertyy aikamoinen kasa ja ennen pitkää voit kutoa niistä hellan.

Ostettaessa hedelmiä itsepalvelumyymälässä, on montakin hyvää säästövinkkiä. Tässä yksi parhaista:
Jos tarkoituksesi on ostaa vaikkapa neljä isoa omenaa, laita niitä kolme pussiin ja pidä neljättä kädessäsi. Punnitse pussi, liimaa siihen hintalappu ja laita sitten myös neljäs omena pussiin. Näin säästät jopa neljänneksen kauppalaskustasi.

Perjantai

Hyvä,että ei ole koiraa...vilu tulisi tämmöselle täti-ihmiselle jo näilläkin keleillä :?
Taidan kuluttaa sitten sitä vettä vaan 18 litraa/nyky :lol:
Tai sitten siirryn tuonne pihanperälle huussin puolelle :roll:

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä