Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Mitä mieltä olette aivokuolleista keskustelijoista

Aloittaja risto, 21.12.12 - klo:18:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

risto

.
Tosiaan poika löytyi. Poliisi hommasi kauhakuormaajan ja käänsivät kylän lumikasat ympäri.

Esmerkix

En kyllä ymmärrä miksi niin suuria lumikasoja kerätään pitkin katujen varsia ja pihoja. Lumi pitäisi kuljettaa pois tai levitellä kasat maastoon. Sehän on selvä, että lapset haluavat rakennella majoja noihin koviin kasoihin, jotka suorastaan houkuttelevat rakentelemaan. Tuskin poika itse oli sitä rakentanut kuitenkaan, muutoin sieltä olisi löytynyt myös lapio...

Juuli Hukkaskukka

#32
.
Ei meillä mukulana minkäänlaisia apuvälineitä ollut lumilinnoja tahi luolia kaiveltaessa.
Käsin ne rakenneltiin. Suksensauvoilla avustettiin kovimmissa paikoissa.
Oli lumi sitten vaikka katolta pudonnutta kivikovaa klönttiä. Siihen saikin parhaat luolat.
Ja silloin ne onneksi kestivät.
Voi surku tuota tapausta.
Tulee paha olo.
Niin oli turha poismeno lapsella.

                               


.
reino & aino hukkanen

Esmerkix

Kiintoisaa kuulla, mikä oli kuolinaika, siis oliko poika siellä joulujuhlissa ollenkaan vai oliko jo päivällä kaverinsa luota palattuaan mennyt sinne lumiluolaan. Vanhemmat olivat muka lapsen joulujuhlissa, mutta eivät tätä tavanneet, koska "siellä oli niin paljon väkeä".

Juuli Hukkaskukka

.
Ei yhtään kiinnosta yksityiskohdat.
Tarpeeksi surkeaa tämä tieto.
Pari kertaa hävisi minunkin poikani koulu
juhlissa kaverijoukkoon.
Kotona vasta näin.
.
reino & aino hukkanen


Esmerkix

Harva pystyy olemaan niin kyyninen tai itsekeskeinen, etteivät yksityiskohdat kiinnostaisi.
Ihmisillä on tapana käsitellä ja pyrkiä tekemään ymmärrettäviksi järkyttävät tapahtumat miettimällä yksityiskohtia, rekonstruoimalla tapahtumien kulkua ja sitä, miten asiat voitaisiin välttää ennalta.

Amanda

#36
Lohduttauduin sillä ajatuksella, että hänellä oli helppo kuolema.. olettaen, ettei saanut paniikkikohtausta. Äkkiä se happi loppuu ja sitten vain menee tajuttomaksi..  tämä ikävä teema on puolestani loppuunkäsitelty.  

'
Ranskaa en osaa, mutta ihana kuva ilman sanojakin.. mielikuvitusta ja empatiaa.

risto

.
Maailmalla tapahtuu vaikka mitä. Onko pakko käsitellä asiat oman lapsuuden tai minä kokemusten kautta? Ja sitten vielä aletaan tukkanuottasille, kuka suhtautuu parhaiten milloin mihinkin.
Eniten on foorumilla kuitenkin surtu  hitlerin kuolemaa.

.

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Tuplanikki - 26.12.12 - klo:14:33
.
Maailmalla tapahtuu vaikka mitä. Onko pakko käsitellä asiat oman lapsuuden tai minä kokemusten kautta? Ja sitten vielä aletaan tukkanuottasille, kuka suhtautuu parhaiten milloin mihinkin.
Eniten on foorumilla kuitenkin surtu  hitlerin kuolemaa.

.

Hitler oli kuollut jo paljon ennen syntymääni, joten en osaa "kaivata" niin kuin naapuria kaivataan... Tosin, olihan se aika epätavallinen olio. Hänelläkin varmaan lapsuusiän traumoja, kun piti niin paljon ihmisiä teurastaa. ???

Amanda

#39

http://sphotos-d.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc7/486976_10200102077817877_1200817569_n.jpg
Googlen kääntäjälle kiitokset. Piti tarkistaa:

on ne peut pas dompter les reveurs = can not tame the dreamers = suomeksi?  :)


Onkohan lumipyryt puuduttaneet outomaalaisten aivot, otsikon mukaisesti, kun on näin hiljaista. On jo niin tottunut tähän paikkaan, että jotain puuttuu.



Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä