Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Elämän historia

Aloittaja risto, 30.11.13 - klo:08:13

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

risto


THL tiedottaa

.
Katselin ja kuuntelin alkua.
Tulin kohtaan "Lähes kaikkien elämänmuotojen DNA on saatu kartoitettua."

Lopetin tähän.

Mehän emme edes tiedä maapallolla elävien lajien lukumäärää, saati niiden DNA:ta.
Arviot lajien lukumäärästä ovat vuosien mittaan nousseet.
Esimerkiksi viisikymmentä vuotta sitten arvioitiin, että lajeja saattaisi olla jopa miljoonaluokkaa.
Vielä parikymmentä vuotta sitten arviot olivat tuossa kymmenen miljoonan nurkilla.
Nyt arvioidaan, että lajeja on n. 20–100 miljoonaa.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

#2
.
Niin, mitä se elämänmuoto sitten tarkoittaa.

Ohjelma on täynnä uusia oivalluksia alusta loppuun asti.

Se on tietysti tavallisille Pulliaisille tarkoitettu "kansanomainen versio".
Kuitenkin se sisältää mahtavia esimerkkejä evoluution keinoista, joista ei edes tiedetty ennen geenikartoituksia.

Esim tällainen kohta, että meressä elävä suikula on selkärankaisten esi-isä ja ihmisellä on noin 4 x suikulan geenit.
Tai että punaista, keltaista ja vihreää valoa aistivat aistivat geenit ovat rakenteeltaan samanlaisia mutta hiukan erikoistuneita.




Amanda


En vielä kuunnellut tai lukenut, mutta aika outoa, jos siellä sellaista sanottiin..

Meren syvyyksissä oletetaan olevan lukemattomia lajeja, joista ei tiedetä mitään.. ja maan päällä hyönteisiä ynnä muuta.. ei ne vähäiset maailman biologit ole ehtineet kaikkia tutkimaan. Rrapekin on vain täällä foorumilla .. mutta mehiläisensä se tuntee :)

risto

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 30.11.13 - klo:12:03

En vielä kuunnellut tai lukenut, mutta aika outoa, jos siellä sellaista sanottiin..



Niin siinä sanottiin, mutta taisi olla selostajan huono suomennos.

Geenikartoitus on niin kallista puuhaa, ettei kovin paljon edes pystytä tekemään noita juttuja.

.



risto

.
Tässä on esimerkki, miten vaikeatkin asiat selviävät hetkessä: https://outomaa.kilpinenonline.net/smf/index.php?topic=3521.msg92190#new  ....kun pannan monitaiturit asialle

THL tiedottaa

Juu, tää on kyllä huikea!

Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 01.08.13 - klo:21:19
Oletko edes olemassa? Luonnonvalinta korjaa tommoset pois. Ennen pitkää. ::) ::) ::) ::)

-------------------------

Varmaan hyvä ohjelma tuo, minkä Rrape linkkasit. Mulla on vaan niin monta kirjaa tässä työnalla, että odotutan, laitan tuon tv-ohjelman jonoon.
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 30.11.13 - klo:15:16


-------------------------

Varmaan hyvä ohjelma tuo, minkä Rrape linkkasit.

Olen opiskellut genetiikkaa ja evoluutiota, ja eihän tuollaisesta ole ollut aavistustaan mitä geenikartoitus on saanut aikaan viimeisen 10 vuoden sisällä.

Hassu juttu miten elämän historia on todella kirjoitettu geeneihin, ja samalla kielellä, eli DNA-kielellä.

Ohjelman alussa sanotaan että kaikki elämä maapallolla perustuu tuohon DNA-systeemiin, ja alkeellisimpiakin otuksia voidaan verrata ihmiseen, mitä yhteistä meillä on.

Ribosomi on eliöiden pieni voimalaitos ja se on samanlainen eläimillä ja kasveilla. Se on tiedetty pitkään koska ribosomi elää omaa elämäänsä tuman DNA:n ulkopuolella.


Tietysti nuo TV_ohjelmat ovat mitä ovat. Tunnen hyvin mehiläisten elämää ja teoriaa. Mutta kun tehdään TV-dokumentti, siihen ujutetaan ihan väkisin viihteellistä hollywood äksöniä. Muuten ohjelmaa ei saa myytyä levityksen. Se nyt vaan on niin, näköjään.

Ja ihmiset haluavat erikoista äksöniä:" sano, onhan se niin, sano, onhan".  Pakko sanoa säälistä että kyl joo. Pilaa vaan hyvän tunnelman siinä missä Kolme pientä karhua sadunkin. No miten sen voi sitten pilata? Kun kertoo ihmisille että ei karhuilla ole taloja metsissä eikä ne asu perheinä eikä ne syö puuroa. Sanalla sanoen, koko juttu on satua.

.


THL tiedottaa

.
... eikä ne syö puuroa ...

:D

Juu, tämä maailma on aika metka paikka. Ihmiset, noin yleensä, odottavat ja olettavat, että kaikki on omaksuttavissa siitä vain, simsalabim! nyt tiedän ja osaan!
Ei se todellakaan mene noin. Pitkään ja hartaasti on opiskeltava, sieltä alkeista lähtien, vaivattava päätään.

Eikä koskaan pääse edes perille. Aina on jotain oppia, ymmärrystä vailla.

Mut, harva viitsii tehdä työtä.





Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

#9
.
Olen hämmästynyt jutuista, joihin olen törmännyt "kansojen historia geenikartan perusteella". Monessa maassa eduskunta on kieltänyt geenitutkimuksen, koska oli jo päätetty että mikä kansa on jonkin mantereen alkuperäisasukas. Totuutta ei saanut tonkia esim. USA:ssa eikä Australiassa.

Kaiken huipuksi nyt minkä tahansa eliön geenikarttaa voidaan verrata ihmisen geeneihin, ja voidaan nähdä kuinka etäinen yhteys on historiassa.

Aikaisemmin on osittain nähty näitä asioita oikein mutta ei ole uskallettu pitää erikoisempaa meteliä asioista.

No sitten tämä kieli. Nyt on jo viimeistään selvinnyt että kieli ei ole kovin kummonen tutkimusväline sukulaissuhteiden määrittelyyn kun geenitutkimus on käytössä.

Esim. Indonesiassa puhutaan 600 kieltä, ja mitä lie sitten geeneiltään nämä porukat.

- jaa, että Mooseksen kirjat olisivat vastaus kaikkeen...okei..pitää pysyä sanatarkasti tarinassa. Mitään ei saa muuttaa.






Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä