Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Suomi 100 vuotta

Aloittaja Amanda, 26.04.17 - klo:14:40

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Amanda

Juhlavuoden kolikot olisi pitänyt suunnitella jo viime vuonna ja pitänyt kysyä muiltakin tai esim. edes näyttää kansalle ennen päättämistä, mielestäni. Sen verran tärkeä vuosi 2017 on.

Minustakaan teloituskuva siinä ei ole asiallinen, koska ko. aikakauteen mahtui muitakin tärkeitä tapahtumia. Vaikka onhan se sama numismatiikoille ja kerääjille, mitä ne esittävät.
Yhtä vähän kuin pakolaislapsen kuolema.. siis onko kaikkien kolikkojen teema negatiivinen ikävä tapahtuma? Eilen en googlettamalla löytänyt kuvia niistä kaikista.

Eikö oliis pitänyt mieluummin korostaa Suomen nousua ahdingosta, köyhyydestä ja sodan traumoista maailman huippuosaajaksi? Jos minulle olisi annettu ne suunniteltavaksi, niin ei olisi tullut mieleenkään muistella pahoja asioita.


Esimerkkinä "Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlaraha, 100€ suomalainen kulta" , raput ylöspäin kasvun osoituksena.




Muokkaus,
otsikko vaihdettu

Suti

Teloituskuva oli mauton, kertoo vain suunnittelijan katkerasta mielenlaadusta ja erittäin kapeasta historiantuntemisesta. Suomi ei kiellä 1917 - 1918 tapahtumia mutta koettaa unohtaa ne ja niiden muistelemisen.

Pakolaislapsen kuolemaa en Suomen 100-vuotistaipaleeseen osaa yhdistää muuten kuin että Suomi on paska maa kun ei tätäkään lasta pelastanut.
päivä kerrallaan

Amanda

#2
Ei se paska maa ole!

Kansa on vain kasvatettu, varsinkin vähän varttuneempi sukupolvi, liian kiltiksi ja tottelevaiseksi!  Ja asioista päättäjät usein klikkiytyvät ja sopivat asiat keskenään eikä jälkikäteen ole marisemista.. luulen.
Ei silti, tuo ilmiö on yleinen maailmalla!

Mutta näin tärkeässä kaikilla mieltä lähellä olevassa asiassa kuin Suomi 100 vuotta kyllä olisi pitänyt olla vähän varuillaan, että miten sitä juhlitaan.

Amerikansuomalaisten foorumilla suunnitelijan sanotaan olevan tulipunainen kommunisti!?




Amanda


Pakolaislapsen kuolemasta kolikon aiheena luin jossain uutisessa,, ajattelin, että ehkä karjalainen pakolaislapsi ja siksi googletin kuvia niitä löytämättä.

Suti

Suomi on hyvä maa - kirjoitin näiden jokapaikan nillittäjien ajatuksen.

Pakolaislapsi-kuva on Turkissa kuolleen, Syyriasta matkanneen, Kanadaan matkalla olleen syyrialaislapsen kuva. Itse en ymmärrä mitä juhlimista siinä on.

En löytänyt tämän parempaa esitysta tuosta 5 juhlarahan setistä. Näyttäisi olevan sota-aiheista.
https://www.instagram.com/mintoffinland/
Kuvan saa klikkaamalla vähän isommaksi.

päivä kerrallaan


Amanda


Mahtaako olla se jo sodan symbooliksi tullut hukkunut pikkupoika.. kuvalla on takuulla myös tekijänoikeudet.. vai olisiko vapaasti ajatusta muokattu vähän, arvuuttelen vain.


kuva Wikipedia


Suti

Minä ymmärsin jostain jutusta että siinä juhla(!)kolikossa oli juuri tuo hukkunut pikkupoika.
Kolikon aihe oli globalisaatio ja se liittyi Suomen 100 v historiaan jotenkin tavalla, jota en tajua.
Mielestäni aihevalinta oli tähän yhteyteen törkeä.
päivä kerrallaan

Amanda


On hyvin surullinen asia, mutta globaalisti maailma on jatkuvasti täynnä kurjuutta ja konflikteja, vaikka tämä tietysti koskee erikoisesti Suomea ja Eurooppaa.. kun ennen ei tällaista pakolaiskriisiä ollut.

Afrikassa on kymmenet miljoonat ihmiset maanpaossa juuri tällä hetkellä, ja miljoonat nälkäkuoleman partaalla kuivuuden vuoksi..


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä