Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Outoja & Sekalaisia mielialoja

Aloittaja S, 14.09.07 - klo:13:52

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 8 Vieraat katselee tätä aihetta.

Perjantai

Kiitos Indigo neuvoista.Syönkin marjoja,hedelmiä,joka aamu kaurapuuroa(jossa leseitä jne.)
Ainut mitä en oikein ole hyväksynyt,on nuo lisävitamiinit purkeista ja pulloista.Eli olen pyrkinyt luottamaan siihen,että tarvittavan ravinnon saisi näillä mahdollisemman luonnonmukaisilla tavoilla ja perinteisesti monipuolisesta ruoasta. Sokerin kanssa on aina ongelmia näin kaamoksen lähestyessä ja pimeyden kanssa...on niin kamalan pimiää :oops:  Vaikka olenkin syntynyt syyskuussa ja syksyn lapsi,niin inhoan muuten tätä vuoden aikaa. Ei auta muuta kuin jäädä odottelemaan toiveikkaasti kevättä ja kesää.

Joulunkin aion ohittaa Thaimaassa tänä vuonna, eli ei tule siitäkään ylimääräistä verenpainetta :wink:

Indigo

Lainaus käyttäjältä: "S"Epäsäännöllinen elämänrytmi ei tietenkään ole pitemmän päälle välttämättä hyväksi fysiikalle, eikä aina psyykeellekään. Mutta ajoittaiset notkahdukset eivät vielä romahdutta terveyttä, ellei sitten ole jo toinen jalka muutenkin haudassa.

Kuvaamasi perusteella epäilen, että minulla on jo varmaan toinen jalka haudassa.

Indigo

Lisäys: Perjantai, niin minäkin olen ajatellut lisäravinteista ja mieluummin ainakin jotain luontaistuotetta kuin täysin teollista, mutta oli ruoka millaista hyvänsä niin se ei tunnu riittävän. Ehkä siinä ei sitten ole kuitenkaan kylliksi kaikkea tarpeellista tai sitten kysymys on ruokaaineiden yhdistelmistä. Tietysti myös eri ihmisillä on erilainen imeytyminen ravintoaineiden suhteen. Kaurapuuro on hyvä, mutta se on juuri sitä hiilihydraattia, eikä paljoakaan proteiineja. Proteiinit ja hiilihydraatit kuulemma kannattaisi painottaa eri kerroille. Niin ja sokerin pitäisi olla ihan pannassa. Sanoo hän, joka tänään söi päivällä perunamuusia ja maksakastiketta ja tuli juuri kotiin karkkipussin kanssa.
Mutta olen siis kokeillut tuontapaista ja olo on ollut kyllä kevyempi ja olen jaksanut paremmin.

S

Tietoni ja 'viisauteni' mukaan, terveet elämäntavat edistävät terveyttä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kun vitamiini- ja hivennaisainepitoinen ravinto, säännöllinen liikunta ja kunnon yöunet ovat symbioosissa keskenään, niin silloin on hyvät edellytykset myöskin hyvinvoinnin ja kestävän elämänlaadun säilymiselle.

Lisäksi mielenvireyttä ja elämänhallintaa lisää mielekkäät harrastukset, sekä antoisat ihmissuhteet. Mutta nämähän jutskat ovatkin kaikki jo tuttua kauraa kaikille vähänkin tiedostaville ja valistuneille ihmisyksilöille. Se onkin sitten toinen juttu, noudatetaanko niitä miten tosissaan ja vakavassa mielessä. Ihmiset kun ovat useinkin aika mukavuudenhaluisia omissa piintyneissä ja koruttomissa kuvioissaan.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

S

Tänään sitten valon määrä kääntyy kohti pimeyttä. Eli yöt ja päivät ovat yhtä pitkiä, ja tästä päivästä lukien päivä lyhenee joulukuun lopulle, jolloin taas valo taittuu seisauksen myötä. Silloin tuntuu ettei aurinko nouse horisontin ylle lainkaan.

Kyllä tämä pimeä aika kaamoksineen on ainakin itselleni melko vireää ja energistä aikaa. Unikin maittaa kun pimeähormonia, eli melatoniinia erittyy tavallista tiiviimmin. Viileän kuulas syyssääkin hellii kehoa ja mieltä. Ei näissä mielialoissa ole valittamista, vaikka välillä energiat ovatkin hakusessa ja ajoittain pientä alavireyttä voikin olla ilmassa.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Yana

Jumalainen syyssää! Haaveilin puljun lämmittämisestä: siinä sitten olisin lillunut ja katsellut melkein täyttä kuuta. Van pskat. Töissä meni niin pitkään, että pulju ei enää ennätä lämmitä ennen nukkumaanmenoaikaa.
Täytyy reippaasti toivoa samaa säätä viikonlopuksikin. :roll:
Kiistän kaiken..edelleen


S

Tänään on todella pidellyt miltei 'takakesän' ilmoja ja on harvinaisen lämpöinen syyssää. Korkeapaineet ovat hellineet ulkoilmaihmisiä ja luvassa olisi ainakin osaan maata lisää näitä aurinkoisia kelejä. Myös ulkoileminen ja vaelteleminen luonnon keskellä virkistävässä ilmanalassa on mannaa keholle ja mielelle.

Kyllä se syksyinen tuuli siellä kuitenkin takalalla puhaltelee siihen malliin, ettei liian kevyissä asusteissa kovin kauan tarkene, ei ainakaan illan hämärtyessä kun ilmat jo viilenee. Vaikka itse kyllä nautin viileästäkin täysin siemauksin. Nukkuminenkin luonnistuu paremmin hieman viileähkössä ja raikkaan tuuletetussa huoneilmassa.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Perjantai

Olen pirun kateellinen Yanalle pelkästä puljun lämmitys ajatuksesta :oops:
Mulla ei oo puljua :cry:
No nyt on kyllä aika sekava olo muutenkin,eikä kannata kauan etes outomaan porukan huumorintajua tai muuta älyä testata.Viime viikolla yksi vp ja sitten päivät+illat töitä.Sama jatkuu taas mennyt töihin jo 7.00 ja just kotiin...tässä näkkileipää jyrsin,kun ei ehdi etes kauppaan  :?
Nauttikaa te ,joilla sitä vapaata on...toivottavasti osaatte sitä arvostaa riittävästi :wink:
Jos ette muuta sille vapaalle keksi,niin rietastelkaa ja syökää/juokaa hyvin tai ainakin omien mieltymysten mukaisesti :lol:

Aaron

Lainaus käyttäjältä: "Perjantai"
Nauttikaa te ,joilla sitä vapaata on...toivottavasti osaatte sitä arvostaa riittävästi :wink:

Happy days are here my friend!
Friday is at work again!
No taxes payed from my acount,
that's life , there is no doubt! :lol:

Ystävällisesti,

Aaron

Perjantai


Aaron

Lainaus käyttäjältä: "Perjantai"
Leuhkit vielä mokoma :?

Mitäs leuhkimisesta, mutta on lorvailevan ihmisen sietämättömän keveä olo.
Tilikin on parempi kuin koskaan.
"Aaron lähtee ulkomaille..."  :lol:

Ystävällisesti,

Aaron

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä