Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Venäjä

Aloittaja Eugen, 11.08.08 - klo:12:58

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

rapevainaa

.
Joensuun Rauhanpuolustajat joo.

Joo, on kovaa porukkaa. Toivottavasti Putin lukee tekstin ja ottaa opikseen.

Olisko se just Joensuussa kun ne polttopulloilla hävitti rättipäiden pitzeerioita?
4 rauhan rakastajaa kuitenkin löytyi.

Aakku

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice varoittaa Venäjää Georgian-selkkauksen seurauksista. Ricen mukaan Venäjä voi joutua yhä eristäytyneempään asemaan, jos se rikkoo Ranskan välittämää tulitaukoa Georgian kanssa.

Rice sanoi keskiviikkona ennen matkaansa Georgiaan, ettei Venäjä näytä paikalta saatujen tietojen mukaan noudattavan tulitaukoa.


Tekisi mieli sanoa, että r*ssä on r*ssä vaikka voissa paistaisi - en kuitenkaan sano :P

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=132843

Eugen

Etelä-Ossetia on kansainvälisesti ja myös Venäjän taholta aiemin tunnustettu osaksi Georgiaa. Venäjä on ruokkinut alueella (kuten myös) Abhaasiassa separatismia, jonka tavoitteena ei suinkaan ole itsenäisyys vaan liittyminen Venäjään. Venäjä toimii saman kaavan mukaan myös esim Moldoviassa, kommunismin aikaan alue on täytetty venäläisillä ja sitten ollaankin jo lohkaisemassa aluetta osaksi Venäjää. Härskiä! Jos ulko-venäläiset haluavat pysyä Venäjän kansalaisina, muuttaisivat takaisin Venäjälle eivätkä vaatisi asuinmaansa muuttamista osaksi Venäjää. Georgialla on oikeus mennä riisumaan aseista suvereenilla alueellaan (myös Etelä-Ossetiassa) toimivia laittomia, Venäjän aseistamia, minitanttiryhmittymiä. Ihan samallalailla kuin Venäjä itse toimii omalla alueellan, eikä suvaitse ulkopuolisten puuttumista tapahtumiin sen maan rajojen sisällä.

Kaiken huipuksi Venäjä on tunkeutunut myös muualla kuin Etelä-Ossetiassa Georgiaan. Aamun Hesari kertoi että venäjän armejalla on tiesulkuja Gorin kaupungin laitamilla syvällä Georgiassa

Venäjän toiminta on parasta Natoon meno-lääkettä täällä Suomelle. Turvaa Naton ulkopuolella, Venäjän naapurina, ei näemmä voi olla ilman Natoa selkänojana. Korjaan heti oman ennen virheellisen Nato kantaani!
"Aye, caramba!"

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Eugen"Venäjän toiminta on parasta Natoon meno-lääkettä täällä Suomelle. Turvaa Naton ulkopuolella, Venäjän naapurina, ei näemmä voi olla ilman Natoa selkänojana. Korjaan heti oman ennen virheellisen Nato kantaani!

Niin - minä olen ollut hyvin NATO-kriittinen, mutta odottelen oman kantani muodostamista vielä. Voi hyvinkin olla, ettei Suomella ole vaihtoehtoja kun Venäjä on taas alkanut leikkimään suurvaltaa ...

Suomen ongelma on, että olemme hyvin riippuvaisia Venäjästä - niin öljyn kuin sähkönkin suhteen --> sähköstä ;

http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_tila/

Vissiin on pakko olla hissukseen :(

Alien Weird

Lainaus käyttäjältä: "Aakku"
Lainaus käyttäjältä: "Eugen"Venäjän toiminta on parasta Natoon meno-lääkettä täällä Suomelle. Turvaa Naton ulkopuolella, Venäjän naapurina, ei näemmä voi olla ilman Natoa selkänojana. Korjaan heti oman ennen virheellisen Nato kantaani!

Niin - minä olen ollut hyvin NATO-kriittinen, mutta odottelen oman kantani muodostamista vielä. Voi hyvinkin olla, ettei Suomella ole vaihtoehtoja kun Venäjä on taas alkanut leikkimään suurvaltaa ...

Suomen ongelma on, että olemme hyvin riippuvaisia Venäjästä - niin öljyn kuin sähkönkin suhteen --> sähköstä ;

http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_tila/

Vissiin on pakko olla hissukseen :(

Jos pitäisi valita huonot välit joko Venäjään tai Amerikkaan niin mieluimmin sitten Amerikkaan, vaikka Amerikka onkin niskanpäällä tällä hetkellä kaikilla rintamilla, niin taloudellisesti kuin sotilallisesti kuin myös demokratian ja ihmisarvon kunnioittamisen mittareilla mitattuna.  Se että Venäjä on niin lähellä, eli on ihan tuossa kyljessä, painaa vaaassa paljon enemmän kuin edellämainitut yhteensä.  En kannata balttian maiden, Tsetsenian ja nyt Georgian viitoittamalle urale menemistä vaan pysymistä Paasikiven Kekkosen linjoilla.  Tässä mielipiteessä ei ole rahtuakaan ideologiaa mukana vaan puhtaat käytännön syyt puoltavat sellaista käyttäytymistä missä emme missään vaiheessa joudu konfliktiin naapurin kanssa, ei edes sanasotaan.  Jos tämä edellyttää nöyristelyä itään ja pyllyn kääntämistä Amerikkaan päin niin tehtäköön sitten niin.

EU:hun ja Eurooppaan yleensä voimme turvallisuuden suhteen luottaa vielä vähemmän kuin USA- johtoiseen Natoon.  Euroopan maat ovat käytännössä nalkissa koska ovat energiataloutensa kautta riippuvaisia venäjästä. Euroopasta ei ole odotettavissa muuta kun puhetta, ei käytännön tekoja Venäjän naapureiden tukemiseksi.  Sitä tukea saavat turhaan osottaa niin tsetseenit ja georgialaiset kuin virolaisetkin, ne on joko omillaan tai Amerikkalaisten varassa ja amerikkalaisila on aina paljon isommat nappulat pelissä kuin Tsetsenoia tai Georgia tai Viro.  Nämä ovat niitä palikoita jotka uhrataan silloin kun pelataan voitosta maapallon suuressa shakkipelissä.  

Niin että tällee.
Minusta ei natointoilijaa tule.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: "Alien Weird"Euroopan maat ovat käytännössä nalkissa koska ovat energiataloutensa kautta riippuvaisia venäjästä.

Osittain totta ja osittain ei. Voisiko se jotenkin muuten olla? Yhteistyö Saksan kanssa lähti kauan sitten käyntin kun Länsi-Saksaan vedettiin kaasujohto. Siitä sakut alkoivat rakentaa esim. taloja Venäjälle joihin majoitettiin Itä-saksasta kotiutuneet sotilaat. Suomalaiset olivat myös rakentamassa muut sakut olivat pääurakoitsijana.

Kumpi tarvitsee kipeämmin Eurooppa energiaa vai Venäjä rahaa.  Energiavirta merkitsee myös rahavirtaa toiseen suuntaan. Elintason kasvu, joka on pörähtänyt liikkeelle venäjällä, johtuu energian myynnistäja ja siitä että energiasta saa huippuhinnan. Rahan avulla venäläiset ovat päässeet elämisen makuun, matkusteluun ja kaikeen muuhun kivaan.

Venäjällä on kait kuitenkin vallassa bisneshenkiset kaverit. Se on joku ryhmä Pietarin staroja jotka nauttivat rikkauksista siinä missä muutkin.

Kuulinko oikein että venäjä on noussut Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi taas. 15 v sitten Venäjän kanssa kauppa meni nollille koska Venäjällä ei olleut rahaa. Tärkein kauppatavara oli banaanit. Nimittäin Liemolan banaanikypsyttämöt hoitivat asian ja sitten ne myytiin Pietarissa.

Kylmästä sodasta ja Neuvostoliitosta on kohta 20 vuotta. Nykyiset 25 vuotiaat eivät edes tiedä, mitä Neuvostoliitto tarkoittaa.

.

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Alien Weird"Jos pitäisi valita huonot välit joko Venäjään tai Amerikkaan niin mieluimmin sitten Amerikkaan, vaikka Amerikka onkin niskanpäällä tällä hetkellä kaikilla rintamilla, niin taloudellisesti kuin sotilallisesti kuin myös demokratian ja ihmisarvon kunnioittamisen mittareilla mitattuna.

Niin ileisesti - me suomalaiset vain asumme Venäjän naaprissa ja olemme riippuvisia heistä --> öljy, sähkö. On pakko olla "suomettunut" ... ikävää, mutta realiteetti. Ryssä tekee mitä tahtoo ja me siinä siivellä voimme vain vikistä.

LainaaSe että Venäjä on niin lähellä, eli on ihan tuossa kyljessä, painaa vaaassa paljon enemmän kuin edellämainitut yhteensä.  En kannata balttian maiden, Tsetsenian ja nyt Georgian viitoittamalle urale menemistä vaan pysymistä Paasikiven Kekkosen linjoilla.  Tässä mielipiteessä ei ole rahtuakaan ideologiaa mukana vaan puhtaat käytännön syyt puoltavat sellaista käyttäytymistä missä emme missään vaiheessa joudu konfliktiin naapurin kanssa, ei edes sanasotaan.  Jos tämä edellyttää nöyristelyä itään ja pyllyn kääntämistä Amerikkaan päin niin tehtäköön sitten niin.

Paasikiven Kekkosen linja oli oman aikansa pakollinen linja ... silloin täytyi olla kontallaan itään hävityn sodan jälkeen. Ehkä joudun korjaamaan omaa NATO-kantaani viimeaikaistern tapahtumien johdosta.

LainaaEU:hun ja Eurooppaan yleensä voimme turvallisuuden suhteen luottaa vielä vähemmän kuin USA- johtoiseen Natoon.  Euroopan maat ovat käytännössä nalkissa koska ovat energiataloutensa kautta riippuvaisia venäjästä. Euroopasta ei ole odotettavissa muuta kun puhetta, ei käytännön tekoja Venäjän naapureiden tukemiseksi.  Sitä tukea saavat turhaan osottaa niin tsetseenit ja georgialaiset kuin virolaisetkin, ne on joko omillaan tai Amerikkalaisten varassa ja amerikkalaisila on aina paljon isommat nappulat pelissä kuin Tsetsenoia tai Georgia tai Viro.  Nämä ovat niitä palikoita jotka uhrataan silloin kun pelataan voitosta maapallon suuressa shakkipelissä.  

Niin että tällee.
Minusta ei natointoilijaa tule.

Sanoit aivan oikein - me suomalaisetkin olemme pelinappuloita  isoisten pelissä. Silti me olemme hampaat irvessä ja verenmaku suussa valmiina...

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: "Aakku"
Niin ileisesti - me suomalaiset vain asumme Venäjän naaprissa ja olemme riippuvisia heistä --> öljy, sähkö. On pakko olla "suomettunut" ... ikävää, mutta realiteetti. Ryssä tekee mitä tahtoo ja me siinä siivellä voimme vain vikistä.

...

Varmasti tekee ilman meitäkin mutta mikä vika ryssässä siten on. Suomen ja Ryssän suhteet ovat hyvät ja kauppa käy nätisti. Kaakkois-Suomi kylpee rahassa kun venäläiset ovat tuoneet valuuttaa. Autorekka-rallikin ja muu satamatoiminta on piristänyt aluetta joka muuten olisi isossa kusessa työttömyytensa kanssa.

Imatran seutu oli pahassa kusessa vanhaan hyvään aikaan mutta nyt , mis mennään.

Rape ei tiedä kun ei ole tutkinut häh

.

Eugen

Niin me olemme nyt Venäjän intressipolitiikan ulkopuolella, mutta sekin voi muuttua, jos ja kun se kaasuputki valmistuu....Silloin Venäjän laivasto tulee todenteolla Suomenlahdelle..
"Aye, caramba!"

Ztara

Lainaus käyttäjältä: "Rape"

Varmasti tekee ilman meitäkin mutta mikä vika ryssässä siten on.
.

Ryssässä on maailman tappiin saakka se vika, että ne vei meiltä Karjalan, vaikken sitä enää takaisin huolisikaan. Ne ovat vieneet isovanhemmiltamme/vanhemmiltamme ison osan omaa identiteettiä. Tällainen trauma elää vielä sukupolvia eteenpäin ihmisten mielissä.
~~Starseed~~

Everything will be ok in the end. If everything is not ok, it is not the end.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä