Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Iltasanomanurkkaus

Aloittaja rapevainaa, 06.02.10 - klo:16:19

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

rapevainaa

.
Postimiehen historiantuntemus on yksilmänen. Ei olisi historian tulkiksi. Pitäisi lukea enemmän.

Saku-ystäviöä ajettiin takaa leikist ja annettiin perääntyä ihan rauhassai. Neuvostoliitto tiesi myös  tämän ja uhkasi tulla itse ajamaan sakut pois jos ei ala tapahtua.

Wikipedia

Neuvostoliittolaiset seurasivat syysmanööverisopimuksen perusteella tapahtunutta vetäytymistä tarkasti, ja huomasivat ennen pitkää todellisten taistelujen puutteen. Valvontakomissio vaati suomalaisilta tiukempia otteita. 29. syyskuuta valvontakomission edustajat saapuivat kenraalimajuri Sergei Tokarevin johdolla Päämajaan Mikkeliin. Vaadittuaan nähtäväkseen suomalaisten sotatoimisuunnitelmat Tokarev totesi, ettei uskonut sotaa johdettavan niin suurpiirteisillä papereilla ja vaati tehtäväksi yksityiskohtaiset hyökkäyssuunnitelmat. Vastedes valvontakomissiolle oli päivittäin toimitettava tarkka operatiivinen tilanneilmoitus, josta ilmeni joukkojen ryhmitys pataljoonan tarkkuudella, taistelut sekä sotavankien ja sotasaaliin määrä.

Saksalaisten tarvetta vetäytyä ilman taisteluita lisäsi lokakuussa 1944 Neuvostoliiton käynnistämä voimakas hyökkäys Petsamon rintamalla. Saksalaisia huolestutti pelko jäädä pohjoisen venäläisten ja etelän suomalaisten väliin.

Haahti lensi Rovaniemelle 11. syyskuuta ja kaksipäiväisten neuvottelujen jälkeen laaditun sopimuksen mukaan suomalaiset antaisivat saksalaisten käyttöön 26 veturia ja 700 junavaunua evakuointia varten.

: Oulun paikallinen komendantti majuri Krenzer lupasi sopimuksen mukaisesti, ettei kaupunkia tuhottaisi.[24] Joukkojen vetäytyminen Oulusta tapahtui hyvässä järjestyksessä, joskin etenevät suomalaisjoukot ampuivat kaksi saksalaissotilasta joen eteläpuolella. Suomalaisjoukot saapuivat Ouluun 14. syyskuuta. Saksalaisilta jäi kaupunkiin muun muassa toista sataa hevosvaunua täynnä sotatarvikkeita. Toppilan satama oli täynnä tavaraa, josta siviilit ehtivät ottaa osansa.[21]

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Rape - 06.02.10 - klo:21:54
.
Postimiehen historiantuntemus on yksilmänen. Ei olisi historian tulkiksi. Pitäisi lukea enemmän.

Saku-ystäviöä ajettiin takaa leikist ja annettiin perääntyä ihan rauhassai. Neuvostoliitto tiesi myös  tämän ja uhkasi tulla itse ajamaan sakut pois jos ei ala tapahtua.

Ja Sakujen annettiin leikisti poltella Lappia., eikä oikeesti ketään tapettu., ei ei se oli leikkipyssysotaa!!

Täällähän kirjoitellaan uudenlaista Historiankirjoitusta tää on nyt ihan eri ala kuin biolookia.

Nynne on muuttanut LAPIN SODAN nimeksi LAPIN LIITTO., Hyvä Helget., meilläpäin oli tapana sanoa tollaisesta ;)


Millais tämä liitty aiheeseen:

: Oulun paikallinen komendantti majuri Krenzer lupasi sopimuksen mukaisesti, ettei kaupunkia tuhottaisi.[24] Joukkojen vetäytyminen Oulusta tapahtui hyvässä järjestyksessä, joskin etenevät suomalaisjoukot ampuivat kaksi saksalaissotilasta joen eteläpuolella. Suomalaisjoukot saapuivat Ouluun 14. syyskuuta. Saksalaisilta jäi kaupunkiin muun muassa toista sataa hevosvaunua täynnä sotatarvikkeita. Toppilan satama oli täynnä tavaraa, josta siviilit ehtivät ottaa osansa.[21]

tarkotiks ettei tuhottais., mutta tuhottais kumminki., mut mitään ei korvattais., oliks se niinku LIITOLAISNÄKEMYS??

karpalo

Se vielä puuttuu., että Tutkitte Historiaa Biologian vihosta sitten niin., että Suomalaiset poltti Rovaniemen., koska Krenzer pyysi., koska oltiin liittolaisia ;) Joo kyllähän me poltetaan koska ollaan liittolaisia ja kaikki poltetaan ja hävitetään niinhän liitolaiset aina tekee Historiankirjoitus., se vaan on hauskaa sitä voi vääristellä paljon enemmän kuin piolokiaa., jossa rentukka on aina rentukka., eikä koskaan Apila  :)

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: postman - 06.02.10 - klo:22:07
Se vielä puuttuu., että Tutkitte Historiaa Biologian vihosta sitten niin., että Suomalaiset poltti Rovaniemen., koska Krenzer pyysi., koska oltiin liittolaisia ;) Joo kyllähän me poltetaan koska ollaan liittolaisia ja kaikki poltetaan ja hävitetään niinhän liitolaiset aina tekee Historiankirjoitus., se vaan on hauskaa sitä voi vääristellä paljon enemmän kuin piolokiaa., jossa rentukka on aina rentukka., eikä koskaan Apila  :)

No sun historianäkemys jo tiedetään. Ei se boldaamalla parane.

Lähtikö tää nyt siitä että joku oli ostanut Sakuilta palovakuutuksen?


THL tiedottaa

Heh, täähän on hauskaa!

postman sekottaa sotaan avioliitot ja polkupyörät ja kaikki.
No, polkupyörä oli tarpeellinen väline, joskin kaikkihan muistaa sen vitsin saksalaisesta lentäjästä, joka pudotettiin rintaman taa eikä kumpikaan varjo auennut:

"Hitto, ei se polkupyöräkään ole siellä ladon seinustalla."

Nyt se postipoika sekottaa jo Oulun Rovaniemeen. Tai päinvastoin. Ihan miten vaan.


-------------------------

Hei, et kai sä ny tosissasi oo, postman?


Sitä tosin voisit hetken miettiä, että mikä merkitys Suomea johtaville poliitikoille ja Suomelle oli monta vuotta kestänyt liittolaisuus Saksan kanssa. No, oliko jokin ja mikä?

Esimerkiksi saksalaisten kanssa neuvoteltu sopimus vetäytymisestä osoittaa, miten aiempi liittolaisuus vaikutti sopimuksen sisältöön:


Sopimus vetäytymisestä

Kahden päivän osin kiivaidenkin väittelyiden tuloksena neuvottelijat pääsivät sopimukseen.[5]
   ▪   Sopimuksen tärkein anti oli, ettei joukkojen välillä aloitettaisi vihollisuuksia 15. syyskuuta jälkeenkään. Päältä katsoen tilanteen tuli kuitenkin näyttää siltä, että osapuolten välillä käytäisiin todellista sotaa. Saksalaiset ilmoittaisivat suomalaisille päivittäin vetäytymisakataulunsa, ja suomalaisjoukot voisivat vallata hylätyt asemat heti saksalaisten poistuttua, ilman taisteluja.[2]
   ▪   Oulujoen eteläpuolinen Oulu, Oulujoen sillat ja Oulun Toppilan satama jäisivät suoraan suomalaisille, ja saksalaisjoukkojen tuli siirtyä joen pohjoispuolelle viimeistään 15. syyskuuta.[6] Rendulic peruutti jo annetun käskyn Oulun siltojen hävityksestä, samoin Vaalan silta tuli säästää.
   ▪   Suomalaiset antaisivat saksalaisten käyttöön 26 veturia ja 700 junavaunua evakuointia varten.[1]
   ▪   Saksalaiset saavat peräytyessään hävittää Pohjois-Suomesta kaiken liikenteellisen infrastruktuurin: tiet, rautatiet, sillat, lentokentät ja vastaavat rakenteet. [2] Rautatien Oulusta Kajaaniin saksalaiset lupasivat säästää, mutta räjäyttivät myöhemmin Kiehimän sillan.[1]
   ▪   Saksalaiset eivät hävittäisi Etelä-Suomessa heidän käytössään ollutta infrastruktuuria, esimerkiksi lentokenttiä.[3]
Ajatus ennalta sovituista joukkojen liikkeistä oli erityisesti Päämajan kenraaliluutnantti Airon mieleen, joka kuultuaan sopimussuunnitelmasta vertasi sopusodankäyntiä sotaharjoitusten syysmanööveriin.[1]
-----------------------------------------------
"Saksalaiset hävittivät sopimuksen mukaan sillat, lautat ja tiet takanaan, joskus suomalaisten ollessa paikalla katselemassa."


Mene nyt sitten vaatimaan saksalaisilta jotain, kun kerran olet sopinut asiat ennakolta niin kuin olet!

Kuten tiedämme, ja josta Rape jo tuolla aiemmin linkitti tietoa, Neuvostoliitto puuttui 'sodan' kulkuun.
Tehty sopimus purkautui. Suomen sodanjohto taipui Neuvostoliiton painostuksen alaisena:

"Virallisemman päätöksen syysmanööverit saivat, kun Rendulic lähetti 2. lokakuuta kirjeen Suomen armeijan Päämajalle. Viesti lähetettiin myös radio- ja telex-sanomana.[11] Kirjeessään Rendulic toteaa suomalaisten rikkoneen vetäytymissopimuksen ja kertaa Olhavan ja Pudasjärven välikohtausten, sekä osittain myös panttivankidraaman tapahtumat. Rendulic kirjoittaa odottaneensa sopimuksesta irtauduttavan ilmoittamalla asiasta luottamuksellisesti, ja kuvaa suomalaisten toimintaa petolliseksi ja Suomen armeijan menettäneen kunniansa. Ylipäällikkö Mannerheim antoi kenraali Siilasvuolle allekirjoitettavaksi Päämajan 2. lokakuuta lähetetyn vastauksen, jossa todettiin yks'kantaan, etteivät suomalaiset ole tehneet mitään sopimuksia jotka rikkoisivat Neuvostoliiton ja Suomen välille tehdyn aseleposopimuksen ehtoja, ja etteivät "mahdolliset yksityishenkilöiden välillä tehdyt tietojen vaihdot" sitoneet millään tavalla Suomen sodanjohtoa."




Perkele!
Minä en ala uudelleen käymään vanhoja sotia. Enkä uusia aloita.
Mutta oppia olen ottanut jo käydyistä.


Luetaanko taas Ilta-Sanomia?


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

No suokkis. Lukeneita ei ole täällä ennenkään arvostettu.

Nyt tuo mehiläishoito tuntuu olevan sellainen jolla voi raapia persettään, vaikka kirjoittaja ei edes tiedä, millainen mehiläinen on.





karpalo

   KEHITY -- ALA LUOMAAN UUTTA MAAILMANKUVAA -- ALOITAPPAS UUDISTAMALLA SOTAHISTORIAA !!

   Soveltuu hyvin yli 30 000 " hölmön oloisen himp- hamppuviestin"  Cyberavaruuteen lähettäneille., heidän käyttöönsä !!

1.  Toinen Maailmansota sodittiin kauan ennen Roomalaisvaltakunnan olemassaoloa. Jenkit eivät kylläkään olleet mukana., koska Jenkkilä oli autio varsinaisista Jenkeistä. :)

2.  Tämä 1939-1945 kapinoitu hässäkkä., se oli jo vähintäinkin kahdeksas (8.) maailmansota., sen verran olen "Plarannut" kirjoja ja poikain ja rapenkin viestejä., että näin täytyy olla. :)

3.  Täällä joku tietämätön on puhunut Lapin Sodasta. "Hahhah haa"., se mikään sota ollut., se oli LAPIN LIITTO. Liittolaisilla siis Suomella ja Saksalla oli viranomaisilta saatu lupa polttaa toisensa talot ja kaupungit ja muutkin asumukset., suulit Vessat ja sai ampua  vielä kuulat kalloon jos niikseen tuli. Se oli siis LIITTO isolla Ällällä., se oli tehty hämäykseksi., jotta Venäjä luulisi., että he itse  olisivat Liitossa Natossa., tai Saksan kanssa., niin kiero se sopimus oli. :)

4.  Eikä Saksa Ja Venäjä ole mitään sodassa ollut keskenään heillähän oli hyökkäämättömyys-sopimus. LUE TÄMÄ:

"Molotov–Ribbentrop-sopimus (myös Hitlerin–Stalinin sopimus) oli natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka solmittiin 23. elokuuta 1939. Sopimus sai nimensä maiden ulkoministereistä Joachim von Ribbentropista ja Vjatšeslav Molotovista, jotka allekirjoittivat sopimuksen."

5.  He olivat aseveljiä ja taistelivat kahdestaan SUOMEA vastaan., ei suinkaan aseveljet sodi keskenään., he ovat LIITOSSA., juuri niinkuin LAPIN LIITTOKIN., aivan samoin. ;)

Näitä teesejä kun 30 000 viestin lähettäjä sinkoaa Cyberavaruuteen., niin kyllä siellä avaruusoliot ihmettelevät  maan matosten touhuja. Ei tunnu niissä Järjen hituistakaan löytyvän. Siispä päättävät siellä ylhäällä olla ilmoittamatta itsestään mitään., ettei vain tuo hölmöys tartu., on niillä niin oma peräisiä ajatuksia. Mutta jokainen voi kirjoittaa omia historioitaan ja singota niitä mihin milloinkin haluaa.

Kirjoittajan avustajana on toiminut Alfred Adolf Krenznerin valjen pojanpoika., joka on perehtynyt sukunsa sotahistoriaan.


Hurraa LAPIN LIITTO ja tuhottu Miljöö.., Kauan Eläköön., oli hyvä Liitto !!



ILOINEN NÄKYMÄ LIITTOLAISTEN HYVÄNÄ YHTEISTYÖNÄÄN SUORITTAMASTA SIIVOUSURAKASTA :)

rapevainaa

.
Joo mutta tässä ketjussa piti kopioida Iltasanomia eikä mitään historian kirjoja.

Asia hoidetaan Sotamailisketjussa tai Aven oivallukset. Avella oli tapana kirjoittaa historia uudelleen.
Johtui siitä että sen aikakoneesta puuttui peruutusvaihde. On pakko mennä kierros ympäri.

mikä muuten on cyperavaruus? Hei kuukle?

- Etuliite, saatu kybernetiikka, jota käytetään kuvaamaan koko joukon asioita saatavilla käyttämällä tietokonetta. Esimerkiksi: cyberphobia on järjetön pelko tietokoneita, kyberavaruudessa on virtuaalinen (nonphysical) tila luo tietojärjestelmien ja cybernation on tietokoneiden käyttöä toteuttaa ja ylläpitää toimintaa, kuten teollisuudessa.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Rape - 07.02.10 - klo:09:07


- Etuliite, saatu kybernetiikka, jota käytetään kuvaamaan koko joukon asioita saatavilla käyttämällä tietokonetta. Esimerkiksi: cyberphobia on järjetön pelko tietokoneita, kyberavaruudessa on virtuaalinen (nonphysical) tila luo tietojärjestelmien ja cybernation on tietokoneiden käyttöä toteuttaa ja ylläpitää toimintaa, kuten teollisuudessa.

Nii justii sinne ne on menny jonnekin ne SE:n viestit.

Sen verran palaan vielä tuohon uudelleen kirjoiteltuun Sotahistoriaan., että LAPIN LIITON yhteydessä., kun suomalaisten ottamat venäläiset sotavangit vapautettiin niin he liittoutuivat saksalaisten kanssa.

Näin ne muodostivat kolmannen ulottuvuuden LAPIN LIITOSSA ja lähtivät käymään paikallisia sotia Näkkälämäjärven Koltta-Saamelaisia vastaan. Oli lupa Polttaa näiden poronmunien purijoiden kaikki Kota-asumukset ja hävittää heidän Porotokkansa. Aina kun Yksikin porotokka hävitettiin sai ryhmänjohtaja jaettavaksi Tokan tupakkaa miehilleen.

Tämä jatkui vielä helmikuulle 1946., näin kertoilee poroisäntä Aslak Uula-Oula Sivakkisuksi poroerotteluvihkosessaan, Kaikki tämä on uutta tietoa ja täydentää osaltaan LAPIN LIITON sivujuonteita ;)

ps. Iltasanomien lueskelulla ei kovasti paljon opiskelun kanssa ole yhteistä., se mitä sieltä oppii on oppimattomuutta ja töhkää !

Tiistai

Pojat alkavat puhumaan historiaakin välillä, mutta ketjuun, joka oli jäädä lukematta..
Lainaa


: Oulun paikallinen komendantti majuri Krenzer lupasi sopimuksen mukaisesti, ettei kaupunkia tuhottaisi.[24] Joukkojen vetäytyminen Oulusta tapahtui hyvässä järjestyksessä, joskin etenevät suomalaisjoukot ampuivat kaksi saksalaissotilasta joen eteläpuolella. Suomalaisjoukot saapuivat Ouluun 14. syyskuuta. Saksalaisilta jäi kaupunkiin muun muassa toista sataa hevosvaunua täynnä sotatarvikkeita. Toppilan satama oli täynnä tavaraa, josta siviilit ehtivät ottaa osansa.[21]

Oulua ei hävitetty ja ilman Wikipediaakin tuon olisi voinut päätellä, että sopimuksesta se jätettiin tekemättä. Muut paikat Lapissa olivat pieniä ja puusta..  materiaalia, mistä ne nopeasti jälleenrakennetaan.

En nyt tiedä maksoiko Saksa koskaan mitään korvauksia, mielikuva on, että jotain sellaista tapahtui. Koulussa kai opittua.  Minun alkuun yksityinen Haapaveden yhteiskoulu Pohjois-Pohjanmaalla oli saksalaisten raha-avulla perustettu-- tai muuten avustettu ja  siksi meidän piti ottaa pitkä Saksa ja oli jopa aito saksalainen ensimmäisenä kielen opettajana. Tuolloin ei oikein kiinnostanut tuo juttu, joten ei ole tarkkaa muistikuvaa siitä.  Saattoi olla yksityisillä rahoilla .. tuota noin, sodan jälkeen ei ollut kenelläkään siellä ylimääräsiä DMarkkoja, näkivät lähes nälkää. Taisivat olla Saksan valtiolta .. vaatimaton summa. Me muuten maksettiin lukukausimaksua, yksityinen kun oli. Köyhiä ja orpoja vapautettiin siitä, minutkin puoleksi ;) 

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä