Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Islamilainen Puolue

Aloittaja Eugen, 08.10.07 - klo:17:00

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Eugen

Tämän päivän Hesarissa iranilainen oppositiomies tohtori Adlan Parsa varoittaa suomalaisia ääri-islamista. Hänen mielestään tämä suomeen perusteilla oleva Islamilainen Puolue on vaarallinen suomalaiselle yhteiskunnalle.  Parsa ihmettelee uuden puolueen perustajien arabialaisia etunimiä ja tapaa pukeutua arabikaapuihin, islam ei niitä vaadi.


Olavi Mäenpää SuomenSisulla:
LainaaSe, mitä itse henkilökohtaisesti muistan ja tiedän herran puuhista, on itseasiassa niin outoa, että aiheesta saisi aikaiseksi jotain samanlaista kuin Mika Waltari kirjoittaessaan Mikael Karvajalasta/Hakimista ja nuo kirjat Tammesta olisivat yhtä paksujakin. Kaikkea on sattunut.
Miekkosen ponnahtaessa julkisuuteen hänen habituksensa oli muuttunut menneestä niin paljon, että vaikka jokin ko. tyypissä ärsytti minua(en tarkoita tässä hänen maailmankuvaansa) niin kesti aikansa, ennen kuin natsasi! Mieshän on tuttu!
Tutustuin aikoinaan Tammeen niihin aikoihin, kun silloinen sisäministeri Uusitalo oli päättänyt, että Siitoin joukkoineen (IKR,Pegasos-seura, Turun Hengentieteen Seura) rikkoo toiminnallaan pyhimmästä pyhintä asiakirjaa, eli Pariisin rauhansopimuksen tekstiä! Tammi tuli kuin tyhjästä ja ilmoitti nyrkkiä puiden , että hän vastustaa bolsevismia Jessen nimeen!
Siitoimen ollessa tutkintovankeudessa keväällä 1978 Tammi perusteli lakkautettujen yhdistysten tilalle uusia ( ja mitä sitä salaamaan,osin minunkin avustuksellani), pyöri Mormonien kuvioissa jonkin aikaa, selitteli minulle, että hän olisi 1979 vaaleissa varma SMP:n kansanedustaja ( ja minä hänen avustajansa!), kertoi miten SMP oli soluttanut hänet Vapaakirkkoon (mistä on siis todisteena silloisen Riston sana!), ilmoitti, että hän ottaisi Siitoimen paikan,, Pekkala johtaisi järjestyskaartia ja minä "puoluekansliaa" jne. jne.Ja että ennenpitkää valtaisimme koko SMP:n!
Eli Pekkalan mielipide Huhtikuussa 1978: "Tuo mies ei ole aito! Häntä kannattaa varoa." ( T. Pekkala, IKR-järjestön koulutuspäällikkö, Muukalaislegioonan kävijä, harvoja ystäviäni. Kuoli 1979.)
Välini Siitoimeen ja Tammeen etääntyivät syksyllä 1978, koska käsitykseni toiminnan laadusta ja päämääristä ( Pekkala Siitoimesta julkisesti:" Miehen poliittinen toiminta perustuu kolminaisuuteen viina, vittu ja saatanan Kekkonen!") olivat hyvin erilaiset ja Tammen vauhti äkkikäännöksiä tehtäessä todisti, ettei miehellä ollut yhtään periaatetta jos ei suuruudenhulluutta voida sellaisena pitää. Pekkala kertoi myöhemmn, että ollessaan todistamassa Kursiivioikeudenkäynnissä Tammi oli heilunut raamattu kourassaan ja puhunut lipeviä ja jopa Siitoin oli näyttänyt Tammea seuratessaan eltaantuneelta.
Paria vuotta myöhemmin näin Tammen häpäisevän Pelastusarmeijan uniformua Raision keskustassa ts. oli pukeutunut siihen. Sekään vaihe ei kestänyt sitten kauaa. Koska en ollut Tammen kanssa yhteydessä ja Siitoimeenkin vain morjestusväleissä, niin en ole täysin varma, milloin nuo kaksi lopullisesti erkaantuivat toisistaan, mutta koska Siitoin ei ollut aivan typerä, niin todennäköisesti "opetuslapsi" joutui etsimään uutta pätemisen kohdetta viimeistään silloin kun Siitoin vapautui vankilasta. Ehkä aiemminkin, sillä Tammen vakaumus vaihtuu, jos mies on vanhoillaan, aina tuulen käännyttyä ja kun kyllästyttää.
Tammen kannalta ongelma on se, että hänen uudet kaverinsa ovat julkisesti sitä mieltä, että luopuminen Islamista on kuolemanrangaistuksenväärti teko! No, niin makaa kuin petaa...

Se, mitä muistan Tammen teoista ja puheista, täyttäisi siis kokonaisen kirjan tai kaksikin, mutta eiköhän tuossa kylliksi ...


Suomensisun siilitukat asiasta

Taitaa olla niin että Abudullah on vain huomion kipeä kolli, joka tahtoo telkkariin keskustelemaan....
"Aye, caramba!"

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Eugen"Taitaa olla niin että Abudullah on vain huomion kipeä kolli, joka tahtoo telkkariin keskustelemaan....

Viitteiden perusteella näin näyttäisi asia olevan - taitaa homma kuivua kokoon ennenkuin pääsee edes alkuun ... siis puolueeksi asti, vaan aina pitää yrittää :P Mitähän seuraavaksi  :?:

Ztara

Onhan jo Nostradamus ennustanut islaminuskoisten valloittavan lopulta Euroopan. Hiljaisuudessa kasvavista yksilöistä alkaa niin hyvä kuin pahakin, eikä ole syytä väheksyä näitten, miksi heitä nyt kutsuisi...pioneereiksi vaikka, kiinnostavuutta ja rohkaisevaa esimerkkiä täällä tasapaksuun elämäänsä tylsistyneitten ihmisten keskuudessa.

Pukeutumista ei ole syytä myöskään ihmetellä, sehän on paras keino erottua joukosta ja saada huomiota.
Pelottaa koko asia.
~~Starseed~~

Everything will be ok in the end. If everything is not ok, it is not the end.

Tiistai

Lainaus käyttäjältä: "Eugen"Tämän päivän Hesarissa iranilainen oppositiomies tohtori Adlan Parsa varoittaa suomalaisia ääri-islamista. Hänen mielestään tämä suomeen perusteilla oleva Islamilainen Puolue on vaarallinen suomalaiselle yhteiskunnalle.  Parsa ihmettelee uuden puolueen perustajien arabialaisia etunimiä ja tapaa pukeutua arabikaapuihin, islam ei niitä vaadi.


Taitaa olla niin että Abudullah on vain huomion kipeä kolli, joka tahtoo telkkariin keskustelemaan....

Eikö täällä jo ollut tästä ketju?!  Ei, se oli toisaalla, kirjoitinkin sinne varoittavan viestin.
Pikavastaus lukematta pitkää lainausta viestissä: olen täsmälleen samaa mieltä. Ääri-islamismi on vaara hyväntahtoiselle yhsteisölle, jolla ei ole käytännön kokemusta siitä, millaista se on todellisuudessa. Privassa tästä jo kerran kerroin eräälle outomaalaiselle, elävä esimerkki siitä, mihin uskonkiihko voi johtaa. Ja että se voi kehittyä vuosien kuluessa.

Kirjoittelen myöhemmin ajan ja ajatuksen kanssa... ja haenpa sen keskustelun Etusivulta tänne:

http://viestit.etusivu.net/showthread.php?t=809&highlight=islamilainen+puolue&page=3


Miesten pukeutuminen ja muu habitus risupartoineen yksistään on selvä todistus siitä, minne ollaan menossa!

Eugen

Lainaus käyttäjältä: "Tiistai"

Eikö täällä jo ollut tästä ketju?!  Ei, se oli toisaalla, kirjoitinkin sinne varoittavan viestin.

Oli ketju mutta päällikkö nojasi sitten delete-nappiin tokan kerran....   :lol:
"Aye, caramba!"

Eugen



Kuvassa Tammi oikealla, hänen vieressään on toinen kouha, lyhyt tukkainen Sauli Ingman, joka on entinen SKDL-aktiivi Helsingistä (siis epäonnistunut poliitikko myös). Hän aiheutti kohua siitä että on netissä kansainvälisillä muslimisiteillä huhuillut että kuinka pääsisi Tsetseniaan tai Dagestaniin taistelemaan venäläisiä vastaan... tosi soturi koko kaveri habitukseltaan.... kyllä venäjän Omon-joukoilla on kakit housuissa, Sauli tulee....  :lol:  :lol:  :lol:
"Aye, caramba!"

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä