Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juulin Ikioma

Aloittaja juuli, 13.08.12 - klo:17:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juulianna

#1290


Ah tätä onnea ! Pistän silmät kiinni ja kuvittelen olevani ihanassa  kukkia täynnään olevassa puutarhassa. Suvituuli heiluttelee pöytäliinan hapsuja. Linnutkin pitävät siestaa paitsi fasaani joka ei hiljene koskaan. Puutarha on  järven lähellä joten kuulen rantaan liplattavat laineetEi huolen häivää muistu mieleen. Sinitaivaalla harhailee muutama poutapilvi .
Ai niin,,,tähän pöytäänhän voi tulla joku muukin istumaan joten kokoan kamppeeni ja äkkiä kotiin . Siellä neljän seinän sisällä olen niin turvassa kuin ikinä voi olla.

juuli
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1291


Viime yönä poistuivat meidän suosituskieltelyt tekemästä sitä ja tekemästä tätä. Hyvä . Kesää on vielä runsaasti jäljellä jotta voi tehdä hyvällä omallatunnolla sitä jos tätäkin. Voi sieltä jotain rajoja vieläkin tulla eteen mutta pääsasioissa on tämä v -20 kieltolaki poistettu. Minä ehdin jo odotella viina- ja elintavaroiden ostokorttia ja tavaroiden säännnöstelyä niinkuin pula-aikaan sotien jälkeen. Tämä kieltolaki v-20/korona taisi olla vielä pahempi. Kun ei saanut kokoontuakaan kuin kaksi kerrallaan  parin metrin välein. Ei tainnut kuitenkaan trokareita ilmestyä eikä muijat kuskanneet linja-autoissa sianpuolikasta hameensa alla kaupunkiin sukulaisilleen. Kun kävivät taas tehtaat puolella teholla jos toimivat ollenkaan. Kuitenkaan en vanhana kettuna syö happamia pihlajanmarjoja, en usko vielä tähän onnen satamaan. Sehän alkoi eilen taas Kiinassa uudelleen ties monenko aallon jälkeen. Sieltähän se tämä aalto tuli Suomeenkin. Eikä se ole tämä aalto poistunut eikä poistu koskaan. Rokotteen muodossa voi tapahtua käännös mutta aina korona meillä pysyttelee niinkuin muuallakin tällä Telluksella. Aina on sille ruokaa rokottamattomissa kansalaisissa. Nyt ei muuta kuin , ainakin minä odottamaan uutta kieltolakia josta voikin tulla pitkä. Jospa silloin tulee elintarvikekortit käyttöön. Minulla on vanha , sotien jälkeen nimelleni kirjoitettu ostokortti. Ei taida se enää käydä mutta saahan siitä mallin kehitettyä  kauppojen päätteisiin. Niin ja voihan tässä mennä jokunen pankkikin nurin tai leikataan taas seteleitä puoliksi . Toisella puolella oli sitten puolikkaan ostovoima ja toinen puoli meni valtiolle pakkolainaksi. Valtio maksoi pienen koron lainapuolikkaalle kun maksoi lainan takaisin mutta se koron oli inflaatio syönyt moneen kertaan.
Minä pikkuhiljaa käyn Otolla nostelemassa vähäisiä säästöjäni piirongin laatikkoon. Jospa vaikka mitä tapahtuu,,,

juuli
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1292


Jestas sentään. Miten tässä osaa ollenkaan enää elää oikeaa elämää. Kun kolme kuukautta on hoidellut asioitaan kännyllä, oven läpi, partsin kaiteen yli. Ynnä jättänyt menemättä terveysasemalle koipirepsun hoitoon. Sen ruusun jälkiä paikkailemaan. Koipirepsu ei ole tykännyt hyvää eikä pahaa kun itse olen hoitajana. Nyt sen kanssa pääsimme vaiheeseen että paikkasin ne kaksi jäljellä olevaa reikää laastarilla. Ilmeisesti se ei ollut huono ollenkaan se uuden apteekkarin neuvo jotta sen pitäisi saada ilmahoitoa. Päättelen siitä ettei ole koipi reagoinut pahasti tähän ilmahoitoon. Putkisukka kuitenkin laastarien irtoamisen varalta.
On se kuitenkin nyt mentävä näyttämään kun hoitotarvikkeiden saanti ilmaisin loppuu ellei hoituri totea koiven olevan vielä epäkunnossa.
Kun puhelimitse ei uskota. Mihin ne luulevat minun niitä käyttävän ellei koipirepsuun. Ei oikein kantsi toiselle sairaallekaan antaa kun samallalailla sekin saa ne ilmaisin.
En oikein ymmärrä.

juuli
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1293


Oli se hyvä etten isommin pärskähdellyt , mennyt ihan raitille hillumaan ja mekkaloimaan kun oletin meiltä 70-kymppisiltä poistuneen sen sisällä jökötyksen. Eihän se ollut kielto vaan semmoinen ohjeistus joka kuitenkin tarkoitti että kunnatkin antoivat kauppa ja muuta ulkoapua. Eli älä suotta mene ulos hankkimaan koronaa.
Kun nämä likanheitukkaministerit poistelivat hätälakia vai  mikä se oli niin sanallakaan eivät viitsinneet mainita meitä, hyvin suurta osaa Suomen kansasta, 70  ja yli -kymppisiä. Sehän olisikin ollut jo ennekuulumatonta että kaikenmaaliman jouto-akat ja ukot olisi erikseen mainittu. Istukoot siellä mörskissään vaan. Tokaluokankansalaisia ollaan vaikka taas  eläkeelläkin maksamme eläkkeestä veroa mikä on päin honkia. Johan me maksoimme koko työssäkäyntimme ajan sitä tai niitä veroja.
Nyt ei ollut väliä mainita mitään joutilaista. Kuitenkaan mikään ei muuttunut vaan tiukentui,, kävi niin että jos joku tulee esim. minulle oven sisäpuolelle eli kylään niin tällä tulijalla on oltava hengityssuojain. Ennen ei vaadittu vaan nyt on oltava. Minulla ei, jostain syystä.
On myös pidettävä se kahden metrin hajurako edelleen.
Kun kaikki muiden muuttelut ja poistot lueteltiin pikkutarkasti niin  olisi luullut edes yhden ajatuksen meillekin suoneen sen likkaporukan.
Vaan ei. Itse hain tiedot omalta kohdaltani kun luulin kaiken siinäkin muuttuneen.
Oli muutttunut, pahemmaksi. Mistä saavat ne joilla ei ole tiekkaria tai ei osaa sitä käyttää minkäänlaista tietoa. Vähällä etten minäkin luullut palaavani tavalliseen arkielämään.
Voi sun.

juuli
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna



Poikani ( 55 v ) itse keräämä kimppu.
juuli
Niin kaunis on maa,,


Juulianna

#1295


On Suomen umpikauniissa kesässä muitakin harmeja kuin korona. Korona ei ole juhlinut kuin yhden kesän alussa.
Toiset  vuosia , jos vaikka satojakin vanhat mieliharmit ovat nämä jokakesäiset hyttyset.
Kun silmiäsi aamulla varovasti raottelet , jos nyt olet saanut nukutuksia ininältä, kimitykseltä yhtään mitään ei nyt kuulu eikä näy. Mikäli oli illalla ikkuna vaikkapa vain rakosellaan  kun muuten kuumuuteen tukehtui voit sanoa yöunille heippa siltä yöltä.
Koko yön kestänyt hyttysjahti on ohi. Olet sata kertaa sytyttänyt kattovalon ja kaikki yölamput jolloin  seuraus on se ettei nyt kuulu pihinääkään eikä mitään näy. Paitsi ylhäällä kattolampun ympärillä käy kihinä. Sinne on lauma siirtynyt, varmaan turvaan kun et sinä omista jakkaraa eikä millään sanomilla huitelu niihin tehoa. Lehden huitaisu siirtää ne hetkeksi metrin  sivulle mutta ei missään tapauksessa alaspäin.
Niinpä painut takaisin pehkuihin, tyyny korviin ja yrität olla ajattelematta niiden hyökkäystä kimppuun kun sammui kattovalo.
Aamu koittaa,  olet jollaanlailla hereillä ja kahviautomaatille  suuntaat. Keittiönkin jäi tuuletusikkuna auki. Keittiön ikkuna avautuu lasiparvekkeelle joten ei niin julmaa petolaumaa ole keittiöön päässyt. Joitakin tokkuraisia siivekkäitä lentelee mutta niistä selviää aamulehdellä . Muutama läiskä seinämaaliin. Pyyhiit myöhemmin kun nyt et jaksa.
Päivä menee jotenkuten torkkuessa nojatuolissa joka toimittaa sohvapöydän, tiekkaripöydän pyörivän tuolin virkaa. Heräät siihen kun tiekkari tipahtaa sohvapöydältä varpaillesi.Tiekkari painaa kuutisen kiloa jotta se kyllä tuntui. Onneksi oli terve jalka eikä koipirepsun varpaat.
Koko päivän on hirveän kuuma ja omituinen puolikas elokipinä pääkopassa. Ei leimahtele on pelkkä hiillos. Tuulettaa et uskalla kun verenimijät saalistavat päivälläkin. Ajattelet suurella säälillä mökinomistajia jotka viettävän näiden verielikoiden armoilla ainakin puoli kesää. Nyt koko kesän koronapakolaisina.
Päivä kuluu matamalla. Varvasta särkee. Mietit jokohan se murtui joten olisiko lekuriin lähdettävä. Päätät kuitenkin yli yön katsoa. Nyt on yöksi kaksi kamaluutta. On verenimijät ja särkevät varpaat.
Mutta ikkunan sinä taatusti pidät kiinni olkoon kuinka kuuma hyvänsä.

Siispä  -hyvää yötä.

juuli
.
Niin kaunis on maa,,

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Juulianna - 21.06.20 - klo:17:07


...

Siispä  -hyvää yötä.

juuli
.

Kannattaisi laittaa verkot tulletusikkunoihin, jotta niitä voi pitää auki. Joku varmasti voi avustaa asiassa.

Juulianna

#1297
Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 21.06.20 - klo:20:04
Lainaus käyttäjältä: Juulianna - 21.06.20 - klo:17:07



...

Siispä  -hyvää yötä.

juuli
.
nn
Kannattaisi laittaa verkot tulletusikkunoihin, jotta niitä voi pitää auki. Joku varmasti voi avustaa asiassa.

On. Kahdessa tuuletusikkunassa. Köökissä ja budoaarissa. Kahdessa isossa ei ole mutta ei niitä kukaan ala auki kampeamaan paitsi pestessä jota en ihan lähiaikoina ole harrastanut. Valoverhot peittää viiruja jos on . Pitäisi olla toinen tukemassa pokaa muuten ikkuna tulee alas. Niissä kahdessa verkossa voi kyllä olla jostain kohti reunat irtoilleet. Pitääpä tarkistaa. Ja purukumilla me paikkasimme sen ,,,
Minun on availtava miljoonapartsin ovea. Auottava niitä laseja muuten siellä oleva + 40 C kuumuus hohkaa sisäseinään ja sisälle samantien. Ei niitä nyt tänä kesänä triljoonamäärin ole mutta aiempina kesinä kyllä oli. Taitaa lasit estellä kun lähtee minivampyyriltä  taju kun niihin törmää.  ;D
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna



Taisivat olla parempia ne pakanauskonnot. Muutamat Jumalat. Ukkoylijumala. Ahdit, Tapiot, Mielikit, Meirit, muut. Ei silloin kaukomaiden Jumalia tunnettu. Kaukomaista kuultukaan. Taisi olla väkeä sotimassa uskon varjolla vähemmän. Jos ollenkaan.
Mitä nyt naapurikömmänän äijää puukolla silpaistiin pihlajaviinapäissään. Puukkohippasilla. Kun se kele vei valkopeurannahkoja yöllä aitasta. Salaa. Ja erasmuskarhunnahan. Sekä niskotteleva varhaisteini Kalevan Kullervo lähti ominpäin sotaan uhoamaan. Ei sekään uskon vuoksi. Lisäksi oli se isokauhea kun Köyliön Lalli Hentriikkipiispaa turpiin veteli. Tappoi. Mutta se oli vähän myöhemmin. Kun Hentriikkipiispa uutta Jumalaa kauppasi. Pakolla päähän takoi. Talon aitat tyhjäksi ryöväsi. Kyllikille riehaantui.
Uhrattiin viljaa, riistaa, kilinmaitoakin. Pikkulapsia eikä isoja äijänkörmyjä ei annettu. Ei meillä Suomessa. Paitsi noitavainot. Mutta se ei ollut uhraus se oli murha tai ainakin tappo. Alkoi seitsemän veljestä tuskalla aata tavailla lukkarin karttakepin alla. Mäkelän vihaista, pahapäistä sonnia Isokivelle pakeni. Siinä sitä oli jumalaa kerrakseen. Nummisuutarin Eskopolo Venlaa kosimaan. Välillä Ruotshin ja Vennäinmaan kanssa oltiin sotasilla. Verryteltiin jottei unhoon pääse sotataito. Uskosta siinä ei muuten tapeltu paitsi uskottiin naapurin maa-alueiden kuuluvan itselle. Välistä alettiin tähdellisemmän tekemisen puutteessa pyssysille keskenään. Jossain vaiheessa vääräoppista musulmaanivaltakuntaakin puolustettiin.
Toisen lipun alla tapeltiin.

Kun tavoille opittiin tuli Hanssin Jukka ja Rannanjärvi. Vielä kun opittiin lisää Elvis ja Marilyn. Vielä vähän sivistyttiin tuli rokkikukot ja filmistarat. Beatlessijeesukset.. Nyt on pikkuhenry räppäämässä ja mauriantero vetelemässä hevosmiehenpäiväkirjaa. Lisäksi on omat kotimuslimit jotka kiivaasti ajavat suvi-jouluvirsien laulantaa pois kouluista. Omat ruuat kouluihin. Ilman sikalihaa joka on ollut alkuasukkaiden pääeines kautta aikojen. Oma parlamentti, moskeijat. Mullahit rukoushuutoja kiljahtelemaan. Omat uimavuorot halleissa. Burkha pankkineidolle. Ettei tiedä enää mikä pankkirosvo sinua palvelee.

Nyt soditaan aina. Aina ja kaikkialla. Osa uskonnon vuoksi, osa ei. Kun yksi sota loppuu alkaa toinen. Varalle täyttä häkää uudet. Ei taida yksikään, nyt sadoista Jumalista suunnitella tiekkarillaan sodatonta maailmaa. Vakoillaan toisten ohjelmat. Luikitaan henki katkolla pakoon. Päädytään rauhaa rakastavan vihulaismaan lentoasemalle. Anotaan turvapaikkaa Himalajalta. Uskaltaako ottaa sekään luostariensa suojaan. Jos se tekee saman meille. Ainakin kännykät ja muut tietovärkit pois sen ulottuvilta. Ei mihinkään laamanmaitococtaileille. Siellähän on kännyjä jokapuolella.
Semmoista se nyt on vaikka ihminen osaa lukea ja kirjoittaa. Paljon muutakin.
Ainakin jotkut.

Niin se muuttuu maailma. Miehet miesten ja naiset naisten kanssa mellastaa. Tässä pitää heterojengin paeta niihin vapautuviin kaappeihin häpemään kun homot niistä ulos tulee. Ei ilkiä kohta sanoa hetero olevansa. Siitä tullee vielä jalkapuuta sunnuntaina kirkonmäellä siitä heteroudesta. Virnuilee homot ja lesbot ympärillä. Ehkä ei raippoja sentään. Ei tuikata tuleen juhannuskokkoa jalkapohjien alla.
Hyvä kun sillä selviää.
Jalkapuulla.

juuli
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1299



JOKIMERIROSVOT

Kesä oli , -kesä.
Olivat Metropolitanin lokerolomalaiset nyt vihdoinkin elementissään.
Koko pitkä, kylmä pakkastalvi oli tätä kesää ikävöity. Syvä haikeus pienessä mielessä Poikakin kesää koko talven odotteli. Olihan niitä Koivumäen Tiikkereiden hiihto-, luistelukilpailuja, mutta eivät ne Mummolan kesälle vertoja vetäneet.
Huimanniratsuaan Poika kovin haikaili. Saunatauspusikkoon julmettuihin taistoihin kaipaili. Oli hätä ja huoli pienellä miehellä, jospa tämä pajupusikko vaikka pakkasiin paleltuisi. Juuli Poikaa lohdutteli, ei hänen eläessään eikä vanhemmankaan väen, ollut yksikään pajupusikko koskaan paleltunut.
Ei yksikään.
Päinvastoin tuntuivat paukkuvista pakkasista vain lisäkasvua saavansa. Tästä oli automaattisesti seurauksena, toivoi nyt Poika talven olevan mahdollisimman kylmä, kireitä pakkasia, hyytäviä tuulia tuleviksi odotteli Poika. Näinhän sitten ensi kesänä olisi käytettävissä todella mahtava pajuviidakko saunan takana.
Kesä, loma oli nyt joka tapauksessa koittanut. Ei ollut Poika havainnut merkittävää pusikkokasvua viidakossaan, kelpasi kyllä tiheytensä puolesta oikein hyvin entiselläänkin.
Pappa sensijaan suunnitteli vesurin kera viidakkoa raivaavansa, mahtuisi paremmin Pappahuimanni kääntyilemään. Pojalta melkein poru pääsi, eihän se sitte enää mikään viitakko olisi, pelkkä polkuja täynnnä oleva aukio. Siellähän sitten kuka vaan voisi kuljeskella. Nykyisellään ei voisi. Sen saman oli pappakin jo aikoja sitten siellä kaahuilleessa todennut.
Eipä ollenkaan voisi kuka tahansa siellä samoilla, ei. Nykyisellään.
Ja aurinko paistoi.
Monen monet lomat oli Mummolassa vietetty, jo rutiinilla sujuivat nämä lomailut.

Totuttu oli äidin suivaantumiseen Haukun toistuvaan tunnelinkaivuuseen kukkapenkkeihin, myyräsaalistukseen. Papan Eri-Huimannina toimiminen oli jo tapa. Pappa tosin ei oikein Huimanni-rooliinsa oikein tottua tainnut, vaan mitäpä ei aultapalasensa, Pojan, eteen tehnyt.
Paistoi aurinko silloinkin, kun tämä vakava asia sattui...

Aurinkokesä oli parhaimmillaan.
Juuli oli jo kaksi kokonaista vuotta ollut koululainen, lukemista suorastaan ahmimalla  harrasti. Eikä siitä tarpeekseen tuntunut saavansa. Pikkuveikka ei vielä ollut saanut lupaa koulua aloittaa, liian pieni ja osaamaton oli vielä. Vaan ensi syksynä sen, tuikitärkeän, koululais-arvon saisi Veikkakin. Jo nyt sillä arvollaan kovin oli miestä, kovin oli tietäväinen ja selosti.

Kesää taasen vietettiin, kauniina oli suvipäivä heräillyt.
Oli tänään äidillä meno Isokaupunkiin, äsä oli töissä rakennnuksella, joten joutui Juuli taas Pikkuveikan peräänkatsojaksi. Ei olisi enää lapsenvahtia Veikka Juulin mielestä tarvinnut, vaan eipä sopinut äidin kanssa riidellä, eri mieltä lapsenpiikana olosta olla.
Kun oli käsketty, se myöskin tehtiin.
Äiti linjuripysäkille suunnistamaan. Juuli Veikkaa vahtimaan.
Vaan unohtuipa Veikka Juulilta, mielessään päätteli, noin iso mies, kouluun menevä, jo varmasti yksinkin pärjää. Lisäksi oli saapunut Veikan kanssa leikkimään naapurin, Veikkaa pienempi, hiljaisempi, adjutantti, Taneli.
Pojat jostain kummmasta syystä viihtyivät varsin hyvin ison, auton sisärenkaan, uimarenkaaksi tarkoitetun, kimpussa. Näyttivät siihen jotain ikäänkuin katostakin ylle rakentelevan.
Ei tämä poikien rakennustouhuilu Juulia kiinnostanut, oli kirjassa juuri jännittävä rosmojen ryöstöretki menossa.
Kodin vieressä virtasi aikamoisella vauhdilla joki. Ei ollut leveä tämä vesivirta, vaan oli siinä syviä, vaarallisia kurimuksia, joissa ei aikuisenkaan pää pinnalle yltänyt. Lisäksi oli joessa Isokoski, vaaranpaikka. Koski, johon koskenlaskija-Pentti lankkusillalta sukeltanut oli mennneeenä kesänä.
Oli mukulakuntaa ankarasti varoitettu menemästä Isokosken lähellekään, tuskin sai sinnepäin katsoakaan. Kosken alla oli sensijaan suvanto, siellä saivat lapset matalassa, hiljaa virtaavassa vedessä polskimassa käydä, uimaan siellä ei veden mataluuden takia pystynyt. Sitäpaitsi ei kukaan uida osannutkaan.
Siispä Juuli luki.

Äkisti lukemisestaan havahtui, oli pihamaalla oudon hiljaista, missä piileksivät ainaisen mekastuksen, metelin aikaansaavat pikkupojat.
Kiireesti  poikia etsimään, huhuilemaan. Olihan  Veikka nyt Juulin vastuulla, Tanelin kaitsemisesta ei ollut Juuli varma. Vaan kai sekin kuului, Veikan seurassa olevan Tanelinkin vahti nyt Juulilla.
Ei ollut poikia puimalassa, ei saunalla, ei tallilla. Ei missään lähitienoolla poikia nyt näkynyt, ei kuulunut.
Silloin välähti Juulilla, tietenkin ovat uimaan menneet näin kuumalla ilmalla. Joen rantaan Juuli pinkasi. Voi kauhistuksen kanahäkki, ei ole viikareita täällä uimapaikallakaan.
Iski pelko kauhistuttavalla voimalla pienen tytön sydänalaan. Muisti äkkiä poikien uimarenkaan rakennustouhuilut, ei kai vaan..

Siinä silmänräpäyksessä sai Juuli jalat alleen. Säntäsi juoksuun pitkin joen myötävirtaa, jokea tiivisti seuraten. Läpi raapivien pajupuskien, läpi peltosarkojen, syvien valtaojien, läpi kivikkojen juoksi kauhistunut Juuli. Ei huomannut kivien raapaisuja, ei pisteleviä ohdakkeita, hirmuinen, kouristava pelko, paniikki oli vallannut pienen tytön.

Henkihaukkana, tukehtumaisilaan, saapui Juuli viimein joen alajuoksulla sijatsevan naapuritalon, Tanelin kotopaikan, pihamaalle. Suoraan, oveen koputtelematta, ryntäsi kauhistunut Juuli ulko-ovesta tupaan.
Onni, taivainen onni, oli nyt tapahtunut.
Täälläpä tuvassa istui kaksi likomärkää poikalasta seinänvieruspenkillä, talon emännän, Tanelin äidin pitäessä hurjistunutta, raivokasta suorastaan, nuhdesaarnaa.
Likomärkiä, vapisevia, olivat nyt nämä jokimerirosvot. Aivan pieniksi, pelästyneiksi poikalapsiksi olivat suuuret Jokipäälliköt muuttuneet. Oli tapahtunut niin, pikkupojat olivat saaneet päähänsä rakentaa merirosvopurjehduslautta uimarenkaasta. Sillä aina läheiselle Suurelle Järvelle asti purjehtia sankareiden jokea pitkin myötävirtaan piti.
Näin oli suunnitelma rosvokapteeneilla.

Vaan nyt tyssäsi kapteenien matka alkuunsa. Oli Tanelin äidillä pyykkipäivä, joen rannassa pyäkkiään parastàikaa huuhteli, kun merirosvot uljaasti nlautallaan vielä siinä vaiheessa jokea pitkin, pyykkilaiturin kohdalle, Tanelin Äitimuorin ohitse seilasivat.
Sydänkohtauksen oli vähällä äiti saada, hurjistunut - heti paikalla rantaan- komento kaikin äänivaroin pojille kiljaistiin.
Siinä nyt istuivat tuomiolla Suuret Merirosvopäälliköt tuvan penkillä. Varjo vain olivat pojat seilaamaan lähteneistä merirosvoista, selkäpiitään myöden peloissaan olevat, vapisevat pikkupojat. Loppui vihdoinppitkä, vihainen nuhdesaarna. Itku kurkussa vannoivat Pojat tämän seiluun olevan viimeinen, varmasti viimeinen kerta, kun pojat merirosvoiksi alkaisivat. Ei koskaan, ei milloinkaan enää jokea seilattaisi.
Tutiseva Pikkuveikka Juulin holhouksessa, nyt  tiukassa otteessa, kotiin asteli. Vieläkin Veikkaa itketti, mutta niin itketti Juuliakin. Ajatteli Juuli, miten kallisarvoinen tärkeä Pikkuveikka sentään oli, ei halunnut joelle eikä millekään koskaan Veikkaa menettää.  Kotiin saavuttiin, oli äiti jo Isokaupungista takaisin palannut. Seikkaperäisesti, kirjaansakaan syventymistä, lukemistaan unohtamatta selosti Juuli tapahtuneen jokiseilauksen äidille.
Äiti vaikeni.

Istui tuvan penkillä tovin, pitkän tovin aivan vaiti. Ei torunut, ei nuhdellut kumpaaakaan.
Itkuun purskahti Äiti, molemmat lapsensa syliinsä istutti, puristi lujasti kumpaakin rakastaan, sai sanotuksi, huokaistuksi, itkunsa välissä :
"Kiitos, Kiitos, Rakas Taivaan Isä, Kiitos."
Koskaan ei Veikkaa, ei Juulia toruttu.
Illalla soitti Tanelin äiti jotta antaa olla viimeinen kerta kun hänen pyhäkolttunsa vorotaan jokilautan lipuksi.


juuli
Niin kaunis on maa,,