Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juhannuksen vietto

Aloittaja Tiistai, 24.06.11 - klo:13:26

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tiistai

Meillä ei löytynyt juhannusketjua, korjaan asian.

Kalevassa esitellään emäntää, joka voisi olla minun lapsuudestani!! Seisoin joka juhannus siskojeni ja äidin kanssa paikkaa vaihdellen juustokeittokattilan äärellä alkuun puuhellan äärellä, myöhemmin se muuttui sähköhellaksi. Koko ilta sitä keitettiin aina maitoa lisäten, lopulta se oli Punaista ja paksuja kokkareita täynnä. Voivoi, mistään ei varmaan saa tuota enää..

Juustokeitto, juhannuskoivut kahdessa rivissä rappujen edessä ja iso kokko olivat juhannus meille.

Kuuden tunnin juustourakka

Ylivieskalainen Salli Kinnunen keittää juhannusjuustoa joka vuosi omassa kesäpaikkassaan Noppalassa. Urakka kestää kuusi tuntia, mutta lopputulos on kaiken vaivan väärti.
Keskiviikkoaamuna kello seitsemän ylivieskalainen Salli Kinnunen on hakenut 50 litraa lypsylämmintä maitoa naapuritilalta. Kymmenen aikaan tuvan puuhellalla on jo kolme suurta kattilaa, joissa punainen hera eli juhannusjuusto kypsyy hiljakseen.

Keittäminen on pitkäjänteistä puuhaa, sillä juhannusherkun kypsyminen vie vähintään kuusi tuntia. Koko keittoaikaa ei kauhan varressa tarvitse seisoa, sillä alun vahtimisen jälkeen keitto kypsytetään hitaasti miedolla lämmöllä.

"Itse laitan hellan uuniin vain pari puuta, jolloin lämpö pysyy mietona, eikä juusto ota pohjaan. Sillä välin ehdin hakea juhannuskoivut valmiiksi juhannusaattoa varten", Kinnunen sanoo.

Joka juhannusviikko Salli Kinnunen ajaa kesäpaikalleen Ylivieskan etelälaidalle Ojakylään. Joskus hänellä on mukanaan ystävätär, joskus hän puuhastelee lieden äärellä yksin. Tänä vuonna juhannusjuusto syntyy yhdessä Elsa Kujalan kanssa. "Minä olen vain henkisenä tukena tässä", Kujala naurahtaa toisen lieden ääreltä.

Juhannusjuuston keittämisen ohella he ehtivät nauttia luonnonrauhasta ja juoda termospullokahvit kuistin portailla.

"Tulin tähän nykyiseen kesäpaikkaani miniäksi vuonna 1952. Siitä asti olen juustoa keittänyt. Taidon olen oppinut edesmenneen mieheni äidiltä sekä omasta kodistani", Kinnunen kertoo.

Kuuden tunnin jälkeen valmista juhannusjuustoa on 25 litraa. Höyryävän kuuma punainen hera kaadetaan puhtaaseen maitotonkkaan. Tonkka viedään ulos ja laitetaan vesipaljuun viilentymään. Sen jälkeen on vuorossa saunan lämmitys ja saunominen.

Lue lisää perjantain Kalevasta!
 

Nauttikaa keskikesänjuhlasta, Hyvää Juhannusta kaikille!
Minullakin olisi tänään mahdollisuus mennä grillaamaan Iltapäivällä 30 asteen helteeseen tunnin matkan päähän pääasiassa ruotsalaisten kanssa, voisi osallistua piirileikkiinkin vielä tällä iällä, muttei muutkaan paljon freesimpiä ole :P  
Mutten viitsi, oma porukka kohta kokoontuu tänne  :-*

THL tiedottaa

#1
Jaa ettäkö miten?

Helvetillinen kaliseva ja koliseva motti viinapulloja. On, tietysti, kaljaa ja viiniäkin.
Ei tässä nyt sitten pihtailla juomisen kanssa. Lauletaan – mitä, sanoiko joku sitä mökäksi ja mölinäksi? – niin että järvenselkä raikuu. Jos siellä just sattuu samaan aikaan joku olevan  soutelemassa, niin saa kalaa niin paljon kun vaan malttaa ja viittii olla takaisin heittelemäti järveen. Kalathan perinteellisesti hyppii – kiitos meidän laulumme – villeinä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin suojaan, pois vedestä. Meillähän on tapana laulaa uidessammekin. Mitä, sanoiko joku meidän uintiamme käsipohjaräpiköinniksi, täh? Missä, tullaan oikaiseen parjaus...

Eräs hyvä neuvo vielä juhannuksenviettäjille: kannattaa olla kokonaan ilman housuja. Kuulemma kaikilla hukkuneilla on ollu housut jaloissaan.



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Tiistai

#2
Kukin tyylillään :)
Meillä oli lavatanssit, mutta aika varhain sieltä palasi kilttinä tyttönä ja eihän se kaukana ollutkaan. Tyttökavreiden kanssa mentiin ja palattiin. Taisi olla juuri tuon meiningin takia. Ulkomailla ei sitä juhlitakaan Ruotsia etelämpänä.

En tiennyt juustokeiton olevan pohjois-pohjanmaalainen herkku (missä on kielten tutkija, kirjoitin oikein pienellä).

Resepti tuolla
http://www.kotimami.vuodatus.net/blog/674095


Kuvassa liemi on valkea kai siksi, että maitoa lisätty ihan lopussa. Meillä koko keitto oli punaista.

AveLazio

Meillä vedetään hakaristilippu salkoon (on muuten tosi kaunis, suomalainen variantti). Sitten syömme Hitlerin iltapalan: ei tietenkään lihaa mutta rutkasti kurkkua ja hapankaalia.

Sieg Heil, rakkaat oudot
At a narrow passage there's no brother, no friend

Tiistai

#4
Natsit pilasivat ikivanhan hakaristin. Saksassa nykyään kaikki natsisymboolit ovat sakon uhalla kielletty.  Pres. Kallion Museossa Nivalassa on kunniamerkki, jonka ketju on pieniä hakaristejä. En enää muista tarkkaan, mikä mitali se on.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5c/Maypole_Sweden.jpg

Jokseenkin tälläista oli ollut tänään (pohjoisen pallonpuoliskon eteläisimmät havupuumetsät!), maa vain ei ole enää vihreä ja puut vähän erilaisia.  Outo pakanainen risti siinäkin on, jonka ympärillä tanssitaan ja tehdään taikoja ..  Minulla on ruotsalaisia geenejä omaava miniä, eväät mukana ja tällä kertaa oli ollut enemmän suomalaisiakin paikalla.

Tuon tervehdyksenkin ne pilasivat,
mutta hyvää juhannusta kumminkin.. kunhan kiusaat foorumilaisia!



Canardian

Kyllä Ave on ihan oikeassa. Luin juuri viime viikolla että israelin juutalaiset tekevät paljon suurempia ihmisoikeusrikoksia kuin natsit tekivät yhteensä. Tässä on jopa yksi tapaus jossa ne tappoivat amerikkalaisen tytön joka yritti puolustaa viattomien palestiinalaisten kotia:
http://www.sunray22b.net/rachel_corrie.htm
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Tiistai

#6
Niinpä. Siellä harjoitetaan apartheidia eikä moni uskalla sanoa sitä oikealla nimellä. Etelä-afrikkalainen arkkipiispa ja Nobel-palkinnon saanut Desmond Tutu kävi siellä ja puhui asioista kuin ne ovat. Samoin Gazan piiritys ja monta päivää kestänyt pommitus yläilmoista pari vuotta sitten oli pahempaa kuin Varsavan getto aikoinaan.

Eino Leinolta hieno runo ja löytyi taas aukko sivistyksessä, ei ole koskaan osunut ennen eteen!



Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa
Minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa  

Minun mielessä on juhannus
ja juhla  ja mittumaari
Ja jos minä  illoin itkenkin
niin siellä on sateenkaari.  

Eino Leino

Paha setä

Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 24.06.11 - klo:18:57
Meillä vedetään hakaristilippu salkoon (on muuten tosi kaunis, suomalainen variantti).

Pics or STFU!
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Tiistai

#8


Kaunis lippu, kuin Suomen sinitaivas ja pumpulipilvet!  
Oletteko muuten huomanneet, ettei missään ole taivas yhtä sininen. Se hämmästyttää aina uudelleen. Johtuu puhtaasta ilmasta ja kuivasta ilmastosta.

Internetslangiä sitä osaa jonkun verran, mutta tuo piti laittaa hakuun... http://www.internetslang.com
Oppia ikä kaikki  8)

Hyvää Juhannuksen jatkoa Sedällekin, terkkuja.. !

................................

Muoks.
hotlinking esto päällä, mutta tuolla se on
http://www.blockblock.net/evkuvia/kuvia/juhannuslippu-th.jpg
http://www.blockblock.net/evkuvia/archives/2004_06.html
En vaihtanut, kun on niin omintakeinen kuva ja tuli heti ensimmäisten joukossa "juhannuslippu"-haulla..

Canardian

Eipä näy suomen lippua missään noissa sun linkeissä, mutta mikset piirrä sitä itse?
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä