Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Tämän päivän mietteet

Aloittaja Alien Weird, 05.08.11 - klo:14:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 7 Vieraat katselee tätä aihetta.

Esmerkix

Ruotsin lausunnot kuulostivat eilen varsin sovittelevilta Venäjää ajatellen.
Pahalta sen sijaan näyttivät kuvat Saksasta, jossa valtava joukko amerikkalaisia tankkejä piiput ojossa ajettiin Venäjän rajalle hyökkäysasemiin amerikkalaisten sotilaiden kera.
Suomalaiselta asiantuntijalta kysyttiin A-studiossa, mitä konkreettisia todisteita Venäjän kyperhyökkäyksistä Suomea vastaan löytyisi aivan viime ajoilta. Arvatkaapa mitä asiantuntija vastasi? No, ne lapsikaappausjutut... Lapsikaappauksia on tapahtunut viime vuosina... molempiin suuntiin ja tietysti myös muidenkin maiden kanssa kuin Venäjän. Vähän huono esimerkki. Epäilen että se piileskelevä Lumi(mies) on kaiken alkusyy. Venäjän olisi pitänyt palauttaa hänet teloitettavaksi kotimaahansa, jossa vakoiluverkoston paljastumisen pelko on niin suuri, että alkaa touhu muistuttaa lastentarhaa, paitsi siinä, että ollaan aseet tanassa Euroopan mantereella, tarpeeksi kaukana kotoa. Mitähän tapahtuisikaan, jos Venäjä kuljettaisi vähän asearsenaaliaan tuonne ns. uudelle mantereelle?

Suti

Lännessä usko Venäjän rauhantahtoon on vankkumaton.


Entinen Nato-komentaja: Venäjä ja länsi ovat sodassa vuonna 2017 (kirja 2017 War With Russia.)

Brittikenraali ennustaa, että Venäjä valloittaa osan Itä-Ukrainaa ja hyökkää Baltiaan ja sytyttää sodan Venäjän ja lännen välille, kertoo The Guardian.
Ennusteen esittää entinen Naton varakomentaja, kenraari Sir Alexander Richard Shirreff keskiviikkona ilmestyneessä kirjassaan 2017 War With Russia.

Kenraalin mukaan tapahtumat Krimillä tuhosivat kylmän sodan jälkeisen järjestyksen ja laittoivat alulle sodan, joka syttyy ensi vuonna.
Kenraali Shirreffin skenaariossa Venäjä estääkseen itselleen uskottelemansa Naton saarrostuksen valloittaa alueita Itä-Ukrainasta avatakseen maayhteyden Krimille ja hyökkää Baltian maihin. Latvia on ensimmäinen maa, johon Venäjä hyökkää.

Shirreff toimi Naton Euroopan joukkojen varakomentajana vuosina 2011-14. Lehden mukaan hän riskeeraa maineensa moisella ennustuksella, mutta kenraalin mukaan skenaario on lähellä tulevia mahdollisia konflikteja, joita sotapeleissä on tutkittu.
Shirreff totesi lehden mukaan, että tämä skenaario on vielä vältettävissä, jos Nato laittaa riittävän määrän joukkoja Baltian maihin.

Nato taitaa ottaa ennusteen tosissaan ja toimittaa mm. Saksaan kalustoa ja joukkoja.
päivä kerrallaan

Muisto Keijo Kullervo

"Urho Kaleva Kekkonen:

"Olen aina rauhan puolella sotaa vastaan."

Mitä USA:n joukot tekevät Saksassa lähellä Venäjän rajaa (panssarijoukkoja ja muuta sotakalustoa tuotu Atlannin yli Saksaan)?

Vastaus:

Sitä samaa kuin mitä Venäjän joukot tekevät omalla puolellaan.

Uhkailevat toisiaan aatteenaan... Mikä?
Mikä kumman ns. aate voittaa rauhanomaisen tilan?"

Muisto Keijo Kullervo
Tie, Totuus ja Elämä

Usko, Toivo ja Rakkaus

Isä, Poika ja Pyhä Henki
 "60x60x60 = 216000"

Suti

Venäjä väittää että koko maailma on sitä vastaan, erilaisia Venäjää uhkaavia salaliittoja on pilvin pimein.

Vaalikaudella 2003-2007 eduskunnan tulevaisuusvaliokunta halusi syventää tietoutta naapurimaa-Venäjän kehityksestä ja päätti teetättää Venäjä-selvityksen, jossa arvioitaisiin Venäjän kehitystä vuodesta 2007 vuoteen 2017.
Eräs arvio Venäjästä:

"Venäjän suhtautumisessa ulkomaalaisiin on paljon merkkejä epäluulon ilmapiiristä. Ulkomaisten toimijoiden tulkitaan olevan vihamielisiä Venäjälle ja jopa syitä Venäjän ongelmiin. Erityisesti epäillään humanitaaristen arvojen suojaverhossa toimivaa salaliittoa, joka uhkaa Venäjän valtiollista suvereniteettia ja alueellista eheyttä. Tällaisen ajattelutavan yleistäminen koskemaan yleisesti ulkomailta käsin toimivia kansalaisjärjestöjä kieltäen niiden rahoittaman toiminnan Venäjällä on epäilemättä skenaarion suuntainen epäluuloa ja pelkoa ruokkiva kehityskulku."

Ulkomaat väittävät että Venäjä ei noudata itse sopimiaan sopimuksia, ei noudata kansainvälisiä pelisääntöjä ja harjoittaa esim. valtiojohtoista dopingia. Hyh hyh.
Onneksi muistamme että Venäjän aseet ovat rauhan aseita.
päivä kerrallaan

Suti

päivä kerrallaan


Suti

Uutiskanava CNN:n saamien tietojen mukaan Venäjällä on hallussaan hyvinkin raskauttavia tietoja Yhdysvaltain tulevasta presidentistä Donald Trumpista.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on kiistänyt tiukasti tiedot siitä, että Venäjällä olisi hallussaan Trumpia vahingoittavaa tietoa.
http://yle.fi/uutiset/3-9397144?origin=rss

Mitäs tämä nyt on? Eihän Venäjä harrata mitään tuollaista urkintaa.
päivä kerrallaan

Suti

Helsingin keskustakirjaston nimeksi päätettiin Oodi, på svenska Helsingfors centrumbibliotek Oodi.
Ruotsinkieliset nostivat äläkän, ei kelvannut, piti olla Helsingfors centrumbibliotek Odet.
Ruotsinkieliset saivat tahtonsa läpi. Maailma pelastuu.

Nyt on tiettävästi muhimassa seuraava taistelu. Kirjastossa on valtavat määrät suomenkielistä kirjallisuutta, joka pitänee  kääntää tasa-arvosyistä ruotsiksi.
Ruotsinkielisten täytyy saada äidinkielellään samat palvelut kuin suomenkielisten. Kirjasto on palvelua.
Ruotsinkielisten kirjojen kääntämisestä suomeksi ollaan vaiti.
päivä kerrallaan

Suti

17 eurooppalaista nykyistä ja entistä valtiojohtajaa on lähettänyt avoimen kirjeen Yhdysvaltain tulevalle presidentille Donald Trumpille. Kirjeessään valtiojohtajat varoittavat Trumpia tekemästä myönnytyksiä Venäjälle ja sen johtajalle Vladimir Putinille.

He painottavat, ettei Venäjä ole Yhdysvaltain liittolainen, eikä luotettava kansainvälinen neuvottelukumppani.
– Putinin aikana Venäjän militarismi, sodat, uhkaukset, rikotut sopimukset ja väärät lupaukset ovat tehneet Euroopasta vaarallisemman paikan, he kirjoittavat.
– Sopimus Putinin kanssa ei toisi rauhaa. Päinvastoin, se tekisi sodan entistä todennäköisemmäksi. Putin näkee myönnytykset heikkouden merkkeinä, he jatkavat.

Kirjeestä uutisoi The Washington Post.


päivä kerrallaan

Muisto Keijo Kullervo

"Jokohan demokraattit Usa:ssa kohta kaappaavat vallan Donald Trumpilta?

Niin tuimaa 'hävinneen politiikkaa' demokraatit esittävät kaikesta siitä mitä Donald on tehnyt ja mahdollisesti tekee..."

Jään odottamaan spekulaatioita

Muisto Keijo Kullervo
Tie, Totuus ja Elämä

Usko, Toivo ja Rakkaus

Isä, Poika ja Pyhä Henki
 "60x60x60 = 216000"

Suti

Keijo Muisto Kullervo heittää typerimmän spekulaation ikinä ja kertoo jäävänsä odottamaa spekulaatioita.
Jäisikin odottamaan eikä hölisisi itse.
Kun tyhmä hölöttämisen vimmansa vaientaa voisi hiljaista viisasta muistuttaa.
päivä kerrallaan

Pikavastaus

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Jätä seuraavasta kirjaimet pois q1w2e3r4t5y6:
Ruotsin lipun värit on sininen ja:
Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä