Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Tanja Gets Around

Aloittaja Bongaaja, 26.11.07 - klo:23:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


Bongaaja

LainaaLainvastaisia asioita

Työnohjaaja ja johtava kouluttaja Meri Saarnilahti-Becker on samoilla linjoilla Mia Halosen kanssa: Tanja ja Olli Saarelan avioliiton päättyminen oli hänen mielestään vain ajan kysymys.

Saarnilahti-Becker kertoo arvelleensa jo suhteen alkuvaiheessa, että Saareloiden avioliitto kestää korkeintaan puolitoista vuotta. Molempien menneisyydestä löytyy hänen mielestään haasteita ja vaikeita asioita, jotka vaativat käsittelyä.

- Olli Saarela teki lainvastaisia asioita, eikä Tanjan masennusta osattu hoitaa pois, Saarnilahti-Becker arvioi.

Lainvastaisuuksilla Saarnilahti-Becker viittaa muun muassa Olli Saarelan rattijuoppoudesta saamiin sakkorangaistuksiin ja bensa-asemalla maksamatta tankkaamisen.

Hätäisiä päätöksiä

Saarelat menivät kihloihin seurusteltuaan vain muutaman kuukauden. Pariskunta vaihtoi kihlasormuksia Rooman-lomallaan maaliskuussa 2006. Loppuvuodesta 2005 alkanut suhde oli siis tuolloin varsin tuore.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1458826

Eugen

Tekeeköhän Tanja lakialoitteen jolla estetään kauniiden nuorten naisten (ala Kiira Korpi) pääsy jatkossa linnanjuhliin, sillä siinä sakissa hän näyttää juuri siltä mitä on ikääntyvä luuska, joka ei pysty äijää vuotta pitämään.... :lol:  :lol:  :lol:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1463318




Kuvassa juhlien rehevä kuningatar, Heinäsirkka!  :lol:
"Aye, caramba!"

Bongaaja

LainaaIlta-Sanomat pureutuu Tanjan yksinäisyyteen. "Saarela yksin linnaan ja yksin ulos", se julistaa. Hih! Se onkin järkeenkäypää – eihän linnassa ollut tosiaan Saarelan lisäksi kuin vaivaiset 1900 muuta kutsuvierasta. Palatkaamme kuitenkin vielä niihin Polttopisteen toimitukselta kadoksissa olleisiin kyyneliin, joista ei Ilta-Sanomillakaan tunnu olevan sen enempää tietoa. Se toteaa kyllä lööpissään Tanjan juhlineen totisena. Se kuitenkin kertoo jutussaan , että  "Avioeroa hakeva Saarela saapui yksin, mutta iloisesti hymyillen". Että varsinaista tunteiden tulitustahan se on totta vie!
http://plaza.fi/ajassa/polttopisteessa/tunteet-pinnassa

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Eugen"Tekeeköhän Tanja lakialoitteen jolla estetään kauniiden nuorten naisten (ala Kiira Korpi) pääsy jatkossa linnanjuhliin, sillä siinä sakissa hän näyttää juuri siltä mitä on ikääntyvä luuska, joka ei pysty äijää vuotta pitämään.... :lol:  :lol:  :lol:

Aloitteen voi toki tehdä, mutta se ei mene läpi kun semmoinen olisi syrjintää :) Vähän lieventäisin, ettei Tanja omituisista kohelluksistaan huolimatta ole vielä nostoväkeen siirrettävä. Senverran kumminkin tuulellakäyvä, ettei oikein taida tietää itsekään, mitä haluaa ... Bongaajan laittaman kuvan innoittamana kävin kurkkaamassa, että miksi "Tanja liikuttui kyyneliin", mutta se olikin lehden ekstranumero, eikä ollut verkossa tai en ainaskaan löytänyt.

Lainaa

Kuvassa juhlien rehevä kuningatar, Heinäsirkka!  :lol:

:shock: Pelottavannäköinen ilmestys.


Bongaaja

Ei ole mitään todisteita kyyneliin. Juttu on lehden lööppi jolla ei ole todellisuudessa mitään merkitystä. Paitsi myydä lehtiä.

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Bongaaja"Ei ole mitään todisteita kyyneliin. Juttu on lehden lööppi jolla ei ole todellisuudessa mitään merkitystä. Paitsi myydä lehtiä.

:D Niinpä tietysti - lööpeillähän noita lehtiä myydään. Sisältö taas on mitä on ... homma perustuu ihmisten uteliaisuuteen. Jollain seiskalla suoranaiseen tirkistelynhaluun ... 100% tyylipuhdasta hömppää.

Bongaaja

LainaaJoulu lasten kanssa, lapset ovat aina mukana, iloisen oloinen kansanedustaja Tanja Saarela kertoi eilen Iltalehdelle eduskunnassa.

Avioerosta aiheutunut mielipaha oli jo selvästi jäänyt taka-alalle.
http://www.iltalehti.fi/viihde/200712146982407_vi.shtml

Bongaaja

sosionomin omat sivut
http://www.tanjasaarela.fi/

kiva sivukuva, muotoja on edelleen pikkasen jäljellä


Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Bongaaja"sosionomin omat sivut
http://www.tanjasaarela.fi/

Johan sitä nyt pitää aloittaa seuraavien vaalien ääniharavointi, että pääsee jatkoon...

Lainaakiva sivukuva, muotoja on edelleen pikkasen jäljellä


Kieltämättä - tosin ryhti vaikuttaa ex-missiksi aika veltolta. Tuota kuvaa katsoessa Tanjan pää vaikuttaa liian isolta muuhun osaan verrattuna ...

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä