Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Yhteinen jatkokertomus "Mies vai hiiri?"

Aloittaja THL tiedottaa, 24.09.11 - klo:10:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

Rrrrrrape aloitti tuolla toisaalla uuden verkkoromaanin.
Ketju on nyttemmin lukittu, joten sinne ei voi kirjoittaa jatkoa romaaniin.
Yritetään tässä, et onnistuuko. Juu, tiedän, kirjoittajia on enää hyvin niukalti, mut luotan parin kirjoittajan runsaslukuisiin sivupersooniin.

----------------------------------------

Mies vai hiiri?

Siinäpä kyssäri!

Oikea mies tekee selvää jälkeä. Oikea mies ei hyssyttele, hiippaile, sipsuttele eikä missään tapauksessa näyki. Hän on munaskuitaan myöten suora ja rehti – astaloitaan käyttäen ratkaisee kiperimmätkin pulmat. Mitä? Sanoiko joku, että siinähän tulee vain uusia ongelmia, joita puolestaan ratkovat kirurgit, psykologit, niin ja usein se saamaosapuoli laitetaan maan poveen. Näin, etenkin Pohjanmaalla. Se on niin miehistä.

Hiiri, eli hiirimäisesti käyttäytyvä henkilö ei kelpaa mihinkään. Hänestä ei yksinkertaisesti ole toimen henkilöksi. Tässä yhteydessä on halventavaa edes käyttää sanaa mies. Tämä arvokas nimitys on varattu heille, jotka tämän arvonimen ansaitsevat. Hiirulaiset pysyköön omassa jalkojenlepuuttelurahia matalammassa luokassaan.

Voiko hiirulaista surkeampaa oliota enää olla? Miten arvelet, silloinko, kun kaksi hiirulaista kohtaavat toisensa?






Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Aprilli

#1
Hiirien kohtaaminen on vaikuttava kokemus, ainakin hiirelle. Hiirethän tunnetusti kulkevat mielellään peräjälkeen polkujaan, toisaalta polulta voi poiketakin
paitsi ettei se aina ole mahdollista muiden samaansuuntaan kulkemisen takia. Eivät hiiret tietenkään mitään sopuleita ole ei tietenkään, hiirellä on hiiren polku.
Hiirillä on toki myös himonsa ja halunsa ja kohtaaminen on siinä mielessä kohtakokas. Vailla draamaa tai dragediaa hiiret rakastavat niin tavattomasti tapaansa
olla hiiriä, että samanlaisia toisia lisää kaivataan hiiren sielua koskettavalla tavalla vielä vähän lisää.

Vähän niinkuin kumisaappaiden lainaamista toiselle syksyisenä sadepäivänä, istumista penkillä ei kenenkään vieressä tai eväiden jakamista niiden kanssa,
joilla jo kaikki on. Tuulen riepotellessä lehtiä puistoissa, ihminen käpertyy sielun syyskuuhunsa ja merkiksi siitä pudottaa käytetyn nenäliinan jälkeensä.
Mitä tekemistä tällä on hiirien kanssa, paitsi ei mitään. Ihmismiesten kanssa ehkä jotain. Tai sitten ei.

Mutta hiiren luonne, hiiren luonne ei jaa syksyä eikä sadetta.
Hiiri ei ole se, joka miettii kissaa päivät päästänsä. Ne on kissat jotka niitä miettii. Ja hiiriä.

Hiirellä on varaa miettiä suuria, suorastaan valtavia ajatuksia.

Kuten vaikkapa se tarun hiiri, joka säikäytti norsun tiehensä. Miltä hiiren egossa mahtoi tuntua? Hienoa, hienonpaa ja jotain joka ei saanut hiirtä tuntemaan
itseänsä vähintään leijonaksi, vaan hiirten hiireksi, superhiireksi.

Hiirten sukupolvissa ja mielissä legenda jatkaa kulkemistaan ajast aikaa, ja säilyy jokaisen uuden pikku hiirulaisen mielessä sankaritarinana.
Siitä syystä nuoret hieman uhkarohkeat hiirinuorukaiset jaksavat väijyä savannien lehvistön alla odotellen sitä norsua, Sitä Norsua jolloin hiirien
sukupolvi voi uudistaa oman sankaritarinansa aina uudelleen.

Aprilli

Kokemuksitaan ja kuulemisistaan hämmentyneenä mies tallusteli kotiinsa. Oma suuri tuttu nojatuoli tuntui hiirisydämelle niin tutulta ja ikiturvalliselta.
Miksi minut on Kuka keksinyt Minkälaiseksi? Mies pohdiskeli mietteitään ihmetellen, kunnes päätyi eteisensä peilin eteen katsomaan itseään.
Äkkiä hänelle syntyi oivallus siinä kuvaansa katsellessaan!

Eihän peilikuva ole totta! Siinäkin näemme itsemme toisinpäin kuin muut meidät.

Jos olenkin hiireksi muuttunut, on minulla siihen helkutin hyvät syyt. Ne siellä menneisyydessä, minut kolhineet ja kaikki ne muut jutut...
(Haluankohan edes muistella tarkemmin.)
Jospa edes tietäisitte!

Aprilli


emma

Niin, yritin.

Eheytyä, siitähän tässä on kyse. Valinnasta vai siitä mitä olen. Olinko hiireksi tullut vai sittenkin hiirenä syntynyt?
Mies tunsi olleensa aina hiiri. Hamstraaja, hämärämies.  Yön selkään ruuan etsintään iltaisin katoava jyrsijä.   

Mutta muut eivät olleet samaa mieltä. Lapsuus huonoissa oloissa. Mitä siitä muisti: naapurin v:mäinen kissa, jota kohtaan hän oli tuntenut inhon sekaista kauhua. Ja lauantai, jolloin meijerissä työskennellyt isä oli tullut kotiin tuore juustokimpale kainalossa. Onnellisena mies oli käpertynyt vällyjen keskelle, kuin koloon juuston nokare kiukasti kourassaan.

Silti ei, mies ei  halunnut olla hiiri. Ei todellakaan. Eikä se ollut helppoa läheisillekään.  Sillä kun piti olla mies, astui hiiri esiin.


Paha setä

Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

AveLazio

At a narrow passage there's no brother, no friend

Aprilli

Valojen sammuttua mies koki hetken sitä muuntautumisrauhallisuutta, josta jotkut viisaammat kertoilevat.

Kuunnellen hiljaisuuden tuomaa tuulettimen huminaa, mies muisti myös takautuvia menneitään.

Kerran aikoinaan eräällä sillalla kulkiessaan, oli hänellä kainalossaan muutakin kuin menneisyyttä.
Oli se hetki ja siinä hetkessä Emma.

Mies ja nainen kulkivat virekkäin puolikirpeän pakkasillan varjossa kohti Emman kotia, saattoreissulla kun oltiin.

Emman takki oli lämmin ja kotoisa, mies kietoi kätensä takin ympärille ja askelten kaiku kopisi yhtäaikaisesti hiljaisella polulla.
Emman kanssa oli hyvä olla.

Emma osasi katsoa silmiin niin, ettei sitä voinut hetikohta unohtaa.
Suudelma oli lämmin, kuivahuulinen ja pitkä.
Emmassa on sekin puoli tallessa, mietti mies.

Mutta mutta.
Menneisyys ei ravistamalla irtoa, miehen mieleen nousi suru ja hiki.

Kuinka menneisyys voisi olla tänäpäivänä totta, vaikka valhetta onkin.
Kenen puoleen voisi kääntyä tässä asiassa?

AveLazio

At a narrow passage there's no brother, no friend

Aprilli

#9
Näitä pohtiessaan hiireksi kutistunut ego huomasi valon loistavan kaiken toivottomuuden keskeltä. Jihaa!
Mikäs tuolla siintääkään, ellei THL:llän kirkkaat valot maisemaa valaisemassa, autiuden keskellä.

Viimeinkin keidas kaiken toivottomuuden keskellä. Se viimeinen miete, minkä mies muisti, ennenkuin sumeni täysin.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä