Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Visionäärien isot kuviot

Aloittaja risto, 10.04.12 - klo:16:33

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

karpalo

#70
Hyvä Ave, taisteluissa ryvettyy..

JymySumu olisi hyvä mode tänne. Hän voisi hommata lisää väkeä murjottavaksi. Minulla on surku, kun hänen oma Myllynsä meni pirstaleiksi. Osin oli omaa syytä, valitsi väärän tukihenkilön.

Mutta surullista sinänsä. JS on kuitenkin rehellisen oloinen nuori mies, toivon pohjimmiltani hänelle pelkkää hyvää, vaikka hänen ammattitaidon puutteensa saa minut joskus hämilleni. Siis tämä foorumin isännän rooli, suhteessa suuriin ja edistyksellisiin kaiken oivaltaviin  maailmanparannushommiin.

Semiä vaan JS

Yhdenkin talkkarin mielestä JS profiloituu näin:


JuhaSamy, siinä olet näkkihistoriasi aikana kehittynyt surullisella tavalla huonoon suuntaan.  Siihen on ainakin osaksi vaikuttanut se, että kuvittelet itsesi paljon etevämmäksi kuin oletkaan etkä välitä sinua etevämpien neuvoista.  
Ylimielisyydessäsi yrität jopa kehittää suomenkieltä ja saat aikaan joskus jopa käsittämätöntä mongerrusta.  Ole hyvä, lopeta se.


En ole ollenkaan samaa mieltä. Tuollaisten itseriittoisten talkkarien tarinoita kun luet JS, niin ymmärrän, että se masentaa. Sitäpaitsi vain typerä ottaa avattarekseen kuvan, jossa on henkselit päällä.



juhasamy

#71
Lainaus käyttäjältä: kulman takaa - 13.04.12 - klo:17:54
... vaikka hänen ammattitaidon puutteensa saa minut joskus hämilleni. Siis tämä foorumin isännän rooli, suhteessa suuriin ja edistyksellisiin kaiken oivaltaviin  maailmanparannushommiin.

Erikoista kyllä, minun on pakko myöntää tämä.

Jos on foorumin ylläpidossa, niin tulisi olla aika normatiivisesti kypsä ihminen. Ei mikään radikalisti eikä totuuksien laukoja. Ei kovin hyödyllistä noin markkinointimielessä.

Kriitikkona pärjään hyvin.
Etenkin yhteiskuntasellaisena!

risto

Lainaus käyttäjältä: JymySumu - 13.04.12 - klo:18:04

Kriitikkona pärjään hyvin.
Etenkin yhteiskuntasellaisena!

joo mut semmosesta ei maksa kukaan ilmasia kriitikoita on liikaakin.
Nyt tarvitaan parantajia, joiden suusta ja käsistä syntyy kuolemattomaksi tekevää voimaa.
He vaientavat kaikki rääväsuut. He mykistävät ja laittavat ajattelemaan.
Juurihan  me saatiin kokonainen iso yhteiskuntakriittinen puolue.
Eikä tässä kaivata mitään valaiden ja tikkojen suojelua.

Nyt pitää suojella vanhoja valtapuolueita tuhonomalta.

.

juhasamy

Lainaus käyttäjältä: Moderaattorska - 13.04.12 - klo:18:29
Nyt tarvitaan parantajia

Taidat olla oikeassa jonkin verran.

Piiskurit taitavat olla lopultakin p:stä.
Sillä tavoin saada aikaan kuin sekaannusta?

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Moderaattorska - 13.04.12 - klo:18:29
Lainaus käyttäjältä: JymySumu - 13.04.12 - klo:18:04

Kriitikkona pärjään hyvin.
Etenkin yhteiskuntasellaisena!
joo mut semmosesta ei maksa kukaan ilmasia kriitikoita on liikaakin.
Nyt tarvitaan parantajia, joiden suusta ja käsistä syntyy kuolemattomaksi tekevää voimaa.
He vaientavat kaikki rääväsuut. He mykistävät ja laittavat ajattelemaan.
Juurihan  me saatiin kokonainen iso yhteiskuntakriittinen puolue.
.

Ei yllätä, että modskalla on tossa asiaa. Me eläkeläiset olemme ajan tasalla. On aivan selviö, että kriitikoita löytyy yllin kyllin, esim. Persut. Jokainen pienikin napero esim. foorumeilla on suuri kriitikko.

Sen takia Kriitikoista on ylitarjontaa, palkat on huonoja, ei kannata alkaa yleiskriitikoksi.. Sen sijaan Consulting, yleensä Osaaminen ja toimintojen uudelleen järkeistäminen, bisneksen järjestäminen toiselle bisneksenosaajalle, ( Business to Business) niin niistä on pulaa.

Muistan JymySumu, näin valokuvan jonka postasit,  jossain rengasliikkeen hommissa vaihdoit autoon renkaita.
Nyt tuolla samalla periaatteella, jos on tarpeeksi järkeä päässä, voidaan vaihtaa Firman toimintakulttuuria tarpeen, elikkä sään mukaan.
Tuo on juuri sellainen markkinarako, mihin kannattaa iskeytyä. Siitä maksetaan, ja maksetaan paljon, riskejä ei ole ollenkaan. Ainoa, että noihin rahoihin pääsee käsiksi, on, pitää olla näyttöä. Valitettavasti tuo ns. "Ylämyllyhomma" ei riitä siihen näytöksi.

Jos olisin sinä, niin niillä, sinun nykyisillä  avuillasi olisin jos ties missä, nyt olen eläkkeellä, ollut jo pitkään. Consultoin ainoastaan omaa lähipiiriäni.

Semiä JS


Tiistai

#75
Luin näitä ketjuja eilen illalla ja ihmettelin, miten ilmapiiri parani heti pois lähdettyäni! Meinasin jäädä lukemaan sivusta kokonaan..

Olin poissa, ja ihan kuin sci-fi leffassa.
Itse asiassa siellä onkin tehty yksi episoodi Mission Impossiblea. Dubai. Kannattaa käydä, jos mahdollista. Mutta minun makuuni vähän liian täydellistä, kaikki upouutta, ostoskeskukset valtavia (hinnat kyllä ihan sopivia, kun niiden ei tarvitse karhuta pahemmin veroja). Mutta se taitaa olla pitemmän päälle onttoa hyvinvointia, kultainen rahan temppeli. Vaikka kuulemma valtion tuloista vain 7% on öljystä. Dubai, lähdin poikani takinhelmasta kiinni pitäen mukaan-- äitimuori painolastina :D  Hänellä oli alansa konferenssi siellä. Sinne nörttien kokoukseen en kyllä viitsinyt mennä, vaikka kutsui.

risto

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 14.04.12 - klo:12:20
Luin näitä ketjuja eilen illalla ja ihmettelin, miten ilmapiiri parani heti pois lähdettyäni! Meinasin jäädä lukemaan sivusta kokonaan..


Huh. Heti kun palasit Ave alkoi leikkiä idioottia. Mikä sitä vaivaa? Sinäkö teet sen kässärit?
Avella on siis esiintymiskompleksi.

karpalo

Avella oli vaikeuksia näkkärillä.

Eivät pysyneet raukat perässä, on sillä sen verran nopeammat aivosolut.

Sen takia varmaan avas ton pop-ketjun, ikäänkuin yksinkertaisti, jotta kaikki tajuava, t pop-corn, sitä syödään truutista ja heitellään yleisö tilaisuuksissa penkkien väliin lattialle, ettei siivoojat pääse turhan helpolla.

Näin meillä Raumalla ainakin, kun menee pelejä tsiikaamaan, on havaintona.


risto

#79
Lainaus käyttäjältä: kulman takaa - 14.04.12 - klo:17:17
Avella oli vaikeuksia näkkärillä.
.

Ave on nähnyt painajaisia. Avesta ei ole merkitöjä tämän vuosituhannane puolella Näkkärilä.

Näkkärihakuun sattui tällainen "Visionäärin ilotulistus":

Liittoutumattomuuspolitiikka/puolueettomuuspolitiikkaTiedostomuoto: WAP WML
AveLazio: Natovastaiset hipit, sanokaa nyt ihmeessä, MIKSI Suomen ei pitäisi liittyä Natoon!!!!!!!!!!!!! HALOO!!! Pelkkää itkuntuherrusta teiltä. Hävetkää... uska: ...


..............AveLazio:


Oottelen vielä, että joku hippi sanoo, miksei Natoon mennä...

No sanopa sinä, ystävä-älykköni, miksei Natoon pidä mennä! Ei ole kukaan vielä komprehensiivisesti sitä sanonut. Sano ihmeessa nyt, kun You dare me.
Nato on nimenomaan sitä varten, että EI TARVITSE mennä enää sotaan. Mitä kohtaa tässä et ymmärtänyt?
Vastaa! Tai vaikene iäksi. Hih!

XXXXXXXXXXXX
AveLazio:


Nato on ratkaiseva turvallisuustae. Nato-maahan ei hyökätä. PISTE. Suomeenkin on idästä tultu jo niin usein, että estetään seuraava hyökkäys menemällä Natoon. Jos joku ei tätä ymmärrä, niin (kaikella kunnioituksella) kehotan tutustumaan historiaan ja jättämään sen Vihreän Langan sinne vessalukemiseksi.
Demokratiamme ei siitä tietenkään heikenny! Miksi ihmeessä niin kävisi? HALOO! Me päätämme omista asioistamme, mutta turvallisemmassa ilmapiirissä. HALOO!
Puolustusmenot säilyvät suunnilleen ennallaan. Asevelvollisuus säilyy, mutta sitä supistetaan - kaikkien huonokuntoisten ei tarvitse yrittää sotilaskoulutusta. Yksi asevelvollisuusprikaati muutetaan sitten palkatuista sotilaista koostuvaksi Nato-prikaatiksi, joka voi ottaa osaa Naton toimiin. Suomella säilyy kuitenkin optio siitä, minne lähdetään. NIINHÄN SE ON NYTKIN: Saksan nössöt eivät lähteneet Persianlahdelle.
Ergo: Natosta on Suomelle tavaton hyöty! Se parantaa myös meidän nykyliehittelevia Venäjän-suhteitamme. Venäjä on kohta myös Natossa, koska seuraava sota käydään välillä kristikunta - muslimit.






Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä