Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kauhua

Aloittaja Craitnag Folley, 31.10.08 - klo:11:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Craitnag Folley

Voi jumamutteri!!! Just olin kirjoittanut esseen aiheesta, ja sitten se katosi johonkin kun flatus erämaahan.  >:( No, lyhennetty versio:

Näin Halloweenin (tai pyhäinpäivän tai mikä se onkaan) lähestyessä ajattelin udella, utelias kun olen, katsotteko kauhuleffoja? Itse olen niiden suurkuluttaja. Tykkään enemmän sellaisesta "piilokauhusta", eli ei tarvi olla verta ja suolenpätkiä välttämättä. Hyvä esimerkki verettömästä kauhusta on The Others. Sixth sense oli myös hyvä.

Lapsuudesta on jäänyt mieleen muutama kauhupläjäys jonka haluaisin nähdä uudelleen; mm. Soittorasia joka meni YLEllä, sekä Yöjutut, joita esitti MTV3. Soittorasiaa on saatavilla VHS:nä, mutta ei kai mulla enää noin kivikautisia katseluvehkeitä ole. :(

Voi kyllä olla, että aika on kullannut muistot, ja nuo eivät oikeasti pelottaisi enää. Näin kävi leffalle Evil Dead, jonka pitkän etsimisen jälkeen löysin DVDllä. Pettymys oli suuri, sillä hyytävän kauhun sijaan leffa lähinnä nauratti, vaikka ei ollut sen vanhempi kuin 1981-vuoden tuotos.

Tekee ajattelematta, ajattelee tekemättä.

THL tiedottaa

Klassista kauhua edustaa Kafka.

Tosin kovin monta elokuvaa ei ole tehty Kafkan teoksista. Orson Wellesin versio Oikeusjutusta on mielestäni onnistunut. Taitaa olla jotakuinkin 40–50 vuoden ikäinen filmi jo.

Kotimaista filmituotantoa edustaa Katariina Lillqvistin animaatiot Kafkan novelleista. Mahtavia juttuja!




Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Jotkut vanhemmat kauhufilmit ovatkin usein niitä hyytävimpiä lajinsa edustajia. Jännityksen/kauhun mestari A. Hitchcock olikin tässä tyylilajissa varsinainen karmivuuden hiipivä maalailija; Linnut tai Psyko ehdottomina mestariteoksina, tästä nimenomaisesta tyylin taitavasta käsittelytavasta oivana esimerkkinä mainittuna.

Hieman uudemmista kauhuteoksista Stanley Kubrickin Hohto, on aivan ehdoton karmivassa hyytävyydessään. Niin ikään Stephen Kingin romaaniin perustuva, sekä John Carpenterin ohjaama Usva säväytti aikoinaan jännitettä kasvattavan psykologisilla kauhuelementeillään. Eikä Uinu, uinu, lemmikkikään mikään viaton lastensatu ollut, ja olikin enemmän sitä roisimpaa mässäilyosastoa.

Näistä tuoreemmista tekeleistä en ole niin vakuuttunut. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa Lordi-yhtyeen Dark Floors; toki kunnianhimoinen suomalaiskutoinen kauhupläjäys, jota saa jo supermarketin alennusmyynnistä. Ehkä tämäkin tuotos pitäisi katsastaa, että voisi vetää siitäkin jonkunlaiset analyysintapaiset. Onhan se myynyt DVD;nä jo kultaa, mikä on suomalaisen kauhugenren kategoriassa jonkinlainen saavutus sekin! 
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Craitnag Folley

Mä oon vanhemmiten jotenkin herkistynyt, tai tullut sellaiseksi että en oikein kestä verellä mässäilyä sun muuta. Ennen tykkäsin sellaisistakin leffoista tosi paljon, nyt en pysty katsomaan välttämättä. Toissa viikolla yritin katsoa Uinu, uinu kakkosta mutta oli pakko lopettaa kesken kun veriroiskeet oli liikaa. Saw-leffat jostain syystä menee, vaikka verta niissäkin roiskuu.
Tekee ajattelematta, ajattelee tekemättä.

S

Itse olen ollut aina omalla tavallani herkkä reagoimaan erilaisiin ärsykkeisiin, ei aika tai ikääntyminen ole siinä suhteesa juurikaan näitä herkistymisiä tasoittanut. Ehkä jonkinasteista turtumista on kuitenkin tapahtunut, kun kaikki ns. 'kauhukokemukset' eri elementteineen on jo ikäänkuin antikliimaksisesti nähty & koettu moneen kertaan, jopa osittain elävässä elämässäkin.

Pystyn kyllä vastaanottamaan & käsittelemään rajujakin affektioita, eikä tajuntaan ole jäänyt vuosikymmenten saatossa sen kummempia traumoja. Noista mieleenpainuvista kauhuleffoista tulee mieleen vielä merkkiteokset; Manaaja sekä Ennustus, joita aikoinaan katsottiin teatteriesityksinä, tai VHS;ltä moneenkin otteeseen.

- Doom oli lisenssielokuvana hieman puolivillainen, mutta sitten taas Resident Evil, jatko-osineenkin jo ihan toista maata. Kyllä kauhu edelleenkin genrenä kiehtoo, ja Canal+ maksukanavilta katsastelen joitain helmiä ajoittain. Niiden seurassa voi kohdata patoutuneet pelko/tunnetilansa, vaikka usein ne edustavatkin nykyisin enimmäkseen harmitonta, tai jopa korniakin viihdettä!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -


Yana

Minun ehdoton suosikkini on ollut jo vuosien ajan Halloween 1. Jatko-osat ovat pelkkää ruuduntäytettä. :P

Osti just Ring(u), vissiin japanilainen kauhupläjäys, jota joku kehui. On vielä katsomatta. Ei mua ne verenroiskeet yms kauhistuta vaan se silkka pahuus, millä esim.joku piinaa toista ihmistä. Tutkii niinkuin ötökkää, kuolema ei nosta edes pulssia. Jossain Manaajassa on hyviä kohtia. Selittämätön  tunne, että periaatteessa tämä voisi olla tottakin - siinä on ainekset hyvään kauhuleffaan.
Kiistän kaiken..edelleen

Aakku

Kauhuleffat noin genrenä eivät ole kovin lähellä makuani - mielenkiinto lopahtaa siinävaiheessa kun realismista loikataan mystiikan ja yliluonnollisen pariin. Näin on käynyt muutaman leffan kohdalla - olen katsonut alun ja kun edellämainittu tapahtuu, olen vain hymähtänyt, että "ai, tää on taas näitä" ja vaihtanut kanavaa tai alkanut puuhailemaan jotain muuta. Jonkun [en muista minkä] kliseisen Dracula-version katsoin alusta loppuun itsekseni hihitellen ... muistaakseni vasta perinteinen hopeinen risti ja sydämeen moukaroitu puutappi pysäyttivät kyseisen vampyyrin lopullisesti ... tietenkin kun elokuvissa yleensä pitää olla ns. onnellinen loppu.

Jos Hitchcockin elokuvat lasketaan kauhuleffoiksi [psyko ja linnut esim.] niin Psyko oli hyvä - siinä myös löytyi selitys miksi kävi niinkuin kävi. Linnut taas jätti syy-seuraussuhteen selvittämättä, mikä vaivaa erityisesti meitä skeptikkoja - lintujen käytös meni yliluonnollisten ilmiöiden piikkiin ja siten se edustaa minulle H:n b-sarjan tuotantoa.

Jos pitäisi nimetä suosikkiohjaaja ja hänen pari parasta leffaansa, vastaisin : Akira Kurosawa, Seitsemän samuraita ja Dersu Uzala.

allekirjoittanut



Elokuvat ovat satuja kaikki tyyn, elähdyttäviä joillekkin.

Kauhu on totta vain oikeassa elämässä:.......onko turvallista kauhua olemassakaan.....

ON HALLOWEEN......


Bongaaja

En katso. Joku rikosleffa saattaa kiinnostaa joskus.

Aakku

Lainaus käyttäjältä: Bongaaja - 31.10.08 - klo:18:50
En katso. Joku rikosleffa saattaa kiinnostaa joskus.

Hmmm... taidat sinäkin olla pesunkestävä skeptikko  ;)

Teemaan liittyen katsoin TV-oppaan sivuja ja mm. tällaista on tyrkyllä :

SubTV :    

23.00   Manaaja (K18)

(The Exorcist) William Peter Blattyn romaaniin perustuva kauhuelokuvaklassikko tytöstä, joka joutuu kammottavan riivaajan valtaan, ja omien kriisiensä vaivaamasta papista, joka kamppailee manatakseen pahan hengen tiehensä. Ohjaaja: William Friedkin, USA 1973 (117'). Pääosissa: Ellen Burstyn, Max von Sydow, Lee J. Cobb, Kitty Winn, Jack MacGowran, Jason Miller, Linda Blair, Reverend William O'Malley, Barton Heyman, Peter Masterson, Rudolf Schündler, Gina Petrushka, Robert Symonds, Arthur Storch, Reverend Thomas Bermingham. - Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille ja nuorille.


Nelonen :

1.05   Elokuva: Pahuuden vallassa

Steven Spielbergin kaikkien aikojen toinen pitkä ohjaustyö on trilleri, joka kertoo Pennsylvanian maaseudulle muuttavasta kaksilapsisesta perheestä. Heti muuton jälkeen vaikuttaa siltä, että uudessa kotitalossa on jotakin pahasti pielessä. Naispääosassa nähdään Oscar-palkittu Sandy Dennis. Elokuvaa on verrattu klassikoihin Manaaja ja Ennustus sekä Spielbergin sittemmin kirjoittamaan ja tuottamaan Poltergeistiin. Pääosissa: Sandy Dennis, Darren McGavin, Johnny Whitaker, Ralph Bellamy, Jeff Corey, John Rubinstein. Ohjaus: Steven Spielberg. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (70')


No, toisaalta [minun mielestäni] nelkku on hömpähkö kanava ja sub taas täyshömppä ... jo nuo leffojen kuvaukset vaikuttavat siltä, että käyttänen ajan paremmin outoillen, jotain muuta puuhaillen tai ehdottaen seksuaalisia aktiviteetteja siipalle  ;D Viimeisimmässä optiossa ei olla pahan vallassa, eikä tarvitse manailla...

Jaa ... yksi potentiaalinen elokuvakanditaatti on :

MTV3 :
22.50   Hurricane

(Hurricane) Denzel Washington loistaa pääosassa useaan eri otteeseen palkitussa vaikuttavassa elämäkertadraamassa nyrkkeilijä Rubin "Hurrikaani" Carterista ja hänen pitkästä taistelustaan oikeuden puolesta, vääriä murhasyytteitä vastaan. Ohjaaja: Norman Jewison, USA 1999. (140') Pääosissa: Denzel Washington, Vicellous Reon Shannon, Deborah Kara Unger, Live Schreiber, John Hannah, Dan Hedaya, Clancy Brown, David Paymer, Rod Steiger.


Alkua pitänee vilkaista, mutta jos homma jämähtää oikeussaliretoriikaksi, niin olkoot...

Ylen ykkösellä :

22.00   Emme asu enää täällä (K15)

(We Don't Live Here Anymore/USA/Kanada 2004, 95') Ihmissuhdedraama kahdesta pariskunnasta, joiden ystävyys ja avioliitot rikkoutuvat uskottomuuden seurauksena O: John Curran. N: Mark Ruffalo, Laura Dern, Naomi Watts.


Ehkä seuraankin tämän alkua ja jos juttu luistaa, niin mikäpä siinä. Nk. ihmissuhdedraamoissa vain on aika usein kammottavaa ylinäyttelemistä, että tietyin varauksin ...


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä