Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Hyvät uutiset

Aloittaja risto, 26.11.14 - klo:12:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

risto

#10
.
Poronhoito Kanadassa

Semmonenkin piti katsoa. Yhden tiedon löysin että eniten poroja hoidetaan Brittiläisessä Kolumbiassa.
Siellä oli 8 porofarmia.  Luontaista karibua ei pysty kesyttämään.

Hirvi- ja kaurisfarmeja on Kanadassa 2200. Hirvet ovat mm. kuvien perusteella amerikkalaisia vapiti-hirvi.
Myös biisonifarmeja on. Niissä on kait 0,5 milj eläintä. Yksityiset biisonin kasvattajat estivät kanadan biisonien kuolemisen sukupuuttoon.

Amanda



Piti tarkistaa tuo biisonijuttu. Että viimeksi olisi ollut vain 500 niistä elossa.
Miten tultiin ennen toimeen ilman netti  ::) pari sanaa hakuun ja muutamassa sekunissa saa vastauksen vaikka mihin mieltä askarruttavaan asiaan. Siis netti on hyvä uutinen.

LainaaEnnen eurooppalaisperäisten siirtolaisten tuloa Pohjois-Amerikassa arveltiin olevan 50 miljoonaa biisonia. Ne muodostivat suuria vaeltavia laumoja, jotka saattoivat käsittää kymmeniätuhansia yksilöitä. Laajamittainen metsästys kuitenkin vähensi biisoneiden määrä ankarasti 1800-luvun loppupuolella: vuonna 1887 niitä laskettiin löytyvän ainoastaan 541 yksilöä. Sittemmin aloitetut pelastustyöt pelastivat eläinlajin kokonaan sukupuuton partaalta. Vuonna 1995 kokonaiskanta oli noin 150 000, josta lähes 90 prosenttia yksityisillä karjatiloilla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Biisoni
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_historia

Onneksi se pelastui..

risto

.
Fossiilit ja jäätyneet muumiot kertovat että biisoneita on ollut Siperiassa aika paljon 10 000 v sitten mutta 3000 v sitten ne katosivat. Jäännökset muistuttavat Kanadan metsäbiisoneita. Kymmenen vuoden sisällä on Siperian Jakutiaan siirretty Kanadasta metsäbiisoneita, oisko 60 vai enemmän.  Jakutia on halvatun kylmä paikka. Suurempi uhka on susilaumat.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 03.12.14 - klo:17:56
.

Joo, mielenkiintoista tietoa.

Olisiko itsekin, siis nuorempana ollut mahdollisuus hakeutua tutkimaan kaikkea Wanhaa ?

Vanhoja elintapoja, vanhaa kulttuuria, tuhansia vuosia vanhoja eläin ja -ihmislöytöjä luurankoja, hampaita?

Tällä tarkkuudella/osaavuudella, millä olen elämääni surffaillut, niin luultavasti olisin tuonut Tieteelle jotakin Extraa.

No se siitä sitten ja loput kirjeessä.

sniper

Lääketieteeltäkin alkaa tulemaan hyviä uutisia:

LainaaTiede ja ympäristö

Syöpätutkimus. Lääketiede otti uuden askeleen.

Solutiede ei vieläkään täysin ymmärrä kaikkia keinoja, joita syöpäsolut käyttävät lisääntyäkseen. Tällä viikolla julkaistussa tutkimuksessa brittitutkijat kertovat löytäneensä yhden näistä tavoista. Metodi on jäänyt aiemmin tieteelle tuntemattomaksi.


http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/75199-miten-sairas-syovasta-solu-valttaa-kuoleman-laaketiede-otti-uuden-askeleen
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.


Amanda

#15
Hyvä uutinen on, että tehdään vielä taidetta, josta ihmiset tykkää!

Oulussa on tänään paljastettu Tiernapoikien patsas ja paikalla on ollut paljon väkeä ja kuultu suosionosoituksia!
Hmm, mutta eikö äskettäin ollut joku uutinen, että Tiernapojat olisivat rasisteja, kun murjaanien kuningas on musta tai ainakin tummaihoinen. Mitä sille värille murjaani itse voi?

Linkki
Keräysvaroin maksettu tiernapoikapatsas paljastettiin Rotuaarilla - katso kuvia


Kuva Kaleva

Amanda


Asiat taitavat olla vielä jokseenkin OK, kun Kalevan etusivulle pääsee näinkin vähäpätöinen uutinen:

Lainaa

Oulun uusi tiernapoikapatsas ei saanut olla rauhassa ensimmäistä viikonloppuaan Rotuaarin Saaristonkadun puoleisessa päässä.

Aikaisin sunnuntaiaamuna patsasta kuvaamaan saapunut lukija huomasi muiden ohikulkijoiden kanssa, että patsaan päälle oli virtsattu. Asialla ovat olleet ihmiset.

"Todettiin, ettei koirakaan yllä noin ylös", lukija kommentoi.

Aamuiset ohikulkijat olivat sadatelleet tapahtunutta....


Ymmärtäähän tuon sadattelemisen, kun patsas on oululaisten keräämillä varoilla tehty.

Suti

Outoa ettei noin keskeisellä paikalla ole valvontakameroita.
päivä kerrallaan

Amanda



Ehkä Oulussa ei niitä välttämättä tarvita.

Siinä sanotaan, että on vielä pikkujoulujen aika ja aamuyöllä oli paljon väkeä liikkeellä ja että humalassa ÖO laskee ;)

sniper

Heippa vaan tähänkin vitjaan taas, jos suti on Oulussa käynyt, muttei keskeisellä paikalla niin eihän hän niitä kameroita nähnyt, mutta kyllä niitä sielläkin on.

Sutille: http://www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/nettikamerat
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä