Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Elokuvien mysteerit

Aloittaja Eugen, 05.05.10 - klo:13:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Eugen

Minua on tässä viime päivät kovasti kiusannut TV:ssä nähdyn elokuvan dramaattiset tapahtumat, voisikohan joku täällä antaa lisävalaistusta asiaan. Sunnuntain Subilta nähdyssä Maailmojen Sota / Independence Day elokuvassa oli kohtaus, jossa uhvomiäs oli saatu kiinni ja viety Area 51:een kuulusteltavaksi. Siellä riistäytyy vapaaksi ja kertoo vapaaehtoisesti Yhdysvaltain presidentille telepaattisesti rotunsa ilkeistä aikeista. Telepaattisesti, koska niillä ei ole äänihuulia, mutta kuitenkin, kun pressan adjutantti päästää vangin päiviltä ampumalla ja  tällöin tämä äänihuuleton olento parahtaa sydäntä särkevästi, kuin sikaa olisi tapettu. Miten se on oikeastaan mahdollista, voiko esim ameebata kuulua kuolinkorahdus?
Elokuvassa oli myös muita kohtia, jotka ovat askarruttaneet mieltäni, kuten se eikö se jos ammutaan alas kokonaisen suurkaupungin kokoinen avaruusalus, aiheuta aikamoisen täräyksen? Tai se että kun Yhdysvaltain presidentin johdolla lähdetään ampumaan alas tuota alusta, viimeisessä taistelussa, käytetään tavanomaisin kärjin varustettuja risteilyohjuksia eikä ydinaseita. Lisäksi Ben Stiller oli elokuvassa huolissaan siitä, että ydinkärjen käyttö uhvoja vastaan olisi johtanut ydin talveen, maapallolla on räjäytetty sentään aika monta ydinlatausta.
"Aye, caramba!"

S

Itseänikin joskus suorastaan huvittaa mm. joidenkin toiminta/sci-fi-elokuvien epäloogisuus - mutta jos niihin alkaa kiinnittää liiaksi huomioita, tai miettii niiden uskotavuutta - niin katselunautinto kyllä katoaa sen siljan tien. Tosin, kun tietää että toisinaan jotkut valistuneet elokuvan tekijätkin ujuttavat näitä älyttömyyksiä itsetarkoituksellisesti juonen sekaan, sekä luultavasti tykönään hörähtelevät näille epäuskottavuuksille - niin ei niitä niin tosissaan osaa silloin ottaa. Jos kaikki etenisi juoneltaan loogisen järjellisesti, niin aika tylsä leffahan sellainen olisi.

Joten tietenkin edistyneet muukalaisetkin örisevät yleismaailmallista kieltä, sekä sekoittavat ilmaisuunsa milloin mitäkin ilmiasua. Tietysti myöskin jättimäisiä örkkejä & aluksia yritetään tuhota singoilla, rynnäkkökivääreillä, tai jopa pistooleilla. Sehän kun kuuluu juonenkulkuun olennaisena osana. Näin saadaan ikäänkuin leffaan odotetun huvittava koominen lisämauste.

- Aikoinaan minua on hymyilyttänyt muun muassa elokuvien takaa-ajokohtaukset, mm. kaahailuepisodit autoilla - jossa pahikset pääsevät aina pakenemaan, kun hyvikset eivät hoksaa ampua ensimmäisenä renkaisiin. Silloin ei tietenkään syntyisi minkäänlaista kunnon takaa-ajoa, jos näin toimittaisiin. Lisäksi leffoissa aina konnat yrittäessään tappaa uhriaan, selittelevät ensin pitkät tarinat ennenkuin pääsevät itse asiaan. Harvoin he myöskään ampuvat saman tien suoraan silmien väliin; vaan tekevät kaiken pitkän kaavan, tai mutkan kautta.

- Oma lukunsa on sitten ne lukuisat muut ns. klaffi-virheet, joita megaluokankin elokuviin on jostain kumman syystä jäänyt. Niitä voi olla parhaimmillaan yhdessä rainassa jopa kymmeniä. Mutta vasta varsinaiset leffafriikit huomaavat niiden olemassaolon, tarkemman syynin kautta. Tästä on tullut jopa joissakin piireissä suosittu harraste - eli bongailla hupaisia virheostoksia kuuluisista elokuvista. Mikäs sen riemastuttavampaa, kuin osoittaa ohjaajagurujenkin - tai editoijien erehtyväisyys, sekä kuolevaisuus tässä niin haavoittuvan epätäydellisessä taidemuodossa.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

.
Joo, luulisi että kun tehdään satojen miljoonien dollarien budjetilla, niin elokuva olisi virheetön.
Hutilus porukkaa ovat.

Eugen

Usein skifi-leffassa avaruusalukset tuhoutuvat kovalla paukkeella... Star Warseissa, Tähtiportissa ja Taisteluplaneetta Galakticoissa avaruudessa operoivat "hävittäjät" suhahtelevat ohitellessaan esteitä... kuitenkaan avaruuden tyhjiö ei kuljeta ääntä.  :P
"Aye, caramba!"

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: S - 05.05.10 - klo:14:12
Itseänikin joskus suorastaan huvittaa mm. joidenkin toiminta/sci-fi-elokuvien epäloogisuus ...

- Oma lukunsa on sitten ne lukuisat muut ns. klaffi-virheet, joita megaluokankin elokuviin on jostain kumman syystä jäänyt. Niitä voi olla parhaimmillaan yhdessä rainassa jopa kymmeniä. Mutta vasta varsinaiset leffafriikit huomaavat niiden olemassaolon, tarkemman syynin kautta. Tästä on tullut jopa joissakin piireissä suosittu harraste - eli bongailla hupaisia virheostoksia kuuluisista elokuvista. Mikäs sen riemastuttavampaa, kuin osoittaa ohjaajagurujenkin - tai editoijien erehtyväisyys, sekä kuolevaisuus tässä niin haavoittuvan epätäydellisessä taidemuodossa.

Scifissä olennaista on kaiken meille tutun kääntäminen päälaelleen.
Näin loogisuus, sellaisena kuin me nykyisin elävät sen ymmärrämme, voi olla, ja onkin aivan jotain muuta, sekamelskaa vaikkapa.

Mistä hitosta sä, S, teidät, minkälainen tää maailman on vuonna 3000??

;D

Nuo klaffivirheet ja niiden bongaus on omanlaisensa harraste.
Miten määrittelet klaffivirheen, S?


Ei noista muiden puheista kannata välittää.


S

Sehän nyt on kaikille kyseistä genreä seuraaville harrastajille selvää; että sci-fi-leffojen on oltava juoneltaan, sekä tapahtumiltaan mielikuvituksellisen epämääräisiä - se kun kuuluu fantasiatarinoiden luonteeseen, ei siinä itsessään mitään ihmettelemistä ole. Elokuvantekijät kun yrittävät lisäksi kaikin mahdollisin tehokeinoin lisätä leffan kuuluvaa jännitettä, jolla saada katsojat viihtymään. Siinä juonen uskottavuus on monesti toissijaisen asia. Pääasia että leffaa seuratessa on hauskaa & jännittävää.

- Siihen kuuluu olennnaisena osana myöskin tehosteiden tekijöiden, leikkaajien, äänisuunnitteljoiden yms. digitaalisten lavasteiden panostukset, sekä käsikirjoittajien älyttömimmätkin juonenkäänteet, jotka saavat katsojan joko kiljumaan riemusta, tai sitten kiemurtelemaan tuolissaan vaivaantuneena. Pahimmassa tapauksessa ärsyyntymään koko tekeleeseen perinpohjin.

- Mitä sitten tulee noihin mainitsemiini elokuvan kuvausvaiheissa eksyneisiin klaffivirheisiin, eli 'leffabugeihin', niitä on kyllä mitä moninaisempia, aina stunttien näkymisestä, asujen salmannopeasta vaihtumisesta kohtauksesta toiseen - jonkun ylimääräisen esineen unohtumisesta kuvaan - tiettyjen juoneen kuulumattomien tienviittojen, tai muiden asiaan kuulumattomien tekstien näkyminen taustalla. Onhan näitä leikkausmokia/asiavirheitä vaikka kuinka paljon muitakin - tuossa edellä nyt joitain pahimpia kämmejä, jotka nyt ensiksi tuli alustavana määrittelynä mieleen.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -


rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: S - 05.05.10 - klo:17:05
Sehän nyt on kaikille kyseistä genreä seuraaville harrastajille selvää; että sci-fi-leffojen on oltava juoneltaan, sekä tapahtumiltaan mielikuvituksellisen epämääräisiä - se kun kuuluu fantasiatarinoiden luonteeseen, ei siinä itsessään mitään ihmettelemistä ole.

Siis fantasiaohjelmissa ei ole mitään ihmettelemistä?

Mikä on fantasia?

Main Entry: 1fan·ta·sy
Variant(s): also phan·ta·sy \ˈfan-tə-sē, -zē\
Function: noun
Inflected Form(s): plural fan·ta·sies
Etymology: Middle English fantasie — more at fancy
Date: 14th century

1 obsolete : hallucination
2 : fancy; especially : the free play of creative imagination

3 : a creation of the imaginative faculty whether expressed or merely conceived: as a : a fanciful design or invention b : a chimerical or fantastic notion c : fantasia 1 d : imaginative fiction featuring especially strange settings and grotesque characters —called also fantasy fiction

4 : caprice

5 : the power or process of creating especially unrealistic or improbable mental images in response to psychological need <an object of fantasy>; also : a mental image or a series of mental images (as a daydream) so created <sexual fantasies of adolescence>

6 : a coin usually not intended for circulation as currency and often issued by a dubious authority (as a government-in-exile)

rapevainaa

Fantasia tarkoittaa tummennetun määritelmän mukaan että tehdään epätodellisia ja epätodennäköisiä mielen kuvia , outoja kuvioita psykologisiin tarpeisiin.

Eli tarkoituksella laitetaan pää sekaisin jotta aivot saavat työtä ja lähtevät mukaan hullutteluun.

Hulluinta tietysti on että elokuvissa ihminen on matkannut avaruudessa vaikka kuinka ja on elettey 1000 vuotta eteenpäin ja avaruusalukset ovat lasketuneet maapllolle ja hämähäkkimiehet ovat juosseet pitkin seiniä nyyjorkissa.

Musta Orikin on ratkonut rikoksia mennen tullen. Se johtaa hevoslaumaa vaikka oikeasti laumaa johtaa vanha tamma.


Aakku

Lainaus käyttäjältä: Eugen - 05.05.10 - klo:13:35Minua on tässä viime päivät kovasti kiusannut TV:ssä nähdyn elokuvan dramaattiset tapahtumat, voisikohan joku täällä antaa lisävalaistusta asiaan. Sunnuntain Subilta nähdyssä Maailmojen Sota / Independence Day elokuvassa oli kohtaus, jossa uhvomiäs oli saatu kiinni ja viety Area 51:een kuulusteltavaksi. Siellä riistäytyy vapaaksi ja kertoo vapaaehtoisesti Yhdysvaltain presidentille telepaattisesti rotunsa ilkeistä aikeista. Telepaattisesti, koska niillä ei ole äänihuulia, mutta kuitenkin, kun pressan adjutantti päästää vangin päiviltä ampumalla ja  tällöin tämä äänihuuleton olento parahtaa sydäntä särkevästi, kuin sikaa olisi tapettu. Miten se on oikeastaan mahdollista, voiko esim ameebata kuulua kuolinkorahdus?

Katsoin ko. lehvan - se avaruusörkki sai jotenkin puhettakin aikaan kun mörisi presidentille, että "get mii frii". Alienit puhuvat siis englantia, vaikka mieluisampaa olisi alienien suusta kuultuna savon viäntäminen.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä