Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Elokuvien mysteerit

Aloittaja Eugen, 05.05.10 - klo:13:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

S

Jotkut sadunomaiset leffat on taidokkaasti höystetty 'todenmukaisilla' tapahtumilla, muuttamalla dramaturgiaa sekä dialogia uskottavan tuntuiseksi, että sen juonenkulkujen voisi hyvinkin kuvitella olevan jossain määrin jopa totta. Tälläisiä teoksia ovat juuri tuo mainittu S. Kubrickin Avaruusseikkailu 2001. Onhan niitä muitakin vastaavia fiktiivisiä elokuvia, tuon kyseisen mestariteoksen innoittamina paljonkin tehty.

- Sitten on taas tositapahtumiin perustuvia scifidraamoja, kuten Ron Howardin ohjaamana 1995 valmistunut Apollo 13, joka kertoo aika realistisesti epäonnistuneesta kuulennosta. Elokuva on uskollinen todellisille tapahtumille, vaikka joitain dialogillisia aineksia onkin lisätty & korostettu, saamalla kuvaukseen tiettyä draamallista jännitettä. Sitten on tietenkin tehty lukuisia todellisia tapahtumia luotaavia (suomalaisiakin) sotaleffoja, jossa usein fiktio & fakta taidokkaasti sekoittuvat keskenään. Näitä ovat mm. Tuntematon sotilas tai vaikkapa Talvisota.

- Silkka realismi fiktiivissä elokuvissa käännetäänkin monesti jännitteen kasvattamiseksi - kuvitteelliseksi, vähemmän todenmukaiseksi kokonaisuudeksi; ellei siten ole kyseessä puhdas dokumentti-elokuva, jossa historialliset totuudet yritetään kuvata mahdollisimman tarkasti. Vaikka täysverisissä dokkareissakin on aina höysteenä käsikirjoittajien, ohjaajien omakohtaisia tulkintoja/näkemyksiä vaikuttamassa elokuvan lopputulokseen. 
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Eugen

Lainaus käyttäjältä: Rape - 11.05.10 - klo:09:38
.
Voivatko sadut olla todenmukaisia?


Mielestäni kyllä. Tarinoilla on tapana luoda maailmansa, jossa vallitsevat tietyt lainalaisuudet. Jos sovitaan, että tietyn näköisiä örkkejä on olemassa, niin OK,  tarina ei voi kuitenkaan rikkoa omia luomiaan lakeja.
"Aye, caramba!"

S

Hyvinä esimerkkeinä 'todenmukaisista' hahmoista esiintyy mm. Tähtien Sota, tai Taru sormusten herrasta-saagoissa, jossa mielikuvitukselliset hahmot elävät uskottavan tarinan puitteissa omaa eskapistista elämäänsä. Niistä on tullut näiden tarinoiden myötä samalla olemassaolevia eläviä mytologisia henkilöhahmoja, joilla on oma fiktiivinen todellisuutensa - sekä tarunomainen historiansa elettynä tarinan juonen kautta. Samanlaisen karaktäärisen statuksen saavuttaa myöskin sarjakuvien, kirjojen tai pelien henkilöitymät.

- Kuvitteelliset satuhahmot ovat siis elävä todiste siitä, että fiktiivisetkin hahmot voivat olla omassa maailmassaan todellisia. Katsojat, sekä lukijat antavat näille hahmoille lisäksi omalnaisensa mysteerisen kulttiarvonsa, jota ei voi myöskään saavutettuna viihdearvona väheksyä.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

.
Pojilla menee nyt taru ja todellisuus nätisti sekaisin.

Tiistai



En tunne tuota poikien keskustelemaa elokuvaa 2001 ehkä siksi, kun tykkään enemmän oikeista tarinoista, hyvistä sellaisista,  jotka ovat uskottavia! 

Muuten jännä sivuhuomio, saapaskissa on laittanut uuden mietelauseen: Elämässä tärkeintä on puutarhanhoito. Eikä sekään ole kovin tärkeää. (Japanilainen mietelmä)

Nyt pitäisi vielä vaihtaa miekka haravaan tai pensassaksiin :D


Canardian

2001 on realismin äärellistymä!
Sen sijaan jotku Salkkarit taas on niin kaukana realismista kuin ikinä voi olla.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Tiistai



Nyt täytyy sitten löytää jostain tuo leffa, että voisi katsoa!

Eugen

Lainaus käyttäjältä: Rape - 11.05.10 - klo:19:46
.
Pojilla menee nyt taru ja todellisuus nätisti sekaisin.

Viitateen Lumoojan kommenttiin, mikä on todellisuutta? Voiko todellisuutta nähdä TVstä? Onko edes uutislähetys todellisuutta?
"Aye, caramba!"

S

Niinkuin jo tuossa aiemmin tuli itsekin todettua; fakta & fiktio sekoittuvat monesti keskenään. Tälläistä tapahtuu varsinkin virtuaalisessa kuvavirtojen maailmassa. Mikä sitten on totta ja mikä tarua, sen päättää jokainen itse omassa todellisuudentajussaan.

- Todellisuus onkin varsin suhteellinen käsite, eikä yhtä ainoaa totuutta tässä suhteessa ole olemassakaan. Jokainen elää olevaisuudessa omassa todellisuudessaan, tai uneksii siitä. Näemme siis tavallaan koko ajan myöskin unta siitä - heräämme näennäistodellisuuteen, koemme mm. tämän näkyvän 'reaalimaailman' yksilöllisesti oman subjektiivisen käsityskykymme kautta.

- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: S - 12.05.10 - klo:10:01
Niinkuin jo tuossa aiemmin tuli itsekin todettua; fakta & fiktio sekoittuvat monesti keskenään.



Yritän ainakin ettei sekoitu. Sittenhän tässä pulassa ollaan jos elämä on yhtä satua.

Tosielämä ja satuhan ovat käsittelinä vastajohtia. Ootteko huomanneet. 

On tapana sanoa:

a) Puhua totta
b) tuohan on pelkkää satua.


Uutiset ovat uutiset eikä mikään satutuokio. Jos uutisissa annetaan väärää tietoa, ei kuitenkaan saduksi muutu.

Lumoojallakin on käsitelmaailma ihan huuhaa. Se ei ole satua vaan normaalikäsitteet ihmiskielessä ovat hukassa.
Ehkä tämä fooriumien maailam lopullisesti sekoittaa päät.

Realistinen avaruusmatka. Miten helvetissä, kun kaikki tietää ettei avaruudessa matkaillaan. Miten se voi realistinen olla.

Onko jollain realistinen mielikuvitus?  Sitte kyllä jos mielikuvitus osoittautuu todeksi. Silloin puhumme empiirisestä futurulogiasta (ässän lanseeraama käsite)

Joku piti satuhäät. satumainen summa rahaa. - Tossa se menee kaikkien ymmmärryksen mukaan.

Yks ope tapasi Jeesuksen.
- Oppilaat kysyivät missä?
- Suihkussa.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä