Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Arpajaiset 50 000 viestin kunniaksi

Aloittaja Gerbera, 09.05.10 - klo:21:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

karpalo

Toisaalta., jos aivan rehellisiä ollaan., niin työyhteenliittymä "rape ja se" voisivat minun puolestani jakaa palkinnon. Ovat kuitenkin mahdottoman ahkeria kirjoittajia., ja melkeinpä kaikki heidän Postauksensa saavuttavat jonkinlaista jälkikaikua.

Heitä on tosi vaikea ohittaa tälläisessä kilpailussa. Nimittäin jos niin kävisi, saattaisi siitä kehkeytyä ninn Kauhea Huutelu., ettei olisi mitään määrää.
Itse joutuisin kyllä luovuttamaan omat Prenikkani Heille., ovat sen ansainneet.

Tietysti rahapalkinnon voisin pitää itsekin.

S

Aika oudot on säännöt näissä arpajaisissa. Eikä kilpailun mahdollinen voittaminenkaan ole näillä perusteilla mitenkään mieltä ylentävä kokemus. Tälläinen viestimäärään perustuva arpominen kun on pelkkää summittaista arpapeliä, varsinkin kun tietää että ei se nakki ainakaan onneksi omalle kohdalle tule osumaan!  

- Sitten pitäisi olla vielä ruskeakielinenkin, että saisi myöhemmin vaivaisen päivän ajan nauttia esitarkastamattomista, sensuroimattomista viesteistä. Tässä voidaan hyvällä syyllä oikeutetusti kysyä, että onko niitä aktiivikirjoittajien viestejä ennenkään mitenkään ihmeemmin moderoitu, tai sen kummemmin sensuroitu. Eikös Outiksen pitäisi olla lähes moderoimaton foorumi, ainakin se sellaisena itseään mainostaa.

- Olematta myöskään mitenkään ilonpilaaja - joku pahaa aavistamaton kirjoittaja on varmasti tuon maagisen rajapyykki-viestin kirjoittaja, sekä samalla mahdollisesti kilpailun 'onnellinen' voittaja. Silloin nollakerholainenkin voi ilkikurisuuksissaan innostua postaamaan, yllätyspalkinnon toivossa. Toivottavasti tuon arvonnan voittaja ei joudu sitoutumaan mihinkään jälkijuttuihin - kuten alistumalla myöhemmin itsesensuurin uhriksi, tai tekemään jotain perverssiä modetiimin fiksaatioiden tyydyttämiseksi...?!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

Mitä, S?

Eikö sulle muka oo kans jaettu privaviestinä tarkat osallistumis-, arpomis-, tuomari-, nuoleskelu- yms. ohjeet?
Kyllä mä vaan sain sellaiset. Pitkä pumaska ku mikä.

Ilmankos sulla on vähä vaikeuksia orientoitua tähän kisaan...


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Onnekseni ei ole jaettu privana yv;nä minkäänlaisia ohjeistuksia, eikä muitakaan suosituksia. Ehkä jotkut jäsenet ovat tässäkin suhteessa erityisasemassa, tai sitten muuten vain modetiimin erikois-suojeluksessa.

- Itseltäni kun ei tuo nuoleskelukaaan oikein missään oloissa luonnistu, niin taidan skipata kyseisen kisan. Toivoa vaan sopii, ettei voittaja ole sovittu etukäteen. Vähän haiskahtaa epäilyttävältä tuomaripeliltä jo alkuunsa...?!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aakku


Jos tämä nuoleskelu ei auta, niin ei sitten mikään ...



8)


Ztara

Lainaus käyttäjältä: se - 10.05.10 - klo:16:56
Ja mitä ihmettä, Ztara?
Sä meinaat bluffata. Omia, omia juttuja peliin, ei täällä lainakuvat kelpaa.

Luuletkos, että Aakun nuoleskelukuva on kotona webbikameralla otettu ;D?


Gerbera:

LainaaOnnettaren suosima ihminen voi voittaa päivän Outomaalla siten, että moderaattoritiimi ei sensuroi hänen viestejään! Kannattaa siis osallistua!

LainaaP.S.
Modetiimi lupaa olla ennakkosensuroimatta VOITTAJAN viestejä.

Ja millähän tavalla tuota ennakkosensuuria mahdollisesti tällä hetkellä moderaattoritiimi
harjoittaa  ;D? Jos vaikkapa minä saisin päähäni kirjoitella tänne hävyttömyyksiä, niin millä konstein käytte viestini sensuroimassa siinä välissä kun painan kotona Lähetä-nappulaa ja ennen kuin kirjoitukseni on täällä taululla?

Ennakkosensuuria voi moderaattori toteuttaa vain omassa päässään ja omissa kirjoituksissaan. Ellei mukaan lasketa järjestelmän ***** taikka piip-merkkejä.

Sitäpaitsi kilpailu ei ole tarpeeksi houkutteleva, jos palkinnoksi luvataan että onnettaren suosima henkilö=voittaja voi voittaa. Voittajahan on jo voittanut. Siis kaikilla osanottajilla on mahdollisuus voittaa. Vai onko niin, että onnettaren suosimasta  ihmisestä vasta tulisi voittajaehdokas, joka voi voittaa. Vai että voittaja ei olekaan varma saako voittonsa, jos moderaatoritiimi onkin ilkeällä tuulella ...onpas teillä monimutkaiset säännöt.




~~Starseed~~

Everything will be ok in the end. If everything is not ok, it is not the end.

allekirjoittanut



Jos palkinto ei kustanna mitään, niin antakaa se vaikka sille, sehän kirjottelee muutenkin mitä kulloinkin sattuu ajatteleen, kun pitäs ajatella mitä kulloinkin kirjottelee.


THL tiedottaa

Pitääkö mun jälleen kääntää pääni ja valistaa, täh!

Tänne kirjoittaessa pitää heitellä kaikki ajatukset narikkaan.
Aivot pihalle ja tekstiä ruutuun, nih!

Johan sen näkee tostakin, että miten tuo kilpailu sääntöineen on tuonne rustattu.



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Tuota aivot narikkaan-systeemiä taitaa jo monet täällä kirjoittavista aktiivisesti muutenkin harrastaa, ei siihen erikseen tarvitse enää ketään valistaa. Eikä aivottomien juttujen kirjoittamiseen välttämättä tarvi kuulua edes modetiimiin. Tosin, siitä saattaa olla jossain määrin jonkinlaista etua - tai ainakin jos joskus on kuulunut kyseiseen tiimiin.

- Me  tavalliset rivikirjoittajat vaan muuten heittelemme päättömyyksiä näppiksiltämme. Tietysti tuon ennakkosensuurin toteuttaminen pistää edelleen arveluttamaan - että miten se käytännössä modejen toimesta toimeenpannaan. Se kun on jäänyt tässä muiden esille tulevien käytännön seikkojen ohessa hieman askaruttamaan?!

- Lisäksi, onko tuo kohta saavutettu virstanpylväs tai rajapyykki nyt sen arvoinen asia, että siitä pitää erikseen joku kyseisen luvun ylittänyt palkita. Eiköhän jokainen tänne kirjoittava täyspäinen jäsen voi ottaa näistä muutaman vuoden aikana kertyneistä viesteistä syyt kontolleen - joten tämä olkoon palkinto siitä, että näitä älyttömyyksiä on päässyt valitettavan suuressa määrin julkisuuteen!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Amanda



Ottakaa tuosta:      

Mikä ihme tässä ketjussa on, kun joka kerta pitää pyyhkiä silmiä  :'( 

Aina kun tämän lukee ja  Gerbera tietenkin osallistuu arvontaan itsekin!

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä