Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Elämä on ihanaa!

Aloittaja Canardian, 02.10.10 - klo:16:57

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

S

Laitan tähän erään toisissa yhteyksissä hiljattain väsäämäni kirjoitelmani onnellisuudesta elämässä. Se kuvaa elämän haasteellisuutta, sekä sitä että mikään ei ole itsestään selvää, vaan elämisen eteen on nähtävä koko ajan vaivaa. Kaikki on lopulta kiinni omasta asenteesta, miten elon olemisen itse kokee.

- Minusta onnellisuudesta ei kannattaisi tehdä itselleen mitään tavoitetta, tai edes varsinaista päämäärää. On turha tavoitella määräänsä enempää onnea, joka voi usein olla hyvinkin katoavaista laatua. Usein monille riittää kun elämä on kohtuullisen mielekästä, jossa hyvinvointi on turvattu, terveys on melko hyvässä kuosissa; eli toisin sanoen sitä on olosuhteisiin nähden suhteellisen tyytyväinen omaan olotilaansa.

- Tarvitseeeko sitä silloin seurata yleisiä trendejä, tai muitakaan elämäntaidon muotivirtauksia. On hyvä pyrkiä elämisen ïloon pakottamatta - olemalla läsnä tässä hetkessä, murehtimatta kuitenkaan turhaan menneitä tai tulevia. Eli onnen saavuttaakseen ei aina tarvitse ponnistella, vaan se voi koostua pienistä tärkeistä arkipäivän asioista, joista on syytä iloita joka hetki.

- Onnekas ihminen on monesti sellainen joka tyytyy vähään, vaikka ei kaikkea haluamaansa elämänsä aikana saavutakkaan!

- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Canardian

Hieno kiemura alkuun ässältä. Ja elämä kiertää kehää, ja se on jo saavutus sinäänsä, koska jos se ei kiertäis kehää, se olisi kuollut. Onneksi siihen kehään tulee niitä pienenpieniä nautintoja jota sitten aina muistellaan.

Vaivasta en tiedä, vaivalla saavuttaa eri tasoja, mutta kaikki ei edes halua niitä ylempiä tasoja, koska se on pelkkää paskanjauhamista. Parhaat tasot on siellä todella syvällä, missä olet Jumala ja harvinainen.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

rapevainaa

.
Ton paksummaksi paskapuhe  ei enää tule kuin että elämä on asenteesta kiinni.

Jos jalka on poiki, se on poikki. Ei se ole asennevamma.

On asioita jotka vain tulevat.


Olen tavannut paljon skitsofrenisen lapsen vanhempia. He ovat todella kärsineen näköisiä
he ovat ihan hakattuja. En ole tavannut ketään, joka olisi säilyttänyt ryhdin ja jaksasi näytellä että hyvin menee. On helvetin väärin mennä neuvomaan heitä että koko homma on asenteesta  kiinni.

Canardian

Miksi pitäisi näytellä että menee paremmin kuin menee?
Jos luonto on tehny virheen, niin ei siinä ole mitää häpeämistä tai salaamista.
Päin-ei-vastoin, pitää vaan elää ihan normaalisti.

Muutenkin on väärin elää niin kuin olisi muita olemassa.
Koska ei ne muut tiedä sun elämästä mitään.
Paras vain elää niin kuin ketään muuta ei olisi olemassa, koska silloin jokainen on oma itsensä.

Suomen laissakin on pykälä joka sanoo että 50cm sätellä kukaan ei saa tulla sua lähemmäksi,
tämä on tavallaan sama idea kuin että olisi oma yksityisyys, vapaus ja muita ei ole olemassa tämän säteen sisällä.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Lumooja - 02.10.10 - klo:21:13
Miksi pitäisi näytellä että menee paremmin kuin menee?
Jos luonto on tehny virheen, niin ei siinä ole mitää häpeämistä tai salaamista.
Päin-ei-vastoin, pitää vaan elää ihan normaalisti.

Näin luulis varmaan, mutta sanoppas mielisairaan lapsen vanhemmille., :"Ettei siinä mittää, Luontoäiti teki Fibat"

Ja kaikille tutuille ja tuntemattomillekin :"Luonnon Fiba., ei oma moka"

Ei onnistu tuommoinen itsesuggerointi, kyllä siinä tulee vaan mieleen, että kui just meille, mitä me ollaan tehty, että meitä näin rangaistaan?


S

On asiat sitten kuinka huonosti tahansa, niin kyllä asenne ratkaisee elämässä - miten vaikeuksiensa keskelläkin elämään suhtautuu, sekä erilaisiin vastoinkäymisiinsä kulloinkin reagoi. Se on pitkälti lopultakin ihmisestä itsestään kiinni, kuinka elämästä loppujen viimeksi selviää. Luovuttaako lohduttomana, vai jatkaako selviytyjänä taistelua, on asiat sitten kuinka huonosti tahansa. Joillekin elämän väistämättömyyksille ei vain voi aina mitään.

- Toiset lannistuvat, sekä heittävät kaiken toivon hukaan, jotkut taas saavat uusia voimavaroja kun joutuvat kamppailemaan elämisensä edellytysten puolesta. Elämä voi myös kiertää pahimmillaan pelkkää noidankehää, tai umpikujaa, mistä ei ole pääsyä ulos. Mutta aina on toivoa, niin kauan kun on elämääkin.

- Negativinen tai pessimistinen asenne kyllä ruokkii itse itseään, joten silloin on hyvin vaikea pitää elämänhallintansa koossa. Miksi siis väkisin tehdä elämästään entistä kurjempaa, tai vaikeampaa mitä se jo ennestään on. Se ei ainakaan auta enempää olemisen sietämistä täällä elon haastavalla taipaleella. Asioista on hyvä löytää niiden postiiviset puolet, jos se vain suinkin on mahdolllista.    
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Canardian

Lainaus käyttäjältä: postman - 02.10.10 - klo:21:19
Näin luulis varmaan, mutta sanoppas mielisairaan lapsen vanhemmille., :"Ettei siinä mittää, Luontoäiti teki Fibat"

Ja kaikille tutuille ja tuntemattomillekin :"Luonnon Fiba., ei oma moka"

Ei onnistu tuommoinen itsesuggerointi, kyllä siinä tulee vaan mieleen, että kui just meille, mitä me ollaan tehty, että meitä näin rangaistaan?
Kaikki mitä sanoit on juuri sitä valetta jossa ihmiset elää, mikään niistä ei ole totta.
Totuus on että luonto teki mitä teki, syystä tai toisesta. Ei se välttämättä ollut edes virhe, vaan ehkä luonto quadriljoona kertaa viisaampana kuin ihminen päätti että paskat geenit, tehdään tästä suvusta loppu koska muuten koko ihmiskunta on vaarassa jos tämmösiä päästetään läpi.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Letti

Lainaus käyttäjältä: QUITO - 02.10.10 - klo:21:06
.
Ton paksummaksi paskapuhe  ei enää tule kuin että elämä on asenteesta kiinni.

Jos jalka on poiki, se on poikki. Ei se ole asennevamma.

On asioita jotka vain tulevat.


Olen tavannut paljon skitsofrenisen lapsen vanhempia. He ovat todella kärsineen näköisiä
he ovat ihan hakattuja. En ole tavannut ketään, joka olisi säilyttänyt ryhdin ja jaksasi näytellä että hyvin menee. On helvetin väärin mennä neuvomaan heitä että koko homma on asenteesta  kiinni.
Tunnen myös skitsofeniaan sairastuneen, mutta puhe nyt hänen jälkeläisestä, hänellä tällä "terveellä" on muuten tosi huono ryhti, ihan kyttyrä, mutta hulluna lenkkeilee ja piiskaa itseään. Suuri välittäminen edelleen tästä ihmisestä, joka petti sairstumisellaan ja pisti pienen ihmisen palasiksi.

rapevainaa

.
Jos perheessä on yksi lapsi  sortunut huumeisiin, 3/4 vanhemmista joutuu hakemaan psykiatrista  hoitoa. Niin rankkaa se on. Mitkään yksinkertaiset totuudet eivät toimi tässä. Ihmisiä me kaikki ollaan eikä koneita. Enemmän ja  vähemmän vahvoja.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: Lumooja - 02.10.10 - klo:21:23

Ei onnistu tuommoinen itsesuggerointi, kyllä siinä tulee vaan mieleen, että kui just meille, mitä me ollaan tehty, että meitä näin rangaistaan?

Kaikki mitä sanoit on juuri sitä valetta jossa ihmiset elää, mikään niistä ei ole totta.
Totuus on että luonto teki mitä teki,
[/quote]

postmanni on satakymmenen oikeassa.
Lumoojalta puuttuu, - luojalle siitä kiitos, - kokemus näistä hirveistä sairauksista.

.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä