Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Mikä on ensisijaista?

Aloittaja THL tiedottaa, 27.08.10 - klo:19:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

Justhan tuolla totesin, että te leikitte.

Kuka teistä edelle kirjoittaneista on tosissaan??


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Elämä on ensisijaisesti perustaltaan leikkiä, jota ei voi ottaa kovinkaan vakavasti, tai aina edes tosissaan. Kaikki mitä teemme, toimii osittain leikin varjolla. On vain erilaisia merkityksiä, mitä kullekin asialle milloinkin annamme. Ihminen on siis pohjimmiltaan leikkivä eläin, jonka sisällä asustaa aikuisenakin leikkimielinen lapsi.

- Jos tämän ominaispiirteen kieltää itsessään, ei luovuuskaan pääse kunnolla kukoistamaan. Miksi siis pitäisi piilottaa leikillisyytensä, vain siksi että tylsä kaavoihin kangistuva aikuisuus yrittää tukahduttaa sen puolen ihmisen sisimmästä.

- Turha pettää tässäkään mielessä itseään - tai paeta epätoivoisesti varjoaan, koska sen löytää kuitenkin aina lopulta edestään!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Letti

Lainaus käyttäjältä: se - 27.08.10 - klo:22:02
Justhan tuolla totesin, että te leikitte.

Kuka teistä edelle kirjoittaneista on tosissaan??

Minä olen ollut. Keksin sen ajatuksen ajatuksestasi. Uskoin siihen. Ilman sinua, ei ikinä olisi tullut noin hienoa päätelmää. En tiennyt tuota ennen tätä aihetta. Olin hyvilläni kun Quito siihen tarttui. Voin kyllä luopua siitä, ei se egoani rakenna. Mutta se on minussa, en siitä miksikään muutu.

Riittääkö?

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Letti - 27.08.10 - klo:20:39
Ensisijaisesti, entäpä siemen, kumpi siinä piilee ajatus vai materia.
Siementä ei olisi olemassakaan ilman ajatusta. Ei materiaakaan.

Tuossa juuri toistat uskontojen perusajatusta, jossa todellisuus käännetään päälaelleen.


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Letti

Lainaus käyttäjältä: se - 27.08.10 - klo:22:10
Lainaus käyttäjältä: Letti - 27.08.10 - klo:20:39
Ensisijaisesti, entäpä siemen, kumpi siinä piilee ajatus vai materia.
Siementä ei olisi olemassakaan ilman ajatusta. Ei materiaakaan.

Tuossa juuri toistat uskontojen perusajatusta, jossa todellisuus käännetään päälaelleen.




Hyvä, käännä se toisinpäin.


THL tiedottaa

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Ensin esitetään vakavamielisesti väitteitä/mielipiteitä ihmisen maailmankuvista yms. sitten ei odoteta kenenkään niihin tosissaan vastaavan. Mutta kun joku koittaa asiallisesti vastata, niin sitten kyseenalaistetaan toisen asiallisuus.

- Kuka tässä nyt sitten lopulta on tosissaan, tai edes vakavissaan. Kannattako ketjua edes tosimielellä avata, jos sen avaaja itsekin pistää leikiksi myöhemmissä viesteissään.

- Näihinkään kysymyksiin tuskin saadaan hedelmällistä vastausta, vaikka siemen on juuri tätä varten erikseen kylvetty!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Letti

Luin, mutta en enää muista. Voitko kerrata ajatuksesi tiivistäen tässä livenä. Vastata vaikka minun esittämääni kysymykseen.

THL tiedottaa

Mihin niistä?

Voitko toistaa sen kysymyksen, johon haluat minulta vastauksen?


---------

Ja mitä se Ässä siellä marisee?


Ei noista muiden puheista kannata välittää.


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä