Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kahvinurkkauksen lepopaikka

Aloittaja Joku vaan, 18.09.07 - klo:13:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

Yleensä ottaen pedot kyllä väistävät ihmistä, mutta kyllä niitä voi tietyillä alueilla kohdata, jos käy hyvä tuuri. Itselläni on käynyt säkä tässä mielessä, sillä olen törmännyt useasti erilaisiin metsän eläviin, varsinkin hirviin hyvinkin usein metsäreissuillani.

Suurimmaksi osaksi ne ovat jatkaneet matkaansa kun kohdalle ovat sattuneet, mutta jotkut rohkeimmat ovat jääneet katselemaan menoani jonkun matkan päästä. Eli kyllä luonnossa liikkuessaan voi bongailla suurpetojakin, kun vain osuu sopivasti kohdalle.

- Minusta kyllä autokantaa pitäisi liikennekuolemien johdosta mielumminkin vähentää, sillä ne ovat vaaraksi metsän pedoille, saati sitten ihmisille itselleen. Kyllä niitä ihmisten ylinopeuksien, keliolosuhteiden, tai muiden syiden johdosta tapahtuvia kolareita liikenteessä sattuu paljon enemmän, kuin vaikkapa hirvien aiheuttamia onnettomuuksia.

- Mutta tärkeintähän luontoakin rakastavalle ihmiselle on, että he jokamiehen oikeuksien nojalla valtaavat viimeisetkin korpimaiden luonnonmaisemat reviireikseen - missä saa sitten mielivaltaisesti toteuttaa järjettömyyksiään tai piittaamattomuuttaan, kunnioittamatta samalla luonnon omaa rauhaa. Tämähän on ollut  ns. 'luomakunnan kruunun' agendana niin kauan kuin primitiivinen ihmislaji on täällä telluksella omaa napaansa tuijottaen aikojen saatossa rällästänyt!  
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

.
No nyt postman kehittää ihan omiaan.

Sienissä on enegiaa 10% siitä mitä on hirvessä tai naudassa ja 5% siitä mitä on jäniksessä.

Mun tietääkseni lakritsirouskun myrkky ei lähde keittämälläkään pois.

Myrkkyjä on monenlaisia. Harvoin ne suorille jaloille tappaa.   

rapevainaa

.
Ässä, voitko luetella ne pedot joita olet tuijottanut silmästä silmään.
Mitä suurpetoja sun kotinurkilla näkyy? Luettelo.

Kyllähän noita minkkejä ja näkyy usein tiellä, mutta ei niiten kanssa mitään tuijottamista harrasteta.

Minä olen sattumalta suurempi luonnonystävä kuin sinä, mutta minä otan luonnon ihan sellaisenan enkä lähde siitä runoilemaan enkä haikaailemaan suurpetojen perään. Olkoot rauhassa.

Ainoa mitä pelkään n hirvikärpäset ja paarmat.




S

Enkö jo tuossa hieman edellä maininnut että mm. hirvien kanssa olen tehnyt useammankin kerran tuttavuutta. Lisäksi sudet, ketut, karhut, sekä muut metsän pedot ovat tulleet tutuiksi luonnossa liikkuessa. Enkä nyt lähde tätä asiaa enää sen enempää todistelemaan. Turha näistä kohtaamisista myöskään mitään tarkempaa luetteloa on erikseen tehdä.

- Tosin eivät ne kaikki luonnon elävät sentään ihan kotinurkille asti ole uskaltautuneet. Minusta pedot kuuluvat kuitenkin olennaisena osana luontoon, eikä niistä minulle mitään ongelmaa koskaan ole koitunut, toisin kuin joistain öykkäröivistä ihmislaumoista. Luonto toimii tosiaankin tavallaan, eikä sen olemassaolosta suurta numeroa ole todellakaan syytä tehdä, ei myöskään sen rauhaa mennä kohtuuttomasti järkyttämään omilla mielivaltaisilla toimillaan.

- Lisäksi en lähde kenenkään kanssa sellaiseen keskusteluun mukaan, missä vertaillaan sitä kuka on suurempi luontoihminen kuin toinen. Usein itseään suureksi luontoihmiseksi äänekkäästi kutsuva on kaikkea muuta kuin luontoa todella kunnioittava tai ymmärtävä persoona. Jos itsetarkoituksellisesti mennään luontoon ase tanassa jahtaamaan viattomia eläimiä, raiskataan luontoa ajattelemattomuuttaan/tahallisesti, tai raivataan vaikkapa mielin määrin metsää harvesterin voimin, niin minä en tälläistä ihmistä kutsuisi parhaalla tahdollakaan luonnon ystäväksi!  
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

karpalo

Lainaus käyttäjältä: QUITO - 27.09.10 - klo:10:01
.
No nyt postman kehittää ihan omiaan.

Sienissä on enegiaa 10% siitä mitä on hirvessä tai naudassa ja 5% siitä mitä on jäniksessä.

Mun tietääkseni lakritsirouskun myrkky ei lähde keittämälläkään pois.

Myrkkyjä on monenlaisia. Harvoin ne suorille jaloille tappaa.   

No toi energia, Mutta piti toitottamani vertailua Lihaan:

Sienet pitävät kylläisenä

Sienet ovat mainioita apuvälineitä vähäenergisessä, mutta ravintoainerikkaassa ja terveyttä edistävässä ruokavaliossa. Sekä metsäsienet että niiden viljellyt lajikumppanit ovat omiaan syrjäyttämään ruokavaliosta haitallisempia ruoka-aineita. Kaupan päälle tulee vielä sienien suotuisa vaikutus yleisterveydelle. Sieniä on siis hyvä suosia vihannesten tapaan.

Yhdessä tutkimuksessa koehenkilöt korvasivat ruokavalionsa sisältämää punaista lihaa herkkusienillä. Sienillä oli tutkimuksessa yhtä voimakas kylläisyysvaikutus kuin lihalla. Lisäksi lihan korvaaminen sienillä pienensi koehenkilöiden päivittäistä energiansaantia yli 300 kilokalorilla päivässä. Sienipitoinen ruokavalio sisälsi myös vähemmän rasvaa ja enemmän ravintokuitua kuin lihapitoinen ruokavalio. Varsin hyödyllistä tietoa painonhallinnan näkökulmasta, vai mitä?
........................................................................................

Joo, mutta ite laitan vielä voita tai voimakassuolaista voimariinia kökköpäin joka sieniruokaan ja vähän muihinkin. Mutta en olekkaan painonvartija, vaan normaalipainoinen.

Muuten kun hyvää ja hyvintehtyä sieniruokaa syö, niin ei tarvii paljon mielikuvitusta, jos kuvittelee syövänsä lihaa.

Joo kyllä lakritsirouskusalaatti oli ihan jees., kirpeetä semmoista, muistaakseni keitin pariinkin kertaan ja heitin liotusvedet veks.

Kokeilkaa, jos haluatte, että vattanahkaa vähän nipistelee välillä.


THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: postman - 27.09.10 - klo:12:01

Joo kyllä lakritsirouskusalaatti oli ihan jees., kirpeetä semmoista, muistaakseni keitin pariinkin kertaan ja heitin liotusvedet veks.


No nytpä selvisi sekin, mistä johtuu ns. horjuva kirjoitustyylisi.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: se - 27.09.10 - klo:16:36

No nytpä selvisi sekin, mistä johtuu ns. horjuva kirjoitustyylisi.


Jassoo., Se Selvisi siitä siis vihdoin., ihmettelinkin ns.torjuvaa kirjoitustyyliäsi., hyvä että olet se, selvillä vesillä.

rapevainaa

.
Kyllä sieni on prasta silloin kun tekee korvasienimuhennoksen ja syö sen brasilialaisen sisäfileen kanssa lihaa ei korvaa mikään. Elämä on mennyt hukkaan jos ei pysty liharuokaa syömää eikä kylmäsavulohta.

karpalo



Tässä valmistuu Loimulohta, ei hassumpaa muonaa.

rapevainaa


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä