Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Tämän päivän mietteet

Aloittaja Alien Weird, 05.08.11 - klo:14:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 32 Vieraat katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

#580
Toki SAK voi erottaa jonkin liiton jäsenyydestään. Miten vaikea prosessi se sitten on käytännössä, en ole siihen perehtynyt. Enkä toistaiseksi ala perehtymäänkään.

Eiköhän tässä demari-taustaisten johtavissa asemissa olevien miesten kannanotoissa ole pontimena ennen kaikkea se, että demarit eivät ole saaneet AKT:ta yrityksistään huolimatta haltuunsa. Nyt sitten kiukutellaan, kun oma osapuoli jäi alakynteen.

Työnantajan (eli AKT:n) ei tarvitse kertoa julkisuuteen tarkkoja perusteluja, jotka Hilkka Ahteen erottamisen taustalla ovat. Näin, koska erottamisen perusteet ovat henkilökohtaisia.

Eli olemme sen varassa, mitä Hilkka Ahde haluaa kertoa omasta erottamisestaan. Pitävätkö hänen kertomansa paikkaansa vai ei, nähdään sitten aikanaan oikeudessa. Mikäli juttu oikeuteen asti menee.

Onko kukaan kommentaattoreista nähnyt sitä erottamispaperia? Ei. Paheksuntaa riittää pelkkien kuulopuheiden perusteella.

Edellisen lisäksi on tietysti sit tämä yleinen ulottuvuus, eli mitä koko episodi vaikuttaa ay-liikkeen tulevaisuudelle. Ei hyvältä näytä, kun ammattiliiton sisällä ridellään vähintään yhtä kovaa kuin työntekijä- ja työnantajaliittojen välisissä työehtoneuvotteluissa. En ihmettele, jos tästä episodista alkaisi eräänlainen lumipalloefekti, joka ulottuu laajalti koko ay-liikkeeseen. Muutoinkin pakoa ay-liikkeestä on havaittu viime vuosikymmeninä.










Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Patu

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 04.03.12 - klo:09:30
Eli olemme sen varassa, mitä Hilkka Ahde haluaa kertoa omasta erottamisestaan. Pitävätkö hänen kertomansa paikkaansa vai ei, nähdään sitten aikanaan oikeudessa. Mikäli juttu oikeuteen asti menee.

Onko kukaan kommentaattoreista nähnyt sitä erottamispaperia?

Onko Ahde nähnyt sitä erottamispaperia? Jos sitä ei olekaan, jos Ahde ymmärsi väärin?
Voiko erottaa pelkällä puhelinsoitolla?

Voi olla että demarit kiukuttelevat kun eivät saaneet AKT:ä haltuunsa. Sitä kiukuttelevat myös veturimiehet, kun liitto pysyy kumipyörämiesten hallinnassa. Repeämistä tuskin sallitaan, sitä ennen joku lähtee.

THL tiedottaa

#582
Erottamisessa on noudatettava tiettyjä lakiin perustuvia sääntöjä.
Muutoin erottaminen on lain vastainen.

Tässä Ahteen tapauksessa merkittävä seikka on se, katsotaanko hänen asemansa sellaiseksi, että siihen voidaan soveltaa johtavassa asemassa olevaan henkilöön sovellettavaa irtisanomis- ja työsuhteen purkua koskevaa lainsäädäntöä.
Mikäli hänen katsotaan olleen johtavassa asemassa, niin tällöin irtisanomismenettely on työnantajan puolelta huomattavasti väljempi kuin muutoin.

Ellei Ahde ole ollut johtavassa asemassa, hänen olisi pitänyt saada ensin varoitus. Sitten vasta varsinainen erottaminen, joka voi olla joko irtisanominen tai työsuhteen purkaminen. Lisäksi työntekijää pitää kuulla ennen hänen erottamistaan.

Juttua on siis mahdoton arvioida eksaktisti, kun emme tiedä läheskään kaikkia yksityiskohtia. Voimme vain esittää arveluita erilaisista mahdollisuuksista.

Siitä voimme esittää varman näkemyksemme jo nyt, että miten kyseinen episodi sopii ay-liikkeen toimintatyyliin.

Niin, normaalisti työntekijän irtisanominen pitää tehdä (myös) kirjallisesti.






Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 04.03.12 - klo:09:59
Erottamisessa on noudatettava tiettyjä lakiin perustuvia sääntöjä.
Muutoin erottaminen on lain vastainen.


Saattaa vaikuttaa korvausten määrään tämmönen. Erottaa saa mutta se maksaa.
Tuskin Ahde sinne haluaa mennä tiedottamaan.

THL tiedottaa

#584
Siis mitä?
Totesin, että ellei erottaminen tapahdu lakien mukaan, se on lain vastainen.

Kaikkea lain vastaista voidaan toki tehdä. Ja paljon tehdäänkin.

Tässä tapauksessa seuraukset ovat huomattavan laajakantoiset. Siitäkin huolimatta, että tehtiinpä erottaminen lakien mukaan tai ei.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.


risto

.
Hilkka Marketta Ahde (o.s. Riikonen, s. 1. elokuuta 1957 Valkeakoski) on kansanedustaja Matti Ahteen (SDP) puoliso. Hilkka Ahde on koulutukseltaan lastentarhanopettaja, ja on urallaan työskennellyt muun muassa päiväkodin johtajana, Kauppalehden myyntineuvottelijana, Lastenklinikoiden kummien toiminnanjohtajana, yksityisyrittäjänä ja ohjelmajärjestäjänä.[1]

Vuonna 2003 Ahde valittiin yllättäen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n viestintäpäälliköksi[2] ja AKT:n lehden Auto- ja kuljetusalan päätoimittajaksi. Ahde jätti yrityksensä Hilma Oy:n konkurssihakemuksen samana päivänä kun hänen valintansa AKT:n tiedotusosastolle julkistettiin.[3]


THL tiedottaa

"Päättämisperusteiden ilmoittaminen työntekijälle

Työnantajan on työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä ne hänen tiedossaan olevat irtisanomisen tai purkamisen syyt, joiden perusteella työsopimus on päätetty."

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

.
Tärkeömpi pointi tässä on se että alainen on käynnistänyt oikeusprpsessin esimeistä vastaan ja prosessin aikana ei voi erottaa.

Koska irtisanominen on laiton, palkanmaksu jatkuu. Kai se tuomioistuin sitten määrää maksettavaksi palkkaa siltä ja siltä ajalta ja henkisistä kärsimyksistä jotain  ja erottamisrahaa.

karpalo

#588
Lainaus käyttäjältä: Patu - 04.03.12 - klo:09:00

SDP:n Jungner (onko hänellä arvovaltaa on toinen juttu),
Voiko SAK erottaa jäsenliiton, AKT:n, SAK:sta?

 Kivasti haettu Tuo sulkeissa oleva Jungnerin osuus, plussat siitä.

Tuskin Arska Elokaan enää diggaa vävypoikaansa, on se niin onneton tunari. Tietenkään väkäleualleen kukaan ei mahda mitään, mutta ei kampaa tukkaansa, iso mies.?

Tuostapa Hilkka Ahteen erottamisesta voisivat tehdä jäsenäänestyksen jollakin isommalla foorumilla, kuin Räty-pojan omalla.

Patu

Erottamisen ja työsuhteen purkamaisen ero on kai irtisanomisaika, joka purkamistapauksessa on =0.
Muutama kuukausi se joka tapauksessa on irtisanomisessa. Toinen juttu on että työntekovelvollisuus voi päättyä per heti, mutta palkka juoksee sen irtisanomisajan.

Mutta aivan varmaan media pitää meidät ajan tasalla.

Minulle on tullut sellainen käsitys ettei ainakaan Rädyn mielestä AKT:ssa ole johtavassa asemassa ketään muuta kuin hän.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä