Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juulin Ikioma

Aloittaja juuli, 13.08.12 - klo:17:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juuli Hukkaskukka

#170
.


Ihan vielä ei kannata Joulukiltiksi rynniä. Tulee stressi. Siitä liiasta kiltteydestä. Joten voi rauhassa muistella Aikoja kultaisia, aikoja menneitä.

Laps `poloinen, paitaressu

oli entisaikoina, joskus muinaisuudessa lukuisten uhkakuvien,
tosien sekä Aikaisten
mielikuvituksen alaisena täysin lainsuojattomana elävä Olio.

Vaan näin sitä ennen Mukulasta Aikaiseksi vartuttiin.
Lainkuuliasiksi Kansalaisiksi.

Tärkein oli Joulun alla Joulupukki, jonka Tontut, ne Liikkuvat sekä Lentävät , Joulun aikoina kaiken lapsipolon tekemisen kirjasi. Varsinkin kaikki tottelemattomuudet. Ihan joka rakosessa, välikössä kytiksessä olivat. Vaikka miten Mukula yritti, aina pääsi lipsumaan Kilttiysote. Seurauksena sitten merkintä  sulkakynällä Tontun muistilehtiöön. Nykyisin  nokialaiseen naputeltaisiin.
Kaivossa , sinne kurkistaessa, vaanii Kaivon Herra Peikko Pontus.
Aapiskukko, se olikin kiltti, ahkerasta tavaamisesta se jopa joskus palkitsi , aamulla karkki tyynyn alla.
Metsään salaa hiipatessa vei Metsävelho lapsirassun Luolaansa, järven tai joen rannoilla hiippäili salaperäinen Vesihiisi.
Talon katolla tai puihin kiipeämisen seurauksena sieppasi PilviVeikkonen mukaansa.
Maakellarissa asusti karmea, rupinen PottuKeisari, joka empimättä lapsiraukan
lantuksi tai pahemmin vielä turnipsiksi taikoi.
Saunassa ei saanut saippuaakaan silmiin menessä itkeskellä, koska silloin Saunan takana asustava Saunatonttu nappasi ulisijan kainaloonsa..
Kuu oli juustoa ja tähdet reikiä taivaankannessa, josta enkelit tiirailivat lapsosen vaellusta uskomusten viidakossa. Ukkosella taivaalla jyristeli Ukkosherra, jota ei tarvinnut pelätä.
Valehtelusta seurasi nurkkaan seisomaan joutuminen,
PikkuVeikan kiusaamisesta tukkapölly.

Pitkään ihmettelyn aiheita olivat sellaiset Iso-Herrat, uhrilleen vielä tuntemattomat, kuin Herra Tupen Rapina ja Herra Koivuniemi.
Näihinkin sitten myöhemmässä vaiheessa  tutustuttiin paremmin.
Kaikenkaiset haltiat, keijut , MöröMatit, Noidat,ämmit, hiidet sekä menninkäiset asustivat omissa koloissaan.
Pitkä oli lista jota pikkumukulan, reppanan, oli noudatettava tarkasti.
Muutoin tuli kylään Herra Tupen Rapina.
Oli ruokailun säännöt sitten erikseen, ruokapyödässä ei saanut nauraa ei pelleillä, ulosmarssi seurasi säännön rikkomisesta.
Nukkuma-aikoja noudatettiin, ei tullut mieleenkään kiukutella.
Tiskivuorot oli jotain salaperäisestä lainkirjaimesta johtuen vain tyttöpuolisilla. Kun poikapuolinen Mukula pakotettiin  tiskaamaan, piti laittaa tuvan ovi lukkoon, jospa sattuisi vaikka naapurin Taneli tulemaan kylään ja näkemään noin arvoa alentavassa puuhassa.
Kesäisin haravoitiin heinäpellolla sekä kasvimaata kitkettiin, syksyllä pakollinen marjametsä. Ei auttanut, tehtävä oli, vaikka kuinka uimaan mieli teki.
Seuraukset änkyröinnistä hyvin tiedettiin.
Kova oli kohtalo silloin.
Ihme kyllä, pahempia traumoja eikä ongelmia myöhäisemmällä iällä kuitenkaan listan laajuudesta huolimatta ilmennyt.

Olisiko nykyisin näillä vanhoilla säännöillä mitään tekoa ja asemaa Mukulan varttumisessa. Nykyisin jo tutti suussa olevilla Tulevaisuuden Toivoilla ilmenee mitä oudoimpia oirehtimisia. Ehkäpä oirehdittiin Vanhaan Hyvään Aikaankin.
Sitä ei vain muisteta tai olla muistavinaan.

Tiedä häntä.
.


.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#171
.


Juulin suvun pienin, 2 kk pikkuinen poikavauva saa huomenna oman, ikioman nimen.
Kastetaan Taivaan Isän huomaan , varjelukseen.
Eipä puutu Ilotulitustakaan, tykinlaukauksia, ujelluksia.
Samaan aikaan, sattuma, klo 16.00 alkaa Kirkonkylän Joulukadun Avajaisten Ilotulitus,
joka sekin, tavan mukaan, mennään pitkällä kaavalla. Kastepaikalle, seurakuntakotiin,
matkaa ilotulituspaikalta, torilta, noin 150 m.

Huomenna 24.11.2012 klo 16.00 kyynelehtii Juulimummo.
Kyynelhtii  etukäteen tätä kuunnellessaan.


http://www.youtube.com/watch?v=YKDQPDRn3Gk
.
reino & aino hukkanen

Outomaa

#172

Viralliset Onnittelut,
tervetuloa Muorien Klubille!





"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

Juuli Hukkaskukka

#173
.
.
.
Nyt minulta tuli Itku.
Taas.
Ihan on mieletöntä

Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Kuva siksi kun on kovin kaunis.
Niinkuin Outomaan hyvin herkkä kuva.

Kiitos.

Juuli
.
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#174
.


KASTAJAISET

..........

Menninkäispoika, Pikkuinen.

Hyvnhän ne. Kiitos kysymästä.
Pikkuisen Menninkäispojan Kastajaiset.
Juuli alaovella tunnin paleli. Syynäsi, tulisiko, ei -  tulisi Isukki, Juulin omapoika, noutamaan.
Tuli, oli vain tullut pari ylimäärävaipanvaihtoa kuvioon.
Tuli ennenkuin Juulin pinna kolmannen kerran ehti pimahtaa.

Siitä sitten Seurakuntasaliin ajeltiin.
Käteltiin, hymyiltiin.
Tuli Pappi, poninhäntäpäinen, nuori.
Istutettiin Juuli kastekansan eteen pällisteltäväksi. Kunniapaikalle  Menninkäispojan toisen Mummon, Papan kera.
Muu rahvas sitten seisoi. Koko ajan.  Pappi puhui lyhyen kaavan mukaan, kuulemma.  Vain tunnin kesti. Puhui Kummi, veisattiin. Puhui Pappi, veisattiin. Puhui Menninkäsipojan Isukki. Ei veisattu.  Sensijaan rukoiltiin. Lausuttiin runo. Veisattiin. Rukoiltiin. Viimeksi puhui Ponnaripäinen Pappi.
Pideltiin Kynttilää. Pideltiin käsiä Menninkäispojan yläpuolella.
Pestiin Menninkäispojan tukkatupsu taas. Vaikka vasta aamulla sama tehty. Veisattiin Ystävä sä lapsien sekä Suojelusenkeli.
Ei pelästynyt, ei itkustanut reipas Menninkäispoika.
Juhlakalu, pikkuinen Menninkäispoika, uinahti.
Sensijaan pelästyi Juuli äkillisiä tykinlaukauksia perinpohjin. Oli Joulukadun Avaus, samanaikainen. Olipa vaarassa kastua Kunniatuoli. Pissi tirahtaa.
Tirautti Juuli sensjaan pikkuriikkisen itkun.

Kahveepöytään, lyhyen kaavan kursailu.
Oli seitsemää sorttia kaakkua, voileipää. Pikkuleipää.
Turistiin mukavia tuttavallisesti vasta kakskytvuotta sitten tavattujen, nyt niin kovin nuortuneiden, sukulaisten kanssa. Sekä umpivieraiden. Ei kuisuteltu urhoollisesti Kastajaisista poisjääneitten elleskapeista Oltiin sentään Seurakuntasalissa. Muutoin olisi menty tässä peräti pitkän kaavan mukaan.
Pakattiin Juulille matkaevääksi jääneitä täyte, - kuivakakkuja. Pikkuleipiä säkillinen.
Noin viikon aamu-, päivä-, iltaeines.
On pakko.
Pakastin kun juuri nyt sattuu olemaan täysi.
Juoksi Juuli viimeyön tunnin välein huusissa.
Sekin oli pakko.
Seuraus neljästä kahveekupillisesta neljässä tunnissa ynnä kolmesta keltaisesta puolenlitran jahvamukillisesta.

Sai Juulin Sydämen Rinssi, Mennikäinen Pikkuinen nimen jota Juulimummoa on kielletty voorumille jouruilemasta. Ankarasti.
Senverran kuitenkin  jotta alkaa  Fred...

Kiitos.
Kyllä minä teistäkin, kaikista, ihan pikkuisen tykkään.
Tietenkin mikäli se sopii.

Juulimummo.


http://www.youtube.com/watch?v=YKDQPDRn3Gk
mä olen niin pienoinen
.

.
.
reino & aino hukkanen


Juuli Hukkaskukka

#175
.


Saapui Syksy.
Syksyn mukana sateet, tuulet, puiden väriloiston riisuvat, riipovat syysmyrskyt.
Lomat vietetty, Metropolitanissa Pojan koulu alkanut. Juulin  leivänhankinta samaten.
Kovin masensi syksy mieltä, kauniin Aurinkokesän jälkeen apeutta syys oikein urakalla jakeli meille Maan Matosille. Olokin kuin onkilierolla oli.
Vaan oli Poikaa kummasti tämä Tiikkereiden Edustusharkat piristivät. Pois ei olisi millään ilveellä jääty. Henki oli tämä ja elämä.
Ei vieläkään ollut Juulille selvinnyt mitä joskus edustettaisiin ja missä, mutta oli pieni sivuseikka tämä.
Haukkku joko lojui viltillään , päivysti jääkaapin edessä, jätti edelleen Ruokinta-Automaattina pitämänsä Juulin komennot täysin kuuulematta. Pojan kuuli, oikeinkin hyvin kuuli, joten ei ollut vikaa korvissa meidän Haukku-Kullalla.
Rottavaari eleli omia Vaari- elojaan häkkinsä nurkassa, nukkui, söi ja lihoi. Pientä vikinää piti uneksuessaan Perun Vuoristossa pompottelemassa olevansa.
Toinenkin, oikeastaan kolmekin, Pojan harkkojen lisäksi, ilonaihetta tähän syysharmauteen, yhtäkkisesti, odottamatta, löytyi.

Hankki Pikkuveikka Auton.
Hankki työpaikan Metropolitanista.
Hankki itsensä Juulin lokeroon asumaan.
Hyvinhän se vaan mallasi, erinomainen ratkaisu, Lokerokaksioon aina yksi PikkuVeikka mahtui.
Eipä nyt tarvinnut Mummolaankaan Pojan sekä Juulin linjurilla matkata, oli monta kertaa helpompi vain Veikan uuteen Autopiiliin hypätä.
Perillä Mummolassa oltiin yhdessä hujauksessa.
Taas oltiin Veikan kyydissä Mummolaan matkattu, siellä oleskeltu. Juuli nyt risusavotassa ahkeroi. Olisi Pappa halunnut savoitoida samantien myöskin Saunantauspajupusikon, taistelu-, Pappahuimannin ratsastusviidakon, mutta tästä toimenpiteestä nosti Poika melkoisen äläkän.
Ei olisi kuulemma sitten enää mitään taistelupaikkaa Punanahkoja sekä Kannipaaleja vastaan jäänyt, oli Mummo marjapensastaistot jyrkästi kieltänyt. Tietenkin Pappa alistui. Ei muunkaanmallinen ratkaisu nyt mahdollista ollut.
Siispä sankka pajuviidakko jäi, pimentäen kokonaan saunakamarin ikkunankin, ei saanut edes niitä pimentäjiä pois raivata. Ei olisi enää ehtinytkään, alkoivat viikkokausia kestävät syysateet.
Hiljakseen sujui viikonloppu, pian oli, liian pian, taasen lähtö Metropolitaniin. Vilinään, tungokseen, edessä.

Vaan suorastaanpa hinkui nyt Poika tätä lähtöä. Olihan kyseessä paluumatka Veikan, siis ikioman Enon, ikiomalla, uudella Autolla. Ja sehän olikin jo jotain se.
Oli eittämättä Juulistakin mukava pihassa kassit ja nyytit suoraan Veikan autoon lastata, ei tarvinnut ensin linjuriasemalle pakaasejaan sekä joukkiotaan raahata.
Lähtöhalaukset, -ajakaa varovasti- kuunneltiin muutamaan kymmeneen kertaan, sitten tienpäälle, menoksi.
Vaan eipä mene kaikki aina suunnitelmien mukaan.
Ei ollenkaan.



Satoi kaatamalla. Jyrähteli.
Satoi oikein taivaan täydeltä.
Oli kunnossa taivaalla Esterin pilvet, ei tukospaikkoja, patoja niissä ollenkaan ollut.
Satoi jo kolmatta päivää, sisätiloissa oli aika Mummolassakin ollut pakko viettää, ei ulos ollut menemistä. Oli Papallakin nyt kertyneet vapaapäivät, pitämättömät kesän ajalta näistä Huimanniratsatuksistaan. Sensijaan oli alistuttava Papan niinkuin Veikankin nyt kortinpeluuseen, jopa Sököön, jonka opettamista Pojalle Veikka nyt aika-ajoin ainakin, ankarasti katui.
Kaikki sujui pelissä sääntöjen mukaan, pankissakin jokunen viispenninen.
Ei sallittu minkäänvaltakunnan ilkikuria, väärinpeluuta, silmänkääntötemppuja.
Kaikki sujui niinkuin asiaan kuului, - kunnes Poika hävisi.
Se oli Maailmanloppu se. Kortit lensivät kaaressa päydälle, muoto muuttui mustaksi, vannoi Poika melkein itku kurkussa Ei-Ikinä pelaavansa. Syyttipä kanssapelureitaan huijauksestakin. Kiukkuinen oli pieni mies, ei häviötään yhtään sietänyt.
Tästä otti sitten Pappa peräti itseensä, Veikan kanssa sopivat salaa Pojalta, jotta toinen heistä aina häviäsi. Ei tarvitsisi niitä kiukkupuuskia katsella.
Ja näin toimittiin, rauha ja sopu korttiringissä säilyi.

Matkattiin  armottomassa kaatosateessa Merropolitaniin. Haukku Juulin vieruskaverina takapenkillä. Nyt sai Poika himoitsemansa etupenkkipaikan, ei hennonnut Veikka sitä enää korttihäviöiden jälkeen Pojalta kieltää.
Matka sateessa jatkui. Valtatien musta, märkä asfaltti edessä, auton valoissa liukkaana, vaarallisena kiilteli.
Hiljaa ajeltiin, eipä tuntunut olevan kiirettä tiellä muillakaan matkaan lähteneillä. Juteltiin niitä näitä Pojan kanssa, enimmäkseen Tiikkeri- harkoista, eipä juuri muuta puheenaihetta löytynyt. Koulusta jos Juuli kyseli, oli vastuus aina sama, vakio : "Siin se, hyvi se."
Onnelliseti matkattiin, ei piiputellut, oikutellut uusi Auto, mitäpä sille nyt upouudelle häikkää tulisi.
Varma Peli tämä oli.
Toisin kävi.

Otti ja sammui tämä Varma Peli. Lakkasi kulkemasta tykkänään.
Veikka manaamaan, mikä riivattu sille nyt tuli, tankki täysi, ei pitänyt mitään erikoista matkanteossa olla. Yritti käynnistää, eipä tulosta tuottanut,
Veikan monisanoaisesta, värikkäästä manailusta huolimatta. Ainoa, joka jotain hyötyi, taisi olla Poika, jonka sanavarasto huomattavassa maarin karttui.
Oli Juuli viisaasti vaiti, oli oppinut näissä kohdin suunsa sulkemaan.
Siinä sitten syys-rankkasateessa, vieläpä keskellä metsätaivalta, kesken matkaa, seistä jökötettiin sammuneessa, kulkemislakon tehneessä autossa.
Ei ollut siihen aikaan kännyköitä, molemmilla puolen tietä kasvoi synkkä kuusikko, mikäli myt sateelta oikein erotti.
Ei ihmisasumuksia lähimaillakaan.



Mutta niinpä vain kävi Onni Onnettomuudessa, Tuuri kävi.
Pysähtyipä paikalle henkilöpiili.
Ulos sateeseen astui nuorimies.
Käveli, likomärkänä konepellin alla tutkiskelevan, vikaa haeskelevan, Veikan Auton, nyt Veikan mukaan Romiskon, luo. Esitteli itsensä, sanoi olevansa Tiepalvelun miehiä.
Ei olisi enää paremmin voinut Autoromiskon matkaajille sattua.
Päättivät Veikka sekä Tiepalvelun Mies jättää Romiskon niille sijoilleen, matkaa jatkettaisiin perille tämän Tiepalvelun kyydissä.
Niin toimittiin, tavarat sateessa likomärkinä Tiepalvelun takakonttiin, itse kiireellä kastumasta Tiepalveluautoon sisään syöksyttiin.
Istui siinä Palveluauton etupenkillä nuori nainen, tyttöystävä varmaankin.
Poika syliin, Haukku, Vaari lattialle, matka jatkui paremmissa, huomattavasti paremmissa merkeissä. Eteenpäin sentään mentiin.
Kehuttiin, kiiteltiin.
Ylistyslaulua laulettiin.
Sade ei otettaan hellittänyt, pikemmin vauhtiaan paransi, mutta hätäkös tässä enää oli, kotiin päästäisiin kuivana, ei kävelymatka lähimpään taloon kaatosateessa avunhakuun kenenkään mielessä enää kummitellut.
Hyvinhän hän tässä kävi.
Pilkkopimeä yö oli jo laskeutunut, satoi edelleen, kun Opalin Lokerotalon pihaan saavuttiin
Kovin Auttajia kiiteltiin, bensarahaa annettiin vaivanpalkkaa. Tokihan nyt, vaikka nämä ensin jyrkästi kieltäytyivät.
Todellista Maanteiden Ritaripalvelua tämä.
Oli  Juuli Poika sylissään juuri Palveluautosta nousemassa.
Koko matkan hipihiljaa pysytellyt Poikapa avasi suunsa, kuuluvasti kajautti ilmoille :

"Ilolintu ja Lentojätkä."



Hups. Hups, hups.
Ei mitään muuta enää kuulunut.
Vaikeni.
Vaikeni koko seurakunta.
Eritoten Tiepalvelun nuoripari.
Ei tiennyt Juuli kuinka päin olisi ollut.
Ei tiennyt Pojan moisia sanoja koskaan kuullenkaan, tähän tilanteeseen ei ainakaan tippaakaan sopineet. Anteeksi vuolaasti pyyteli Juuli, Poika vain hissukseen oli, ei tiennyt ilmeisesti sanojensa merkitystä ollenkaan.
Poikaa kädestä nappasi, kiireenvilkkaa, enenpää selittelemättä Lokeroon sisälle.  Yritti Juuli kysellä, mistä oikein olivat nuo lausutut sanat peräisin, ei osannut Poika selittää. "Jostai vaa."
Lisäsi vielä, ettei koulussa sellaisista eläimistä ole puhuttu.
Ainakaan vielä opiskeltu.
Ei virkkanut, kysellyt Juuli enää mitään, vaikeni.

Poika sanat unohtaisi, -  taas uudelleen oppisi.
Maailman Varsitietä kulkeissaan.
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#176
.



SAHTI

Sahti oli ja on edelleen vanha hämäläinen Juhlajuoma.
Vanha tapa tämä sahdinteko.
Niin tehtiin Juulinkin kotona sahti aina juhlapyhiksi.
Sekä muihin Juhliin.  Arkeenkin toisinaan.
Olisi talojen miesväki nostanut melkoisen äläkän, ellei sahtia olisi Juhlapyhinä ollut. Ties vaikka työnsä kokonaan lopettaneet olisi.
Tätä sitten Isä naapurin Isäntien kanssa juhlapyhät ihan urakalla nauttivat.
Siis suoraan sanottuna juopottelivat koko pyhät nämä isännät.
Isä mukaan lukien.
Yhtään juhlapyhää ei Juuli muista ilman sahtia vietetyn.
Miehet raskaiden maatöiden vastapainoksi halusivat juhlia pitkinä pyhinä.
Siinä ei olllut mieltä väärää, eivät ukot kenellekään harmia sahditellesaan aiheuttaneet, eivät edes liiemmin tapelleet. Mitä nyt sylipainia leikillään, koetettiin kumpi on kumpi.

Hyvissä ajoin ennen pyhiä siis, pantiin sahti käymään.
Tämä olikin aikaa ja huolellisuutta vaativa puuha, sitä ei osanneet likikään kaikki talojen emännätkään. Eivät varsinkaan vallasväen Frouvat. Tilasivat sahtinsa valmiiksi pantuna. Siten se kyllä kelpasi herrojenkin nauttia.
Taito , sahdinteko, periytyi äidiltä tyttärelle, vaan kyllä sen useimmat talojen miesväestäkin hallitsivat. Enimmäkseen valmistus jäi kuitenkin naisväen tehtäväksi.
Oli aikaa, vaivaa vaativa puuha tämä sahdinteko.
Hyvinkin koko päivä, aamusta iltamyöhälle siinä vierähti. Eikä sahtia tehty pikkumääriä, yhdestä sahdintekokerrasta tuli valmista juotavaa noin nelisenkymmentä litraa. Kelpasi sitä sitten juhlapyhät ryypiskellä,
ei helposti kesken loppunut. Jos loppui, poikettiin naapuriin kyläilemään, aina jossakin vielä oli.

Valmistus alkoi aikaisin aamulla, saunan padan alle tuli, vettä pataan.
Kaikki astiat, tynnyri, kuurna, ämpärit, kauhat, mela, kaikki sahtikuurnassa käytettävät puupulikat "varitettiin" kiehuvalla katajanoksavedellä, muutoin saaattoi käydä ohraisesti, sahti happani. Meni harakoille koko sahdinteko sekä aineet, maltaat.
Kun astiat olivat taatusti puhtaat, varitettu, kaadettiin mallassäkin sisältö veteen saunapataa. Sitä sitten hitaasti, harkiten imellytettiin hiljaisella tulella padan alla. Puisella pitkävartisella melalla välillä hitaasti pohjia myöden padassa mäskiä sekoiteltiin. Kun mäski oli hautunut, useitakin tunteja, ryhdyttiin sitä kauhomaan pieni määrä, kuupallinen kerrallaan saunan penkillä olevalle, puolikuunmuotoiselle, pitkillä rukiinoljilla puupulikoiden päälle pohjalle huolella aseteltuina, pitkään, puiseen sahtikuurnaan. Pieni määrä kerrallaan.
Oli asetettu kuurna hieman toinen pää ylemmäs, joten vierre, eli vielä käymätön sahti, lirutteli puusaaviin kuurnan toisessa päässä pohjasta olevasta reiästä.
Tämä oli aikaavievää, hidasta puuhaa, piti varoa itsensä polttamista kiehuvalla mäskillä, varoa ettei kuurna tukkeudu.
Kun koko padallinen mäskiä oli kuurnan läpi lirutettu hiljakseen, annettiin sahdin jäähtyä. Nyt erotettiin sahdista ns. naisten sahti, sahti jota ei käytetty. Makea sahti.
Käymään tarkoitettu osa tynnyriin, pieni ripaus hiivaa, tynnyrin kansi tiiviisti paikoilleen , tiivistettiin vielä ilmatiiviiksi hapanleipätaikinalla, joka kannen saumoihin kuivuttuaan oli todella tiivis. Jotkut laittoivat myös letkun ennen tiivistystä tynnyristä vesilasiin, ilmakuplat sitten kertoivat tekijälle sahdin käyvän, sitä kuuluisaa Sahdinvoimaa hakevan.
Vierre sai käydä ainakin pari viikkoa.

Ja olikin sitten valmiissa, käyneessä sahdissa voimaa, ytyä, helposti meni äkkinäiseltä, ennenkuin huomasikaan, jalat alta.
Oli sahti niin hyvänmakuista, outo sitä tuli ahneuksissaan maistelluksi liikaa, edellämainituin seurauksin.
Yleensä ukot istuksivat kesäisin pihanurmikolla, ei pudonnut korkealta, jos sattuikin sahti huimaamaan päänupissa.
Sillä päähän Sahti meni.
Talvella sitten sahditeltiin pirtissä. Sahti oli tosiaankin vahvaa juotavaa, oli alkoprosentteja. Pian syntyi laulukuoro, hoilattiin sekä nuotilleen että nuotin vierestä. Kuinka kukin osasi. Sanat tuppasivat unohtumaan, mutta ei se niin nopo nuukaa ollut. Kävi se laulanta muutenkin, laulaa jurrattiin vain yksillä ja samoilla sanoilla kaikki säkeistöt läpi.
Mukulakunta seurasi, usein naureskellen, ukkojen jutuille silmä kovana vieressä.
Vaimoväkikään ei tätä sahdin nauttimista vinosti katsellut, tiedossahan tämä oli laulunloilotuksineen, sylipaineineen, kaikkine asiaankuuluvine tapoineen.
Sekä usein kuulumattomineenkin.
Usein kesäaikaan löytyi näitä liikaa sahtia nauttineita urhoja pihapusikoista, marajpensaista, kuka mihinkin hyttysten syötäväksi, kesken juhlinnan väsähtäneinä.

Oli sahdissa tuhti Voima.
Ja niin kuului ollakin. Naisten makeaan sahtiin eivät miehet kajonneet, janojuomaksi korkeintaan heinätöissä pellonlaidalla.
Juhlat paranivat iltamyöhään , aamuun mennesssä kuorsaili sahdinjuojia mitä kummallisimmissa paikoissa, puimalan, ladon heinäkasassa, saunan lauteilla, pihapusikoissakin yönsä jokunen sahdin nauttija vietti.
Aamulla, kuka mistäkin heräiltiin, krapula oli kaamea. Vaan ei ollut hätää, juomaton sahti tynnyrissään kummasti paransi. Pari haarikallista, oli olo toinen.
Loppuihan ne pyhätkin viimein, loppui sahtikin.
Krapulaa potevia äijiä käpsehti nyt pirtissä, pihamaalla. Olisikohan sahtia vielä siellä tai siellä.
Useinkin tyydyttiin oman sahdin loppumiseen, alkoivathan välttämättömät arkityötkin tekijäänsä kutsumaan.
Pari päivää meni oloa parannellessa Isältäkin.
Sitten sopikin jo alkaa seuraavia juhlapyhiä odottelemaan. Siinä välissä kertailtiin, naureskeltiin jutuille mitä kukin oli sanonut tai tehnyt.
Sahdin Voima tosin sanoen teetättänyt itsekullakin.

Päättyi juhlinta, alkoi arki.
Vaan olipa taas kunnolla ilo otettu irti elämästä.
Sepä  olikin taas ihan paikallaan ollut,
poikaa

hämäläinen Sahti.
.
reino & aino hukkanen

AveLazio

Muorit pitää maailman raiteillaan!
At a narrow passage there's no brother, no friend

Juuli Hukkaskukka

.


Näissä maisemissa sitä kuraa muorit  joutessaan liruttelee.
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#179
.


Yllä meren hiljaisuus. Sininen.
Hauras sininen, väri talven hankien.
Peittyneet on niittyvillat, angervot.
Lumipeitteen saaneet kullerot.

Yksinäinen ruoko, yksinäinen katselija
ainoa on talven vallan todistaja.
Viima talven koskettaa.  Ahdistaa.
Kuin ihminen
kevättä odottaa.

Juuli -12
.
.
reino & aino hukkanen