25.01.22 - klo:18:48

Uutiset:

Outomaa on outo maa.


Verkkolehti OKTOPUSSI nro. 3

Aloittaja Amanda, 30.11.08 - klo:20:05

« edellinen - seuraava »

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Amanda

30.11.08 - klo:20:05 Viimeisin muokkaus: 02.07.09 - klo:13:43 käyttäjältä Amanda


Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton underground-julkaisu







Talvipäivänseisauksen juhlan historiaa


Muinaiset mesopotamialaiset uskoivat jumalansa Mardukin luoneen maailman ja ihmisen muodottomasta tyhjyydestä. Tämän tehdäkseen hänen täytyi taistella kaaoksen hirviöitä vastaan (lohikäärme), jotta järjestys voittaisi. Mutta järjestyksestä tuli vaikea, sillä se väheni aina sadonkorjuun jälkeen vuoden loppua kohden. Sitten Mardukin täytyi taas taistella kaaoksen hirviöitä vastaan, jotta luonnon kuolemasta ei tulisi lopullinen. Täten taistelemalla vuosi toisensa jälkeen, joka kerta lähes häviten, hän aina uudisti maailman kukoistukseen.
Jokaisen ihmisen velvollisuutena oli auttaa tässä kykyjensä mukaan ja hän teki sen panostamalla jumalansa palvontaan Uuden Vuoden juhlassa. Tätä kutsuttiin Zagmuk-juhlaksi.

Persialaiset ja Babylonialaiset juhlivat vastaavaa Sacaea-juhlaa , joka vastaa  ajallisesti meidän nykyistä Jouluamme, ja sijoittuu talvipäivänseisauksen kohdalle.   

Sacaean juhlinta siirtyi myöhemmin Kreikkaan, jossa sitä juhlittiin vanhan ylijumala Kronoksen, Isä Ajan, kunniaksi. Kronoksen syrjäytti myöhemmin hänen oma lapsensa Zeus. Roomalaiset omaksuivat tämän mallin, samaistaen Kronoksen vanhaksi maanviljelyksen jumalakseen Saturnukseksi ja Zeuksen pääjumala Jupiteriksi. Sacaeta vastasi nyt Saturnalia.

Saturnuksen vaimo oli Ops, sadonkorjuun jumalatar, ja hänen tunnetuimmat lapsensa Jupiter, Ceres ja Juno. Hän loi legendaarisen Kultaisen Ajan, jonka muistoksi myöhemmin vietettiin Saturnalia-juhlaa joulukuun 17. päivänä.
Saturnalia oli vuoden suurimpia tapahtumia.  Se oli alunperin vain yhden päivän mittainen, mutta myöhemmin pidennettiin kolmen, viiden, ja lopulta seitsemän päivän mittaiseksi. Tämän juhlan ajaksi kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko keskeytettiin ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia herrojensa kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puilla. Sytytettiin kynttilöitä ja lamppuja, sillä pimeyden henget pelkäsivät valoa. Kokkoja sytytettiin korkeille paikoille vahvistamaan Aurinkoa. Meidän nykypäiväin "jouluhenkemme" on lähtöisin juuri näiltä ajoilta.

Aluksi suoritettiin muodollinen uhri Saturnuksen temppelissä. Moraalisiin rajoituksiin suhtauduttiin avomielisemmin ja ihmiset vaihtoivat lahjoja keskenään, erityisesti viimeisenä päivänä. Tyypillisiä lahjoja olivat pienet savinuket, lapsille ja kynttilät, aikuisille.   Juhlastaan huolimatta Saturnuksesta itsestään ei tullut kovinkaan suosittua Roomassa. Kuukauden ensimmäisiä päiviä kutsuttiin kalendeiksi (kalendae) ja tammikuun kalendit (kolme päivää) päättivät jouluajan. Tuonakin aikana paikat olivat vihreästi koristeltuja ja ihmiset antoivat lahjoja toisilleen.

Muita, vähäisempiä, juhlia oli mm. kreikkalainen Poseidea, jota vietettiin 23. joulukuuta, tai kreikkalaisittain 8. poseideonia, Poseidonin kuuta. Huolimatta Poseidonin normaalista roolista merten valtiaana, hänen nimensä saattaa merkitä Maan Herraa (Doorien Poteidon, Potei Dan), joka olisi myös sopiva Saturnuksen rooliin Maan Jumalattaren Rhean puolisona.

Joulukuun 23. päivänä Acca Larentian (ehkä kreikan akko, naurettava nainen, tai sanskriitin akka, äiti) juhla. Täten Acca Larentia voisi olla Mater Larum, Suojelushenkien Äiti, muilta nimiltään Lara, Larunda, Larentina ja Mania. Rooman syntytarinan mukaan Larentia toimi Romuluksen ja Remuksen kasvattiäitinä, tai joidenkin lähteiden mukaan oli itse naarassusi. Tästä syystä häntä on juhlittu prostituoituna. Tässä juhlassa häntä kuitenkin juhlitaan jumalallisten lasten vanhempana, siten vanhempain-riittinä (Parentalia).

Talvipäivänseisaus on nykykalenterissa 21.-23. joulukuuta, mutta vanhassa Roomalaisessa kalenterissa se oli vasta 25. päivä. Tätä päivää kutsuttiin nimellä Bruma, lyhin päivä. Se oli Sol Invictuksen, Voittamattoman Auringon, kultin juhlapäivä, jona Aurinko osoitti olevansa yhä voittamaton. Tämä kultti oli melko läheinen samoihin aikoihin vallinneen Mithra-uskonnon kanssa, joka saapui Persiasta Syyrian kautta vasta kolmannella vuosisadalla Keisari Aurelianuksen tuomana. Se oli hyvin suosittu Roomassa, erityisesti sotilaiden keskuudessa, kunnes kristinusko lopulta syrjäytti sen.

Pohjois-Euroopan Kelttiläisillä ja Skandinaavisissa alueilla vuoden katsottiin muodostavan kahdeksankapulaisen "pyörän". Uusivuosi ajoitettiin useimmiten Kekriin, nykyiseen kristilliseen pyhäinmiestenpäivään. 21.-23. päivä Joulukuuta oli kuitenkin talvipäivänseisaus, jota vietettiin hyvin samankaltaisesti kuin muinaisessa Roomassa. Norjalaiset kutsuivat tätä nimellä Jule (engl. Yule, ruots. Jul), joka tarkoitti pyörää, ja jota vietettiin joulukuun 25. päivästä tammikuun 6. asti, siis kuten me nykyään vietämme Jouluamme.

Germaanit, Gallit ja Britonit viettivät Roomalaiseen tapaan Brumaliaa 25. päivänä. Sitä kutsuttiin monilla nimillä, kuten Jiuleis ja Guili. Suurin osa perinteestä oli siis tullut Roomalaisten tuomana heidän valloittaessaan Länsi-Euroopan n. 70eaa-300jaa.  Sen voidaan katsoa olleen Thorin, Skandinaavisen pääjumalan, juhla. Toisaalta sitä juhlittiin Thorin isän, viisaan Odinin juhlana, joka on taas samaistettavissa Saturnukseen Jupiterin isänä. Jupiter ja Thor olivat hyvin samanlaisia - molemmat olivat jumalista vahvimmat ja molempien symbolina oli salama. Odin on yhdistettävissä myös Germaaniseen Wotan-viisaudenjumalaan sekä myös Suomalaiseen Väinämöiseen. He kaikki olivat hyvin samankaltaisia viisaita miehiä kristillisten tietäjien, Roomalaisen Merkuriuksen, Kreikkalaisen Hermeksen ja EgyptiläisenThothin tapaan. Kolminaisuus viisas isä - jumalatar - valon poika tuntuisi siis olevan havaittavissa hyvin monessa vanhassa uskonnossa.

Joulupölkyn polttaminen on vanha Germaanisten ja Kelttiläisten tapa. Tavallaan se siis vastasi meidän joulukuustamme, paitsi että koko puu poltettiin Jouluaattona ja vieläpä Joulupäivänäkin. Pölkyn äärellä tehtiin ennustuksia ja sen katsottiin olevan suojauksena pahoja henkiä vastaan. Se oli tavallaan sisätilaversio kokosta, sillä talven kylmyydessä ei juhlintaa haluttu pitää ulkosalla. Puusta aina säästettiin oksa, jolla voitiin seuraavana vuonna sytyttää taas seuraava puu. Muutenkin tämän puun jäänteillä uskottiin olevan maagisia voimia. Joulupölkky oli yleensä tehty punatammesta, mutta myös orjanlaakerin, mistelin, männyn, kuusen ja katajan ikivihreät oksat olivat erityisen arvostettuja, sillä kun lehtipuut lakastuivat Auringon hiivuttua, ikivihreissä puissa se edelleen eli. Siten niitä saatettiin käyttää Auringon voiman symboleina pimeyden henkien torjumisessa.

Me tunnemme Joulun parhaiten sen kristillisen perinteen kautta. Ensimmäisillä vuosisadoilla juhlittiin lähinnä Jeesuksen kuolemaa ja jälleensyntymää. Olihan Pääsiäinen myös Juutalaisten suurin juhlapäivä. Hänen syntymänsä juhliminen alkoi vasta neljännellä vuosisadalla, oikeastaan hänen äitinsä kautta. Aikaisemmin kun Mariaa oli pidetty vain maallisena välittäjänä, muuttui tämä Taivaan Kuningattaren palvonnaksi. Tämän kultin juuret ovat mitä luultavimmin alunperin Egyptiläisessä mytologiassa, jossaIsis synnytti suuresti kunnioitetun jumalan Osiriksen pojan Horuksen. Tuolta ajalta (n. 3000eaa-400jaa) on lukuisia patsaita, joissa Isis imettää Horus-lasta. Tämä kultti oli hyvin yleinen melko pitkään Kreikkalais-Roomalaisilla alueilla Välimeren seudulla ja Isiksen temppelit muuttuivat Neitsyt Marian luostareiksi.

Eri kansoilla siis oli monia Auringon syntymäpäiviä, tai "uudenvuodenpäiviä". Ajan myötä vähitellen kaikki alkoivat luultavimmin viettää toistensa juhlapäiviä hieman eri nimillä ja merkityksillä ja näin saimme varsin monta hyvin samankaltaista ja -merkityksistä juhlapäivää:  Kekrin, Joulun, Uudenvuoden ja Pääsiäisen.
Vaikka kuvaukset näistä vanhoista Joulun ja Uudenvuoden eri versioista tuntuvat päällisinpuolin olevan hyvin uskonnollispohjaisia, ei tämä välttämättä ole kovinkaan oikea kuva. Esimerkiksi Roomalaisilla oli Saturnalian vietossa vain suhteellisen lyhyt alkuosa, joka oli hieman enemmän uskonnollinen. Loppu oli perhejuhlaa ja iloista ja rauhallista joulunviettoa kuten meilläkin.


Hyvää Joulua  kaikille!   



           
Positiiviset negaatiot


Maailma näyttäytyy meille useimmille joko positiivisten, tai negatiivisten näkemysten ja tuntemusten valossa. Riippuu tietenkin pitkälti siitä, mistä perspektiivistä asioita tutkailee. Mutta kultaista välimaastoa tallataan hyvin harvoin, sillä ääripäät tuntuvat kiehtovan ihmisiä enemmän kuin keskitien tasaisen junnaava tallustaminen. Haetaan epätoivoisesti hetken hurmaa ja pikanautintoja kuluneista extreme-elämyksistä, sekä muusta 'tositoiminnasta'; jolla ei tunnu aina olevan edes minkäänlaista kiinnekohtaa, eikä kosketuspintaa elämän kylmiin realiteetteihin.

Popsitaan kahmalokaupalla onnellisuuspillereitä ja muita sekalaisia naminameja, eikä aina osata olla tyytyväisiä tai kylläisiä elämän pienistä iloista. Lääketeollisuuden pamput sekä onnenonkijat hierovat samalla hykerrellen käsiään koukuttaen siinä sivussa kansaa nappikaupoillaan. Positiivisuuden harhakuvat täyttävät myöskin tajuntamme medioiden ja tajuntateollisuuden loputtomassa kuvavirrassa. Tähän huttuun yhdistetään häikäilemättömästi ruusunpunaisia unelmia, sekä turboahdettua kiiltokuvamaailmaa, joka tietysti myy kuin häkä, tai alennusmyynnin pikakahvi; mikä taas tosin on päässyt jo nykymenossa pahasti väljähtymään.

Negatiivisuus on yllättävän helppoa kauppatavaraa. Suru-uutiset ja onnettomuudet ylittävät takuuvarmasti uutiskynnyksen helpommin kuin sellaiset jutut, joissa jollekin on tapahtunut jotain iloista tai myönteistä. Positiivisuus kun tuntuu olevan joidenkin mielestä useinmiten tylsän kliseistä, kaikessa falskiudessaan. Kulttuurimme & yhteiskuntamme suosii alakuloisuuden ja alemmuuskompleksien maksimoimista, jossa kärsimyksillä mässäillään, kiihottamalla näin ruokahalua entisestään; esittämällä lisäksi eskapistisia toiveita, haluja, unelmia, haavekuvia, siistissä sekä kuluttajaystävällisessä paketissa, joka on saatava kaupaksi hinnalla millä hyvänsä.

Pakkoiloisuus ja yltiösosiaalisuus on myös monesti rasittavaa. Pitäisi muka aina hampaat irvessä miellyttää muita ja hurskastella kaksinaamaisesti teeskennellen tilanteesta sekä olosuhteista toiseen. Tekopyhyydelle onkin olemassa ikäänkuin jatkuva sosiaalinen tilaus. Yltiöpositiivisuus pursuaa jo pahimmillaan korvista ulos; saati sitten että nenäkästä pakkosyöttöä pitäisi niellä pureksimatta, ilman suuria omantunnontuskia. Sinisilmäisyyttä ja haihattelua pidetään kaikesta huolimatta myös yleisesti lapsellisena huuhaana, joka kostautuu kyllä yleensä loppupeleissä. Varsinkin jos sattuu olemaan vaikutukselle altis sätkynukke, jota voi riepotella mielin määrin puolelta toiselle.

Mikään ei kuitenkaan tunnu riittävän, koska kaikkea on kahmittava yhä enemmän. Jos hommat menee pahasti pieleen, tai tuntee tulleensa kusetetuksi, on helppoa syyttää olosuhteita sekä muita ihmisiä epäonnistumisestaan. Mutta itsessähän ei koskaan ole mitään vikaa, eikä korjattavaa, tai ainakaan sitä ei hevillä myönnetä. Kasvojen menettämisen pelossa näytetään mielummin hapanta naamaa, tai teennäistä hymyä, vaikka sisin olisi räjähtämäisillään.

Negatiivisuus leviää kollektiivissa kukovalkean tavoin, jopa positiivisuuden kustannuksella; joka taas jää järjestään lähtöselvittelyissä pahasti jälkeen ja jalkoihin. Ehkä negatiivisuus tarttuu sittenkin toisiin helpommin kuin positiivisuus. Jos nämä elementit pitäisi diagnosoida ja asettaa kliinisessä mielessä vastakkain; positiivisuus taitaa viedä testitulostenkin valossa selvän voiton. Eli jos testien mukaan näyte on positiivinen, itseasiassa se onkin käytännössä negatiivinen tapaus, ja tietenkin myös päinvastoin.

Taudinkuva itsessään ei ole kuitenkaan välttämättä mitään tappavaa laatua; eikä siihen (luultavasti) myöskään kuole - ainakaan heti. Henkinen kuolema onkin paljon merkittävämpi juttu, kuin yksikään fyysisen kuoleman kautta täältä maallisista tomumajoista poistunut ihmispolo. Jos onkin jostain syystä tullut sairaaksi tästä kaikesta hektisyydestä, ei sekään ole aina kuolemanvakavaa; vaikka hetkittäin tuntisikin tulleensa nirhatuksi, tai toinen jalka laahustaisikin ehkä jo sairaalloisesti haudan partaalla.

Kaikesta synkistelyistä ja negaatioistakin huolimatta, elämä jatkuu omalla painollaan. Tosin positiiviset käyttövaratkin kuluvat aikanaan loppuun, jonka jälkeen koittaa lunastuksen aika. Tämän jälkeen on turha tuntea olevansa velkaa elämälle, sillä ei sekään aina tilitä velkojaan kokonaan takaisin. Ei siis maksa vaivaa ottaa iloa irti elämästä ja pistää kaikki likoon, omien liikenevien voimavarojensa turvin. Voisi sitä asiat huonomminkin olla, vaikka kaikki tämä ulkokultaisuus onkin toisinaan nyplätty köyhännäköisen elämänkaavun hännyksiin, jonka viitta laahaa välillä pahasti perässä.

- Synnymme tänne elämän pururadalle kuitenkin pääasiassa voittamaan, vaikka kalkkiviivoilla elämä saattaa viuhahtaakin huomaamatta ohitsemme, ja joudumme ehkä taas aloittamaan kaiken lähtökuopista uudelleen. Positiivisella asenteella, negaatiot taltuttamalla maaliin saakka, niin voitto on näin kuitattu; eikä mahdollinen 'häviökään' tunnu silloin loppukahinoissa kovin karvaalta kalkilta niellä.

                                         -Ässä-


   
  Sukupuolenvaihdos

Aviopari Routamaa oli elellyt avioliitossa jo hiukan yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Avioelämä oli käynyt tottumuksesta harmaaksi ja jokseenkin yllätyksettömäksi. Mies, Kauno Routamaa, oli alkanut nukkua lastenhoneessa, koska ainoa lapsi oli lähtenyt jo kotoa ulkomaille opiskelmaan. Rouva Unelma Routamaan mielestä avioliitto oli ajautumassa karille, koska yhteiset hetket olivat jääneet vähiin ja keskustelu oli enimmäkseen keskinäistä nahinointia. Kauno ei ollut vieraillut aviovuoteessakaan enää aikoihin ja rouvan mielestä makuuhuone oli muuttunut neitsytkammioksi.

Avioliiton tulevaisuuden pelastaakseen rouva Routamaa päätti hakeutua avioliittoneuvojan pakeille. Kaunosta mitään ei ollut vialla, mutta hän suostui jonkin aikaa kärvisteltyään vastentahtoisesti siihen, että Unelma varaisi yhteisen ajan avioliittoneuvolasta. Viimeksi Kauno oli käynyt neuvolassa lapsena, jossa hänen pituutensa mitattiin ja painonsa punnittiin. Jo tuolloin Kauno oli ollut hiukan ylipainoinen. Avioliittoneuvoja oli perehtynyt vaikeisiin tapauksiin ja hänellä oli yhteyksiä sekä kansanparantajiin, että henkimaailmaan.

Tuo toivon päivä koitti ja molemmat, Unelma unelmissaan optimistisena ja Kauno hieman hämillään astuivat varhain aamulla neuvolan ovesta sisään. Jonkin aikaa Routamaiden avioelämää kartoitettuaan avioliittoneuvoja totesi tilanteen niin toivottomaksi, että hänen mielestään liiton pelastamiseksi ei auttanut muu kuin puolisoiden yhden päivän kokemukset toistensa kehoissa. Päivän viettäminen toisen aviopuolison saappaissa opettasi tuntemaan niitä syitä, jotka olivat ajaneet avioliiton kuilun partaalle. Unelma ja Kauno suostuivat epäuskoisina tähän kokeiluun. Ryhdyttiin tuumasta toimeen ja avioliittoneuvoja kutsui henkimaailmasta asiantuntijan paikalle. Tuota pikaa Kauno vilahti Unelman kehoon ja Unelma totesi olevansa Kaunon kehossa. Molemmat kokivat elämän toistensa kehoissa hämmentäväksi, mutta äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Kauno poikkesi heti vessaan tarkastelemaan naisellisen kehonsa intiimejä alueita. Hän tunsi sellaista mielihyvää, jota herra Routamaa ei osannut kuvitellakaan vaimonsa tuntevan silloin, kun Kauno oli vielä mies. Tutkimusretki naisen kehon salaisiin sopukoihin venyi Unelman mielestä liian pitkäksi ja hän karjahti miehekkäällä äänellä: "Unelma, nyt lähdetään töihin!".

Kauno meni Unelmana Stockmannin tavarataloon harjoittamaan kosmetiikanmyyjän ammattiaan. Unelma puolestaan meni kotiin, sillä Kauno oli talonmies siinä talossa, jossa Routamaat itsekin asuivat. Kauno oli joskus aikaisemmin mennyt Stockmannin henkilökunnan ovesta sisään Unelman kanssa, joten hän tunsi reitin. Kaikki työntekijät toivottelivat toisilleen hyviä huomenia, mutta eräs Unelman työtoveri kummsteli Kaunon askeltamista korkeakorkoisissa kengissä. Hän ohjasi Kaunon naisten kenkäosastolle, josta hänelle valittiin sopivat kengät. Yht´äkkiä Kauno tunsi kummallista tunnetta alapäässään ja hetken mietittyään hän tajusi, että kyseessä oli tilanne, johon hän ei ollut varautunut. Nyt ei auttanut muu, kuin mennä pikkuhousunsuoja- ja tamponiostoksille. Hän pyysi anteeksi työtovereiltaan, ja kertoi käyvänsä ostamassa jotakin tarpeellista ja viipyvänsä hetken. Naiset ymmärsivät häntä. Jonkin aikaa tuherrettuaan miestenhuoneen yksiössa Kauno onnistui toimessaan. Sillä välin miestenhuoneeseen oli tullut muitakin ja Kauno ihmetteli  hetken, miksi häntä katsottiin hiukan omituisesti, jotkut jopa iskivät silmää.

Kaunon työpäivä oli piinallinen, sillä naiset esittivät hänelle kosmetiikkaosastolla kysymyksiä, joihin hän ei osannut vastata. Hän ehdotti työtoverilleen, että saisi tänään keskittyä tuotteiden pakkaamiseen, koska hän oli nukkunut yönsä huonosti ja nyt oli hajamielinen olo. Kollega ymmärsi Kaunon tilanteen, sillä Unelma oli kertonut hänelle luottamuksella avio-ongelmistaan. Lounastaukoon mennessä Kauno oli sotkenut paketoidessaan muutaman kerran pahasti, mutta ensikertalaiseksi hän oli pärjännyt oikein hyvin. Henkilökunnan ruokalassa kuitenkin ihmeteltiin Unelmaa, joka kasvissyöjänä otti nyt suuren annoksen uunilenkkiä ja perunamuusia. Kuiskuteltuaan jonkin aikaa kemikailo-osaston vastaavan hoitajan kanssa Unelman työtoveri tuli kertomaan Kaunolle, että hän vosi pitää loppupäivän vapaata ja mennä kotiin lepäämään. Kauno oli mielissään tästä onnekkaasta käänteestä ja lähti mielellään kotiin, vaikka Unelma siellä olisikin. Vielä ennen kotiinlähtöään Kauno meni tällä kertaa naisten vessaan huolehtimaan intiimihygieniastaan. Nyt toimenpide sujui rivakammin, mutta Kauno kuunteli korvat punaisina muiden naisten rohkeita puheita. "Ovatko naiset keskenään olessaan todella tällaisia?" ihmetteli herra Routamaa.

Kotimatkalla raitiotievaunussa Kauno vahingossa huitaisi kevyesti erästä juopunutta nuorta miestä käsilaukulla ja nuori mies kommentoi: "Saatanan huora, etkö osaa katsoa eteesi!".  Ennen kuin Kauno jäi pois kotipysäkillä Käpylässä, eräs niin ikään juopunut herrasmies nipisti Kaunoa pakarasta ja iski silmää ja kysyi: "Tavataanko huomenna Park Hotellissa?". Kauno tuohtui, ja pitkästä aikaa hän tunsi mustasukkaisuuden kouraisevan sisimpäänsä. Hän poistui vaunusta epämääräisten tunteiden vallassa ja meni kotiinsa. Kotona Unelma oli sisäistänyt Kaunon olemuksen perin pohjin ja asunnossa lojui sukkia, pyjama ja alusvaatteita sikin sokin lattialla. Kenkiäkään ei epäjärjestyksestä päätellen ollut heti löytynyt. Unelma oli penkonut vaatekaappia, ja ihmetellyt, mihin kummaan kaikki Kaunon tavarat ovat itsekseen kadonneet. Tyhjiä olutpulloja veteli siellä täällä ja tupakkaakin kotona oli poltettu. Hirveä sotku, eikä Kaunon auttanut muu kuin siivota "miehensä" jälkiä. Keittiössä oli likaisia astioita ja vessakin oli vetämättä. Kauno siivosi, kuurasi, pesi koneellisen pyykkiä ja alkoi valmistaa päivällistä.

Sillä välin Unelma oli ehtinyt lähikapakkaan ja kävi antoisaa keskustelua seudun miesten kanssa. Enimmäkseen haukuttin puolisoita ja katseltiin ohi kulkevien naisten takapuolia sekä arvosteltiin vastakkaisen sukupuolen edustajien ulkonäköä ja vartaloa. Välillä sitten hyväksyvästi mainittiin, että tuota voisi kyllä panna. Itse miehet olivat jo yleensä kaljuuntuneita ja ylipainoisia, mutta se ei heitä estänyt kuvittelemasta itseään adoniksiksi. Miesten vessassa sitten yhteisellä kourulla Unelmalle heitettiin typeriä keventäviä sutkauksia, jotta saataisiin tehtävä suoritettua ilman ankaraa pinnistystä siten, ettei kaveri huomaisi tietyn rennon asenteen herpaantumista. Unelma tarkkaili toisten suorituksia ja kykeni kuin kykenikin jäljittelemällä suoriutumaan rakkonsa tyhjentämisestä. Olut maistui hyvin; siinä sitten vähin erin humalluttiinkin ja miesten välille sukeutui riita. Unelma meinasi joutua nyrkkitappeluun ennen kuin ravintola suljettiin. Kauhuissaan Unelma poistui sitten horjuen kotiinsa. Kotona oli siistiä ja lämmintä ja pöytäkin oli katettu ja päivällinen odotti jäähtyneenä syöjäänsä. Syötyään kylliksi Unelma röyhtäisi ja meni makuuhuoneeseen, jossa Kauno luki jotakin uutta romaania. Unelma yritti halata Kaunoa ja sopersi, että oli ollut rankka päivä ja ehdotti sovintoa. Kauno käski Unelman painua hiiteen, eikä pitänyt siitä, että Unelma haisi viinalle ja pierukin oli Unelmalta päässyt livahtamaan epähuomiossa. Unelma poistui Kaunon makuuhuoneeseen kohtaloonsa pettyneenä katselemaan levottomia unia.

Aamulla  pariskunta Routamaa heräsi kumpikin omissa kehoissaan. Unelmalla oli krapula.  Hän soitti töihin ja pyysi päivän vapaata. Kauno oli herännyt jo aikaisemmin ja mennyt hyvissä ajoin lakaisemaan katua ja tyhjentämään roskakoreja. Nyt puolisot ymmärsivät toisiaan paremmin, eikä Kaunoa kalvava epätietoisuus nipistelijän ja Unelman mahdollisesta suhteesta vaivannut häntä enää ihmeemmin. Avioelämä alkoi sujua oikein mukavasti ja Kauno muutti takaisin yhteiseen makuuhuoneeseenkin ja Unelma löysi Kaunosta uusia ulottuvuuksia ja Kauno tunsi paremmin Unelman salaisten sopukoiden merkityksen.



Marinoidut sipulit

Tuesday, November 4, 2008
South breaks Loose Again
Following an electoral line resembling the battle in the Civil War, the south has declared independence again. Free pancakes at Waffle House for any northerner defecting to the South this week.



* * *

Wednesday, November 12, 2008
Bush, Cheney and McCain convert White House to Coal


Washington, DC-- President Bush, with a month left for major remodeling, decided to go with a plan by Dick Cheney and Senator McCain to convert the White House heating system to coal.

"We are doing this for security and energy independence reasons," noted Bush.

The three politicians will be helping remove the old heaters, using dangerous and flammable natural gas, along with five hired construction workers and heating specialist.

"Eventually, we can convert to radiators, but for now we will use coal to heat the private quarters of President Obama and all the water in the White House," explained Bush, reading from an index card. They found the plans at Hearth.com and immediately set to work without building permits. "The President does not need a building permit on White House grounds," explained Cheney.

Senator McCain has arranged for free coal from West Virginia for the next 50 years, with the White House only paying for transportation.

"President Obama can install his own solar panels if he wants to save on the hot water bill in spring and fall. We don't do any of that stuff, as we have unlimited coal in this country," added Cheney.


* * *

Wednesday, November 5, 2008
Carl Rove to be Special Prosecutor

Washington, DC -- Carl Rove has approached the remaining congressional Republicans to be appointed special prosecutor to investigate Barack Obama for Unamerican activities. Having finished college that he quit in 1971, and law school from Southern North Dakota by Internet, Rove says he is ready for the job. His first task is to install cameras in the white House in all public areas, to capture any days that President Obama is not wearing his flag lapel pin.

"We will go on from there, making sure he does not invite foreigners to the White House any more than necessary to negotiate oil and such prices, " outlined Rove.



   
Ässän suunsoitot

                                       
                         Riimittelyn alkeet

Tällä soitto-oppitunnilla perehdytään riimittelyn jaloon taitoon. Lyriikoiden & riimien tekeminen onkin käytännössä helppoa kuin heinänteko. Siihen ei tarvita muuta kuin vähän luovaa hulluutta, sekä peräänantamatonta lahjomattomuutta...?!

- Revitään vain aihiot jostain selkärangasta, ja sen jälkeen annetaan runosuonen sykkiä pelkkänä ajatusvirtana; suoltaen sen jälkeen tajunnan lokeroista ulos mitä vain mieleen juolahtaa!

- Eli ohimennen lonkalta heitettynä sanansäilä vain rouheasti heilumaan, sekä riimejä pinoon. Siitä syntyykin ihan kuin itsestään 'saatanallisia säkeitä', jotka pistävät itse Vihtahousunkin puntit vipattamaan!!!

Tässä seuraavassa hieman malliesimerkkiä ns. 'juoksevasta riimityksestä'; runoratsusta joka lyyrisyydessään hakee vertaistaan jopa proosallisen hengentuotteen maaperästä.

Eli kaikille hurtin joulumielen omaaville & rasvaisten sekä härskien juttujen ystäville; on aika esittää 'joululaulu' vailla vertaa; tietenkin ilman luita & nahkoja - sarvia & hampaita! Sävelkulku kulkusineen on vapaamuotoinen, mutta pakottavuudessaan lähes välttämätön!!!

                         SIKAILLAAN

Eletään taas juhlan aikaa, on sirkushuvit meneillään.
Henkii lahjomatonta taikaa, haudan takaa jo heräillään.
On kauttaaltaan vain puuroa ja pelkkää markkinahumua.
Löytyy hengellistä kuoroa, kuuluu kirkonkellojen kumua.

Tavaraa taas tarjotaan, niillä kauppamiehet rahastaa.
Hyllyt notkuen hamstrataan, ne täyteen lastiin uurastaa.
Nälkä kurnii suolissa, kinkkua jo kaivataan.
Saa torttuakin juhlissa, lisää ripsipiirakkaa halutaan.

Ollaan joukolla tuhmia ja vietävästi sikaillaan.
On kinkutkin pirun kuumia, me kovasti juhlitaan.
Pippalot on parhaimmillaan, herroilla ja perkeleillä.
Kun laman kourissa tuhlaillaan, käy noutajakin taas meillä.

Kulkuset ne kilisee ja aisakellot heläjää.
Kuusen alla tonttuja vilisee, laskien pakettien läjää.
Pian lahjukset jaetaan, nyt pukki hohottaa innoissaan.
Vielä pohjat kumotaan, tontutkin on kummissaan.

Joku esittää toivomuksen, jonka pukki toteuttaa.
Kertoo pelin tarkoituksen, sillä voikin ratsastaa.
On hyörinää ja hulinaa, sekä meno hulvaton.
Kuuluu alkovista ulinaa, ei pane paremmaksi lahjaton.

Pian on pussit tyhjinä ja täynnäkin taas pää.
Saa kovaa pakettia pyhinä, ken muovikuusen alle jää.
On meininki armoton, joku vuoteeseensa sammuu.
Tonttujoukko on siivoton, jakaa tavaraansa joku muu.

Tähti syttyy taivahalle, sille maljat kumotaan.
Ei jaa almuja tarvitseville, vähäosaiset unohdetaan.
Ilo on ylimmillään, nousee tunnelma kynttilöin.
Iskee ähky syvimmillään, sitä sulatellaan päivin sekä öin.

Nyt kaikki hiljentykäämme, suureen antamisen iloon.
Toisiimme yhtykäämme, uskokaamme kohtaloon.
Toivotaan Rauhaa antoisaa, joka olkoon aina maassa.
Hyvää tahtoa kaikki saa, vapaassa maailmassa.

                              ¤

- Joka tapuksessa & kaikesta huolimattakin; rattoisan räyhäkkäitä joulunajan viettelyksiä kaikille säädyille; sekä silliä kullekkin...!!!

                          -Ässä-



                                                             
Vaatimaton joululahja?



Vaivaiskodissa oli kolme vanhusta, yksi sokea, yksi mykkä ja yksi pyörätuolissa istuva.  Olihan siinä hieman ankeaa joulua viettää, joulukuusen virkaa kun toimitti kuusen oksa maljakossa. Ei ollut herroilla oikein joulutunnelmaa, omaisetkaan eivät olleet vaivautuneet paikalle.
   Juuri aloittaessaan narinaansa juhlapyhien ja elämän surkeudesta, paikalla pyyhälsi Joulun Hengetär. Hän lupasi jokaiselle kolmelle yhden toiveen, saisivat toivoa aivan mitä haluavat ja aamulla se olisi totta. Jokainen lausui mielessään toiveensa ja vähän jouluviinaksia nautittuaan he sitten menivät nukkumaan toivoen parasta.

Aamusella sokea pinkaisi huoneestaan kasvot hymyä täynnä:  Minä näen, näen! Toiveeni toteutui!
Minä pystyn puhumaan, kuuletteko, huusi se, joka oli ennen ollut mykkä.
Rampa änkeytyi huoneestaan ja kiljahti innosta:  Voi perkele pojat! Kattokaa mitä mä sain! Uudet renkaat!




Tämä on hieman muunneltu versio eräästä vitsistä. Mutta vaikka se naurattaakin, niin laittaapa se miettimäänkin. Onko kyse siitä, että ramman toive oli tyhmä? Vai onko hän vain niitä harvinaislaatuisia ihmisiä, jotka ovat vähään tyytyväisiä? Voiko sen, mitä oikeasti eniten haluaa elämässään, saada joululahjakääreessä kuusen alla?

Joulu. Merkitsee kenelle mitä merkitsee. Usealle sillä on uskonnollinen merkitys, nimitys vain saattaa olla hieman eri uskonnosto tai uskomuksista riippuen. Päivämääräkin vaihtelee sen mukaan hieman, mutta hyvä yleisnimitys on keskitalven juhla. Juhla on jonkin juhlimista. On syy, miksi pidetään hauskaa, miksi kunnioitetaan sitä tiettyä päivää. Mutta jos miettii joulua. Sen ympärille on kertynyt paljon erilaisia traditioita, jotka ovat ihan täysin ihmisistä lähtöisin. Pitää laittaa pöytä koreaksi, hienot koristeet, paljon lahjoja, olla perheen kanssa... ja kaiken sen eteen stressataan hirveästi, vain sen yhden päivän takia.

Mitä jos ei ole rahaa ostaa edes lauantaimakkaraa joululimpun päälle, saatika kinkkua?
Mitä jos ei pidä turhasta koreilusta ja vouhottamisesta?
Mitä jos usealle ihmisille on pakko ostaa lahja vain siksi, että hekin ostavat sinulle?
Mitä jos ei ole perhettä, kenen kanssa joulua viettää?
Onko silloin joulu pilalla, onko yksinäinen ja onneton, onko silloin perinteistä piittaamaton ja typerä?

Ehkä juhlien olisi tarkoitus olla välittömiä, hauskoja, vapaamuotoisia ja omilla ehdoillaan meneviä?    Inhottaa ajatus siitä, miten ihmisille ostetaan lahjat kuusen alle vain koska niin kuuluu tehdä, koska hänkin ostaa sinulle tai että toinen luulee ettet välitä, jos et mitään anna. Ehkä paras joululahja minkä voi saada on aika ja välittäminen. Onnellisuuteen ei muuta tarvita.

Yritä kääriä se pakettiin...




Outomaan outo jatkokertomus
- Tässä jokainen sai laittaa kerralla joko korkeintaan kolme sanaa tai muuttaa yhden sanan

Marraskuun lähestyessä loppuaan metsästä kuului usein outoa matalankäheää ja surullista örinää. Avatessani ikkunan aamulla säikähdin risupartaista haamunnäköistä olentoa, joka jalkaansa laahustaen suuntasi kulkunsa kohti saunarakennusta ja alkoi käheästi hoilata Hoosiannaa, sekä vihellellä riettaasti muutamaa ronskimpaa säveltäkin. Alakuloisesta olemuksestaan huolimatta olentoa näytti kiinnostavan kirppujen nyppiminen takapuolestaan. Repsottavan housunpaikan alta näkyi jotain aivan ihmeellistä valoa loistava, pitkä ja kiiltävä miekka. Tuossa miekassa oli voima, joka palveli vain kantajansa tahtoa ja oli juuri sen vuoksi oikullinen. Onneksi tonttu hallitsi mieltään paremmin kätensä, sillä tahto oli toisinaan melkein alistaa olennon tekemään sellaista, mitä tuo harmaaparta joutuisi katumaan ja koska lähestymässä oli joulunalusajan kiireet, niin oli parempi unohtaa jonninjoutavat pilvilinnat.

   Saunan takana oli odottamassa harmaaparran viime vuonna keskeneräiseksi jäänyt prototyyppi laitteesta, joka valmiina mullistaisi nykyisen käsityksen ja tietämyksen ajan ja materian suhteesta. Varovasti harmaaparta veti miekkansa tupesta ja silloin sen voimasta aikakone nytkähti kolme senttimetriä taaksepäin kohtaan, jossa magneettikenttä asetti maasäteilyn juuri sopivaksi tontun taajuudelle - humpuukiahan maasäteily, näin tiedemiehet vakuuttavat, vain haahuilijat uskovat, mutta siitä huolimatta risuparta matkusteli aikakoneellaan – siis menoksi! Perusteeton usko leviää vailla kriittisyyttä, mutta tällä ukolla oli pseudotieteiden mestaridiplomi taskussaan.

   Keskeneräisellä prototyypillä Hän ajeli tyrät ryskyen, kohti tarkoin määritettyä ajankohtaa, joulua 1726. Korvia hivelevä hiljaisuus ja valkoinen lumi olivat aikakoneen hiljennettyä ainoat aistein havaittavat ilmiöt. "Tulit jo", Newton sanoi, nostaen katseensa alkemian koeputkista ja Philosophiae Naturalis Principia Mathematica-kirjastaan. Vanhat ystävykset siirtyivät tarkastelemaan Newtonin kaukoputkella tumman taivaan kirkkainta tähteä Venusta, joka tähän aikaan vuodesta näkyi hyvin huonosti. Oli viikko Juhannukseen tai kaksi Jouluun, risuparta halusi vain lämmittelemään eikä vuodenajalla ollut mitään merkitystä tuolle maalämmöllä ja vatsakaasulla tasalämpöään ylläpitävälle olennolle.

Venuksen suunnasta ennustusten mukaan pitäisi maapalloa kohti lähestyä järkälemäinen eugeniikkaeukkojen valoalus ja toisen galaksin tonttujoukko. Mikäli ennustus toteutuisi, keksijätonttumme löytäisi tuosta vain pelkkiä ikävyyksiä suunnittelemalleen maailmankaikkeuden tonttujen yhdistymisen puolesta Marxin hengessä.
   
Yht´äkkiä koko taivaankansi repesi kirkkaaksi valomereksi ja harmaaparta ei voinut kuin ihmetellä, kuinka järisyttävän kaunis sateenkaaren väreissä vilkkuva avaruusalus oli, ja kohta luukut aukenivat. Aluksesta laskeutui maankamaralle pölyä. Ei, ei pelkkää pölyä, vaan pölypilven keskeltä aluksesta laskeutui oudonnäköinen pieni hahmo yltäpäältä vihreässä limassa. - "Ektoplasmaa kautta Teutatuksen!", karjaisi niljakas olento selitellen ulkoasuaan äimistelijöille. Pelokkaasti askeltaen tonttumme lähestyi tonttukunnan esi-isäksi esittäytynyttä iljettävää limanuljaskaa.

   Ilmettäänkään väräyttämättä hän päästi ränklättävän rompoolipierun ! Tätä kieltä risuparta, petomaanina, ymmärsi hyvin. Salainen koodi oli päräyttelyjen oikea-aikainen pätkiminen, esoteerisena perimätietona koodi oli tarkoin varjeltu Vapaamuurareiden vuosisatainen salaisuus. Harmaaparta ja aluksesta noussut äreä limaukko tervehtivät Vapaamuurareiden kädenpuristuksella. Tervehdittyään he lähtivät lähiöpubiin olutta ryystämään, eikä juomien nauttiminen ollut heille vierasta. Parin tunnin kuluttua, kumpikin kanttuvei, tuli pulma, rahat loppuu! Pubin omistaja, iso harteikas entinrmaaen painija katseli baaritiskin takaa poikain lanttien laskua, joka ei näyttänyt ollenkaan lupaavalta - oli alettava pummaamaan. Harmaaparran miekka alkoi soljumaan ulos tupesta ja häikäisevää valoa kädellään varjostaen hän etsi katseellaan pubista sopivaa varakkaannäköistä uhria. Onneksi avaruustonttu järkiintyi estäen uhkaavan verilöylyn ja ystävykset poistuivat voimallisesti horjuen kadulle.

Newton odotteli päihtyneitä raikulipoikia keppi kädessään, sillä päihtyneitä ei hänen näkemyksensä mukaan saa jättää rankaisematta. Velvollisuus ja vastuu olivat hänen ohjenuoransa. Nuorassa olevat solmut tekivät syviä juomuja synnissä rypevien raikulipoikien takalistoihin. Ankarasti toveruksia toruen, Newton uskovana miehenä, tällaiseen suhtautui suhteellisuusteorian antamilla puiteviitekehyksillä ja sinkosi örveltäjät rytisten talon hirsiseinälle. "Ei Perna!", huusi perinpohjin suivaantunut Newton. Jo kaikkosi päihtymys, kun puiteviitekehykset kaulassaan kaverukset pohtivat tehtävänsä ja ajan olemusta. Tehtävän haasteellisuus kiehtoi näitä aika-avaruuden pioneerihenkisiä
ennakkoluulottomia tutkijoita. Tarkoitus saada selville kohtalonsa näytti uhkaavasti kääntyvänkin menneisyyden suuntaan.

Uusi yritys aikakoneella oli välttämätön siksi, että maa alkoi kieppumaan varsin uhkaavasti. Kumppanukset keräsivät viimeisillä krapulan jäytämillä voimillaan vähäiset tavaransa ja ahtautuivat sitten aikakoneen pieneen ja lämpimään 2-paikkaiseen ohjaamoon. Newton katseli haikeana, kun aikakone ja tontut hävisivät aika-avaruuteen, 4-dimensioon johtavan madonreijän oviaukosta, mutta minne joutuivatkaan ?

Madot olivat syöneet Aristoteleen ruumiin, kun 300 eaa Evian saari ja sinistä sinisempi - vielä likaantumaton Välimeri - näkyi aikakoneen alapuolella. Kerpele ! Harmaaparta huudahti, yrittäen samalla kääntää ajansäätönuppia takaisin, mutta se oli myöhäistä. Oltiin menneisyydessä peruttamattomasti. Kaverukset katselivat ihmeissään nahjuista kaupunkia, joka oli rakennettu alkeellisista poltetuista savitiilistä. Aiyaíon Pélagos kimmelsi kuin hienoin peili.

"Tarjoilija! Tuokaa meille tuoreita makedonialaisia pässinkiveksiä ja keltaista Jaffaa!" "Lipeäkalaa myös ja saaren viisaimman filosofin muistiinpanot yöretkistään ja kuvaus Astarten temppelirituaaleista". "Mitä, ovatkohan herrat jo nappailleet tulilientä ? Vai mistä kiinnostus saaremme kulttuuriin?", tavernan hehkeä tarjoilijatar kysyi. Matkalaiset alkoivat lavealti selittämään mistä olivat saaneet lehteilemänsä AkuAnkka-kirjan.

Ulkoa kuului hirvittävää mekkalaa, johon seurueemme päätti vastata Mozartin Taikahuilu-oopperan baritoni-aarialla. Ällistyksen vallassa väkijoukko alkoi huudahdella ihastuksesta, osa myös kiukusta. Koht'sillään alkoivat katukivet  ja pilkkakirveet lennellä, eikä harmaaparralla ja liimatukalla ollut muuta mahdollisuutta kuin hypätä kivisateen edellä aikakoneeseen. Tovin säätövipua väänneltyään edessä oli fakta, aikakone ei inahtanutkaan. Miekka ainoastaan voisi pelastaa toisen sankareista, tuhnupieru-liikanimen saanut harmaaparta ajatteli tunnustellen kuvettaan.

Tuo avaruusörkki joutaa nyt meitä paremmin kiivastuneen väkijoukon lynkkaamaksi, varsinkaan kun se ei ole ihminen. Eihän harmaaparta ihminen kai itsekään ollut, jos Wisenthal-centeriltä kysytään, näin muistopäivän lähestyessä. Harmaaparran sotarikokset ja muu toiminta 40-luvun Vilnassa oli CIA:n toimesta julistettu kuitenkin pelkäksi panetteluksi. Kuitenkin juutalaiset natsienmetsästäjät olivat suuresti innostuneita saadessaan käsiinsä muistion, joka olisi oleva ratkaiseva todiste oikeudenkäynnissä. Siitä huolimatta toverukset olivat hyvillään, harmaaparta löysi aikakoneen, eikä 1940-luvulle mennä. Läheltä piti, ettei avaruusörkki ostanut sixpäkkiä, kahmaisi kuitenkin sylillisen seteleitä Siwan kassalta.

Kassaneiti alkoi yläfalsetilla kirkua kuin vähä-älyinen, nähdessään outojen tyyppien poistuvan juoksujalkaa paikalta. Ovenkarmiin maalatusta pituustunnisteesta, joka uutena turvajärjestelynä oli Siwaan hankittu, kasööri sai arvion vihulaisten ikähaitarista, 3–110 vuoteen, mutta paikallinen poliisi arvioi tekijöiksi saatananpalvojia, hautakivien kaadon tähden. Siwan naapurissa hautausmaalla aikakoneen mylläysjäljet näkyivät helposti jo maallikollekin. Tiedostamattaan Evialta Siwan myymäläpäälikkö päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Piilukirves kädessään hän syöksyi lihatiskin takaa verestävin murhanhimoisin silmin kohti avaruusörkki-parkaa, joka laski hädissään alleen. Onneksi avaruusörkit ovat luonnostaan nopealiikkeisiä reaktioiltaan, eikä housunpuntista valuva vihreä, jotain syövyttävää ainetta sisältävä, uhvomiehen uloste suuremmalti syövyttänyt piilukirveen terää. Avaruusörkin jalka katkesi ja hänet jouduttiin buuttaamaan Siwan takapihalla. Avaruusörkki olikin robotti !

Kauppias oli pettynyt - harmaaparta sivalsi miekallaan kauppiaan tarjoaman kassakuitin kahtia. Poliisit alkoivat tiedustella aikakoneen rekisteriotetta. Kaikki viralliset paperit oli kuitenkin varastettu. Kaverukset alkoivat hädissään selitellä kovaan ääneen pitkäkyntisten ammatinharjoitusvapauksia kunnassa, jossa vähemmistöjä sorrettiin. Yllättäen aikakone käynnistyi - puff, hämmästyneet poliisit seisoivat hoo-moilasena Siwan edustalla. "Kuka kirjoittaa raportin kassakuitin puolikkaalle", kysyi vuolaasti hikoileva kauppias lapsityövoimalla valmistettu takki säkkimäisesti päällä roikkuen.

Tonttumme aikakoneessa matkasi Tukholmaan, selvittääkseen Palmen mysteeriksi jääneen murhan. Perillä kaksikko huomasi unohtaneensa miekan Siwan pihalle, oli tulla tappelu kaverusten kesken. Onneksi kadulla oli miekkamuseo, josta Carl Gustav I:n vanhan tappovehkeen harmaaparta vaivihkaa vohki viittansa liepeisiin poistuen katuvilinään. Södermalmsgatanin maahanmuuttajajoukossa kukaan ei noteerannut turilasta. Somalialaisen piraatin valepuvussa hän livahti SÄPO:n päämajaan, aurinkolasit silmillään, pahamaineisen johtajan sihteeriä, Christer Pettersonia käpälöimään. Vapauduttuaan järkensä ohjauksesta harmaaparta kuristi Pettersonilta tunnustuksen ja paljasti identiteettinsä. "Kavaltaisitko todella maanmiehen?";  Pettersson voihki kuristusotteesta voipuneena. Harmaaparta vakavoitui, Petterson olisi viimeistään nyt kypsä tunnustamaan myös kuninkaalliset aviorikoksensa. Tilanne on siis kuningashuoneenkin kannalta äärimmäisen nolo ja kiusallinen.

Kuningashuoneen edellinenkin skandaali, Pettersonin ja prinsessa Christinan suunnitelma yhteisestä remumatkasta etelän aurinkoon oli laajalti uutisoitu keltaisen lehdistön riena-artikkeleissa. Pitäisikö siis taas jättää Petterson tuomitsematta - keskittyminen kuningasperheen hämäräpuuhiin vaikuttaisi epäsuotuisasti koko kansakunnan poliittiseenkin uskottavuuteen. Niinpä harmaaparta päättikin asettaa Ruotsin edun herrojen haltuun ja henkilökohtaisen kunnianhimon edelle. Ja eihän sitä tarvinnut muuta kuin soittaa Börjelle Expresseniin, mikäli haluaisi vihjepalkkion, kuten tavallisesti. Siispä Börjen kanssa oluelle.

Hämyisessä baarissa Harmaaparran tavatessa perimmäisessä nurkkapöydässä kankkusesta tärisevän ja unettoman yön jäljiltä pöpperöisten alushousujen hajun kyllästämän Börjen rähjääntyneen olemuksen, miehet alkoivat kiivaasti huudella tarjoilijaa: kaksi tuoppia piimää! Tutisevalta Börjeltä lipsahti; "...ja vodkaa kyytipojaksi!" Tarjoilija hymähti oudolle tilaukselle,  kääntyi kannoillaan kohti baaritiskillä rönöttävää resuista Slussenin suomalaishampuusia. Börjelle tehtiin selväksi, että nyt tarvittiin äkeät ryypyt juomalauluineen. Onneksi Expressenin toimittajilla oli hätäsuunnitelma sen varalle, että tarjoilu tai rahat loppuisivat. Börjellä oli hapanimeläsilakkoja solmuksi sidotussa muovipussissa pikkutakin povitaskussa, lisäksi hän veti housuntaskustaan haarukan ja puolillaan olevan taskumatin, otti siemauksen piimätuopista ja lausahti äänekkäästi :"Piimä ja viina - shaken, not stirred". "För fan, din finnjävel gråskägg! Hajoitit hapansilakkapussini ja syötän soosit sinulle!"

Harmaaparta tarttui Börjen haaroihin ja puristi äijää harmaakarhun voimalla vanhan suomalaisen tavan mukaan ankaran kiromenon säestämänä ja käski puukko kädessään äijän istumaan paikoilleen. Sitten tapahtui täysin odottamatonta, kun ulko-ovi lensi auki ja poliisit ryntäsivät valmiiksijuopuneina baaritiskille. Börjen kiljunta herätti naapurit, jotka soittivat hälyytysnumero 911:een. Kapakassa säikähdettiin, kun toistakymmentä kännykkää alkoi soittaa Tonttujen jouluyö- melodiaa.  Sankka lumipyry peitti alleen harmaapartaa seuraamaan lähteneiden kulkijoiden jäljet. Enää vain kusiläikät porttikongejen pielissä pilasivat täydellisen jouluyön idyllin - poliisit valmistautuivat kotitappeluihin.

Harmaaparta onnistui rauhoittamaan mielensä ja mietti kuinka jättää muukalainen seurasta. Aikakone, heureka!  Vaivihkaa hän suuntasi ensin katseensa kohti himmeänä välkkyvää ajastuspaneelia, jonka tuskin erotti komentomodulin hämärässä tilassa. Salamana hän ampaisi Leonardo da Vincin muotoileman ratin luokse. "Nyt munaliisaa katsomaan", pussaamaan jäähyväiset ja kiirehtimään kohti pohjoista, jossa ahtojää kantaa, maasto on karua ja ihmiset yksinkertaisia.

Perillä metsäaukiolla, jonne jääkarhut tulevat ruokailemaan hamaaparta mietti, miten saisi aikakoneen varastoon, pääsisi pakoon jääkarhuja kotiluolan suojaan ja leipomaan joulupipareita ennenkuin muori repii pelihousunsa.

Nopeasti lämmittämään leivinuunia ennen pirttihirmun tuloa. Saunakin täytyisi saada siivottua ennen lämmittämistä. Alkoi tulla kiire kioskille, sillä Lotossa voisi saada ällitällipotin, sekä sixpäkki lämmittäisi mukavasti miehen mieltä. Myös muori oli juhlatuulella ja kalautti Jassoon kokonaisen euron ja alkoi tanssahdella harmaissa huopatossuissaan.

Mutta sitten hän liukastui, pyllähti levälleen kaadettuun talkkunajauhopakettiin ja piirakanmalli näin syntyi. Tarvitaan vain enää näyttävä kuorrutus lisukkeineen ja joulupöydän kahviherkku on tuotapikaa valmis.

Ja siinä se sitten oli, joulu oli valmis! Harmaaparta kurkkasi sitten ovesta sisään jä mörähti: "Hyvää Joulua!" Ei siinä sen kummempaa !


JOULUVITSEJÄ

Joulupukin majassa eräänä aamuna:
- Hyvää huomenta Joulupukki. Saimme Saharan autiomaasta toiveen, että lähettäisimme heille vettä.
- Vettä? Siellä ne eivät muuta osaa kuin jaaritella vedestä.
- Mutta nyt taitaa olla tosi kysymyksessä. Postimerkkikin oli kiinnitetty hakaneulalla. 
*
Työntutkija saapui joulupukin työpajalle Korvatunturille ja tapasi itse joulupukin.
- Kuinka monta tonttua työskentelee täällä verstaassa?
- Noin joka viides. 
*
Pukki oli ollut jänismetsällä ja pettynyt siihen, ettei hänellä ollut minkäänlaista saalista kotiin vietäväksi. Niinpä hän poikkesi kauppaan ja osti sieltä jäniksenpaistin. Kotiin tultuaan hän heitti saaliinsa ylpeänä muorilleen. Muori huomasi hintalapun, joka roikkui jäniksen koivessa. "Mikset ampunut samalla paria maitopurkkia ja porkkanoita, kun kerran olit vauhdissa."
*
Toimittaja haastatteli joulupukkia:
- Jännittävintä mitä olette kokenut ovat varmaan nuo matkat lentävillä poroilla?
- No ei suinkaan, vaan joulumuorin laittamat ruoat.
*
Miten ihmeessä pystyt jouluna ahtamaan itseesi niin mahdottomasti herkkuja?
- Helposti, pitää vain herätä aikaisin. 
*
Kaksi joulupiparia käveli tien yli ja toinen jäi auton alle, mitä toinen sanoi?   Tulehan muruseni!
*
Kuka on Petteri Punakuonon perässä laukkaava poro? Rudolf Ruskeakuono, se on yhtä nopea kuin Petteri, mutta pysähtyy hitaammin.
*
-Milloin on hyvä aika hakea kuusi metsästä?
Silloin kun ei ole ketään näkemässä.









Joulun nirvana

Jouluissa,   ensilumessa ja Pohjanmaan tulvissa on jotakin samaa: Vain lapsi tai hölmö kykenee tai jaksaa hämmästyä niiden tulosta. Mutta miten tylsä olisikaan maailma, jossa olisi pelkästään väsähtäneitä kyynikkoja, eikä yhtään lasta tai hölmöä?

Kun on nähnyt ja kokenut kyllin monta joulua ottaa kiitollisuudella vastaan jokaisen murusen, joka tuo jouluun jotakin uutta. Kiihkeästi odottavan lapsen katse on joulun keskipiste. Se on aina uusi ja ainutkertainen. Luojan kiitos niitä löytyy yhä ympäriltä. Mutta vaikka kunnioitan suuresti evankeliumia ja muita joulun perinteisiä tarinoita, minua ilahduttaa myös jokainen uusi joulukertomus. Tämä joulu on jo nyt pelastettu, sillä skotlantilainen tutkija, tohtori nimeltä Ian Darwin Edwards on vetäissyt hatustaan sellaisen joulustoryn, että sitä on vaikea ellei peräti mahdotonta panna paremmaksi.

Tohtori on paneutunut syvällisesti joulun olemukseen ja ratkaissut jopa itse joulupukin mysteerin. Selityksen avain löytyy joulukorteista tutusta näystä, jossa joulupukin reki kiitää tähtien täplittämän taivaankannen poikki porojen vetämänä. Kysehän on tietenkin aivan normaalista huumehallusinaatiosta. Saamelaiset nistit syöttivät skottitohtorin mukaan jo 1800-luvulla poroilleen myrkkysieniä, joivat sen jälkeen petteripunakuonojensa virtsaa ja nousivat nirvanaan, jossa kuvittelivat poroillaan olevan siivet.

Tohtori Edwards on myös tullut siihen johtopäätökseen, että nunnukat ovat hörhöillessään nähneet näyn, jossa esiintyi outo punaisiin pukeutunut partaniekka, ja tästä näystä on sittemmin kehkeytynyt joulupukiksi kutsuttu myyttinen hahmo. Täytyy tunnustaa, että tarina on suorastaan kutkuttava. Joulun alkuperäiseen perinteeseen ei siis kuulukaan puuron ja lanttulaatikon mättäminen, vaan poronkusen ryystäminen! Mitä tapahtuisikaan jos palaisimme jouluperinteen juurille ja alkaisimme viettää joulua 1800-luvin saamelaisten tapaan. Joulun valmisteluun kuuluisi siivoamisen ja kinkunpaiston sijaan punaisten kärpässienten ahkera syöttäminen poroille, jotta niillä olisi aattona siivet ja lentelisimme koko porukka iloisesti pitkin taivaankantta kaukana kavalasta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta. Silloin joulu olisi vihdoinkin sekä köyhällä että rikkaalla, maa kaunis ja kirkas luojan taivas.

Mutta koska minulla ei valitettavasti ole käytössäni sen paremmin poroa kuin kärpässientäkään, on tyydyttävä siihen mitä on.
Joulun nirvanaan tarvitaan vain kahta ainetta, ja ne ovat molemmat ilmaisia: Hiljaisuus ja Rakkaus.
Niiden voimalla jokainen pystyy kohoamaan sinne missä pukki poroineen kiitää: korkealle, kirkkauteen.

- Tommy Tabermann
(julkaisulupa haettu)



TIERNAPOJAT

Tiernapojat ja Toni Wirtanen

1. osa
  2. osa


Vuosisatoja vanhasta oululaisesta perinteestä, Tiernapojista  ja  heidän oudosta habituksestaan ajatukset lipsahtavat nopeasti nykypäivään. Uudelta vuodelta toivoisinkin kanssaihmisiltä parempaa yhteistyötä, maailmanlaajuista rauhantahtoa, vähemmän ahneutta ja enemmän suvaitsevaisuutta. Lähimmäisenrakkaus voi olla liikaa vaadittu. 

Tiistai