Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Outsalainen empiirinen maailmankuva

Aloittaja rapevainaa, 10.01.09 - klo:11:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

rapevainaa

Jos voisimme yhdessä koota tosiasioihin ja kokemukseen eli empiriaan perustuvan maailmankuvan.
Olisiko se liikaa vaadittu. Kun tähän ikään on tultu itse kukin, psykologien mukaan ihmisellä on reaslistinen näkemys, mitä maailma on ja mitä se tuo tullessaan.

Tässä ketjussa saa puhua evoluutiosta joka ratkaiseen ongelmat, siis pahimmat töpöt, vaan mitä on jäänyt taaks ja miltä se näyttää eteenpäin.

Iso Ässä sanailee pelin avauksena oman näkemyksensä maailman menosta.
Ehkä hän on meitä selvemmin nähnyt sen mikä on edessä lähivuosina.


Tilannetta ei ainakaan auta se, että jo valtaapitävienkin taholta kehoitetaan tekaisemaan tähän oravanpyörään yhä enemmän mukuloita. , Mutta ei se tilanne siitä korjaannu, että sormi pystyssä heristellään ja moralisoidaan. Tilanteen korjaamiseksi edes vähän parempaan suuntaan tarvitaan poliittista tahtoa & tekoja, Kauniit vaalipuheet tai katteettomat lupaukset eivät asioita paranna;


Jotkut yli-innokkaat tehtailevat kakaroita tänne melkein liukuhihnalta.

Kun oravanpyörässä on mukuloita,  ongelmat vain kasaantuvat & lisääntyvät.

Myöhemmin joudutaan kuitenkin prioriteettien eteen, kun kaikille ei löydykään paikkaa yhteiskunnan vaativassa systeemissä. 

Tämän johdosta on ajauduttu pakon edessä priorisoimaan myös terveydenhuollossa ja muussa sosiaalitoimessa.

Näin köyhiä & vähäosaisia kasvaa tähän maahan tasaisesti, eikä yhteiskunta kykene sen myötä sopeuttamaan toimiaan nopean rakennemuutoksen paineessa & puristuksessa.

Epätasa-arvo osattomuuden ohella kukoistaa;
perheet voivat huonosti,
suorituspaineet kasaantuvat kaikilla alueilla...jne...jne...

on paneuduttava kunnolla syihin & seurauksiin ruohonjuuritasolta lähtien!

Helppoahan se on ummistaa silmänsä tältä kaikelta todellisuudelta, jos itsellä on asiat kohtuullisen hyvin;

joillekin 'onnekkaille' osingot ja pörssit tuottavat talouden taantumastakin huolimatta tileille ylimääräistä tuottoa.

Ongelmat voi näin iloisen huolettomasti lakaista maton alle ja kieltää ettei niitä ole.

Jatkuva lomautusten, irtisanomisten kierre, kilometritehtaalle joutuminen, leipäjonojen kasvaminen, kertoo kuitenkin omaa karua kieltään kolikon toisestakin puolesta.

- Mutta mitäpä näitä selittelemään niille, jotka istuvat rahavuorten äärellä.

Kaikki eivät pääse nauttimaan yhteiskunnan hyväosaisuudesta.
Tästä kakusta jää joillekin vain pieniä armonpaloja, eli kaikkein heikko-osaisimmat joutuvat kärsimään

rapevainaa



THL tiedottaa

Jumankekka! Onko noin julmetun vaikuttava kuva, että Perjantain kielikin alko roikkuun ulkona!

Palaan tähän Rapen avaamaan empiriaan sit vähän myöhemmin...

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

.
Empirian maalailu on kyllä vaikeaa. Mutta jos karkeasti piirtää jotain suurta niin mieleen tulee nuoruus ja rahan runsaus 1980-luvulla. Silloin inflaatio hoiti ongelmat kun otti vaan velkaa. Asunnon hinta nousi yhtä paljon vuodessa kuin mitä sai töissä palkkaa. Suomi eli keplottelmalla. Rehellinen työ ei ollut mitään.

1990  lama oli varsinainen pommi. Se muutti kaiken. Helsingissä oli työttömiä pahimmillaan 18%. Jossain lähikunnissa oli joka neljäs työtön.

Varsinainen ilon aihe oli NOKIan nousu. Siihen ei kukaan oikein uskonut. Mutta se nousi ja lukuisat muut firmat sen vanavedessä.
Syntyi liuta NOKIA-miljonäärejä ja osakemiljonäärejä. Se on vain hyvä asia.

En näe mitään hyvää siinä että kaikki olisivat yhtä persaukisia kuin Eestissä. Ilman Nokiaa meillä voisi ollakin niin.

Kukaan ei innostunut suurfirmojen vastustamisesta 90-luvulla. Kaikki tiesivät että rahaa ei tipu taivaasta.

2000-luvulla alkoi monilta "talouden lainalaisuudet" unohtua, miten rahaa tehdään. Rikkaita voi haukkua ja menestyciä firmoja voi haukkua.
Rikkaiden kadehtimisesta tehtiin taas kansanhuvi.


Esim. Ruotsista hankittiin kovalla rahalla  Lilius laittamaan Neste kuntoon. Sen hän tekikin ja Lilius pomoineen sai palkkiot teostaan niinkuin oli sovittu.
Lilius tunnettiin nimittän hyvänä johtajana. Mutta ei siinä niin olisi pitänyt käydä. Kunnon suomalainen tarina olisi ollut se, että Neste olisi menneyt persiilleen ja olisi saatu haukkua ruottin kielnen Lilius oikein kunnolla.
Mutta ei helvetti. Ihan väärin meni kaikki.


Jossain vaiheessa Teemu Selänne tienasi lätkää laukomalla enemmän kuin Jorma Ollila Nokiassa. Hyvä juttu uuten mutta rahat jäivät rapakon taakse.
Ollilalta on saatu yhteiskunnalle  helvetimmoinen määrä miljoonia. Se ei kuitenkaan riitä. Olisi pitänyt vielä kaikki.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila sai viime vuonna kohtuullisen korvauksen työstään. Hänen verotettavat ansiotulonsa kipusivat 9 757 887 euroon.- siis keneltä se on pois? Kuinka paljon Jorma maksoi veroa Suomeen?
Kuinka paljon Teemu maksoi veroa Suomeen?

MUTTA : "Jorma Ollilan kaltaista liike-elämän supertähteä ei Suomessa ole kuunaan nähty. Nokian kännykkämenestykseen luotsanneella johtajalla on ollut myös supertähden tulot. Ollila on tienannut Nokiasta vuosina 1999–2005 osakeoptioilla, palkkana ja tulospalkkioina yli sata miljoonaa euroa. " http://www.hs.fi/verotiedot/person.do?personId=1


rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: Perjantai - 10.01.09 - klo:11:49
:P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P

Jotain meni väärään kurkkuun? Vieläkö elät?

Yritin löytää guuglesta kuvaa "lapset oravanpyörässä " ja "children rat race". - Ei löytynyt.

Ztara

Ellei Suomessa synny lapsia tekemään tulevaisuuden töitä, otammeko mieluummin vastaan pakolaisia tekemään nuo työt?
Suurin osa ei halua heitäkään. Onko vielä vaihtoehtoja?
~~Starseed~~

Everything will be ok in the end. If everything is not ok, it is not the end.

Matkaleena

On. Tekniikan kehitys, kaikkeen ja kaikkialle robotteja. Ja vain hyväksihaivaitut yksilöt ihmiskunnasta voidaan kouluttaa kasaamaan ja korjaamaan niitä. Muut ihmiset voivatkin sitten väistiö evoluution tieltä.  ;D
Nahkasiivet hännät sarvet
Raateluhampaat hirviöparvet
Päällä kiikkerän ruumislaudan
Keinuleikkiä partaalla haudan
Niistä kasvaa miehet naiset
Vesikauhuiset painajaiset
Rakastaa raivoten toinen toistaan
Harteille lastensa taakkansa nostaa

-Ruoska, Tuonen Viemää-

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: Stara - 10.01.09 - klo:18:07
otammeko mieluummin vastaan pakolaisia tekemään nuo työt?
.... Onko vielä vaihtoehtoja?

Yksi vaihtoehto on että venäläiset ostavat asunnot sitä mukaa kun niitä vapautuu myyntiin.
Venäläiset voivat tehdä meidän hommat ihan hyvin. Niitä riittää.

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Stara - 10.01.09 - klo:18:07
Ellei Suomessa synny lapsia ...

Hyvä, että kirjoitit ellei.

Tilanne on ollut ainakin koko minun elinikäni se, että suomalaisia on aina seuraavana vuonna enemmän kuin edellisenä. Lisäystä on tullut viimeisen 50 vuoden aikana yli miljoona. Tämän lisäksi on laskettava vielä ne puoli miljoonaa, jotka ovat siirtolaisina ulkomailla, lähinnä Ruotsissa. Viime vuonna nettolisäys (syntyneet miinus kuolleet) oli yli kymmenen tuhatta. Ihan turha olla huolissaan lapsien lukumäärästä. Ellei sitten ole huolissaan liiallisuudesta.


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä