Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juulin Ikioma

Aloittaja juuli, 13.08.12 - klo:17:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juulianna



Tämä korona-elo muistuttaa kaupankäynnin puolesta hyvinkin paljon sotien jälkeistä pula- ja korttiaikaa. Kaikilla oli osto-kortit , mukuloillakin jotka eivät toki  saaneet määrätä itse oman osto-korttinsa käytöstä. Ei tullut kauppatuliaisina kuin pari neek-,,,,mustia lakupötköjä. Joista Juulikin pääsi osalliseksi toisella, pikku-Veikka sai toisen. Kerran oli naapurin Jouko ilmestynyt ovenpieleen josta kaihoisin katsein seurasi kun Juuli pötköaan availi. Äiti komensi jotta annat Joukonkin haukata . Juuli antoi kun oli pakko. Jouko haukkasi , samassa täytti pirtin kauhea rääkäisy. Juuli se sormeaan piteli ja huusi kuin palosireeni. Oli saituudessaan pidellyt lakua kiinni millin verran lakun päästä Joukon haukattavaksi. Tietysti siinä Jouko puraisi Juulia sormille. Juulin kiljuntaa säikähti Jouko. Äidillä  oli nyt  kaksi kiljuvaa mukulaa tyynnyteltävänä.

Ei ole enää samanimisenä lakua vaan hyyskäpaperia on. Riittämiin vaikka kahdellekin kylälle. Päätellen niistä valtavista ostoskäryllisistä ko. tuotetta mitä autojen takakonttiin lastattiin. Onhan se niin että hesari/etlari tukkii pömpelin aina kilometrin matkalta. Kun meidänkin pieneen pitäjäpahaseen rynni yks`kaks kolmisentuhatta viruspakolaista sieltä karanteeniläänistä. Tietty ennen karateenia. Nyt käy kauppa markettikeisarilla kuin sulavoi.
Tuntui edelleen marketissa piisaavan tavaraa vaan yksi asia kai jäi vähän huonolle saannille tukkuportaasta.
Markettikeisarin alamaiset pakkaavat nykyisin Juulin ostokset pahvilaatikkoon. Kun Juuli tilaa pari kertaa kuussa niin pahvilaatikkoja kertyy melko pitkäksi toviksi Juulin pienen hyyskän nurkkaan roskapussien seuraksi. Kun ei Poikakaan niitä joka päivä jätteisiin kuskaa.
Siitä seuraa se kun Juuli menee suihkuun on laatikkovuori nosteltava eteiseen . Juulilla ei ole erillistä suihkukaappia , verho vain joten lattiakaivoon lirisee  osa vedestä ja osaa seilaa pitkin kylppärin nurkkia. Pahvilootat olisivat entisiä jos ne lattialla lojuisi.
Muutakin riesaa lootista on. Kun pakataan piripintaan ei jaksa Juuli nostaa rapusta jääkaapille. Nyt on hissukseen , kymmenen senttiä kerallaan hiissattava pitkin parkettia. Ei uskalla vetää kun tulee viiruja.
Lisäksi nämä tavaroiden päällystuotteet maksavat kuuskyt senttiä per laatikko . Juulille joskus kertyy kerralla pari-kolmekin jotka ihan mukavasti siellä roskapussien seurassa hyyskän nurkassa kaatuilee. Pino sortuu useimmiten öisin jolloin  Juuli makaa täristen peiton alla eikä uskalla mennä tarkistamaan jotta laatikothan ne.
Voih. Voih.

juuli
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1261



MY LORD

My Lord
pyydän, anna anteeksi.
Lahjasi,
maailmani tuhosin.
Anna anteeksi.

Vuorelle, usvaiselle
nousi puu kukkimaan.
Kukka kirsikan.

Thanks, my Lord.

Thank You.


juuli2020
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1263
Tässä mietiskelen olenko ainoa joka pelkää hyisesti tätä koronaa. Enkä pääse mihinkään siitä että luulottelen sen olevan karkuteillä jostain labrasta jossa kehiteltiin biologisia aseita. Tämä lähti omille teilleen ennenkuin oli likikään valmis. Se tappoi ensiksi lähellä olevat. Tappiokohan se sen lääkärinkin joka kertoi etukäteen tämän viruksen tulevan eikä ainakaan hän mahda mitään. En oikein usko osanneen tätä ennustaakaan. Oli pakko olla jossain tekemisissä tämän karkulaisen kanssa. Kuinka karmea on se toinen tai peräti kolmaskin perään kun tämä ensimmäinen on kuuleman mukaan melko helppo.
En mitä tiedä. Tuskin tietää kukaan muukaan.
Käykö niin ettei ole kohta ketään jota tartuttaisi.
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1264


Vakaa oli tarkoitus toivottaa oikein kirjoittamalla jonkinlaista vappua mutta ajateltuani asiaa tulin toisiin aatoksiin. Mitä hauskaa tässä vapussa nyt on. Ei tippaakaan hauskempaa kuin muissa päivissä. Sisällä istuu ja synkkiä miettii. Synkkiä kun ei ainuttakaan mukavaa asiaa tule mieleen. Pojanpoikaakin, ekaluokkalaista kun ajattelee tulee heti ensiksi mieleen ajatus kunhan ei vaan ,,,niin,,, sairastuisi pieni,,,. Samoin poikaa ja miniää ynnä muuta sukua ja ihmisiä yleensä miettiessä se tyrmäysaatos väkisinkin mieleen pullahtaa.  Poika sanoo ettei pidä ajatelle yhtenään koska se tulee miettimättä eikä sitä estä kenenkään sureksimiset.  Tämä taitaa olla hiljaisinta aikaa sitten sota-vuosien. On tämä sotaakin karmeampaa kun vie niin armeijan kaverit ja siviilit yhtälailla. Mitään ei eroa tee. Tosin ei jylise tykit eikä aseet rätise mutta hiljainen tappaja on sitäkin karmeampi sitä kun ei pääse pommisuojaan pakoon. Nyt sitten toivottelen kestämistä ja sitä ettette ihan sekoaisi niinkuin minä meinaan tehdä ajatuksiinne.
Jospa tämä olisi ohi ensi vappuun mennessä. Pelkään että siitä, karmean kulkurin lähdöstä ne suuret vaikeudet vasta alkavatkin.
On selvitty muustakin pahasta ja vaikeasta ajasta .
Niin että selvitään tästäkin ja tulevasta.

vappua
t: juuli

jk. Koittakaa nyt edes pitää jonkinlaisena hauskuutena tuota
kirjoitusta. Yritinhän minä sentään toivottaa hauska vappua.

juuli
.

Niin kaunis on maa,,


Juulianna

#1265


Tämä nyt tältä keväälltä jäi. Ei mennä kukkia poimimaan ei nähdä perhosia kultakruunu päässään kevättanssejaan esittävän. Ei saa moppe voikukkaseppelettä kaulaansa. Ei se siitä tykännytkään , maahan jyrsi jottei sillä niin väliä.
Sillä on väliä kun ei pääse kevätilmasta nauttimaan kuin partsilla. Siellä sitä sitten nautitaankin koko rahalla, sillä viidellätonnilla minkä se kustansi. Tuttavat ihailivat ja kadehtivat lasitusta ja huokaili jotta sehän nyt on kuin yksi  huone lisää. Voin vakuuttaa ettei ole huone. Jäätyy sinne jos ulkoilmakin kylmenee. Ja kesällä siellä polttaa nahkansa.  Ei edes kukkia sinne voi istutella kun lasit pitäisi pitää auki jottei pala nekin. Kun avaat lasit niin vaikkei pariin viikkoon olisi satanut niin takuulla ne unohtuu auki ja saavikaupalla lattialla viskoo vettä. Minulla se vesi tulee vaikka olisi kiinnikin lasit suoraa katosta jossa täytyy olla reikä. Ämpäri minulla siinä kohtaa on ja jokainen joka luulee minun valehtelevan sopii tulla katsomaan kuinka iloisesti siihen vesi sateella lirisee.  Ennen haikailtiin jotta voi kun sataa eikä pääse ulos. Voi kun on kuuma eikä voi mennä ulos kun siellä läkähtyy.  Nyt haikaillaan satoi tai paistoi  kun siellä vaanii se korolla, ihan  ihmismuodoissa. Nyt saisi sataa tai paistaa kunhan voisi juttukaveriaan lähelle mennä ettei koko kartsa kuulisi mitä keskustellaan kun täytyy huutaa eikä huonokuuloiset kuule ollenkaan.

Tätä ulos menemistä ei ole kielletty ehdottomana vaan suositeltu vain. Kun minä sen ensi kerran kuulin niin pakkona minä silloin koronan takia sisällä istumista pidin. Minä olin kylläkin poikkeus kun olin jo koipirepsun takia harjoitellut sisällä päivystämistä.
Mutta nyt se sai ihan uuden sävyn kun käskettiin. Käskyt on aina olleet hankalia , ainakin minulle noudattaa. Hyviin asioihin ei ketään tarvitse käskeäkään mutta ei ollut korona hyvä asia.

Minulla on jopa väliovi rappuun kiinni kun luullaakseni tulee postiluukusta rapussa liikkuvien hengitysilmaa postiluukun kautta asuntooni. Nehän kulkijat kulkee ihan palttoo hipoen oveani siellä rapussa.
Postiakaan en hae heti . Kun ulko-ovi kolahtaa posteljoonin pois mennessä, haen. Silloinkin hanskat käsissä. Joskus annan olla sen kuusi tuntia kynnysmatolla kun virukset pinnoilla elelevät.
Markettikeisarin paassipojan ruokajutut pitää heti hakea kun tuovat niissä pahvilootissa ja pakasteet sulavat. Vesi lorottaa iloisesti aina ulko-ovelle saakka . Ei pahviloota vettä pidä.  Ja pakasteita saattaa olla kymmenenkin pussia. Kyllä siitä vettä riittää. Hanskat käteen vaan. Niitä minulla onkin kulunut  melkolailla samoin on kai pariskymmenes käsidesiputeli menossa.
Yhdessä on semmoinen haisu että meinaa ottaa lukua. Se on kaiketi tehokkain kun joutuu korona pidempään haistelemaan jotta luultavasti ottaa pitkät.

Partsilla istuskellessa pälähtää päähän jotta kukahan koronaa piilona sairastava on partsin alla kävellyt.
Kun se mieleen juolahtaa tulee taas kiire sisälle.
Tässä on tullut pikkuhiljaa epäluulotautiseksi, ihmisiä karsastavaksi erakoksi.
Vaan jospa olenkin oikeassa.

juuli
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1266


NEITI KESÄ

Mekon sametti
utusiivet
silmät  gasellin.
Värit kauniit valkoinen ja sininen.
Vihreäkin vilahteli silkkipuserossa.
Se on neiti Kesä.

Neiti Kesä suvannossa asusteli huvilaansa.
Lumpeenlehdellä, ulpukkalähiössä.
Yön nukkui lumpeenkukassa ihan keskellä.
Kesäyön sinisen.
Aamuisin aamuiunnille suvantoon pulahteli.
Rannan minttukukan teetä nautiskeli.

Siivet kuivasi, hiukset tuuletteli.
Mekon samettisen oioskeli
siivet utuiset se suori.
Ei saanut jäädä rypyn ryppyä.
Hiukset harjasi
kauriinsilmät suvannossa huuhteli.
Neiti Kesä on valmis lentohon.

Herra Sääski pidä varasi.
Neiti Kesä on peto sinulle.


juuli
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1267




TUMMAISEIN, LINTUSEIN

Minä tummaistain tuuditan
portaalla riihen hirsisen.
Herää luonto, kevään aamu usvainen.
Loisti aurinko kultaa, silmut koivupuun.
Vedet vapaana juoksi, joet, salmen suut.
Kukki  vuokot.
Aamuun herää perhonen.
Minä tuuditan tummaistain.

Olin riihen uksen ma löytänyt.
Riihen aution, tumman, hylätyn.
Monia ovia kolkutellut, avattu ei.
Avattiin,
käsky painua Helvettiin.
Ei minua suvaittu.
Minä tuuditaan tummaistain.

Saavuin ovelle riihen.
Musta nokipiisi.
Vesi piisillä kuumeni.
Sinä synnyit oljille riihen, alle tummien,
nokisten hirsien. Alle keväisten tuulien.
Sua kohdellut kevät ei hellien.
Nyt päättyykö tie.
Minä tuuditan tummaistain.

Yö myrskysi, salamoi.
Sun vanhoihin raasuihin kapaloin.
Ei vaatetta muuta mulla.
Oljille riihen
uinumaan tummien tummaa unta.
Orsien mustien alla.
Yö, myrsky  sun maailmaan tulla.
Minä tuuditan tummaistain.

Nyt istun riihen portaalla.
Mietin, oisiko parempi Taivaassa.
Elämäänkö vain hetkeksi luotu.
Sua rakastan, lintusein pieni.
Anna, en tahtoon Luojan suostu.
Minä tuuditan tummaistain.

Jos niin kävisi,
Sinusta enkeli Luojan tulisi.
Pyydän, tummaisein, lintusein.
Siunaa maallinen tieni.

Minä tuuditan tummaistain.


Juuli -12
.

.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna

#1268



SINISEN UNEN MAA

Monen vaaran, monen veden,
monen aurigonlaskun
monien laineiden laulavien
kuiskaavien kaislojen
takana oli maa
sininen maa
jossa leikki, nauru vallan saa.
Sinisen unen maa.

Siellä valtaa piti unikuninkaat
Nukku-Matti apunaan.
Oli outo sen järjestys
päivät nukuttiin
yöt valvottiin.

Jos ei ollut yötyötä
päivät iloittiin
kaikki leikit leikittiin
ilmapallot  ilmaan laskettiin
pilviin kohoamaan.
Kämmekkämaassa piilossa
ei etsijä löytänyt.

Oli yö aikaa työn
silloin lapset laskettiin
oliko kaikki tallessa
peiton alla turvassa
Nukku-Mattia odottamassa.

Nukku-Matti kamariin hipsutti
pienen nukkujan peitteli.
Kertoi sadut ja tarinat.
Siihen nukahti pikkuinen.
Hymy mukana uneen seurasi.

Se oli Sinisen unen maa.


juuli-20
.
Niin kaunis on maa,,

Juulianna




Aluksi suomalaiset asuivat maakuopissa tai kallioluolissa. Se oli aikaa ennen koronaa. Kun ei vielä tiedetty suomalaisia oltavan. Ei näissä luolissa ja kuopissa tietenkään ollut mitään mukavuuksia, suihkua ja vesiklosettia. Käytiin  ilmeisesti merkkikuusen alla ettei silloinkaan peehen joka askeleella astuisi. Oli sielläkin pidä Suo,,, piha siistinä. Pyyhkiminä lienee sammal vaikk ilkeämieliset luonnosuojelijat sanovat käytetyn liito-oravan nahkoja joten nyt  oravat ovat suojeltuina lentelemässä ja tyssäämässä monen ihmisen rakennushankkeen. Liitoelukit ovat nyt yhteiskunnallisesti merkittäviä luontokappaleita. Peräti määrääviä rakennushankkeissa.
Nyt on perinjuurin toisin.

Kerrostaloluukkuni hyyskään on jo kaksi kertaa ilmestynyt kuvaajat ynnä katsastusmiehet. Minulle se teettää työtä koska saunani joka on hyyskän yhteydessä toimii varastona. Kun en suostu saunomaan pyörrytyskopissa. Työstä käy kun joka kerran kun jamesbondit tulevat on kannettava vaatepinot saunasta johonkin mihin mahtuu. Ottavat valokuvia hyyskäkomerosta ynnä saunasta. Ei viehätä aatos  isännöitsijän ynnä sihteerikkönsä kuvieni töllistelystä. Siellähän on mm. laatikko missä on intiimit pukimet ihan vapaasti kuvassa nähtävillä.

Ei saunan käyttö varastona ole kielletty varsinkin kun proppaimet on irti taulusta. Naapurillani joka on kätevä käsistään sauna toimii askartelutavaroiden varastona. Siellä on mm. joulupukin naamaritarpeet. Naapurilla on melkoinen työ kun varjelee pukinnaamari-tarpeita siskontytön 4 v. katseilta.
Nyt kuitenkin sai hyyskäni ynnä sauna puhtaat paperit jamesbondeilta. Milloin on seuraava kuvaussessio pitänee kysyä rouva isännöitsijältä. Siltä joka ei tiedä mitä korvaa taloyhtiön vakuutus.
Kysyn kuitenkin vaikka vastauksen tiedän. Isännöitsijä ei tiedä.
Ei tiedä edes etteivät bondit tule ennen tämän hirviön, koronan loppumista.

juuli
.
Niin kaunis on maa,,