Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juulin Ikioma

Aloittaja juuli, 13.08.12 - klo:17:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 7 Vieraat katselee tätä aihetta.

AveLazio

Niin Juuli. Todennäköisyys sanoo, että elämänehdot ovat 99,999999999999999999999-prosenttisella varmuudella täyttyneet muuallakin universumissa.

Viittasit oikeaan asiaan: mitä on elämä! Meille on tuttua vain hiili- ja fosforipohjainen elämä. Taannoin NASA kohautti mediaa, kun kertoivat Maasta löytyneen arseenipohjaisia bakteereja.
At a narrow passage there's no brother, no friend

Juuli Hukkaskukka

#81
Olipa tarkat  prosentit. Kun tuntuu jotta olisi suuri ihme eli päinvastoin jos siellä ei Elämää,
 minkäänlaista tahi sanotaan Ilmenemismuotoja olisi.
Tuskin sentään meiltä mallia ottaa.
Mieluummin kaiketi tuolta Isosta Maailmasta.
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#82


VALPURI KYNE

Noita olin. Sanottiin.
Pahaksi, ilkeäksi, häijyksi minut sanassa mainitttiin.
Satuja, tarinoita minusta, Noidasta lapsille kerrottiin
Olin nainen hetken vain. Noita-akaksi sanoa alettiin.
Oli häpeällistä se, siitä kärsin. Ei puheet vaienneet.

Synnyin torppaan pieneen. Ma lapsi ollut lie.
Mammo ihmisten, eläinten Taiat mulle opetti.
Oli suuri Tieto hällä. Perintönä omalta Äidiltä.
Suvussa kulki tyttärillä, ei pääse päättymään.
Opin parantamaan, Eläimet, ihmiset, monesti
hengen pelastin. Monen Ihmisen.

Monet juomat, liemet kodassa, pirtissä keittelin.
Aineet luonnonantimia, näsiä, kielo, ratamoakin.
Nää rohdot sairaat paransivat,. Alkoi Noitatieni,
hiljaa syntyi itsekseen. Naapurit epäilyt lisäsi.
Karjaa hoidin, sairasta. Taudit kaikki oli tutut.
Hoidin kaikki eläimet, hevoset, siipirikot linnut
multa avun saivat. Monasti apuani tarvitsivat.
Autoin, terveeksi paransin.  Aivan ilmaiseksi.

Kunnes koitti päivä, Tuomio. Pyhä Sunnuntai.
Tuli Ruohtimaan Herraa kolme, Noitatuomarit.
Tuli  Laki uusi, naisia jos Noituudesta epäiltiin,
Tuomio oli  armoton, naiset roviolla poltettiin.
Mun taitoni mun kavalsi, olin Noita, varmasti.
Jouduin tutkintaan. Rinnalla sen tauti kalpeni.

Alasti mut riisuttiin. Etsittiin synnyinmerkkiä.
Ollut ei, Nyt kaikki paikat tutkittiin. Häpäistiin
etten mitään Taikakaluja ollut voinut kätkeä.
Ei löytynyt, kyseltiin minä tavannut Saatanan
olinko Öisillä matkoilla.
Kerroin sairaita, vaivaisia lääkitsen, Valhe oli.

Mut Lähteen viereen talutettiin, sinne heitettiin.
Oli kokeilu, jos hukkuisin, olisin Noita varmasti,
synnit katuisin. En uponnut, pinnalla pysyttelin.
Vaikk sidottu, kädet, jalkani, en upota halunnut.
Noidille onnistui,  tavallinen ihminen  hukkunut.

Naapurit joukkoon yhtyi, vaikk he hyvin tiesivät
kerrat lukemattomat olin heitä, karjaa hoitanut.
Ei armoa  tunteneet, kertoivat, Pirulla  ratsatin.
Öisin tanssin lähteellä kera peikon,, maahisten.
Totta ollut ei vaan hysteria vallitsi.  Noitavoimat
tuhottava, kitkettävä, surmatattava.  Kuolema.

Mut Käräjille, Kaupunkiin haastettiin.  Pelkäsin.
Kaikki kyseltiin, milloin kanssa Saatanan, Pirun
viimeksi juhlittiin.
" Ei koskaan " vastasin. " En Noita.  Parantaja."
Vaan naapurit, nää Autetut, toisin todisti. Apuri
nyt  Saatanan olinkin Juhlamenoissa.

Roviolta vältyin. Oisiko parempi, kaikki hylkäsi.
Yksin elin mökissä, kukaan kaivannut, huolinut.
Elin metsän antimilla, marjoilla ja syksyn sienillä.
Puun kuorta opettelin puutteessani käyttämään.
Nälkää näin. Mökki vanha, hatara. Talvet palelin.
seuranani vanha kissa. Ainut seura, ei hylännyt.

Vuodet vieri. Nyt odotan Noutajaa. Lepo, Ikiuni.
Se kaukana ei ole. Tunnen kuin vanhan Ystävän.
En pelkää Kuolemaa. Vapauttaja tuskasta tästä.
Ei ihmiseloa tämä muistuta vähääkään. Ei  enää
muistuttanut vuosikymmeniin.
Kohta saapuu Hän, joka pelastaa tästä piinasta.
Ikiajoiksi.
Odotan Noutajaani,

- Kiitollisena.
.
Juuli -12

Aikakirjat tuntevat Valpuri Kynen.
Juulin Esiäiti.

Juuli -12
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#83


UNEN TUMMAT

Tummat Uneni kummaksi saa,
siel liikkuu outoa Vaeltajaa.
Se mustaa, hiljaista, outoa on.
Äänetön, vaiti, yössä Väki.
Yöhön, uneen, kuulumaton.
Sudenmustassa yössä
suunsa ne sulkee.
Tiivistyy, käy lähekkäin.
Äänetön väki käy minua päin.
Vaiti saapuu, ma tamän näin.
Piiriin käy mun ympärilläin.
Sudenmusta Yö, valo häilyvää.
Valaise ei näkijää.

Hiuksilla Käden Oudon tunnen.
Se hyväilee, se siihen jää.
Tunnen ma outoa ikävää.
Hätkähdän, Käsi Rakkaan tää.
Tuttua tutumpi mulle.
Kädet  nuo hyväili eläessään.
Niiltä turvan, suojan sain.
Rakas, Kallis on lähelläin.
Nousen, kurkotan Kättä päin.
Käden Yöhön hiipuvan näin.
Käsi katoaa, olen onneton.
Kaipuuta hellää ma koin.

Unta, - vain unta näin.

Juuli -12
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka


  Minä niiaan. Kirja, siitä on vuosi sitten ottanut Kustantaja, iso, yhteyttä.  Vaan sinne se hyytyi.  Ei minua edes asia kiinnosta. Riitää kun saan näin niitä esille. Kun tuota edellistä,  Unen Tummat,  kirjoitin, sanat taas virtana valuivat, niin paleli koko ajan. Ja oikeaksi kirjailijaksi ei minusta ole. Siihen vaaditaan vähän suurempia rahkeita mitä minun on.
Suuresti kuitenkin Kiitoksia.
reino & aino hukkanen


Juuli Hukkaskukka

#85
 Minä en voi muuta kuin kiittää.
Kiitos
Lupaan vakavasti aisiaa harkita.



MUSTA LOKKI

Ilta syksyinen. Seison meren rannalla kuin jotain aavistaen.
Kuunsiltä, Tähti heijastuu pintaan Veen. Varjo Tumma yllä sen.
Hiljaa seison, ihmettelen. Synkkää hahmoa, häilyvää katselen.
Huomaan äkkiä, on Lokki se, tuo varjo tumma, - Lokki Musta.

Liitelee yllä pinnan, mereen laskeutuu. Veteen painuu rinta.
Aalloilla hetken keinuu.
Herää Meri. Aallot raivostuu.
Lyö rantaan aallot lumihuippuiset, ärjyy , pauhaa , ulvoo Tuuli.
Meri äsken niin rauhaisa on hetkessä kiehuva,  Hornankattila.

Meri ulvoo tuskaa syvyydestä. Ei Meren raivoa mikään estä.
Ratsastaa aallolla Lokki Musta. Laulaa. Laulun laulaa Kuoleman.
Itkee Lokki, valittaa kilpaa kanssa Meren , raivoavan, kuohuvan
Onko saapunut  kohtaamaan Kuoleman. Tuskasta Vapauttajan.

Matkä viimeinen  Mustan Lokin. Saavuttanut Tuskiensa Summan.
Lokki vaikertaa, alle aallon vaipuu. Himertyy laulu  Lokin Mustan.
Laulu Elämälle viimeinen, niin hiljainen, aaltoon, mereen katoaa.
Sen tuskin kuulen, se Meren Raivoon hukkuu.  Aaltohiin vajoaa.
Musta Lokki. Ystäväni. Lajinsa viimeinen.

Pian Aamu sarastaa.
Purppurapilvi meren kohoaa.
Ei enää häilyvää, tummaa varjoa.
Mereen kuvastuu nyt Varjo valkea.

Juuli -12
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#86
Ihan on niin.




LEPAKON ILTA

Yö tumma saapuu, Päivä Yöksi vaihtuu.
Kuusilta suo hopeaa, Tähti tuikkimaan.
Hirsituvan vanhan, seinäkammiossaan
Lepakko, ikivanha, käy iltaa viettämään.
Asunut jo kauan on Lepakko yksinään.
Yksinäisyys, Itsensä vain  seuranaan.

Pian minut huomaa. Ihmisen.
Seuraa vailla Ihmisyyttä kaihda.
Ajoista menneistä alkaa kertoa.
Ei valita voi kuulijaa, olen Ainoa.
Hiljainen  ääni vanhan Lepakon
Kuuntelen, siritykseltä sirkkain
juuri, juuri erottaa sen voin.

" Elän yksin , vanki Yön hiljaisuuden.
Mua koskettaa vain Aika Ikuisuuden.
Sen ajan unohtaa ma tahdon. Kuin
päivä eilinen, muisto menneisyyden.
Muistan Yön  Himon, Yön houkutus.
Tuoksu veren virrran, Jano ikuinen.
Päättynyt se ei. Tuhoon monen vei.

Olen rukoillut, pois muistot anellut.
Luojalta Anteeksi kaiken pyytänyt.
En mitään voi. Lepakoksi Luoja loi
niinkuin Ihmisolennoksi Sinut.
Ei muuttaa voi, vaikk haluaisimme.
On vain tyytyminen Kohtaloomme.
Työtä Luojan molemmat olemme.
Minä - Lepakko.
Sinä - Ihminen. "

Hiljeni vanha Lepakko.
Yksinäiseen kammioon hiljaa vaelsi.
Ei, ei mitään muuttaa voi.
Ei mitään muuttaa voi

enää   Ihminen.

Juuli -12
.
.

reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#87
Kun tuolla Otsikon alla luvataan jotta voi lipsua, niin nyt lipsuu.
Siis tämän kerran.



VÄRSSY

Tarinan tapahtumapaikka Lappi.  Revontulten, lumen, Ikiroudan Maa.

Sattuipa pimeimpään, synkimpään kaamos-aikaan Näkkäläjärven Aslakin ja Nuorgamin Jounin Akoille päähän pälkähtämään oiva tuuma: tuulettumahan päästävä.
"Tään kerron siul, kuuleha sie Aslakh, mie ja Elsha mänemmä tuulettumaha, märkänemmä ja kasvava otshaluuhu sarvhet, jos emmä pääshe, usotha sie, Aslak-ukkosein. Met mänemmä"
Ukot luvan antoivat, eivät sarvipäisiä Akkoja tahtoneet ristikseen.
Akat senkun skiidoilla tunturinkuvetta maalikyliin lasettamaan.
Hameet hulmuten lakin läpät oikosenaan.
Maalikyliin päästiin , ilta tanssattiin, iloittiin ravintelissa.
Tuipa sitten kotiinlähdön aika synkkään, kylmään yöhön piti menemän. "Mänemmä met, jo vain " Akat tuumashivat. Taas lasetettiin skiidot vonkuen, lumi tupruten.
Sattuipa maalikylän laitamilla hautausmaan aidan vieressä Akoille pissihätä. Ei auttanut mikään, topattava skiidon vauhti oli siihen aidan viereen.
Akat riipoi housut kinttuihin pakkasessa, asia toimitettiin.
Mistään ei Aslakin akka, tietenkään, paperia löytänyt, pyyhkäisi housuihin, heitti märät housut,
ei ilennä jalkoihin enää kiskoa, pusikkoon.
Jounin Akan vierestä löytyi tuulten kuljettama kankaanpalanen, mistä lie.
Siihen pyyhkäisi, kiireellä housut kinttuihin kiskaisi ja niin matka kotipuoleen jatkui.
Aamusella soitti Näkkäläjärven Aslak nokialla Jounille:
"Jouni , kuuleha sie, mie ko luulhe, ethei mei Akhat olheet lainkhaan suuvesti siel kemuloisha.
Miu Akall ei olut aluhousuloi ollenkha. "
Jouni: " Ei tuo vielä mithää. Miu Akan aluhousustha löythy kankhaanriekhale, jos lukhi :

Kiitollisuudella kaivaten, Jälleennäkemisen toivossa, Ivalon Mieskuoro. "

 :D

mukailtu  SEURA-lendestä -11
.

.
reino & aino hukkanen


Juuli Hukkaskukka

#89
.......................................


SIENESTYSHAMPAAT

Syksy oli.
Mummolaan Juuli taas poikueineen matkasi, minnekäs muuallekkaan.
Oli jo loma pidetty, alkanut Pojan koulu, Tiikkereiden edustusharkot. Edustusharkkojen nimellä ne Tiikkereiden peleissä kulki, Mitä siellä edustettiin ei vieläkään, selvennyt.
Oli toki paljonkin hienompaa käydä Edustusharkoissa kuin tavallisissa.
Nyt viikonloppuna kuitenkin taas pakaasit pakattiin. Poika kainaloon , Mummolaan. Tai ei kainaloon, ei olisi Poika tullut . Oli jo senverran Isopoika tämä. Äidin Kulta kuitenkin, aika useinkin.
Rottavaari MiuMiug koriin, Linjapiiliin. Haukku loikki Koirataivaan niityllä perhosia jahtaamassa, siis jäi tyhjäksi Linjapiilin takaosan penkinalus. Putelimiesten kanssa oli jo tutustuttu samassa Linjapiilin kulkuvuorossa, kovin tuntuivat Haukkuvainaan rähähdyksiä sekä Irvistelyjä kaipaavan.
Tiedä sitten.

.............

Mummolaan joka tapauksessa perille päästiin, onnellisesti.
oli tilanne muuttunut Mummolassa,
Äiti, Mummo, jo kepin kanssa käveli, vaan kiivas oli tahti. Tiuhaan kopsahti keppi pirtinlattiaan. Pojan Hummareimannikin, Pappa, Taivaan Saunantauspajupusikoihin siirtynyt laukkomaan. Siellä olikin varmaan hienot pusikot taisteluihin villi-ihmisiä vastaan. Poikaa siellä ikävöi tietty, niinkuin täälläkin päässä Pappaa ikävöitiin.
Oli ristitty uudelleen Äiti-Mummo, oli vääntynyt Pojan ja muidenkin suussa
Muoriksi tämä. Ei vastaan jupissut Mummo, yhtä paljon Mummosta tykättiin
Muorinakin.

..........



Eivätpä vaan olleet yhtään hellittäneet Mummolan Naisväestä tämä jokasyksyiset Sienihulluuskohtaukset, päinvastoin taisivat pahentua vain iän myötä
Joten sieneen, sieneenhän sitä oli kyynärkepinkin kanssa päästävä. Tosin Muorin kulku Sienien kotipaikoilla oli hieman hankalahkoa, saattoi keppi upota , silloin kyykähti Muori kontusilleen. Sai Juuli kuultavakseen pitkän Litanian Voimasanoja, toisia varsin värikkäitäkin. Tuntuivat Muorin suussa maistuvan nyt uusiokäytössä perin makeilta. Siksi usein niitä lasketteli.
Sekä kyykähteli.
Koitti taas hieno Aurinkopäivä, oli kuin luotu Sienimetsässä kyykähtelyyn.
Niinpä naiset pakkasivat termarin reppuun, ja eikun menoksi.
Oli luonto kaunis. Syksyn Väriloisto.
Hehkuivat ruskan värit täällä etelässäkin, Juulin silmä melkein vesiä kauneudesta lirutteli. Valittiin niitä Herra Kävelemiskepulan kannalta kuivempia kangamaastoja, ei ollut tarkoitus Muoria suonsilmässä uitella. Eikä Juuliakaan suonsilmäkkeet pahemmin kutsuneet. Olikin runsaasti näitä syksyn Kultakimpaleita kertynyt muutaman sateen jälkeen, siitä vaan koreihin keräämään.
Erillään toisistaan, huutomatkan päässä kuitenkin, Sienimetsästäjät suunnistivat. Alkoivat korit jo täynnä olla,
Juuli jo harkitsi Mummolaan palaamista,
kun kuului Muorin suunnalta korvesta korvia vihlova, paha rääkäisy :

" Apua, Aiaiaaia. Koi Kauhistus,. Aiaiai.... aiaia....Mitä täällä on... . Herranjumala sentään. Täällä on Joku.... Joku..,
voivoivoi..."

Syöksähti juuli kuusikon läpi, oksat vaan naamaan ripsivät, ääntä kohti kauhistuneena.
Vaan mitä näkikään.
Kökötti Kannon päässä
TEKOHAMPAAT
Ihan oikeat, golgatevalkoiset vieläpä, ilmeisesti yläleuan proteesi se siinä virnisteli myös vitivalkoiselle, kauhusta tärisevälle Muoripahalle. Totesi Juuli ettei lähistöllä näy Kalmoa sitten minkäänmoista.
Nyt otti Muori ja kimpaantui kun hänen ilmoitustaan Kalmosta noin väheksyi Tytär.  Päästi uuden kiljaisun, entistä ehomman vain :
"Kuule likka, milloin oot nähny hampaiden kävelevän itekseen mehtään. Varmalla on Kalmo jossaki lähistöllä. Ei kävele hampaat itekseen, ei. "
Oli vähällä Juuli  tokaista otta tuohon kannonokkaan ainakin ovat itsekseen köpötelleet, mikäli jossain Kalmo on.
Piti suunsa, oli Muorin nenä jo tarrpeeksi valkoinen.
Varoen katseltiin pusikoihin, etsittiin kivien takaa, - ei yhtää Kalmoa ilmestynyt.
Ja onni oli ettei ilmestynytkään. Muorin tärinän, naaman huomioiden.

...........
........

....Ei auttanut, hampaat reppuun ja Mummolaan suuntaamaan. Perillä asiaa moneen otteeseen taivasteltiin, moneen eri malliin vääneltiin.
Eikä selvyyttä asiaan ilmestynyt.
Kunnes Pojalla välähti. Otti ja soitti Maalikylään, hammasteknikon vastaanotolle. Olihan se selviö, ihan selviö, ei ilman purentakaluja tulisi toimeen, ei ainakaan kukaan elävä ihminen.
Sai tältä Hammasmaisterilta vastauksen jotta oli tuttu Vaari käynyt uudet hampaat tilailemassa. oli Vaari , Sienimetsässä Vaarikin , huomannut hampaat ilkeän puristaviksi, hankasivat. Laittoi hampaaat kannon nokkaan. Tuumasi siitä pois lähtiessään noutavana taas suuhunsa hankailemaan ja puristamaan. Mutta kävi ohraisesti vaarille, Vaari unohti kannon sijainnin siellä melkoisessa korpimetsässä. Ei uskaltanut Vaari kovin kaukaa haeskellakaan, eksyisi Vaari vielä.
Oli siis kannon nokkaan, missä se sitten olikin, hampaansa suosiolla Tapiolle uhrilahjaksi annettava. Tahi jos hampaaton, paha Susihukkanen niitä suuhunsa sovittelisi.
Joka tapauksessa oli Vaari perin iloinen hampaitaan takaisin sijaintipaikalleen sovitellessaan.
" A, mite mie silviisi. Mie houkka iha oon. Vaa nythä tää kävi ko luomistyö. Kiitti vaa tuhannest. Mit mie velkaa."
Vähällä taas voimasanojen vyöry, vaan Juuli äkeä katsanto sai Muorin suun suppuun. Kerrankin. Ei nyt Vaarin Tekari-Iloa pilattaisi. Olkonkin jotta Muoripolo melkein Sydänkohtauksen sai.
Oli nyt Sienestyshampaat taas turvallisesti tutulla sijaintipaikallaan,
- hankaamassa.
Eikä, onneksi, Kalmoa mailla eikä halmeilla.
Sienirintamalla siis kaikki hyvin.
Mitä ensi Syksynä löytyy
- jää nähtäväksi.
reino & aino hukkanen