Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juulin Ikioma

Aloittaja juuli, 13.08.12 - klo:17:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Outomaa



Kyllä taas meni..  ::) .. siellä keskustellaan jo Outomaa-ketjussa http://ajatusmylly.net/index.php?topic=828.msg27483;topicseen#msg27483

Totta on, että Reima halusi taas foorumille joskus, haluttuaan välttämättä pois, riideltyään ensin täällä .. en aktivoinut, monestakin syystä, joita en onneksi muista. Yksi niistä kyllä oli, että syytti julkisesti minua valehtelemisesta. Se ei onneksi kuuluu paheisiini, pidän suuni kiinni tai totta turisen.

Juuli, älä todellakaan välitä.
On henkilöitä, jotka eivät voi katsella jonkun olevan iloinen ja tykkäävän jostakin.. pitää ampua heti alas. Olet nyt yksi niistä, paratiisilintu :P



"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

Juuli Hukkaskukka

#71
 Kiitos teille kun lohduttelette.
YliViskaali Outomaa, Mr 190 , Tiistai ja muut. Minä jo pelkäsin jotta minussa on pahempaakin  vikaa
kehittynyt  kun täällä, kuulemma Pöpilässä,  oleskelen niin paljon.
Vaan eipäs ole. On vika jossain  muualla.
Minä en nyt enää tipaakaan välitä, kun sain teidän toisten mielipiteen kuulla. Huomattavasti helpotti.
Kiitos ihan  mielettömästi ja Ruusu teille.
En minä kylläkään mikään Lahja tai Piriste ole.
Patullle Kiitokset kanssa. Laitettiin yhtäaikaa viestit.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka






Mie jo Kiitinkii tuol eel.
Taas Kiitoksii.

reino & aino hukkanen

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Pönni - 27.08.12 - klo:18:13
Joku sanoi että sinä olet sama tyyppi, joka kirjoittaa Ajatusmyllyssä rantasipinä. Pitääkö paikkansa?

Tiedän rantasipin, ihan letkeä kaveri, en tiedä, kuka on sanonut mitäkin. Minusta rantasipi on ystävällinen, ihan tavallisenoloinen, mitä siitä sitten?

Juuli Hukkaskukka

#74
Joko loppui. Uskallan tulla.
Vielä puutun senverran jotta tuolla ilmoitteli R että minut on ajettu useilta foorumeilta.
Ei ole ajettu vaan sivusto lopettiin juuri R:n tapaisen Häirikön ilmaanuttua.
On hyvin lapsellista arvostella toisten kirjoituksia ylipäätään koska ei niitä ole pakko
kenenkään lukea,
niinkuin on monesti todettu.  Sekä kirjoitusten pituutta. Ei Avaruus enää ole reunallinen.
Vai luuleeko joku niin.
Kuvien käyttöä arvostelevat ne jotka eivät itse osaa niiitä laittaa.
Ole Sinä Pönni Kiltti, älä noita Uroksia härnää äläkä Pöpiläksi nimittele. Ei tämä sitä ole.
Mukavia Ihmisä täynnään. Nyt vaan pillastui joku Ilkimys noista minun kirjoituksistani.
Oli monta Ymmärtäjää.
Kiitos taas teille kaikille.
.
reino & aino hukkanen


Juuli Hukkaskukka


Niinhän se on.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka



Saturnuksen Kesä

SATURNUS

Saturnus on sininen.
Sininen äänetön ja kylmä.
Taivas ja meret peittyvät sinisiin utupilviin. Sinisiä ovat ajatukset ja aavistukset .Unet ovat sinistä untuvaa. Sinisyys on kaikessa. Valtaa, täyttää mielen lukemattomissa eri sävyissään.
Värejä loistamaan on luotu kauniit Saturnuksen Renkaat, hehkuvat Saturnuksen sinisellä taivaalla
Maan revontulien ja sateenkaaren väreissä. Luovat hehkullaan epätodellisen värien maailman Ikiaikaiseen Sinisyyteen. Sinisyyteen tuovat poikkeuksen vain joka viideskymmenesvuosi, silloin sinisyys haituu kolmeksi kuukaudeksi. On Maan Kesä
Saturnus on hyvin kaukana, monta kertaa planeetta Maata kauempana Elämän Antajasta,
Isä Auringosta. Hyytävään kylmyyteen on Saturnus sopeutunut, kaksisataa Maan asteikolla.Saturnuksen vuorokausi kestää kymmenen tuntia Maan ajassa.
Planeettaa kiertavät kymmenet Kuut, suurin niistä Titan, joka valaisee kylmällä hohteellaan Sinisen Planeetan yön ja päivän.
Saturnukseesa tunnetaan vain aikasiirtymä, muina mittoita aikaa ei tunneta. Siirtyminen muille planeetoille Maa, Mars, JUpiter , Venus, Uranus kestää vain muutamia minuutteja, Maan ajassa Ihmisiän.
Kuolemaa emme tunne..
Vaivumme Ikiuneen siniseen Hiljaisuuden Mereen.
Sininen Planeetta on minut hyväksynyt.
Ja minä sen.

Juuli heräsi.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#77


PAKO

Oli Heinä-aika.
Mukulakunnan suuresti inhoama heinä-aika.
Aurinko siniseltä, pilvettömältä tavaalta loimotteli täydellä terällään.
Kaikki mahdollinen kukki, korea oli luonto. Ei sateen häivääkään, poutapilvet taivaalla nyt sinisyyttä hallitsivat. Nyt oli heinät seipäille saatava, ei voitu viivytellä, sateita odetteleman kärsinyt jäädä.
Oli Juuli jo monena kesänä haravamiehenä ahkeroinut, pakosta.
Pikkuveikka oli kasvanut, Juulin epäilyistä huolimatta, haravamiehen mittaan kuitenkin, Veikkakin. Se tiesi pellolle, heinäpellolle, haravamieheksi opettelua.
Vaan eipä Veikka mielisuosiolla hommaan suostunut. Milloin oli varvas kipeä, milloin oravat metsässä kävyillä jalkoihin heitelleet. Kipiät nyt olivat, ei kärsi haravoida, ei ollenkaan. Eipä huomioitu oravia eikä varpaita. Pellolle oli Veikankin, syistään huolimatta, tultava.
Oli toinenkin, nyt tosipulma, ei saataisi tällä miehityksellä heiniä ajoissa korjuun. Muisti Isä Wilijamin, Ylykämiehen. Joutilaana siellä Hieroja-Annin mökissä taas makoili. Onnistuisikohan puhumaan Annille, jotta Yläkänsä heinäkasakaksi päästäisi.
Oli viimekertainen heinänteko saanut äkillisen lopun, Annin suivaannuttua Wilijamin Korpipaari- poikkeiluihin. Jatkuviin.
Niin lähti Isä kyselemään. Onnistuihan se. Anni todennut vain yksikantaan, tuhahtanut, jotta joutaahan tuo, mitä tuossa makoilemassakaan tekee. Joutaa se, hyvinnii.
Wilijamilta ei kysytty. Eikä siihen Wilijamilla sanomista, minkäänlaista olisi ollutkaan. Mökisssä oli Anni se joka elämän laadun, kulkemisen määräsi.





Seuraavana aamuna saapui Wilijami-Ylykä pyörällään, peräti prässipuku päällä, heinätöihin. Kertoi kylillä aamutuimaan käyneensä, apteekissa, mistä tämä puku-asu johtui. Äiti epäillen pukuasiaan suhtautui, itsekseen mietti, taisi olla Wilijami yöllisillä reissuillan, tuskin oli Annin mökissä yötään viettänyt.
Samahan tuo nyt oli, ei ainakaan lähikuusikossa kuusen juurella sijaitsevan Korpi-Paarin kautta tällä kertaa ollut poikkeillut Wilijami. Anni viinaksiin perin epäävästi suhtatui, keksi Wilijami Lähmetsästä tiheän Kuusenalustan, missä viinaksensa säilytteli. Ja nautti.
Vaan oli aamu mitä aurinkoisin, heinäilma mitä parhain.
Kahvit juotiin, puurot syötiin. Vilijami orjanvehkeet, niin niitä työhousujaan nimitti, vaihtoi, pellolle suunnattiin.
Veikka naama happamana, ei ilme auttanut, tultava oli. Juuli, vähän vanhempi Isosiukku, jo tiesi kokemuksesta ettei auta happamuus.
Tuoksui vastaniitetty heinä, sirittivät sirkat.
Oli armoton työmies tämä Vilijami, lauleli, heinät suorastaan lensivät seipäille. Oli Juulilla täysi työ perässä haravoida. Veikan haravointi oli lähinnä haravan kannattelua, ei syntynyt jälkeä vielä, ei minkäänlaista.
Hankoamisen lomassa Vilijami puhui. Puhui lakkaamatta.
Kertoi nuorena urheilleensa, Kiinan Keisarin hovissakin painoja nostellut, Sumo-painiakin harrastanut. Oli oikein Sumo-mestari. Kiinan Hoviin ValtamerIä Valtamerilaivoilla seilatessaan, Vieraita Maita kierrelessään eksynyt.
Myös pikajuoksua sekä aitajuoksua oli harjoitellut. Näitä oli Selekiassa, isänsä, Kuninkaan hovissa, pikkupoikana harrastellut. Peräti Selekian mestari oli tässä pikajuoksussa. Isä uskaltautui ääneen arvelemaan, olisiko Wilijamin juoksut olleet lähinnä isäntien karkuunjuoksua piikojen aitasta yöaikaan. Ei tästä tämä, aina iloinen Wiljami toki suutahtanut. Väitti kivenkovaan Mestari olevansa. Ja mielissään oli kun piioista puhuttiin.



Päivä heinähommissa iltaa kohden kului. Kuuma oli.
Kesken hankoamisen ilmoitti Wilijami äkisti, jotta nyt pitää metsikössä poiketa, oli yllättänyt äkillinen tarve heinämiehen.
Mitäpä siinä, Wilijami metsään asialleen, toiset heinätöitä jatkoivat.
Oli tosin juotu päiväkahvit, korista, mukana olevasta välillä.
Tästäköhän se Wilijamin äkillnen tarve metsässä pistäymiseen johtui. Jospa oli liian vahvan kahvin Äiti keittänyt.
Oli kahvi sitten vahvaa tai ei,
KARJAISU
vallan hirveä, kuului metsästä, -yhtäkkiä.
Wilijami se siellä karjui. Oikein sielunsa pohjasta.
Säikähti Äiti, säikähti Isä. Juuli valkeaksi valahti, Veikka suu ammollaan metsään tuijotti. Karhuko se, vai Susi-Hukka, oli Wilijamin tarpeillaan yllättänyt.
Eikä jäänyt asia karjaisuun. Säntäsi , suorastaan rakettina ponkaisi Wilijami metsästä.
Paidan helma vain perässä liehui, kun Wilijami Jokea kohti pinkoi. Nyt uskoi Isäkin Wilijamin tosissaan juoksua harjoitelleen, oli tämä vauhti sitä luokkaa. Se, miksi Wilijami maailman ennätystä juoksussaan sivusi, selvisi äkkiä.
Huusi, karjui Wilijami suoraa huutoa juostessaan, minkä ääntä sai :
"Maa-ampiaisia, , -kele, -tana."
Ei Wilijami yleensä voimasanoja viljellyt, nyt niitä suorastaan, pinkomisen ohessa, sateli. Ilma sakeanaan kiroilusta sekä ampiaisista. Joelle yritti Wilijami, kiukustunutta ampiaisparvea karkuun päästä.
Kiukkuisia olivat, Wilijami metsässä suoraan pesän katolle asiansa toimittaa aikoi.
Oli Wilijami kyykistynyt, pahaa aavistamatta, suoraan ampiasten maapesän päälle.
Nyt kokeiltiin pellolla toisissaan, kumpi kovempaa kulkee, Wilijami vaiko ampiaiset.
Heinäväki tuijotti hölmistynenä, ei siinä muutakaan tehdä voinut. Koskaan ei Äitikään kuulemma noin suurta ampiaisparvea, mikä nyt Wilijamia jahtasi, ollut nähnyt.
Sakeanaan oli ilma ampiaisia, peräti kiukkuisia.
Wilijami pinkoi minkä kintuistaan irti sai.
Pinkoi ja kirosi.
Vihdoin Joelle pääsi, veteen suinpäin, ei ollut aikaa orjavaatteita riisua. Sinne Jokeen upottautui Wilijami, nenä vain veden pinnalla näkyi. Kiukkuinen ampiasparvi ei noin vain sovinnolla suostunut luovuttamaaan häiritsijästään, pesänsä likaajasta.
Kiukkuiset ampiaiset veden yläpuolella surrasivat, koko ajan sai Wilijami vedessä liota. Ja oli tämä virtaava vesi , vaikka kesä olikin, kylmää.



Ilta alkoi himmetä, Wilijami edelleen joessa istui. Ei ollut pois tulemista. Ampiaiset vain hetkeksi kerrallaan vainoamisensa luovuttivat. Wilijami joesta pois yritti päästä, heti oli parvi kimpussa taas. Sai pienen aikaa kuitenkin Wilijami Joen penkalla lämmiteltyä, ettei ihan jääkalikaksi jäätynyt
Vihdoin viimein luovuttivat ampiaiset. Uskoivat, ettei saalis vedestä ylös nouse. Siellä istuu vaikka tuomiopäivään saakka. Eivät olleet vihaiset Ampiaiset milläänkään Avustajien, häätäjiensä, hätistelystä.
Wilijamiressu hampaat loukkua lyöden, koko kroppa kylmästä täristen, pääsi joesta, pinteestään ylös vasta iltasella kömpimään.
Oli Wilijami perusteellisesti jäässä. Umpijäässä. Sininen oli koko mies.
Virtaava vesi kun ei kuumimmillakaan helteillä lämminnyt. Ei siellä mukulakuntakaan kauan kerrallaan viihtynyt. Saati tuntikautta istuksinut, niinkuin nyt Wilijami, pakosta tosin.
Kiireellä Äiti kuumaa mehua jäätyneelle Wilijamipololle tarjoamaan.
Vähitellen lämpeni, pikkuhiljaa alkoi Wilijami sulaa.
Jutut olivat kuitenkin, huolimatta kylmästä kylvystä, ihan entiset.
Olihan Wilijami leijonankesyttäjäkin Sirkuksessa ollut, viis nyt yksistä vähäpätöisistä, mitättömistä ampiaisista. Olisi kuulemma pois joesta päässyt, juoksemalla , milloin vain olisi huvittanut. Ei vaan nyt ollut huvittanut.
"Äkäne ol Jellona. Vaan mie sitä Petoa muutama kerra kuonolle silpasin.
Jo tokeni"
Entisellään, täysin entisellään, oli tämä Ylykämies-Wilijami. Ei ollut kellään syytä huoleen, kaikki oli kohdallaan. Ei ampiaiset mitään muuttaneet.
Entiset olivat jutut, entinen oli Wilijami.
Perin olivat mitättömiä nyt Ampiaiset.
.
reino & aino hukkanen

AveLazio

Hieno Saturnus-kirjoitus edellä, Juuli. Avaruus on ihana.

Nimim. "Scifisti"
At a narrow passage there's no brother, no friend

Juuli Hukkaskukka




Kiitos, Ave Lazio Uskon vakaasti jotta muillakin planeetoilla on jossain muodossa elämää.
Kukaan kai ei tiedä millaista voiko sitä edes nimittää Elämäksi, onko kokonaan toinen muoto
olla olemassa.
reino & aino hukkanen