Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kunnianloukkaus

Aloittaja Juha, 24.08.14 - klo:17:56

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juha


Kunnianloukkaus

Kunnianloukkaustuomio voi tulla eri tavoin toista halventamalla. Jos vaikka nimittelee toista halventavaan tyyliin, eikä nimittelylle ole pohjaa, niin tekoa pidetään tuomittavana, ja siitä voi seurata jokin sanktio.

Tuomiolla ja sitä koskevalla järjestelyllä on jokin sinetöivä vaikutus jollekin loukkaavaksi katsotulle.

Jos ajatellaan vaikka, että hulluksi väittäminen on kunnianloukkauksen arvoinen, niin samalla tulee määriteltyä hulluus kunniattomaksi. Tämä on toimena jo hyvin luokitteleva, ja kauttaaltaan varjoa langettava, ja suurempaa ihmisryhmää koskeva. Jonkun yksittäisen ihmisen vetäessä hernettä nenää, tehdään jotain isompaa leimaamisjärjestelyä, jonka uhreista ei tarvitse piitata.

Onko siis esim kunnianloukkauksiin liittyvät normit ja lainsäädöntä miten selkeästi kansalaisia eriarvoistava suhteessa ihmisarvoon?

Kunnianloukkaus määräytyy sen mukaan, mitä yleensä pidetään loukkaavana minäkin ajanhetkenä, mikäli laki on ajantasainen. Mennään siis enemmistön ajattelemien näkemysten mukaisesti. Samalla vahvistetaan kuilua enemmistön eli normikansan ja marginaaliryhmien välillä.

Enemmistö on tahona monestikin kyseenalainen olemassaolevana. Siihen liittyy valtaa ja mahdollisia riskitekijöitä vähemmistöjä ajatellen. Miten enemmistön tukeminen tai siitä käsin rakennetut järjestelyt näkyvät ylipäätään lainsäädännön ja normien tasolla? Millä tavoin nuo rajoittavat ja tukevat itse kunkin elämää ja kokonaisuutta?

Outomaa


Ehdotan, että Juha alkaa lukemaan lakia kotosalta, ei maksa paljoa ja tulis aika käytettyä järkevästi.

Muuten yleinen nettisääntö on: älkää ruokkiko trollia.
"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

risto

#2
.
Hyvä ehdotus. Sen sijaan että kyselee typeriä, lukekoon lakikirjasta.



Juha

Lainaus käyttäjältä: Outomaa - 24.08.14 - klo:18:24
Ehdotan, että Juha alkaa lukemaan lakia kotosalta, ei maksa paljoa ja tulis aika käytettyä järkevästi.

Muuten yleinen nettisääntö on: älkää ruokkiko trollia.


Tarkoitin aiheen pohdiskeltavaksi. Ei aloitus välttämättä ole korrekti moneltakaan osin.

Tässä viilailtu versio: http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174433-erilaisuus-yksilonvapaus

Kremppamestari

Koko kunnianloukkauskäsite joutaisi roskakoriin. Hiljattainhan joku tuomittiin kunnianloukkauksesta kun vertasi hinttejä kehitysvammaisiin. Eikös kehitysvammaiaten pitäisi pikemminkin loukkaantua siitä.


Kopek

#5
Lainaus käyttäjältä: Kremppamestari - 24.08.14 - klo:19:15
Koko kunnianloukkauskäsite joutaisi roskakoriin.

Samaa mieltä. Kunniaansa - jos sellainen on olemassa - voi loukata vain ihminen itse.

Kunnianloukkaustuomiot ovat  tasa-arvon vastaisia. Niissä sattuma ratkaisee, kenet tuomitaan ja ketä ei tuomita. Tuomioon vaikuttaa rikoksen uhrin keljumaisuusaste, ahneus ja mielenterveyden tila sekä jossakin määrin sellaiset tekijän ominaisuudet, jotka eivät liity tekoon. Jos uhri on kostonhimoinen psykopaatti-sadisti-narsisti, tekijä tuomitaan todennäköisemmin kuin jos uhri olisi tavallinen mukava mies - vai kävisikö tähän sana "kunnian mies".

Jos jostakin ihmisestä perättömiä tietoja levittämällä on haitattu hänen liiketoimiaan tai elämäänsä muuten, tekijät voitaisiin tapauksesta riippuen tuomita korvauksiin haitan tuottamisesta. Ei tuomioon mitään epämääräistä kunnian käsitettä tarvitsisi ottaa mukaan.

(jos joku on eri mieltä, mikä on todennäköistä, en halua riidellä asiasta)


Toope

Keskustelupalstalla kysymys ei ole tärkeä. Jossain määrin minusta kunniaa saakin loukata, kunhan se ei ole jatkuvaa solvaamista. Keskustelupalstoilla typeriä kommentteja tulee ja menee, niistä ei sinänsä tule välittää. Jatkuva vainoaminen on toki eri asia.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Juha

Lainaus käyttäjältä: Outomaa - 24.08.14 - klo:18:24
Ehdotan, että Juha alkaa lukemaan lakia kotosalta, ei maksa paljoa ja tulis aika käytettyä järkevästi.

Muuten yleinen nettisääntö on: älkää ruokkiko trollia.


Mikä Ylläpitoa pännii?
Voisiko asiasta kertoakkin jotain?

sniper

Tuohon kunnianloukkaukseen netillä, vielä sen verran jotta yleensä kunnianloukkauksen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen eroavat ainakin siinä, että kunnianloukkauksessa esitettävä tieto tai vihjaus ei yleensä pidä paikkaansa.

Juuri sen takia on vaikeuksia todeta onko tehty rikoksen merkeissä kunnianloukkaus vai ei.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

risto

.
Sitten kaikki laitetaan seinälle riviin ja kysytään, kuka on syyllinen.

Se joka punastuu, se pannaan nurkkaan.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä